Eduskunnassa 2014 vuoden lopussa äänestettiin demareiden lastenoikeuksien poljentalaista, Tasa-arvoisesta avioliittolaista (Tasis). Laki antaisi demareiden halinalleille, homoille ja lesboille oikeuden paitsi avioitua, myös adoptoida lapsia.
Lasten hyvinvoinnista Tasiksen yhteydessä tietenkään ei tehty tutkimuksia. Sehän on demareille lopulta sivuasia. Esimerkiksi SDP:n eturivin pöljäilijöihin viime vuosina rynnistänyt Tampereen Tumpelo Marin Kommentoi blogissaan toissapäivänä:
"Suomi otti harppauksen eteenpäin ihmisoikeuksien toteutumisessa vuonna 2014, kun eduskunta hyväksyi kansalaisaloitteen pohjalta avioliittolain muuttamisen sukupuolineutraaliksi. Nyt käsittelyssä olevat lainmuutokset jatkavat tätä työtä ja helpottavat monen parin sekä perheen arkea, Marin kommentoi."
Toisin sanoen "ihmisoikeuksissa" seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet menevät edelle lasten oikeuksista.
Mutta miksi demarit oikeastaan ovat niin pitkään rääkyneet Tasiksen puolesta? Siihen on muitakin syitä kuin se, että Marinin tapaiset edustajat ovat kasvaneet poikkeavissa perheissä. Pääasiallinen syy on feministien ikiaikainen unelma avioliiton romuttamisesta instituutiona.* Esimerkiksi 1960-luvun feministijärjestö The Feminist kutsui avioliittoa naisten vainoamisen välineeksi.
Tasis on siis kätevä siitäkin syystä, että naisen ei tarvitse siinä mennä naimisiin miehen kansssa. Seikka jota feministit kuten Marin kammoavat. Mutta samaa sukupuolta olevat eivät voi myöskään hankkia jälkeläisiä keskenään, mikä kiihdyttää demarifeministien vihaaman Suomen kansan kuolemaa sukupuuttoon. **
*Psykologi Hans Eysenck liittää psykoosin merkkeihin "P-skaalallaan" yhteiskunnan vakiintuneiden instituutioiden kuten avioliiton vastustamisen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Persutoimistollahan pitää "piikillä", itsensä sellaiseksi nimenneellä persutrollilla oikein kiirettä, työmiehen tekstejä palstalle kopsatessa.
Terapiaa se kai on tuollainenkin.