Kuten tiedämme, Soinia ei ole kutsuttu Venäjälle. Ei todennäköisesti kutsutakaan. Näin ollen Soini ei myöskään neuvottele venäjällä yhtään mistään asiasta.
Tilanne on ennenkuulumaton. Toisen maailmansodan jälkeen Suomen ulkoministerit ovat muutaman kuukauden sisällä - joskus jopa muutaman viikon sisällä - nimityksestään vierailleet Moskovassa. Paskasäkki on ollut kohta YHDEKSÄN kuukautta ministerinä, eikä häntä ole edelleenkään kutsuttu Venäjälle.
Paskasäkkihän jauhaa haastatteluissa ja blogissaan siitä, kuinka hänellä ja Sergei Lavrovilla on niin loistavat suhteet, mutta todellisuudessa tilanne on täysin päinvastainen.
Jopa Suomen länsi-orientoitunein ulkoministeri ja Venäjää julkisesti väheksynyt Alexander Stubb sai kutsun Moskovaan välittömästi tultuaan ulkoministeriksi keväällä 2008. Ja Stubb kävikin pari viikkoa nimityksensä jälkeen tapaamassa Sergei Lavrovia Moskovassa huhtikuussa 2008.
Nyt sitten Soini venkoilee Oregonin kansalliskaartin hävittäjävierailun suhteen. Hän yrittää peittää vastuutaan asiasta, samoin kuin puoluetoverinsa Jussi Niinistö. Näin toimivat selkärangattomat persupoliitikot. Persut leikkivät he ole vastuussa, etteivät he muka tiedä, kuka on kutsunut amerikkalaiset Suomeen, jotta Soinin tie Moskovaan aukeaisi.
Tilanne on ennenkuulumaton. Toisen maailmansodan jälkeen Suomen ulkoministerit ovat muutaman kuukauden sisällä - joskus jopa muutaman viikon sisällä - nimityksestään vierailleet Moskovassa. Paskasäkki on ollut kohta YHDEKSÄN kuukautta ministerinä, eikä häntä ole edelleenkään kutsuttu Venäjälle.
Paskasäkkihän jauhaa haastatteluissa ja blogissaan siitä, kuinka hänellä ja Sergei Lavrovilla on niin loistavat suhteet, mutta todellisuudessa tilanne on täysin päinvastainen.
Jopa Suomen länsi-orientoitunein ulkoministeri ja Venäjää julkisesti väheksynyt Alexander Stubb sai kutsun Moskovaan välittömästi tultuaan ulkoministeriksi keväällä 2008. Ja Stubb kävikin pari viikkoa nimityksensä jälkeen tapaamassa Sergei Lavrovia Moskovassa huhtikuussa 2008.
Nyt sitten Soini venkoilee Oregonin kansalliskaartin hävittäjävierailun suhteen. Hän yrittää peittää vastuutaan asiasta, samoin kuin puoluetoverinsa Jussi Niinistö. Näin toimivat selkärangattomat persupoliitikot. Persut leikkivät he ole vastuussa, etteivät he muka tiedä, kuka on kutsunut amerikkalaiset Suomeen, jotta Soinin tie Moskovaan aukeaisi.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Oli hyvin koomista kyselytunnilla, kun Soinilta kysyttiin näistä hävittäjävieraista. Kasiainen ongenkoukussakin kiemurtelee vähemmän kuin pönäkkä Soini selittäessään ikäviä asioita.
Raukka Soini yritti päästä piiloon puolustusministerin selän taakse, mutta ei tainnut huomata, ettei puolustusministeri ollut paikalla ollenkaan. Persu Niinistö oli luikkinut käpykaartiin sekin, ettei tarvi vastata livetilaisuudessa, vaan saa delegoida vastauksen laatimisen jollekin asista tietävälle.
Soini tilasi näillä hävittäjäharjoituksilla muutaman kymmenen tuhatta pakolaista Venäjältä. Ei venäläiset anna ilmaiseksi amerikkalaisten tulla Suomeen. Nykyinen Suomen ulkopolitiikka on syvältä ja se on tuonut työttömyyttä, epävarmuutta ja lisää pakolaisia Suomeen.
Soini on ammattitaidottomin ja arvostelukyvyttömin Suomen ulkoministeri sitten Rudolf Holstin.
Toi Stubbin vierailu vuonna 2008 oli hyvä esimerkki. Kyllä ryssät kutsuvat Suomen uuden ulkoministerin normaalisti heti kylään, vaikka tämän tausta olisi sellainenkin kuin Stubbilla. Vaan Soinia ei ole kutsuttu.
Soini on todellinen ongelma Suomelle ja suomalaisille. Soinista pitää päästä eroon. Nykyinen maailmanpoliittinen tilanne on epävakaampi kuin se on ollut kymmeniin vuosiin. Meillä ei ole varaa siihen, että ulkoministerinä toimii täysin kyvytön ja osaamaton mölisevä populistipelle.
uppista
Soinillehan voisi vihjaista, että ryssän perseen nuolemisesta saattaa seurata taloudellinen palkinto. Sitten alkaisi tapahtua.
Mitä pirua tuontasoinen "läjä" tekisi Moskovassa, ihme että viitsivät ketään Suomalaisia enää tavata, tämän kansan sankarit ovat hiukan kovia lyömään puukkoa selkään kun "nokikeppi" maanittelee kaveria "pilkkaamaan ja haukkumaan".
Soini on ollut ulkoministerinä vajaan vuoden. Sinä aikana hänet on kutsuttu USAan jo kaksi kertaa. Hän on tavannut lännen johtajia näillä reissuillaan.
Punapääpellepressa oli virassaan 8 vuotta. Montako kertaa hän kävi USAssa?
Ja jos ulkoministeristä puhutaan, niin on Erkki Tuomiojaa koskaan kutsuttu USAan, vaikka hän on pitkäaikaisempia ulkoministereitämme.
Suomi hoitaa ulkovaltojen suhteita yhteistyössä presidentin ja hallituksen kanssa.
Annetaan Niinistön hoitaa rauhassa asiaansa.
Soinia ei ole kutsuttu ulkoministerinä usaan kertaakaan! Äärioikeiston "teeparty
" kyllä jo kahdesti.Käy tapaamassa sikäläisiä veljiään, klukuxlanilaisia?
Onko virallista kutsua vielä kuin Ruotsiin ja sinnekin vain lentokentälle!
Alaskan vierailu oli multilateraalinen, joten sitä ei voi pitää kutsuna Soinille. kokous sattui olemaan syksyllä 2015 USA:ssa.
Lisäksi Soini oli New Yorkissa YK:n yleiskokouksen yhteydessä. Sekään ei liittynyt Obaman hallinnon kutsuun.
Soinin viimeviikkoinen vierailu Washingtoniin oli siis ensimmäinen ulkoministeri Soinin Yhdysvaltain vierailu, jonka aikana hänellä oli "virallisia" tapaamisia muutaman kongressin jäsenen sekä kansallisen turvallisuuden neuvonantajan kanssa.
Tuomioja vieraili muuten ensimmäisen kerran ulkoministerinä Moskovassa tapaamassa Venäjän ulkoministeriä 19.4.2000. Tuolloin oli kulunut seitsemän(7) viikkoa Tuomiojan ministeriksi tulosta. Soini on ollut nyt ministerinä YHDEKSÄN(9) KUUKAUTTA, eikä kutsua ole kuulunut.
Erkki Tuomioja vieraili ensimmäisen kerran ulkoministerinä Washingtonissa 2.8.2001, jolloin hän tapasi ulkoministeri Colin Powellin sekä muita nuoremman Bushin hallinnon keskeisiä edustajia. Vierailu tapahtui siis 17 kuukautta Tuomiojan ulkoministeriksi tulon jälkeen. Tätä ennen Tuomioja oli vieraillut USA:ssa ulkoministerinä muissa yhteyksissä useita kertoja.
Kuten tiedämme, Soini ei tavannut Washingtonissa USA:n ulkoministeri Kerryä.
Muta ei Soinin kannata olla huolissaan kutsusta , ulkoministeriössä on hyviä kuvia Moskovasta.
Kaljabaarissa voi sitten kehuskella, että oli se hienoa seistä siinä Big Benin edessä.
Onko ruotsalaisia/tanskalaisia/norjalaisia/islantilaisia kutsuttu
Tyypillistä persujokellusta: "Kun ei kerran Ambomaaltakaan ole kutsuttu, eikä Idi Aminin poikaa ole kutsuttu, niin miksi meidän Timoakaan kutsuttaisiin Moskovaan"?
Vaikka venäläisetkin ovat sutkeja ja ovelia, kyllä heihin aina voi luottaa enemmän kuin Soiniin.
Käsittääkseni yksikään näistä mainitsemista läänistä ei kuulu Suomeen
Mitä järkevää soini on saanut ulkoministerinä aikaan, vuosihan on jo mennyt .. Ei mitään, ei järkeviä mielipiteitä ei mitään. No ainakin on saanut businessluokassa lentomaileja kerättyä kun on käynyt kättelemässä ihmisiä ympäri maailman.
Niin, ja kertyneet mailitkin takiaispallukka lahjoittaa varmaankin pojalleen Toivolle, jotta tämä pääsee matkustamaan sellasisiin urheilutapahtumiin, joihin muilla iivisniemeläisillä kakaroilla ei ole mitään mahdollisuutta. Toivohan on surutta elvistellyt twitter-viesteissään tapaamisillaan erilaisten urheilutähtien kanssa ja julkaissut tapaamisista kuviakin. Tyypillistä soinilaista käytöstä.
Kävihän Soini sentään ministereineen katsomassa Sallassa autonromuja, joilla matut olivat tulleet Suomeen. Sen lähemmäksi Soini ei ole päässyt Venäjää.
Niinistöllä on kova työ saada Soinin pilaamat Venäjän suhteet normaaleiksi. Soini on vaarallinen mies Suomelle.
Mikä hyvä paikka se Moskova on ,kuka muu sinne täältä haluaisi kun vasurit. Ei kukaan oikeistolainen halua olla missään tekemisissä Putlerin kanssa. Mieluummin täältä mennään Valkoiseen taloon.
Annetaanhan Soinin patuleerata vain täällä rajojemme sisäpuolella,tulee vahinkoa vähemmän.
USA:n hävittäjävierailu on erittäin hyvä. Se pistää Venäjän pojan vähän miettimään, että mitä se Suomi vielä aikoo.
Ei Soinia kutsuta yksinkertaisesti siittä syystä, koska hän toi taannoin julki, että Krimin laittomalla valloituksella täytyy olla hintalappu.
Eihän Hitleriäkään kutsuttu Moskovaan. Yritti mennä sinne itse.
Onko Soinilla sama taktiikka? Puolueensa puolustusministeri on muuttumassa hyökkäysministeriksi?
Saakohan Soini sodan aikaan? Kovasti ainakin yrittää.