"Nyt muodissa ovat enkelit"

Emeritusprofessori kertoo, että viidennes ihmisistä uskoo melkein mihin tahansa.

http://yle.fi/uutiset/viidennes_ihmisista_uskoo_lahes_mihin_tahansa__esko_valtaoja_ehdottaa_kuukauden_sometaukoa/8661608

Erinomainen puheenvuoro.
762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Parikytvuotta sitten oli iso enkelibuumi, samaan aikaan kun oli O.J. Simpsonin oikeudenkäynti. Yhden uhrin omaiset käyttivät enkelikorua asussaan.

Äänestä

"Emeritusprofessori kertoo, että viidennes ihmisistä uskoo melkein mihin tahansa."

Artikkelin mukaan emeritusprofessori kertoo itse uskovansa, että viidennes ihmisistä uskoo melkein mihin tahansa.

IlkimyksenMikäTälläKertaaLieneekin halusi ilmeisesti omalla toiminnallaan todistaa oikeaksi emeritusprofessorin loppukaneetin:

"Itse internet on kuin loputon tiedon valtameri, Valtaoja myönsi.

– Mutta se on hyvin, hyvin roskainen paikka.
"

Some on lisännyt päättömien juorujen päätymistä tiedotusvälineisiin ja jopa viranomaisille. Uusimman tiedon mukaan esiimerkiksi poliisi tavoitti Joensuussa kopeloidun tyttösen, joka olikin jo täysi-ikäinen nainen eikä ollut kiinnostunut vaatimaan rangaistusta tai tutkintaa asiasta. Ilman somea tämäkin turha tutkinta olisi vältetty. Toisaalta some on kiistatta myös helpottanut poliisin työtä: etsintäkuulutetut ja kadonneet löytyvät entistä helpommin ja monesti ilman, että tarvitsee kammarilta poistua ollenkaan. No, ehkä kuitenkin sen verran, että hakee lähimmältä huoltsikalta paakkelsit automaattikahvin imeyttämiseksi.

Somen ongelma on se, että se tuo yhteen ennen näkemätämän määrän kouhottavia idiootteja ja tämä yhdistyminen on tuottanut melkoisen synergian median sen osan kanssa, joka on alkanut käyttää sitä hyväkseen. Ja sitten ovat nämä poliittiset ryhmät, jotka käyttävät myös.

Äänestä

Valtaoja on ihan oikeassa. Ja tämä sama poppoo syylistyy sosiaalisuuden nimissä facessakin kaiken maailman pöpöjen levittämiseen, joka hyväuskoisuuttaan tai rohkeuden puutteesta.

Äänestä

...

Äänestä
  • Onko sinulla tarjota mitään mutta kuin tylsämielistä päänaukomista?

    Äänestä

  • ihmettelen_vaan kirjoitti:

    Onko sinulla tarjota mitään mutta kuin tylsämielistä päänaukomista?

    Et ilmeisesti ymmärrä, että ertert on oikeasti aika fiksu?

    Äänestä

Samaa ajaa Israelkin - internet sensuroitava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


IlkimyksenUutisvahti kirjoitti:

Emeritusprofessori kertoo, että viidennes ihmisistä uskoo melkein mihin tahansa.

http://yle.fi/uutiset/viidennes_ihmisista_uskoo_lahes_mihin_tahansa__esko_valtaoja_ehdottaa_kuukauden_sometaukoa/8661608

Erinomainen puheenvuoro.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu