Hyvää työviikkoa saitin ahkerimmille!

Vuodenvaihteen juhlapyhät ovat nyt takana ja alkaa arki. Monelta palkansaajalta päättyi kokonainen vapaapäivien ketju, mikäli välipäivätkin oli saatu vapaiksi. Mutta hyvin levänneenähän työpaikalle on mukava palata.

Kaikki eivät kuitenkaan käyttäneet joulunajan vapaitaan lepäillen ja keräillen voimia kevään kovaan työputkeen, vaan kirjoittelivat ahkerasti tällä saitilla hallituspuolueita vastaan. Erityisesti rautalehti, antiteesi ja Wiljami tekivät pyyteetöntä ja ahkeraa kirjoittelutyötä oppositiopolitiikan parissa.

Joulunpyhät ja alkuviikko heiltä meni sekalaisten aiheiden parissa, kunnes loppuviikosta heräsivät ajatukseen, että Kaakkois-Aasian hyökyaaltotuhot olivatkin suurempia kuin alkuviikosta olivat odottaneet, mikä sitten antoi heille jokaiselle aihetta kirjoittaa eri nimimerkeillä kymmeniä kriittisiä, joskin samansisältöisiä kommentteja.

On selvää, ettei tuollaisen urakan jälkeen voi olla enää täysissä voimissaan. Siksi onkin syytä toivottaa erityisesti näille ahkerimmille kirjoittajille kestävyyttä ja pirteää mieltä alkavalla työviikolla. Murkku-Wiljamille toivotan voimia siihen, että taas pitää mennä kouluun. Yritähän opiskella ahkerasti, älä pelaa liikaa upotuspeliä, äläkä viitsi haistatella opettajille, vaikka joskus vinkuisivatkin.
5317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen tarkalleen samaa mieltä avaajan kanssa!

Ja se on harvinaista.

Äänestä

Minä en ole enää yläasteikäinen, vaikka täällä jotkut yrittävät niin väittää.

Siis, sain peruskoulun päästötodistuksen vuonna 2003. Sen jälkeen olen opiskellut ahkerasti saadakseni autoasentajan tutkinnon. On mielestäni halpamaista väittää minua keskenkasvuiseksi ipanaksi, joka ei koskaan ole saanut naista. Se loukkaa minua syvästi.

En minä ole sellainen, josta naiset eivät tykkää. Kyllä joskus minäkin vielä löydän itselleni naisen (tai miehen) joka ymmärtää minua.

Te olette inhottavia kaikki, jotka haukutte minua, minä olen vain toistanut sitä samaa mitä SAK:ssa työskentelevä enoni on minulle sanonut. Ja hän on viisas mies, kaikki työläiset ovat sitä mieltä.

Äänestä

Mukavaa lukea järki-ihmisen kirjoittamaa tekstiä. On järkyttävän typeräksi mennyt kirjoittelu täällä. Hienoa, että täällä on järkeviäkin kavereita lukijoina))!!

Äänestä

Pitkästä aikaa täysjärkinen huomio.

Äänestä

heheheheheheheheeee..

wiljamilla on vaikeuksia alkuviikon kirjoitella muistipanoja koulussa, kun sormenpään on menny rakoille näppistä paukutellessa...


hehehheheheheheee...auts

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työmies kirjoitti:

Vuodenvaihteen juhlapyhät ovat nyt takana ja alkaa arki. Monelta palkansaajalta päättyi kokonainen vapaapäivien ketju, mikäli välipäivätkin oli saatu vapaiksi. Mutta hyvin levänneenähän työpaikalle on mukava palata.

Kaikki eivät kuitenkaan käyttäneet joulunajan vapaitaan lepäillen ja keräillen voimia kevään kovaan työputkeen, vaan kirjoittelivat ahkerasti tällä saitilla hallituspuolueita vastaan. Erityisesti rautalehti, antiteesi ja Wiljami tekivät pyyteetöntä ja ahkeraa kirjoittelutyötä oppositiopolitiikan parissa.

Joulunpyhät ja alkuviikko heiltä meni sekalaisten aiheiden parissa, kunnes loppuviikosta heräsivät ajatukseen, että Kaakkois-Aasian hyökyaaltotuhot olivatkin suurempia kuin alkuviikosta olivat odottaneet, mikä sitten antoi heille jokaiselle aihetta kirjoittaa eri nimimerkeillä kymmeniä kriittisiä, joskin samansisältöisiä kommentteja.

On selvää, ettei tuollaisen urakan jälkeen voi olla enää täysissä voimissaan. Siksi onkin syytä toivottaa erityisesti näille ahkerimmille kirjoittajille kestävyyttä ja pirteää mieltä alkavalla työviikolla. Murkku-Wiljamille toivotan voimia siihen, että taas pitää mennä kouluun. Yritähän opiskella ahkerasti, älä pelaa liikaa upotuspeliä, äläkä viitsi haistatella opettajille, vaikka joskus vinkuisivatkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu