Nyt meni keppihevoset hiljaisiksi

Kiitos Ashraf Benyamin ja kiitos suomalaisten puolustamisesta.

Suomalaisten juurista tietämätön päättäjien lemmikki eli ulkomaalaistaustainen saattaakin onnistua siinä missä päättäjien syrjimä, vihattu, halveksittu rasistisesti päättäjien syrjimä yli 5 miljoonainen kansa on täydellisesti tuomittu epäonnistumaan.

Kiitos puolustamisesta, häkellyttävää luettavaa Egyptiläistaustainen ryhtyy puolustamaan eliitin eli hurrien vihaamaa ja rasistisesti syrjimää Suomen suomalaista kansaa. Pakko nyt, kyyneleitä nieleskellessä, sanoa, että enpä olisi uskonut, mutta paras ikinä puhe hälventämään suomalaisten ulkomaalaisvihaa. En olisi eläissäni uskonut näkeväni tätä.

Mutta minä olen ollut siitä varma ja kirjoittanut monesti (mover poistanut kaikki) että varmaa on että ulkomaalaiset joskus tulevaisuudessa, ehkä sadan vuoden päästä, tulee suomalaisten puolelle. Mutta se että minä saan sen kokea, on huikeeta.

Kiitos ennakkoluulottomasta suhtaistumisesta suomalaisiin, kiitos nähdyn tilanteen esille tuomisesta.

Vielä kun noi kaikki muutkin ulkomaalaiset tajuisi että todellinen rasismi johtuu hurreista suomenruotsalaisista ja päättäjistä, niillä on määrätön valta, eikä ne luovu millimetristäkään tuota valtaa. Pahoittelen sanoa tämän mutta toivon koko sydämestäni että tuolla lääkärillä on vahva asema, sillä hurrit eivät jätä kostamatta asettumista väärälle eli suomalaisten puolelle. Jos lääkäriltä loppuu jostain "yllättävästä" syystä työt niin panepa ilmoittaen niin puolustetaan.

Tämmöistä on suomalaisten elämä, hurrit eli päättäjät ne kyllä osaa kyykyttää, kyydittää, alistaa ja kostaa. Elämme veitsen terällä rasististen hurrien kosto on oleva kammottava. Päättäjä-rasisti-hurrit on aina olleet kuin Suomen oma isis, ne kostaa koko yhteisölle.

Sori että sanon tämän mutta tämä on niin tätä suomalaisten elämää rasistien ikeessä. Jos kaikki kynnelle kykenevät ulkomaalaiset alkaisi puolustaa suomalaisia niin ei ne kaikille voisi antaa potkuja. Ehkä me pääsisimme suomalaisia syrjivistä rasisteista eroon! Kiitos Egypti, tuo sivistyksen kehto, että päästit kansalaisesi Suomea puolustamaan.

https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=10153831048013395&id=530268394&pnref=story
1483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

jos kaikki olisi kuin tuo egyptiläinen lääkäri, niin mitään viimevuosien kaltaista ulkomaalaisvastaisuutta ei olisi ollut Suomessa. Siitä voi vallan hyvin tyhmempikin älytä että suomalaiset ei ole rasisteja vain hurrit ja älymystö on rasisteja suomalaisia kohtaan kuten ovat olleet jo tuhat vuotta.

Rasismiksi haukuttu suomalaisten käytös ei johdu rodusta, maasta, uskonnosta eikä ihmisen ihon väristä vaan maahanmuuttajien omasta huonosta käytöksestä.

Voisko tästä mover ymmärtää miten väärässä se oli trollatessaan omia rasistisia oksennuksiaan täällä.

Kiitos ylläpidolle että poistit sen kauhistuttavan mover-trollin täältä. Vielä kun poistaisitte tuon moverin centin ominaisuudessa niin täällä voisikin kirjoittaa rasismista muutkin.

Äänestä

Tuo egyptiläinen menisi heittämällä eduskuntaan.

Mutta mitä siellä tapahtuisi – hurrit Stubb etunenässä menisi kättelemään ja hymyilemään ystävällisesti ja ostamaan riihikuivilla euroilla tuon suomalaisia puolustavan hurrien puolelle.

Eduskunta on Suomen rasistisin työpaikka, siellä kaikki päätökset ja lait tehdään vain suomalaisia syrjimään ja ruotsalaisia nostamaan. Siksi mm Tony Halme ja muut suomalaisia puolustavat sekoaa koska ne ei ymmärrä miten rasistinen hurri-Suomi päätäntövalta toimii : Eduskunnassa pitää auttaa vain ruotsalaisia ja ne jotka auttaa suomalaisia, ne syrjitään kaiken päättämisen ulkopuolelle. Se on rasistisen eläimellistä elämää eduskunnassa.

Huomautan myös että Ruotsista Suomeen pakkosiirretyt aatelin arvon muutosta palkakseen saaneet rikolliset pitävät itseään suomalaisina ja meitä alkuperäisiä suomalaisia roskaväkenä. Ne suomalaiset, jotka haluaa päästä yhteiskunnassa parempaan osaan, ostaa hurripäättäjien hyväksynnän haukkumalla suomalaisia roskaväeksi (JariTervo) Se on se ero mitä moni ei ymmärrä, mitä on suomalaisuus, hurreille se on suomalaisten haukkumista roskaväeksi. Ruotsalaisten mielestä tämä maa on niiden ja niiden kokoaikainen päämäärä ja tarkoitus on ajaa suomalaiset pois Suomesta.

Siksi nostan nyt esille uudestaan että me tarvittaisiin Suomeen oma suomalaisia puolustava parlamentti. Eduskunta ei ole ikinä suomalaisten puolella, paitsi tietysti "suomalaisten" eli hurrien puolella. PerusSuomalaisetkin on myyneet suomalaisten auttamisensa hurreille, muuten ne ei eduskunnassa olisi päivääkään. Hurrit pitää tässä maassa joka paikassa valtaa käsissään, ei mikään laitos, työpaikka toimi, virka, instanssi eikä pieninkään kerho ole ilman hurrijunttaa. Kaikessa hurrit päättä kuka saa mitä ja kaikenhan saa aina hurrit – sen todistaa lukemattomat hyvinvoinnin tutkimukset: ruotsalaiset voi aina kaikessa paremmin. Ei se ole sattumaa, se on järjestelmällisen suomalaisia rasistisetsi syrjivän yhteiskunnan työn tulos.

Äänestä
  • Eduskunnan päätyö on suomalaisten ja saamelaisten orjuuttaminen ja rasistinen syrjiminen. Siksi esim saamelaiset sai kokea rasismia, mutta se ei ole suomalaisten syy vaan just noiden hurripäättäjien, jotka ei ole suomalaisten puolella ikinä, eikä saamelaistenkaan, niiden veressä kiertää rasistinen veri.

    Nää ihan omakohtaisesta kokemuksesta asioiden ymmärtämisestä.

    Äänestä

Kun mä tulin tänne kirjoittaa vuosia sitten, mun ensimmäinen aihe oli ettei suomalaiset ole rasisteja, mover poisti kaiken.
Seuraava aihe oli että rasisteja on Suomen ruotsalaiset ja mover poisti kaiken senkin. Muita aiheita ei mulla ollutkaan, mutta mover poisti ne kaikki, jotta Suski voi omia ne omaan facebook-elämäänsä. Siksi se ei päästä mua Facebookkiin mihinkään ryhmään.

Nyt egyptiläinen on ainakin uskaltanut sanoa ettei suomalainen ole rasisti eikä tämmöinen nähty käytös johdu rasismista eikä ole rasismia. ~ Ihan niinkuin yritin selittää vuosia. ~ Hurrit, kuten Aleksander Stubb, jotka itse on rasisteja ja haluaa pitää suomalaisia jatkossakin omina orjinaan, vain syöttää jatkuvia valheita julkisuuteen mediassa, kaikki media-talothan on myös suomalaisia vihaavien hurrien johdossa, varsinkin YLE. Hurrithan yrittää valehdella kaiken rasismiksi Onneksi tuo egyptiläinen löi noilta valheita siivet. Puhun egyptiläisestä, koska hän on koulutuksensa saanut Egyptissä, musta on ihan hyyvä antaa kunniaa Egyptille edes sen verran.


Kyllähän kaikki tietää että jos toisen kotiin menee, sinne viedään lahja eikä aleta ryöstää ja raiskaa talon omaa väkeä – tottakai oman maan alkuperäsiväestö alkaa vihaamaan kaikkia ulkomaalaisia koska somalit 1990 luvun alussa aloitti heti maahan päästyään raiskaamiset ja mummojen ryöstelyt Helsingin keskustassa. Siksi suomalaiset ei anna anteeksi kenellekään mamulle. Se taas on enemmän vihaa päättäjiä kohtaa.

Jos joku egyptiläisen lääkärin tavoin haluaa nousta vihatusta mamusta suomalaiseksi niin varmaan ne muutkin mamut osaa ymmärtää miten se tapahtuu.
Vain rikolisten ystäviksi aletaan uhkaamalla ja pelottelemalla, eikä se ole oikeaa aitoa ystävyyttä. Mä en ainakaan ole ikinä aikaisemmin kertaakaan nähnyt muuta käytöstä mamuilta kuin suomalaisten rasistista raiskaamista ja ryöstämistä, jota hurri-päättäjät tukee ja haukkuvata meitä rasisteiksi. Ei kyse ole rasismista vaan käytöksestä.

____________________________

Tämä on se keino millä me pääsisimme natseista eroon että mamut alkaa käyttäytymään ihmisiksi. Se veisi kaiken kannatuksen natseilta.

Natsit ylläpitää jatkuvia muslimien tekemiä rikoksia kaikilla palstoilla, antaakseen ymmärtää että ne hoitaa ongelman pois, JOS pääsee valtaan. Miettikää sitä, mitä se Hitlerkin tekisi....

Äänestä

Vaikeneminen näyttäisi olevan keppihevostelijoiden reaktio tässä tapauksessa.

Äänestä
  • Ei täällä kukaan viitti kirjoittaa koska Suskin(FB-Kaukinen) orjat eli hyväksikäyttämät natsi-pellet sekoilee täällä. Näethän "noi", ei ne koskaan Suskin juutalaisvastaista propagandaa sotke.

    Ei täällä koskaan ole suvakkeja ollutkaan - Mover oli Suskin natsien feikkitili, millä ne trollas juttuja. Ne leikki suvakkia ja kävi täältä hakee multa ideoita mitä ne vastas takas FB tai usarissa suvakeille. Niistä en silloin tiennyt, mutta Hommafoorulle meni kerran kaikki mun vastaukset ja otti sieltä siihen tulleen vastauksen ja heitti sen mulle ja vei mun vastauksen takas hommaan ..... Ei se musta ollut paha ja tajusin sen joo.

    Kun tutustuin FB niin Suskin jengi on poistanut multa vähintään 30 tiliä. Se puhuu mun ideoita ominaan ja mustamaalaa mut muille, ettei mun kaa saa jutella, jottei kukaan näe ettei Suskilla ole yhtäkään omaa ideaa. Kaikki sen hyvät ideat on mun keksimiä ajatuksia täältä. Nyt olen ollut hiljaa ja jostain syystä Suskikaan ei keksi mitään. Vaikka oikeesti mä keksin kymmeniä uusia juttuja joka päivä. Ne nyt vaan ei tule enää julki. Eli kaikki mitä puhuin oli seuraavana päivänä YLellä, Suksin kautta OK hyvä, mutta Suskin viha mua kohtaan on jotain ....

    'Rajat kiinni' on sen keksimä sen mielestä ja toiset on erimieltä. Kiinnostava luettava = =

    http://kansanliike.net/tiedotteet/faktat-poytaan-kaukisesta/


    Mutta Stubido on mun keksimä sana. mamutus on mun keksimä sana, koska en tiennyt mitä mokutus tarkoittaa jne.... Kaikki järkevät ideat on mun keksimiä. Ne juutalais-natsi-hitler-sekoilut on sen omia.

    Suski keksi alkaa ajaa islamvastaisuutta päästäkseen kansan suosioon islam vihalla (=Keppihevonen) ja eduskuntaan vihaamaan juutalaisia. Mähän en saanut kirjoittaa edes MitäVittua lehdessä. Siellä suurinosa tileistä lähtikin. Jos kirjoitan jossain niin Suskin natsi-jengi poistaa tilin heti. Kuten poistivat täälläkin kaiken mitä sanoin.

    Jännää kattella kun asiat ei edisty enää yhtään, monista vetoomuksista huolimatta. Olen ajatellut mennä suvakkien puolelle hakkaaman natsit takas maan alle. Natsit omii nyt tuon islamvastaisuuden itselleen vaikka se on vaan vale, eli keppihevonen

    Suski käyttää keppihevosena = tekosyyynä kansan islamvihaa - oikeesti ne kannattaa islamia, koska oikeesti ne natsit vihaa juutalaisia ja Suski tukee palestiinaa ja sen halua hävittää Israel kuten uskonet kaikkien natsien kannattavan palestiinaa ihan kuin se ei olisi islam. Suski on tunnustanut olevansa natsi.

    Eli ne on natseja ja kommunisteja ja muslimeja, jotka tukee Palestiinaa - Hitlerin puolesta vihaa juutalaisia vastaan. Kuten Erkki Tuomiojakin, jonka syitä en arvaa, ehkä Israelia voi vihata vaikkei olekaan natsi, en tiedä.

    Nää yrittää sekottaa asioita että islamiviha olisi eri kuin palestiina-asia vaikka ne on just ongelman ydin. Palestiinahan tän kaiken islam sodan näyttämö on. Ne haluaa hävittää Israelin ja kun Länsi tukee Israelia niin niiden ainoa keino on hävittää vallata tuhota ja alistaa Länsi ja siksi Merkel päästää islamin Eurooppaan. Eli kaikki tämä helvata tähtää vain Israelin hävittämiseen. Tekijöinä muslimit juutalaisvihaajat natsit ja kommunistit eli tulossa on Hitleriä ja Staliniakin kauheammat puhdistukset, siksi islam valtaa kaikki maat, EU ja USA.

    Olisko aika pysäyttää alkanut maailman laajuinen kansanmurha-hanke juutalaisia vastaan, mikä on puettu aika monella keppihevosella.


    Aloituksessa on kyse eri keppihevosista. Noi juutalaisten kansamurhahankkeen vetäjät vääristää tahallaan kaiken ja natsit sotkee lisäksi omiaan.

    Äänestä

  • Välttämättä monikaan noista (islam / mamu tms - vastaisista ) ei ymmärrä että natsien päämäärä on > yhdessä muslim islamin kommunistein< kanssa tuhota Israel. Suoraanhan ne ei saisi jengiä vastustamaan Israelia, mutta näin kieroillen sen junailee. Eihän kukaan oikeesti juutalaisia vihaa.

    Silleen mä keppihevosen ymmärrän . Pellejen keppohevosjutuista en tiedä mitä ne tarkoittaa .

    Äänestä

  • Sehän on totta että suurinosa jengiä vastustaa islamia
    mutta Suskin jengi varastaa ne omiksi kannattajikseen -
    päästäkseen eduskuntaan -
    Natsi! vastustaa oikeesti juutalaisia.

    Suurempi osa vastustaa natseja, mutta tällä keppihevosella Suski ryöstää islamin vastustajat kannattamaan juutalaisvihaa.

    https://www.facebook.com/groups/rajat.kiinni.kansanliike/permalink/1503719873268153/

    Susanna Kaukinen= Twitter suuttu ku arvostelin juutalaista joka syytti eurooppalaisia holokaustista ja sanoin ettei ne ny oo kyllä itekkään ollu mikään lahja ihmisyydelle kansanmurhatessaan palestiinalaisia.
    Tykkää · 3 · 9. helmikuuta kello 2:45

    Jari Enqvist = mitään palestiinalaisia ei oo olemassakaan koskaan ollut, ne on arabeja ja nekin vieraalla maalla
    Tykkää · 1 · 9. helmikuuta kello 3:08

    Susanna Kaukinen = suurin osa israelinjuutalaisista on arabeja
    Tykkää · 9. helmikuuta kello 3:21

    ______________________________________________

    Oikeesti kaikki terveet näkee ettei Israel kansanmurhaa palestiinalaisia.
    Vain natsit kommunistit muslimit syyttää Israelia, me muut nähdään että palestiinalaiset murhaa itse omat lapsensa kuten tapahtuu.

    Äänestä

  • Älä sitten ihmettele etten enää vastaa sulle, koska tää on keskustelupalsta muttet sä keskustele ikinä - niin mene facebookkiin ja pysy siellä.

    Äänestä

  • mutta_näin_sen_näin kirjoitti:

    Ei täällä kukaan viitti kirjoittaa koska Suskin(FB-Kaukinen) orjat eli hyväksikäyttämät natsi-pellet sekoilee täällä. Näethän "noi", ei ne koskaan Suskin juutalaisvastaista propagandaa sotke.

    Ei täällä koskaan ole suvakkeja ollutkaan - Mover oli Suskin natsien feikkitili, millä ne trollas juttuja. Ne leikki suvakkia ja kävi täältä hakee multa ideoita mitä ne vastas takas FB tai usarissa suvakeille. Niistä en silloin tiennyt, mutta Hommafoorulle meni kerran kaikki mun vastaukset ja otti sieltä siihen tulleen vastauksen ja heitti sen mulle ja vei mun vastauksen takas hommaan ..... Ei se musta ollut paha ja tajusin sen joo.

    Kun tutustuin FB niin Suskin jengi on poistanut multa vähintään 30 tiliä. Se puhuu mun ideoita ominaan ja mustamaalaa mut muille, ettei mun kaa saa jutella, jottei kukaan näe ettei Suskilla ole yhtäkään omaa ideaa. Kaikki sen hyvät ideat on mun keksimiä ajatuksia täältä. Nyt olen ollut hiljaa ja jostain syystä Suskikaan ei keksi mitään. Vaikka oikeesti mä keksin kymmeniä uusia juttuja joka päivä. Ne nyt vaan ei tule enää julki. Eli kaikki mitä puhuin oli seuraavana päivänä YLellä, Suksin kautta OK hyvä, mutta Suskin viha mua kohtaan on jotain ....

    'Rajat kiinni' on sen keksimä sen mielestä ja toiset on erimieltä. Kiinnostava luettava = =

    http://kansanliike.net/tiedotteet/faktat-poytaan-kaukisesta/


    Mutta Stubido on mun keksimä sana. mamutus on mun keksimä sana, koska en tiennyt mitä mokutus tarkoittaa jne.... Kaikki järkevät ideat on mun keksimiä. Ne juutalais-natsi-hitler-sekoilut on sen omia.

    Suski keksi alkaa ajaa islamvastaisuutta päästäkseen kansan suosioon islam vihalla (=Keppihevonen) ja eduskuntaan vihaamaan juutalaisia. Mähän en saanut kirjoittaa edes MitäVittua lehdessä. Siellä suurinosa tileistä lähtikin. Jos kirjoitan jossain niin Suskin natsi-jengi poistaa tilin heti. Kuten poistivat täälläkin kaiken mitä sanoin.

    Jännää kattella kun asiat ei edisty enää yhtään, monista vetoomuksista huolimatta. Olen ajatellut mennä suvakkien puolelle hakkaaman natsit takas maan alle. Natsit omii nyt tuon islamvastaisuuden itselleen vaikka se on vaan vale, eli keppihevonen

    Suski käyttää keppihevosena = tekosyyynä kansan islamvihaa - oikeesti ne kannattaa islamia, koska oikeesti ne natsit vihaa juutalaisia ja Suski tukee palestiinaa ja sen halua hävittää Israel kuten uskonet kaikkien natsien kannattavan palestiinaa ihan kuin se ei olisi islam. Suski on tunnustanut olevansa natsi.

    Eli ne on natseja ja kommunisteja ja muslimeja, jotka tukee Palestiinaa - Hitlerin puolesta vihaa juutalaisia vastaan. Kuten Erkki Tuomiojakin, jonka syitä en arvaa, ehkä Israelia voi vihata vaikkei olekaan natsi, en tiedä.

    Nää yrittää sekottaa asioita että islamiviha olisi eri kuin palestiina-asia vaikka ne on just ongelman ydin. Palestiinahan tän kaiken islam sodan näyttämö on. Ne haluaa hävittää Israelin ja kun Länsi tukee Israelia niin niiden ainoa keino on hävittää vallata tuhota ja alistaa Länsi ja siksi Merkel päästää islamin Eurooppaan. Eli kaikki tämä helvata tähtää vain Israelin hävittämiseen. Tekijöinä muslimit juutalaisvihaajat natsit ja kommunistit eli tulossa on Hitleriä ja Staliniakin kauheammat puhdistukset, siksi islam valtaa kaikki maat, EU ja USA.

    Olisko aika pysäyttää alkanut maailman laajuinen kansanmurha-hanke juutalaisia vastaan, mikä on puettu aika monella keppihevosella.


    Aloituksessa on kyse eri keppihevosista. Noi juutalaisten kansamurhahankkeen vetäjät vääristää tahallaan kaiken ja natsit sotkee lisäksi omiaan.

    Ohi

    Äänestä

  • näin_sen_näin2 kirjoitti:

    Välttämättä monikaan noista (islam / mamu tms - vastaisista ) ei ymmärrä että natsien päämäärä on > yhdessä muslim islamin kommunistein< kanssa tuhota Israel. Suoraanhan ne ei saisi jengiä vastustamaan Israelia, mutta näin kieroillen sen junailee. Eihän kukaan oikeesti juutalaisia vihaa.

    Silleen mä keppihevosen ymmärrän . Pellejen keppohevosjutuista en tiedä mitä ne tarkoittaa .

    Ohi tämäkin.

    Äänestä

  • näin_sen_näin3 kirjoitti:

    Sehän on totta että suurinosa jengiä vastustaa islamia
    mutta Suskin jengi varastaa ne omiksi kannattajikseen -
    päästäkseen eduskuntaan -
    Natsi! vastustaa oikeesti juutalaisia.

    Suurempi osa vastustaa natseja, mutta tällä keppihevosella Suski ryöstää islamin vastustajat kannattamaan juutalaisvihaa.

    https://www.facebook.com/groups/rajat.kiinni.kansanliike/permalink/1503719873268153/

    Susanna Kaukinen= Twitter suuttu ku arvostelin juutalaista joka syytti eurooppalaisia holokaustista ja sanoin ettei ne ny oo kyllä itekkään ollu mikään lahja ihmisyydelle kansanmurhatessaan palestiinalaisia.
    Tykkää · 3 · 9. helmikuuta kello 2:45

    Jari Enqvist = mitään palestiinalaisia ei oo olemassakaan koskaan ollut, ne on arabeja ja nekin vieraalla maalla
    Tykkää · 1 · 9. helmikuuta kello 3:08

    Susanna Kaukinen = suurin osa israelinjuutalaisista on arabeja
    Tykkää · 9. helmikuuta kello 3:21

    ______________________________________________

    Oikeesti kaikki terveet näkee ettei Israel kansanmurhaa palestiinalaisia.
    Vain natsit kommunistit muslimit syyttää Israelia, me muut nähdään että palestiinalaiset murhaa itse omat lapsensa kuten tapahtuu.

    Jos tähän sanoisin, että Kaukisen juutalaisvastaisuus etäännyttää. Jos idea on esim. Rajat kiinni, niin totta kait se tarkoittaa myös laumoittain maahan tulevia juutalaisia, mutta sitä vaaraa ei voi kuitenkaan pitää kovin suurena.

    Äänestä

  • ärsyttävääää kirjoitti:

    Älä sitten ihmettele etten enää vastaa sulle, koska tää on keskustelupalsta muttet sä keskustele ikinä - niin mene facebookkiin ja pysy siellä.

    No sehän on vain hyvä, jos et vastaa, luulisin.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    No sehän on vain hyvä, jos et vastaa, luulisin.

    Kaiken lukemani perustella sua halveksitaan. Nyt tiedän miksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


miautax kirjoitti:

Kiitos Ashraf Benyamin ja kiitos suomalaisten puolustamisesta.

Suomalaisten juurista tietämätön päättäjien lemmikki eli ulkomaalaistaustainen saattaakin onnistua siinä missä päättäjien syrjimä, vihattu, halveksittu rasistisesti päättäjien syrjimä yli 5 miljoonainen kansa on täydellisesti tuomittu epäonnistumaan.

Kiitos puolustamisesta, häkellyttävää luettavaa Egyptiläistaustainen ryhtyy puolustamaan eliitin eli hurrien vihaamaa ja rasistisesti syrjimää Suomen suomalaista kansaa. Pakko nyt, kyyneleitä nieleskellessä, sanoa, että enpä olisi uskonut, mutta paras ikinä puhe hälventämään suomalaisten ulkomaalaisvihaa. En olisi eläissäni uskonut näkeväni tätä.

Mutta minä olen ollut siitä varma ja kirjoittanut monesti (mover poistanut kaikki) että varmaa on että ulkomaalaiset joskus tulevaisuudessa, ehkä sadan vuoden päästä, tulee suomalaisten puolelle. Mutta se että minä saan sen kokea, on huikeeta.

Kiitos ennakkoluulottomasta suhtaistumisesta suomalaisiin, kiitos nähdyn tilanteen esille tuomisesta.

Vielä kun noi kaikki muutkin ulkomaalaiset tajuisi että todellinen rasismi johtuu hurreista suomenruotsalaisista ja päättäjistä, niillä on määrätön valta, eikä ne luovu millimetristäkään tuota valtaa. Pahoittelen sanoa tämän mutta toivon koko sydämestäni että tuolla lääkärillä on vahva asema, sillä hurrit eivät jätä kostamatta asettumista väärälle eli suomalaisten puolelle. Jos lääkäriltä loppuu jostain "yllättävästä" syystä työt niin panepa ilmoittaen niin puolustetaan.

Tämmöistä on suomalaisten elämä, hurrit eli päättäjät ne kyllä osaa kyykyttää, kyydittää, alistaa ja kostaa. Elämme veitsen terällä rasististen hurrien kosto on oleva kammottava. Päättäjä-rasisti-hurrit on aina olleet kuin Suomen oma isis, ne kostaa koko yhteisölle.

Sori että sanon tämän mutta tämä on niin tätä suomalaisten elämää rasistien ikeessä. Jos kaikki kynnelle kykenevät ulkomaalaiset alkaisi puolustaa suomalaisia niin ei ne kaikille voisi antaa potkuja. Ehkä me pääsisimme suomalaisia syrjivistä rasisteista eroon! Kiitos Egypti, tuo sivistyksen kehto, että päästit kansalaisesi Suomea puolustamaan.

https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=10153831048013395&id=530268394&pnref=story

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu