Kysymys ajasta ja neanderdahlilaisesta

Tietämätön-hämeestä

Kreatioistit sanovat oppinsa perustuvan Raamattuun. Heillä on kuitenkin ainakin kaksi koulukuntaa. Nuoren maan kreationistien mielestä maapallon ja maailmankaikkeuden ikä on 6000 - 10 000 vuotta. Vanhan maan kreationistien (esim. Hugh Rossin johtama Reasons to Belive seurakunta) mielestä universumi ja myös maa on paljon vanhempi ja ihminenkin luotiin n. 50 000 vuotta sitten.
Myös suhtautuminen neanderdahlin ihmiseen on jyrkästi ristiritainen. Nuoren maan kreationisteille neanderdahlin ihminen oli saman ihmislajin eri rotu, joka Baabelin tornin kaaduttua sulautui muiden nykyihmisten joukkon. RtB seurakunnan mukaan neanderdahlilainen oli eläin ja neanderdahlin geenien siirtyminen nykyihmisiin johtui sodomiasta.
Mitä asiasta opettaa Raamattu? Kuinka näin perustavaa laatua olevista asioista voi fundamentalistisilla Raamattuun vetoavilla kristityillä olla täysin vastakkaiset käsitykset?
Tosiasia on, että Afrikan ulkopuolisilla ihmisillä on 2-4 % neanderdahlin geenejä ja elimistön hylkimisreaktiosta vastaavilla alueilla osuus saattaa olla jopa 50 - 75 %. Evoluutioteoria selittää tämän erittäin hyvin, mutta miten asia selitetään kreationistien piirissä.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "RtB seurakunnan mukaan neanderdahlilainen oli eläin"

      Tätäpä en muista ennen kuulleeni. Löytyisikö sinulta lähde?

      • toiskätinen-lähde

        Valitettavasti minulla ei ole antaa suoraa lähdettä. Toisen käden tieto on Svante Pääbon tuoreesta teoksesta "Neandertalilainen" sivu 310:
        "Yksi tämän joukon seurakunnista on Hugh Rossin johtama "Resons to Belive". Hän väittää, että nykyihmiset luotiin noin 50 000 vuotta sitten ja että nenadertalilaiset eivät olleet ihmisiä vaan eläimiä".
        Olen ennenkin törmännyt kahdenlaiseen selitykseen. Joko sisarlajit ja lähimmät edeltäjät on leimattu ihmisiksi tai vaihtoehtoisesti apinoiksi. Mitään yhtenäistä logiikkaa ei kreationisteilla tunnu asiasta olevan. Ajattelin poiketa vastoin tapojani kreationistipalstalla, jos täällä olevilta kreationismin tuntijoilta saisi hommaan selvyyttä, mutta taitaa vastauksen saaminen viipyä. Ihan tulee vanha viisu mieleen: "Hiljainen on kylätie..."
        Ps. En kehdannut kirjoittaa edes omalla nimimerkilläni. (AG)

      • IlkimyksenEsiäidinSetä
        toiskätinen-lähde kirjoitti:

        Mark5 on muistaakseni sitä mieltä että neandertalilaiset ovat nykyihmisiä ja sillä siisti; JC taitaa elätellä sitä kuvitelmaa että nedut olivat Australian abojen kaltainen rappeutunut rotu, joka rappeutui sukupuuttoon palveltuaan jumalaa niin pitkään kuin jumala oli tarkoittanutkin.

        Eipä silti että he mitään asiantuntijoita missään aiheessa olisivat, paitsi tietysti p-skanpuhumisessa.

      • IlkimyksenOttopoika
        IlkimyksenEsiäidinSetä kirjoitti:

        Mark5 on muistaakseni sitä mieltä että neandertalilaiset ovat nykyihmisiä ja sillä siisti; JC taitaa elätellä sitä kuvitelmaa että nedut olivat Australian abojen kaltainen rappeutunut rotu, joka rappeutui sukupuuttoon palveltuaan jumalaa niin pitkään kuin jumala oli tarkoittanutkin.

        Eipä silti että he mitään asiantuntijoita missään aiheessa olisivat, paitsi tietysti p-skanpuhumisessa.

        No niinhän Mark5 tuossa alempana näköjään sanookin.

    • "Tosiasia on, että Afrikan ulkopuolisilla ihmisillä on 2-4 % neanderdahlin geenejä ja elimistön hylkimisreaktiosta vastaavilla alueilla osuus saattaa olla jopa 50 - 75 %. Evoluutioteoria selittää tämän erittäin hyvin, mutta miten asia selitetään kreationistien piirissä"

      Ei ole olemassa mitään erityisiä neanderdahlilaisia ihmisiä. Kyse on tavallisista nykyihmisistä ja heidän geeneistään. Nykyihmisiä on aina ollut erilaisia ja erirotuisia ja siksi heidän geeneissäkin saattaa olla eroja. Kaikki ihmiset ovat ihmisiä ja kaikki apinat ovat apinoita. Mitään välimuotoa ei ole olemassa eikä ole koskaan ollut.

      • cgvbcvbvb

        Mark taas vammailee minkä kerkiää..hullu mikä hullu.

      • on-niitä-välimuotoja

        Eli sinulle maapallo on korkeintaan 10 000 vuotta vanha. Entä ne vanhan maan kristityt, jotka väittävät neandertalilaisen olleen apina? Millä kohtaa he tulkitsevat Raamattua väärin?

        Neandertalilaisten ja nykyihmisten genotyyppi ja fenotyyppi eroavat selvästi toisistaan, mutta siinä suhteessa molemmat olivat samaa lajia, että ne pystyivät lisääntymään.
        Ongelmia taitaisi sinulle tulla, kun katsotaan H heidelbergensisin ja nykyihmisen fenotyyppiä. Välimuotoja löytyy, mutta heidelbergensisin vanhimmat muodot eivät olisi enää risteytyneet nykyihmisen kanssa. Jos mennään vielä kauemmas, tulee vastaan H. erectus. Yhteys nykyihmiseen on yhä pienempi, mutta H. heidelbergensis muodostaa sillan selvästi eri lajeihin kuuluvan nykyihmisen ja erectuksen välille.
        Mutta tätä paleontologian selvää faktaa uskontosi estää sinua myöntämästä. Välimuotofossiileja on löydetty. Saarnamiestesi valehtelu ei asiaa enää muuksi muuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      89
      3794
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      25
      2136
    3. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2062
    4. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      87
      1604
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      350
      1516
    6. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      90
      1181
    7. Varoitus kyläläisille Suomussalmella

      Paikkakunnalla on ilmennyt huolestuttavaa toimintaa jossa kaksi aikuista miestä ( Dimitri ja Teemu ) on syyllistynyt nuo
      Suomussalmi
      16
      1163
    8. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      93
      1120
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      32
      995
    10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      926
    Aihe