kysymykseksi vaaleissa ,tämä näkyy varmasti viiveellä meilläkin se tietää suvakkipuolueille kannatuksen romahtamista ,veikkaan että maahanmuttokriittiset puolueet tulevat meilläkin nousemaan tulevissa vaaleissa . Kansalaisten tyytymättömyys onkin lisääntynyt hurjaa vauhtia sen jälkeen kuin noita parhaassa ijässä oli nuoria miehiä maleksivat joutilaina kaduilla ja raiskaavat ja pahoinpitelevät kantasuomalaisia .
Ruotsissa maahanmuutto on noussut tärkeimmäksi
Saasnähdä
17117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Demareiden kannatus on lähtenyt laskuun ja Ruotsindemokraatit ovat suurin puolue ,voi olla että meilläkin Demareilla ei vielä kannata henkseleitä paukutella vaaleihin on vielä pitkäaika ja voivathan Persut jälleen kerran yllättää .
Näin se vaan menee sanoo vihreät ja vasemmisto mitä hyvänsä. Suomen kansa on saanut tarpeekseen näistä elintasopakoloisista.
Olen samaa mieltä eikö sitä pitäisi olla puolustamassa omaa perhettä niin täällä ainakin tehtiin kun ryssä tunkeutu maahamme ,Toivottavasti kansa on saanut ensivaaleihin tarpeekseen ettei ensimmäistäkään ääntä suvakkipuolueille .
Ensi vaaleista tulee maahanmuuttovaalit se on satavarmasti näin .
Etkö tiedä että elintasopakolaiset käännytetään takaisin? Ja että näin on tehty tähänkin asti?
Ettekö te todellakaan tiedä mitään?
Joko taas.Mutta kuvitteletko tosiaan että jotku rasistiset suomidemokraatit nousee suomessa valtaan.Jos näin on suosittelen lekurissa käyntiä.
Tuolla noita elintasopakoloisia vetelehtii vokeissa puolesta vuodesta jopa vuoteen ennen kuin ne saadaan jos saadaan palautettua, elleivät sitten häviä johonkin kuten on Suomessakin käynyt. Kukaan ei tiedä missä nämä ovat.
SDP kaken vetuloinnin takana meilläkin. Joukkopako SDP:stä on Suomen pelastus. Ruotsalaiset näyttää esimerkkiä mistä puolueesta pitää lähteä siellä joukkopako demareista meneillään.
Tässähän voisi voisi löytyä ainekset kolmanteen jytkyyn .
Ei kahta ilman kolmatta sanotaan jos noita mutakuonoja tulee kokoajan lisäaa ja alkavat raiskata kevään tullessa he tekevät mainiota vaalityötä Persujen eteen .
Raiskatkaa ja tapelkaa koko vaalikausi on aikaa,nostaa Persut maamme isoimmaksi puolueeksi .
Ruotsalaiset ja Tanskalaiset olivat hyvin suvaisevia maahan muutolle niin kauankuin he hyötyivät siitä samoin Saksalaiset ,nyt alkaa laskun maksaminen vieraista haluttaisiin nopeasti eroon ,meillä nyt vasta aletaan ymmärtää sama asia .Varmasti ensi vaaleissa käydään kiivasta keskustelua varmasti monenkin politikon mielipiteet muuttuvat ,kansaa on kuuneltava hyvin tarkkkaan jos meinavaat työpestinuusia.
Turvapaikanhakijoista on 0.017 prosenttia epäiltyinä raiskauksista. Persujen puoluetoimiston työntekijöistä on 11 prosenttia raiskauksesta tuomittuja.
Persut siis raiskaavat yli tuhat kertaa enemmän kuin turvapaikanhakijat.
Mutakuonoista on kysymys miten tämä Persuihin liittyy ,toivottavasti saamme Persuita maamme isoimman puolueen ja sehän suvakkeja vituttaa hhe.
Mamut nostavat persut uuteen nousuun ,
¨¨
Ai se että persssut imuroivat tänne mamuja on hyvää vaalityötä?
Niin, demarithan eivät hallituksessa istu. Saattaa tulla sinne kellariisi uutisena, mutta hallituksessa ovat persssut, kokoomus ja kepu.