Tämä ei ole ongelma, pätevä ulkoministerimme

hoitaa asian.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016021221105962_ul.shtml
Suomi on siinä onnellisessa asemassa, että meillä on tarmokas, asiallinen, osaava ja sanansa pitävä ulkoministeri ja hänen apunaan, ammattitaitoiset ja koulutetut perussuomalaiset ministerit.
Ja niin kuin voimme todeta, " jytky" muutti politiikan suunnan Suomessa.
Suomen väkiluku mm. lisääntyy huomattavasti.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyllä lyhyen hallituskauden aikana ja vaalien 2011 jälkeen on perussuomalaiset saaneet paljon aikaan. En nyt tällä hetkellä muista, että mitä ovat aikaan saanet, mutta kummiskin.
Ja niin kuin esim. esillä olleet gallupit on osoittaneet, niin kannatusta on.
En nyt muista, että minkälaista kannatusta, mutta kummiskin.
On hienoa kuulua Timon puolueeseen ja tehdä Suomesta kansainvälinen ja monikulttuurinen maa ja siihen on perussuomalaiset hyvin vaikuttaneet.

Äänestä

LIsäksi Timo on kaunis. Hänen notkeat nilkkansa, rintansa kaaret ja himoittava vartalonsa saa kansanjoukot liikkeelle. Ettei vaan olisi yksi syy Suomen kasvaneeseen maahanmuuttoon.

Äänestä

Tätä olen sanonut jo jonku aikaa, että vihervasemmisto kääntyy haukkumaan maahantuloa. Ovelia ovat, kun tietävät maksun tulevan.

Äänestä
  • Taitaa petospersut itse haukkua itseään.

    Äänestä

  • vihervasemmisto on senkin ajanut, että yhteiskunta elättää sinut sänkyyn

    Äänestä

  • Kun taas fasistina itse vihaat kaikenlaista ihmisten auttamista ja "elättämistä"?

    Vai mitä lie tarkoitit, en saanut suomestasi selvää, kun ilmaisutaito on mitä on...

    Äänestä

Soinin pitäis jo tehdä jotain kun Sipilä ja Orpo eivä tee mitään ja antavat Suomen tuhoutua miksi Soini myötää heitä?
Timo nyt on puolustettava Suomea ja hyvinvointiyhteiskuntaa, raja kiinni ja laiton maahantulo kuriin, turvallisista maista on tullut suomeen liki 40 tuhatta matuja, miksi muut maat toimivat mutta Suomi ei!

Äänestä

Selkeä viesti Venäjältä . Saatte mitä tilaatte . Kiittäkää Salolaista ja muita kumppaneita jotka meidät Eu:hun ajoivat , lisänä vielä nämä Nato vouhottajat joiden turvat pitäisi tukkia lopullisesti . Venäjä tulee olemaan sotilasmahti aivan kuin jo joukostamme poistunut Erkki Nordberg ennusti tapahtuvaksi , muut upseerit eivät tykänneet mielipiteestä. Natoon jos mennään niin Venäjä voi avata rajat lopullisesti jolloin yli miljoona pakolaista rynnii yli eikä mitään mahdeta. Ainoa vaihtoehto on hoitaa omat asiamme sovussa Venäjän kanssa . Voitaisiin aloittaa lopettamalla Venäjään kohdistuvat saarrot ja ilmottaa Eu.hun ,että kyseessä on maamme etu ja turvallisuus ja sillä selvä . Sota Venäjää vastaan merkitsee samanlaista tuhoa kuin Syyriassa nyt . Joka muuta väittää niin voi herätä unesta todellisuuteen.

Äänestä
  • Timpermanni on täysin oikeassa ison naapurin kanssa kanattaa olla sovussa vaikka minuaakan heidän tekemisensä aina miellytä ,me olemme tälläisessä myrskynsilmässsä maantieteellisesti katsottottuna ja ryssän rajaa 1300 kilometriä että vähempikin pulina riittää .Nyt vihervasemmisto on samanlainen uhooja kun Suomen äärioikeisto kolmekymmentä luvulla .

    Äänestä

Kohta kaikki on myyty vesiä myöten ja maa on täynnä muslimeita. Kuka silloin kuittaa laskun?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HyväTimo kirjoitti:

hoitaa asian.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016021221105962_ul.shtml
Suomi on siinä onnellisessa asemassa, että meillä on tarmokas, asiallinen, osaava ja sanansa pitävä ulkoministeri ja hänen apunaan, ammattitaitoiset ja koulutetut perussuomalaiset ministerit.
Ja niin kuin voimme todeta, " jytky" muutti politiikan suunnan Suomessa.
Suomen väkiluku mm. lisääntyy huomattavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu