kielitaito ,amattipätevyys vaikeuttaa pääsyä työmarkkinoille työnantajat eivät ole halukkaita työllistämään ,mitenkä tämä nyt näin meni meillähän on puhuttu kohtaaavasta työvoima pulasta kuin minä muistan .
Turvapaikkahakioilla ei ole oikotietä töihin
kyseliä11
1457
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Miksi edes pitäisi olla? Ei kai se työnantaja ketään hyvää hyvyyttään ketään palkkaa töihin.
Väärin. Lähes kaikki työssä olevat pakolaiset ovat työssä, joka kustannetaan verovaroin. Tällöin noudatetaan positiivista diskriminaatiota kantaväestö kohtaan, eli palkataan mieluummin pakolainen, kuin suomalainen.
Harvassa ovat ne yksityiset työnantajat, jotka ovat esimerkiksi palkanneet somalin.
Maahan 25 vuotta sitten tulleista somaleista on työelämässä alle 10 prosenttia.
Luku- ja kirjoitustaidottomat opettelevat ensin lukemaan ja kirjoittamaan omalla äidinkielellään. Vasta sen jälkeen voidaan alkaa opettamaan samaa latinalaisilla kirjaimilla suomeksi. Sitten peruskoulu loppuun, lukioon ja yliopistoon. Maistereita heistä tulee vasta 20 - 30 vuoden kuluttua, jos silloinkaan.
Minä olen kuullut että melkein kaikki Somalimiehet ovat koneinsinöörejä ja loputkin viisasta väkeä .
Monikaan ei tule näistä työllistymään vaikea kieli ja vaatimukset joka alalle vaditaan koulutus,lähihoitajiltakin tarvitaan koulutus vaikkei kummosesta työstä ole kysymys ,samoin siivoamaan ei pääse jollei takana oli jonkunlainen tutkinto.Mansikka pelloille olisi ensikesänä tietenkin mahdollisuus päästä ,no Somaleita ei siellä ole varmasti koskaan nähty vaikka he ovat olleet pitkään maassamme . Tiedä sitten noista Irakilaisista ja Arabeista kuinka niiden selkä taipuu marjanpoiminassa .
No kait ne viisaita on kun perseaukisina matkustavat toiselle puolelle maailmaa.Koitappa tehdä perässä sama,pitäneen maksaa jonku verran euroja mennä edes lahen toiselle puolen.
Vai mansikkapellolle naiset persepystyssä poimimassa marjaa ja mutakuonoraiskaaja väijymässä selän takana .
Helsinginseudulla loisii 17000 mamua ennestään työttömänä. Tähän tulee nyt tuhansia lisää. Haaveilkoon Lindström mitä hyvänsä!
EK Juonii koko ajan kun saa ilmaista orjatyövoimaa.
Niillä on se yksi ainoa mutta sitäkin suurempi etu nimittäin riisikuppietu.
Töihin 9€/vrk kuten muutkin työttömät.
Kotoutusta parhaimmillaan.
Mutta jos ne raiskaa minut ainakin olen sellaista lukenut lehdistä ,ainakin on saatava edes raiskauslisä .
Putkonenko siellä kirjoittelee?
https://youtu.be/CKaq31-_Zdg
Spr:n tädit