Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Maahanmuuttajat asuinkerrostalossa

punaruusu

Maahanmuuttajia sijoitetaan Helsingissä tavallisiin asuinkerrostaloihin missä asuu vanhuksia ja lapsia. Tämä tuo turvattomuutta ja monenlaista harmia. Me saadaan tyytyä lähiöihin kun mamuille annetaan hienot puitteet keskustan palveluiden äärellä.

23

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IirisHeltta

      Turpa umpeen rasisti ja omaksu unelma!

    • unelmistaviis

      Meillä on unelma - mielenosoitus järjestettiin Helsingissä heinäkuun lopussa ja sen antama laaja julkisuus aiheutti islaminuskoisten massamuuton Suomeen. Irja Antola, Erkki Tuomioja, Paavo Arhinmäki, Eva Biaudet ym. etunenässä toimivat ilosanoman levittäjinä joten pitäkää Helsinki ja pääkaupunkiseutu yksin huolta maahan tulleista ja kantakaa vastuu. Astrid Thors teki ministerinä myös paljon työtä sen eteen jonka hedelmistä saatte nyt nauttia. Tosiasia on, että lähes kaikki mamut haluavat nimenomaan päästä pääkaupunkiseudulle.

      • kyllähölmöläisetmaksaa

        Viime syksynä alkanut turvapaikanhakijoiden määrä etenkin Irakista yllätti Suomen viranomaiset täysin. Erityisesti tulijoiden vaatimukset perustulon saamisesta olivat kylmä suihku viranomaisten niskaan, arvioi Suomen Kuvalehti.

        Lehden mukaan viranomaiset tiesivät jo syyskuun alussa, että syyrialaisten lapsiperheiden sijasta Tornion kautta saapui etupäässä nuoria irakilaismiehiä.

        Suomessa oli ennestään maan kokoon nähden suuri irakilaisyhteisö, lähes 7 000 ihmistä, mutta se ei yksin selittänyt ilmiötä. Ei myöskään Isis – valtaosa tulijoista oli Bagdadista, äärijärjestön ulottumattomista.

        – Kaikilla oli sama viesti, eräs virkamies sanoo.

        – Saadaanhan me oleskelulupa viikossa? Saadaanhan me perhe tänne kahdessa viikossa? Saadaanhan me perustulo?


    • asunmissähaluan

      "Me saadaan tyytyä lähiöihin" Mitä ihmeen tuubaa suollat, kyllä meillä töissä käyvillä on mahdollisuus valita missä haluamme asua. Minä ostin kämpän Töölöstä, ei siinä mitään rajoituksia ollut.

      • punaruusu

        Olihan siinä rajoituksena hinta, tai vuokra.


      • neonpohjasakkaa

        Heh,heh, täällä kuule sepustavat valituksia kansakunnan kurjat, ne on niitä jotka yhteiskunnan tuilla elää kituuttavat, ja katkerana valittavat, kun tulee pakolaisia heidän tuki-apajille.
        On oltava tosi kurja paska, että kadehtii jotain matua.


      • stadistasaaduunia
        neonpohjasakkaa kirjoitti:

        Heh,heh, täällä kuule sepustavat valituksia kansakunnan kurjat, ne on niitä jotka yhteiskunnan tuilla elää kituuttavat, ja katkerana valittavat, kun tulee pakolaisia heidän tuki-apajille.
        On oltava tosi kurja paska, että kadehtii jotain matua.

        Näinhän se menee:)) Sossupummeilla on pelko perseessä että tuet laskee kun jakajia tulee lisää.


      • punperse

        Ja ne jotka isolla rahalla on ostaneet asunnon kalliilta asuinalueelta ei hyväksy että heidän rappuun tulee Mamuja.


      • naurajoitekki
        punperse kirjoitti:

        Ja ne jotka isolla rahalla on ostaneet asunnon kalliilta asuinalueelta ei hyväksy että heidän rappuun tulee Mamuja.

        Täytyy olla aika hönö, jos kuvittelee, kuinka niitä voisi sijoittaa arvokerrostaloihin.
        Kuka maksaa vuokran, ja kuka edes vuokraa huoneistoaja sellaiseen käyttöön.
        Kyllä tuollaiset ongelmat on kurjalliston kauraa.


      • punaruusu

        Maahanmuuttovirasto eli me veronmaksajat maksetaan vuokrat ja muut kulut. Silloin ei väliä onko arvotalo tai rötiskä


      • unissasivain
        punaruusu kirjoitti:

        Maahanmuuttovirasto eli me veronmaksajat maksetaan vuokrat ja muut kulut. Silloin ei väliä onko arvotalo tai rötiskä

        Et taida olla penaalin kynistä edes keskivertoa, Toiveesi on omaa päiväuntasi, realismi jää kyllä kauaksi siitä.
        Vuokrataso arvoalueilla on sitä luokkaa, että ainoastaan ulkolaisilla suuryrityksillä on varaa vuokrata johtotason henkilöstölle asuntoa niiltä markkinoilta.
        Toiseksi vielä, kukaan ei suostu kyseiseen tarkoitukseen niiltä markkinoilta edes asuntoa vuokraamaan, no Sipilää lukuun ottamatta.


    • tiedetäänmitenkäy

      Pian saatte kuunnella usein toistuvia rukous litaniaa ja se ei ole siitä hiljaisemmasta päästä. Roskapussit valtaavat käytävät kun ei viitsi yksipussi kerrallaan lähteä roskakatokseen, haju tulee olemaan voimakas. No elämä tulee olemaan äänekästä ja vaihtelevaa.

    • Kauemmas

      Ei pitäisi sijoittaa ainakaan vanhustentaloihin.Moni vanhus on jo dementoitunut ja koskaan ei tiedä kuka heitä käyttää hyväkseen.
      Vahukset on mielestäni ansainneet rauhallisen loppuelämän ,eikä pelko saa vallita.Suurin osa on naisia vanhuksista,pitääkö heidän nyt pelätä ?
      Moskejaa ei pitäisi ainakaan Pasilaan rakentaa,nyt ei kyllä nuo huoneistot tuossa Pasilan asemalla mene kaupaksi jos maahanmuuttajia asutetaan Pasilaan,ei niitä kalliita asuntoja kukaan järissään oleva osta ! Mielestäni moskejan rakentaminen on ihan turhaa,he voivat rukoilla kotonaan jos edes on tarvis ! Hoidetaan omat ensin ! Köyhiä vanhuksia meillä riittää !

    • pasilaanvaan

      Pasilahan on juuri kurjalliston aluetta, sinne vaan, siellä ovat samaa sosiaaliryhmää koko kööri.
      Ei niitä ole varaa minnekään vanhusten taloihin laittaa, ota kuule hieman selvää esim. Saaga-kodin hinnoista. Yksityisellä puolella on noin kaksikertainen vuokra vapaarahoitteisen asunnon vuokriin verrattaessa. Siihen tulee sitten vielä tarvittavat hoidot päälle. Kunnallisen puolen vanhusten taloihin ei ole kyllä mitään asiaa, kun niitä paikkoja ei tahdo riittää muutenkaan.

    • punaruusu

      Ei sinne. Oppivat vain huonoille tavoille. Sivistyneiden ihmisten kortteleissahan heidän pitää asua, että niistä tulee kunnon kansalaisia

    • KotouttamiSEKSI

      KotoutumiSEKSI on tehtävä kaikkensa.

    • rasistiEIihminen

      Vanhukset ja lapset ovat ihmisiä kuten maahanmuuttajatkin.

      Siitähän vasta älämölö nousisi, jos heidät asutettaisiin kaltaistesi rasistien naapureiksi!

    • einaapuriiniikinä

      Suomalaisille on kallis, merkittävä investointi oma asunto ja jos nyt rappuun tulee matupaskoja asumaan tietää se suuria ongelmia,joista ei pelkillä keskusteluilla selvitä.Poliisin apua taatusti tarvitaan, mikä taas lisää resurssipulasta kärsivien pollarien työtä.Tosin aina voi vetää rasismikortin esiin suojelua takaamaan.
      Loisivia matuja tosin ei suomalaisten elämän malli/säännöt kiinnosta päivät nukkuvat, mitä nyt veroeuroilla saatuja ökyrahojaan käyvät kaupoissa tuhlailemassa juhlittavaa yötä varten.
      Matut omiin ghettoihinsa asumaan niille jo Vuosaari Stadista lähes uhrattu enää puuttuu rauta-aita alueen ympäriltä.

      • josvalitavoisiniinkyllä

        Voi hellanduudelis sentään:)))))))

        Kuusi vuotta Saton vuokrakasarmissa asuneena voin kertoa että kaikki häiriköinnit ja asunnon/rakennuksen tuhoamisyritykset ovat taattua Made in Finland laatua.
        Asukkaista ainakin puolet on muita kuin koposia ja turakaisia.


    • TieTei

      Vankiloinhin nuo pitäisi sijoittaa. Se olisi vielä lisärangaistus - siis kotimaisille vangeille.

    • hädänalaisiaovat

      Älä höpötä, nämä ovat niitä, jota pressa Niinistön mukaan meidän on autettava, eli turvapaikan saaneita.

    • Hyvin_menee1

      Mitähän mahdat meinata? Asun maahanmuuttajapuolisoni kanssa asumisoikeusasunnossa, jonka olen lunastanut. Tässä kerrostalossa asuu useita maahanmuuttajataustaisia henkilöitä. Mitään häiriöitä kantaväestön puolelta heitä kohtaan ei ole tullut - ilmeisen sivistynyttä väkeä siis.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2317
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2113
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1728
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1530
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1457
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1429
    8. 52
      1298
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      68
      1241
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe