Inestointipolitiikkaa eikä Leikkauspolitiikkaa

Suomessa ei tarvita Leikkauspolitiikkaa, vaan Investointipolitiikkaa.

Säästämiseen ja uhrautumiseen vetoaminen on Vapaakauppaan uskovan Oikeistohallituksen vanhentunut ikioma uskonkappale. Leikkaamalla kotimainen kysyntä tuhotaan. Verotulot menetetään. Tuottava työ jätetään tekemättä.

Velkaa on kahdenlaista. Hyvää ja huonoa. Hyvä velka investoidaan niin, että se tuottaa. Huono velka on suoraa seurausta siitä, että Sipilä säästää julkisista palveluista ja veronkiertoa edistämällä ohjaa verovaramme yksityisiin osinkoihin.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nostetaan tämä asia esiin.

Äänestä

Up.

Äänestä

Vasemmistoliiton juuri esitetyssä vaihtoehtobudjetissa pysyvien tulojen ja menojen suhde on sama kuin hallituksen talousarviossa.

Keskeinen ero on siinä, kuinka rahat käytetään.

Vasemmistoliiton vaihtoehtobudjetissa rahat käytetään oikeudenmukaisemman, uudistuvan ja ympäristöllisesti kestävämmän Suomen rakentamiseen.

Oikeistohallituksen ottaman velan määrä kasvaa koko ajan ja syynä siihen on, että rikkaat jätetään verottamatta. Oikeistohallitus ottaa syömävelkaa.

Äänestä

Oikeistohallitus leikkaa ja ottaa velkaa voidakseen maksaa rahoittajiensa veronkierron.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

Suomessa ei tarvita Leikkauspolitiikkaa, vaan Investointipolitiikkaa.

Säästämiseen ja uhrautumiseen vetoaminen on Vapaakauppaan uskovan Oikeistohallituksen vanhentunut ikioma uskonkappale. Leikkaamalla kotimainen kysyntä tuhotaan. Verotulot menetetään. Tuottava työ jätetään tekemättä.

Velkaa on kahdenlaista. Hyvää ja huonoa. Hyvä velka investoidaan niin, että se tuottaa. Huono velka on suoraa seurausta siitä, että Sipilä säästää julkisista palveluista ja veronkiertoa edistämällä ohjaa verovaramme yksityisiin osinkoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu