Mielenvikaisella tavalla hymyilevän pääministerin johdolla jatketaan valtion omaisuuden yksityistämistä ja veronmaksajien pettämistä , eliitin pussiin pelaava hallitus kasvattaa suurituloisten voittoja ja veroparatiisien talletuksia ! .
SSS VALEHTELEE JA SIPILÄ HYMYILEE KANSALLE ! .
4021
1166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sanotaan että kyllä kansa tietää, mutta toinen asia on ettei kansa muista, voidaan taas seuraavissa vaaleissa todeta että samat konnat tuli valittua eduskuntaan.
Suomen miljonäärien määrä on neljässä vuodessa kasvanut puolella 25000:sta 50000:een, ja tarkoitus on varmaan tuplata määrä vielä ennen SSS-porvarihallituskauden loppua, jotta kokoomuksen ydinkannatus kasvaa saman verran. Mikä taantuma, mikä Euroopan saira mies kun täällä miljonäärien määrä kasvaa ennätystahtiin. No vaatiihan se suurempa leikkauksia työläisen ja työttömen selkänahasta jotta miljonäärejä syntyy lisää.
2011 ja 2016 välillä tuplautunut. Onneksi olkoon EK ja SSS.
Kun Sipilän leikkaukset ja työajan pidennykset tulevat voimaan, Sipilän hallitus muistetaan vielä viidenkymmenen vuoden kulutua kansalaisten sortajana ja köyhien tappajana.
Sipilän hymy on lohikäärmeen ja kyyn hymy. Mitä enemmän Sipilä hymyilee, sitä huonommin kansan asiat menevät.
Sipilä on susi(pikkuhukka) lampaan vaatteissa.
Sipilä yrittää mielipuolisella hymyllään uskotella kansalle; katsokaa, olen teidän hyvä isänne! Näinhän isä Aurinkoinen hymyili, kun lähetti kansalaisia ammuttavaksi tai Siperian kaivoksille.
Näkee jo naamasta että se kansankurittaja on sisäsiittoinen lestadiolainen.uskomatonta kun suomessa leipäjonot vaan kasvaa niin entinen työtön Lindström,Stubb ja Sipilä tekevät nyrkki tehvehdyksiä ja ilakoivat kun keksivät lisää keinoja miten saada köyhimmät ihmiset vielä ahtaammalle.
Esimerkillinen johtaja , kaikki saa kiertää veroja , kaikki ei vaan osaa selitellä kuten pääministeri.... tai siis suunnitella verotusta . ;)
http://yle.fi/uutiset/kysymys_verosuunnittelusta_suututti_sipilan_kyselytunnilla__katso_video/8735134
Kansallako huono luottamus politikoihin.... ? MISTÄHÄN JOHTUU ?
Kyllä paha saa vielä palkkansa. takaan sen hullu siipilä häviää kartalta??
Sipilä antoi pikkusormen saatanalle vuonna 2015, kun alkoi vehtaamaan muslimien kanssa. Kutsui pahuuden Suomeen henkilökohtaisesti.