Näillä sanoilla Pyhä Henki lähetti minut tämän palstan keskusteluihin heinäkuussa 2005.
Heti kohta sen jälkeen, kun olin saanut valmiiksi kirjan siihen asti eletystä elämästä. Varsin osuvan nimen tuolle kirjalle Pyhä Henki antoi:
"ÄLÄ HEITÄ PELKÄÄ,
vaikka olet heidän keskellään kuin piikkipensaikossa."
Ainakin pari viikkoa seurasin näitä keskusteluja sivusta, ja ihmettelin, miksi ei täällä kukaan tuo esille totuutta.
Kun totuutta ei ollut, ei myöskään ollut Totuuden Hengen herjaajia. Mutta heti ensimmäisestä tänne tuomastani totuudesta herjaus alkoi, ja alkoi myös järjestelmällinen viestieni poistattaminen, joka oli yleinen tapa silloin saada inhottava totuus pois silmistä.
Ylläpidon pitämän kirjanpidon mukaan olen tähän päivään mennessä kirjoittanut tänne 40120 viesti totuudesta. Galleriasivullani on taltioituna niistä 31120. Nuo 9000 viestiä, jotka olin kirjoittanut 30.1.2016 mennessä, ylläpito poisti jostakin syystä ja samalla poisti kaikki sähköpostini silloiselta tämän ylläpidon tarjoamalta sähköpostitililtä.
Tällainen "piikkipensas" on ympärilleni kasvatettu tänään, keskellä talvea, yhden kuukauden aikana, kun jokainen kynnelle kykenevä kokee velvollisuudeksi kärkkyä kunniaa ihmisiltä omalla herjauksellaan.
Siitä Saatana pitää erinomaisen hyvin huolta, että jokainen sen palvelijan kirjoittama viesti täyttää ehdot Pyhän Hengen pilkasta, eli Totuuden Hengen herjauksesta. Tällä se varmistaa sen, ettei näitä herjaajia Kristus tule koskaan sen orjuudesta vapaaksi ostamaan, vaan he jäävät ikuisiksi ajoiksi sinne Saatanan valtakunnan riettauden virtaan, herjauksiaan huutamaan:
ex-hoitajan-tapainen 8.2.2016 9:44 Havainnointia ja ymmärrystä
17 6 26.12.2012 18:22 Riistäjän evankeliumi
TeuvokoLessu 7.2.2016 13:05 Teuvo on siinä laskussa päälessu
Siunattu 7.2.2016 19:44 Mikä mies tuo Suni on?
Oikeaatotuuttarakastava 6.2.2016 11:07 Teuvo totuuden raiskaaja
Mikuliina 5.2.2016 13:37 Helmet talteen
Haloohaloohaloo 5.2.2016 10:40 Palstalla ei ole mitään valvontaa
Kyllästynytlukija 5.2.2016 10:33 Teuvo ja riitapukari!
Asioitaseuraillut 4.2.2016 21:42 Belsebuuli ja Saatana
Asioitaseuraillut 4.2.2016 21:49 Vihakirjoittelulla Teuvo
Teuvotampio 3.2.2016 Itkisit Saatanalle Teuvo
AnselmiToiwiainen 3.2.20169:06 Teuvo, miksi et kestä kritiikkiä?
hätähuuto 3.2.2016 0:15 Sano Teuvo Suni
Asioitaseuraillut 2.2.2016 8.03 Herjaus vai kritiikki?
Teuvoanalyysi 30.1.2016 13:46 Teuvo on heikkouttaan tuollainen
kenetsiiselöytää 30.1.2016 1:16 Onko sinun jumalasi pelkkä henki?
2005astieurannut 23.1.2016 10:49 Eikö Teuvo vieläkään ymmärrä?
AnselmiToiwiainen 22.1.2016 13:00 Pimeyden henkivallat herjaavat Raamattua
Asioitaseuraillut 22.1.2016 12:52 Raamattu täynnä valheita, Teuvo?
Velvetscholl 22.1.2016 10:03 Teuvo! Milloin peset jalkamme?
sunilainenko 21.1.2016 11:26 Älä heitä pelkää
Isämmekädestä 21.1.2016 9:28 Teuvo sai taas sapiskaa oikein isän kädestä
JÄRRKYTTÄVÄÄ 20.1.2016 12:24 Edesmennyt lahkojohtaja Teuvo on!!
Teuvo-on-itolini 20.1.2016 10:24 Ylistys TEUVOLLEjoka on kuin JEESUS!!!
Tällä näyttää olleen niin kiire kunniaa kärkkymään, ettei huomannut ottaa tuttia pois suusta, jotta olisi voinut kirjoittaa idolini oikein.
minä_en 17.1.2016 21:11 Kuka jaksaa lukea Teuvo Sunin Sairaan pitkiä sepustuksia
PuhuvaPappi 16.1.2016 19:46 Teuvo valehtelee taas
Pikainen_arvio 12.1.2016 19:00 Teuvo vaikuttaa HÖLMÖLTÄ
Pitkäänpalstalla 5.12.2015 20:19 Teuvo polkee lokaan Raamattua
Asioitaseuraillut 18.1.2016 17:46 Kaikella vääryyden voimalla, Teuvo!
AnteroOnninpoika 12.10.2015 15:31 Pietarin ja Paavalin pilkkaaminen on Teuvon suurin synti.
AnselmiToiwiainen 1.11-2015 16:38 Pietari varoitti sinunlaisiasi, Teuvo!
AnselmiToiwiainen 21.12.2015 21:03 Teuvo, jos koet olevasi vihattu
Miten_mahdollista 15.1.2016 7:58 Miten ihminen voi olla noin sekaisin? Kuten Teuvo Suni.
Lottotyttön 16.1.2016 20:07 Teuvo, tämä' on kuin lottorivi
PiviaisenAnselmit 12.1.2016 21:17 Teuvo, miksi et miellytä meitä?
Kysyväinen 7.1.2016 15:43 Teuvo, miksi vihaat muita ihmisiä?
Devoit 6.1.2016 13:30 Teuvo, tuo kauhistuttava valahtelija ja kadotettu

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.