Seppänen latelee pinon esimerkkejä, miten Suomea hivutetaan Natoon. Menossa olevaan vaikenemisen kulttuuriin hän lukee myös tiedon amerikkalaishävittäjien tulosta. Siitä kerrottiin virallisesti vasta, kun Yle oli uutisoinut asian. Rissalaan on tulossa 6-8 hävittäjää ja 70-100 amerikkalaista sotilasta. Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko tulkitsee, että Suomi ei ole enää puolueeton eikä liittoutumaton maa. Kummastakin on luovuttu vuosien varrella hallitusohjelmissa.
Esko Seppänen, tuo vanha kommunistipieru, itkee..
Natoinhokki
2882
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Entinen yleisradion taloustoimittaja ja kansanedustaja kyllä tietää miten asiat ovat markkinatalouden kulisseissa. Se jos mikä kismittää raharikkaita ja heidän nöyriä lakeijoitansa vallan suunnattomasti. Hyvä Esko olet oikea Ikinuori!
Vaikkakin kommunismi on perseestä, Seppänen uskaltaa onneksi sanoa totuuksia rosvoporvareista ja natoonliittymisestä. Natohihhulit ja Suomen nöyristely Eu:n edessä kostautuu karmeimmalla tavalla ryssän suhtautuessa maatamme uhkaavien tunkeutujien pääsyn sallimisella. Mistä tiedämme, ketä ne tänne tulevat miljoona paskiaista ovat. Rajat kiinni ja äkkiä.
ole hyysäri ?
Jos köyhiltä evätään kirjoittelu omistajien isoihin lehtiin ja mediaan, on se huono omistajien kannalta. Ne alkaa kirjoittaa toisaalle ja pahimmassa tapauksessa alkavat itse tuottamaan mediaa. Siinähän menee tienestit rikkailta ja omistuksilta putoaa pohja. Rikkaat tarvitsee köyhien napinaa ja mieluusti rikkaiden omistamassa mediassa.
pyytääkö köyhät lisää rahaa ?
Esko ei itke vaan näkee tosiasiat kuten pitäisi jokaisen tervejärkisen nähdä jos uutisia vähänkin seuraa. Voiko jenkkien p---ttä vielä hartaammin nuolla kuin suomessa nyt tehdään. Jenkkejä koulutetaan Lapissa talvisodankäyntiin, Naton panssarit ajelivat Turun kaduilla kuin kotonaan, ja nyt yhteiset ilmasotaharjoitukset Rissalan kentällä! Onko maamme ilmatilaa loukattu? Kuka söi E-liikken, Kansa yhtiön, Nokian jne?
Suomi ei ole enää puolueeton ei edes sitoutumaton eikä hyvinvointivaltio!
Hyvä Esko!
Häh, onks tää se liikennetoimittaja ??
Hyvä Esko, kommunistipieru.
Saat nähdä oudon ilmiön Esko, kun sota syttyy nämä Suomen sivarit, latvapöpit ja sekundanatsit tekee joukkoitsemurhan. Mieheksi e heistä ole.
Nato täytyy saada enemmän oikeistolaiseksi, kun Suomi menee sinne.
On tällä hetkellä liian lepsu, sillä vasureista täytyy puristaa kaikki mehut irti.
Sanoo suomipoika.
Natokiimaiset nasset, laskin käteen ja laskette paljonko 2 prosenttia bruttokansatuotteesta tekee, se on summa mitä maksamme vuodessa jos liitymme Natoon. Summa on senverran suuri että monelta natonasselta jäisi toimeentulotuet saamatta jos liittyisimme Natoon, puolustusbudjettimme olisi miljardeja vuodessa enemmän kuin nyt.
vakuutusmaksuksi, kannattaa maksaa..
Porvarit millä aiotte elättää naton ja matut, ai niin nehän tuottaa porvareille nettoa. Miten porvareitten käy kun ryssästä tulevat talloo kaikki alleen, köyhätkin. Ei hätää, riisto jatkuu niin kauan kuin mahdollista ja varat ulkomaille ja sitten pakoon,tänne jää vain leipäjonolaiset suomalaiset.
korpea kuokkimaan, sieltä se leipä suomessa aina on otettu..
vanha telaketjukomukka näe että suomi on krimin tiellä..
Seppänen näkee selvääkin selvemmin kenen kelkkaan Suomi on nyt itseään änkeämässä.
Krimistä puhuminen osoittaa, ettei asioita kyetä erottamaan toisistaan, eli höpö höpöä!
koska venäjä ilmoittaa suomen kuuluvan etupiiriinsä ja maa on vallattu ilman ensimmäistäkään laukausta..
sehän on hyvä vaan saadaan nauraa kun homot nostetaan suurkirkonrappusille naruun osoitukseksi muille mitä sairaat saavat palkaksi
luulisi olevan porvarienkin hyöty, jos köyhät saisi rahaa, jotta ostovoima maassa kasvaa ,ei muutama kitupiikki miljonääri talouden rattaita, eikä firmojen taloutta pyöritä.
estä köyhiä hankimasta rahaa, se on jopa toivottava..
NE PITÄÄ LAITTAA
työttömyysturvaan tulossa..
Kaikkea se maa päällään kantaa..
Tarkoitithan komukka Seppästä, etkä esim, Natoa.
Hieman tarkennusta viestiisi pyydän.
Ryssä on viime aikoina kovasti aktivoitunut NATO-vastaisen propagandansa syöttämisessä. Tukea se saa omilta "hyödyllisiltä idiooteilta".
Mutta mehän ei siitä välitetä vaan mennään NATO:on niin että heilahtaa!
esitystä.
höpöhöpö ei me mihinkään natoon mennä
Toivottavasti päättäjillämme riittää kantti eikä asiasta järjestetä mitään demokratiaa vääristäviä kansanäänestyksiä.
Brexit oli surullinen esimerkki ymmärtämättömien massojen diktatuurista ja huutoäänestyksestä.