On hyvä muistaa minkä takia isoisät taistelivat rintamalla...Halusivat jättää Suomalaisille oman maan ja perinnön, itsenäisyyden josta jälkipolvet voivat iloita. Minä pidän tärkeänä Suomalaisen kulttuurin, perinteiden ja Suomalaisuuden vaalimista ylipäätään. Maahamme on tullut suuri määrä turvapaikanhakijoita ja meille on sanottu ja kerrottu kuinka meidän pitää sopeutua tilanteeseen ja osoittaa heille vieraanvaraisuutta. Eiköhän se ole toisinpäin että ulkopuolelta tulevien pitää sopeutua kulttuuriin, tapoihin ja ennen kaikkea lakeihin eikä noudattaa sitä mikä heidän lähtömaissaan on tapana. Emme suvaitse että naisten ja ennen kaikkea alaikäisten koskemuutta loukataan millään tavalla ja niin kuin on todettu...Maassa maan tavalla ja ellei onnistu voi lähteä mistä tulikin. Olen isänmaallinen ja kritisoinut turvapaikanhakijoiden tekemiä rikoksia ja olen saanut "suvakeilta" rasistin leiman kuten moni muukin...Jos omista huolehtiminen ja puolustaminen ja halu elää ja kulkea rauhassa ilman väkivaltaa on rasistista niin sitten meitä on Suomessa aika paljon. Nämä "suvakit" voisivat mennä peilin eteen ja kysyä itseltään...Olenko isänmaallinen kun hyväksyn ja puolustan ulkopuolelta tulleiden tekemiä rikoksia jotka kohdistuu eritoten naisiin jotkut teot miehiinkin.
Mielestäni tätä on isänmaallisuus
maahanmuutto_kriittinen
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"On hyvä muistaa minkä takia isoisät taistelivat rintamalla"
Ne taistelivat rintamalla siksi että ne määrättiin sinne. Turha sitä asiaa on millään sentimentaalisella hevonpaskalla kuorruttaa. Tekivät vaan mitä käskettiin, siinä se, ei silloin(kaan) minkään kadunmiesten aatteita tai arvoja kyselty.
Silloisen halltuksen suunnitelmiin ei vaan sopinut se, että vieraita tulee rajan ylin omin luvin ja pahat mielessään. Jos hallitus olisi toivottanut piippalakit tervetulleiksi, ei sinne rintamalle kukaan olisi lähtenyt.
Ei veteraanien sukupolvi ole sen ihanteellisempaa ainesta kuin jälkipolvetkaan. Ainoastaan valtionjohdon arvot ja ideologiat ovat muuttuneet vuosien saatossa ja nyt tilanne on se mikä on.
Veteraanit ansaitsevat kunnioituksen...Pahoin pelkään että jälkipolvesta ei olisi tositoimissa mihinkään...Turvapaikanhakijat (tuhannet nuoret terveet miehet) juoksevat tänne "pallit kourassa" pakoon kun pitäisi puolustaa omiaan entäpä jos omat isoisämme olisivat lähteneet pallit kourassa pakoon, ei olisi enää Suomea vaan olisimme osa Venäjää. Meidän kuuluu joka tilanteessa puolustaa ja pitää huolta maastamme ja sen kansalaisista. Ulkopuolelta tuleville ei saa antaa lupaa tehdä mitä vaan muuten maa menee sekasortoon eikä se nytkään kovin kaukana ole.
Youtubessa pakolaiset käyvät nauramassa suomalaisten veteraanien haudoilla?!Mitä tämmöisille "ihmisille"pitäisi mielestänne tehdä?Antaa lisää rahaa ja rakkautta ja vähän suvakin lämmintä pesää?
NE KUSIPÄÄT JOTKA HÄPÄISEE HAUTOJA PITÄISI PASSITTAA sellaiseen tyrmään mihin ei päivä paista. Ja pitää siellä.
Isänmaallisuus on sitä että miesvankia persraiskataan Rankaisijan Siittimellä Talon kellarissa Ruputustuoliin kahlehdittuna solmuruoskan lyödessä tahtia, ja että sessioiden välillä hänelle pakkosyötetään ulosteita.
lähinnä ne puolusti kotia ja perheitään ei niinkään suomea mutta kun sattuivat asumaan suomessa niin se hoitu siinä samalla
Juuri näin. Miksi tehdään asiasta mutkaisia, kun juuri tuollalailla isänmaallisesti ajatellen asiat pysyy reilassa.
Entäs jos on työtön ja velkainen sinkku? Siinä tilanteessa ei välttämättä isämaallisuus ole kovin korkeassa kurssissa.
Alaston mies jatsarit jalassa.
Se on tunne ja jos sitä ei ole niin ei sitä mistään tulekkaan!