Vaaditaan siis vaan 20000 nimeä jotta IPU voi asettaa ehdokkaan joka olisi ainoa itsenäisten suomalaisten ehdokas. Nyt toimeen ja sitten ne esivaalit!
Joko kerätään nimiä presidentin listaan?
hetilista
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ketä ajatteli esittää ehdokkaaksi?
kyllä kai tuo nimilista saadaan täyteen jos tehdään yhteistyötä eri yhdistysten ja muiden pienpuolueiden kansaa,
yksin se ei ehkä onnistu,
nimilistat kerätään vasta vuonna 2017 ja ensin pitää olla yhteinen ehdokas,
oma ehdokkaani on Pesonen mikäli hän on terveenä ja suostuu ehdokkaaksi,
Pressa ehdokkaana pääsee paneeleihin, sieltä ei voida ketään syrjäyttää niin kuin tehdään eduskuntavaaleissa pienpuolueiden ehdokkaille.
Näin näkyvyys on taattu vaikka ei pressaksi pääsisi.
Miten ajattelit tuota yhteistyötä järjestää, kun Pesonen ei hyväksynyt viime vaaleissa edes vaaliliittoja?
Uskotko, että nämä pienpuolueet keräisivät sitten hänen presidenttiydelleen nimiä?
Se on totta, että Antilla on varmasti vankka tietämys EU-asioissa, mutta Väyrysellä kuitenkin enemmän.
Tuo näkyvyysasia on tietenkin yksi pointti, mutta 20 000 nimen saaminen voi tuottaa ongelmia.
katsos, kun Pesonen ei ole enää p,johtaja, uusi hallitus ja puheenjohtaja voi hyvinkin tehdä yhteistyötä muiden kanssa,
niin ainakin toivon.
Ellei niin Väyrynen sitten saa ääneni, mutta minua epäilyttää tuo
Paavon tulkinnanvaraiset suunnitelmat,
meneekö ääni kepulle jos häntä äänestää,
Pitää todellakin katsoa mitä IPUssa tapahtuu. Uusi puheenjohtaja valitaan elokuuhun mennessä, niin sitten voi johtopäätöksiä oikeastaan vasta tehdä. Niin ja vuosikokouksessa valitaan tietenkin uusi hallituskin.
Väyrynen on siinä mielessä outo lintu, ettei aina voi oikein tietää mitä hän tarkoittaa, siksi pitää vähän varauksella katsella tuotakin. Luultavasti aloitti nyt samalla jo presidenttipelin.
Ei missään nimessä ääntä kepulle, koska nyt jo näkee mitä tuhoa Sipilä on hallituksensa kanssa saanut aikaiseksi.
Väyrynen on varmaan se henkilö, joka voisi yhdistää EU-vastaiset pienpuolueet. Jos Väyrynen saisi nämä taakseen, niin silloin kannattajakorttien keruukaan ei olisi niin vaikeaa, kun olisi monta yhdessä. Paljonhan se 20 000 on, mutta kun Väyrysellä on kannattajia jo omasta takaa ja sitten nämä muut yhdessä, niin saataisiin ainakin EU-vastainen presidentti.
Mutta Väyrynenhän haluaa pysyä EUssa. Älä levitä väärää tietoa.
Missä Värynen on sanonut, että hän haluaa pysyä EU:ssa eli puhummeko samasta Väyrysestä? Se Paavo Väyrynen, jonka kirjoituksia olen lukenut, haastatteluja katsonut sekä eroon euroalueesta aloitteen laatinut, niin ei varmaankaan sama Väyrynen ole.