Nimimerkki tai ei ..

alex.kasi

Olen miettinyt tätä että muutamat vaihtavat nimimerkkiä lähes jokaiseen viestiinsä .. Mielestäni se muistuttaa puskissa juoksemista - puskasta toiseen ja syitä sellaiseen juoksemiseen voi jokainen luonnollisesti miettiä itsekseen.

Jokainen meistä jotka kirjoittamme samalla nimimerkillä on on siksi ikäänkuin helppo maali näille puskissa juoksijoille - joiden nimi vaihtelee kaiken aikaa .. tämä on luonnollisesti sallittua .. palstan säännöt siis sallivat sen .. mutta ajatellen kuinka sitä käytetään .. olen kahden vaiheilla .. joko lopettaa vastaamasta sellaisiin kirjoituksiin tai vastata niihin samalla tavalla puskissa juosten ..

Täällä on paljon entisiä adventisteja joista on tullut nykyisiä ateisteja ja heidän kanssaan käydään ajoittain koviakin keskusteluja - mutta anna heille täydet pisteet siitä, että ainakin useimmat heistä kirjoittavat yhdellä nimimerkillä.

Mitä sanotte ?
Kuinka suhtautua näihin alati nimeään vaihtaviin pusikossa juoksijoihin.

Se mitä toivoisi on IGNORE painike jolla voisi jättää häiriköt omaan joukkoonsa, mutta jotta se onnistuisi täytyy sen ymmärtääkseni toimia siten että IP nr saa porttikiellon määrätylle profiilille. Se antaisi mahdollisuuden keskustella asioista ilman näitä pusikoissa juoksijoita.

alex

37

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyhpyh

      Niinpä. En vaan usko, että Eniro tekee mitään.

    • Hakkeroitu

      Tämä on kopio tänään eri otsikon alle lähettämästäni viestistä:

      "Päätin 2.2.2016, että pyrin välttämään rekisteröidyn nikkini käyttämistä, kun koneelleni joku bittinikkari tunkeutui ollessani tänne kirjautuneena, ja ryhtyi häiriköimään niin hankalasti, että jouduin vaihtamaan yhden PC:n tilalle toisen.

      Kenellä olisi ollut motiivi kiusata entistä adventistia?

      Minulla on omat epäilyni, mutta en tuo niitä tänne esille, kun todisteet puuttuvat.

      Jos joskus vielä esiinnyt nikilläni, kirjaudun ulos heti viestin lähetettyäni.

      Toivottavasti se on tietoturvallisempaa.

      Joten:

      Ihmisellä voi olla ihan asialliset ja kunnialliset syyt nikin jatkuvaan vaihtamiseen."

      • Hakkeroitu

        korjaan typon:

        esiinnyt > esiinnyn


      • Hakkeroitu kirjoitti:

        korjaan typon:

        esiinnyt > esiinnyn

        Eikö sinulla ole viruskontrollia koneessa ..
        Markkinoilla on monia ilmaisia joten hanki sellainen itsellesi ..
        Yksi sellainen on esimerkiksi ZoneAlarm .. toinen on AVG ..

        alex:)


      • atkoota.alexille
        alex.kasi kirjoitti:

        Eikö sinulla ole viruskontrollia koneessa ..
        Markkinoilla on monia ilmaisia joten hanki sellainen itsellesi ..
        Yksi sellainen on esimerkiksi ZoneAlarm .. toinen on AVG ..

        alex:)

        Toki on, kaksikin.

        Mutta ei se auta, jos suomi24:n serveri on hakkeroitu ja malware odottaa ja kyttää, milloin rekisteröity nikkini kirjautuu suomi24:än ja malware ottaa PC:ni haltuunsa.

        ip-osoitteiden kyttääminen on työläämpää, ja niitä toki voi vaihtaa, vaikkapa ottamalla mobiiliyhteyden käyttöönsä.

        Minun tapauksessani siitä olisi turhan paljon vaivaa.


    • puskassa.on.kiva.naida

      Miettikää te puskajussit, joihin alexikin kuuluu ihan mitä sekopäisiä fantasioitanne vain, sillä niihin teidän aivokapasiteettinne ainoastaan riittää, jos siihenkään. Onnea vain aloittajan typerille fantasioille. Uskonto teettää juuri tuon alexin kaltaisia ääliöitä.

      • pyhpyh

        Siellähän se yksi puskajussi todisti aloittajan olevan oikeassa.


    • Kiitän ja eiköhän nosteta maljat porkkanamehua ihan sen kunniaksi.

      • Se mikä on hyvä asia esimerkiksi sinun ja bushmannin kanssa kinatessa on että vaikka keskustelu on ajoittain kovaakin - ja jos annetaan kuulua niin myös kestetään kuulla - vaikka se joskus vähän kirvelisikin.
        Tätä eivät nämä puskasta puskaan juoksijat tajua .. kun puolustavat esimerkiksi bushmannin antiadventismia - heistä ei kerta kaikkiaan ole keskustelijaksi ja jäkjelle jää tämä nimetön mollaaminen .. ja silloin heitetään palstalle ihan mitä sattuu .. kun ei tarvitse millään tavalla olla vastuussa siitä mitä sanoo..

        alex


    • buahahhhaa

      ;)))
      Alexilla on kyllä pokkaa. Hän on itse on sellainen puskistahuutelija ja häirikkö, että tulee mieleen montakohan kertaa lienee saanut bannia täältä(kin).
      Jos S24 pakottaisi kaikki henkilövarmennettuun profiiliin ja vain yhden profiilin käyttö olisi sallittua kerrallaan, Alex olisi pulassa, ja pahassa. Toivotaan siis (turhaan), että näin tapahtuisi ;)))

      • ilmanmerkkiä

        Noin siinä käy kun kirjoittaa nimimerkillä saa sellaisen syyttämis ryöpyn niskaansa niinkuin Alex tuossa sai, ettei mieli tee käyttää nimimerkkiä, tuntuu paremmalta kun ilman nimimerkkiä haukutaan.


      • ilmanmerkkiä kirjoitti:

        Noin siinä käy kun kirjoittaa nimimerkillä saa sellaisen syyttämis ryöpyn niskaansa niinkuin Alex tuossa sai, ettei mieli tee käyttää nimimerkkiä, tuntuu paremmalta kun ilman nimimerkkiä haukutaan.

        Tämäkin on ihan totta - täällä esitetään suoria valheita ihmisistä - kuten tämä buahahhaa .. Aikaisemmin tällainen ei ollut näin yleistä - mistä se sitten johtuukin - luulisin että yksi syy on juuri tämä, että sen voi tehdä piiloutuneena vaihtelevien nimimerkkien taakse.

        alex


      • asiatärkeämpi
        alex.kasi kirjoitti:

        Tämäkin on ihan totta - täällä esitetään suoria valheita ihmisistä - kuten tämä buahahhaa .. Aikaisemmin tällainen ei ollut näin yleistä - mistä se sitten johtuukin - luulisin että yksi syy on juuri tämä, että sen voi tehdä piiloutuneena vaihtelevien nimimerkkien taakse.

        alex

        Eihän se ole mikään valhe. Sinä harjoitat puskista huutelua ja valehtelua. Siksi useimmat ovat siirtyneetkin vaihtuvan nikin käyttöön.


    • Tuli mieleeni .. Olen joskus kirjoitellut foorumeissa joissa on "asiallinen puoli asiakeskusteluja varten " ja n.s "kevyt" puoli jossa sai vitsailla ja olla vähemmän asiallinen .. Asialliselta puolelta siirtyivät asiattomat kirjoitukset nopeasti sille kevyelle puolelle.
      Siitä on nyt monia vuosia - mutta muistaakseni idea toimi hyvin ja kansa oppi nopeasti mille puolelle milloinkin kirjoittivat - ja jos eivät muistaneet niin ylläpito muisti .. Jos Adventismipalstalla olisi esimerkiksi yksi puoli rekisteröidyille ja toinen puoli missä kaikki kirjoittaisivat ilman rekisteröityjä nikkejä (samaa nikkiähän aina voisi halutessaan käyttää - .. se ratkaisi aika paljon .. ja auttaisi varmaan ainakin osaksi näiden turhien viestien "lajittelua" ..

      alex

      • montaamielessä

        Uskovaiset, sinä mukaan lukien olette itse pilanneet rekisteröityjen nikkien tai muuten vaan yhden ja saman nikin käytön. Jatkuvalla nikkiin käymisellä ja nikkivarkauksilla saa useimpien mitan täyteen. Minua lähinnä ihmetyttää miksi monet uskovaiset ovat noin kaksinaamaisia kuin sinä? Kirjoitatte rekatulla uhriutumisviestit ja puskista käytte muiden niskaan. Ai niin, olette tottuneet elämään valheessa, joten mikäs ihme se on.
        Huvittavinta tässä on se, että kun uskovaiset eivät pidä lukemastaan, erityisesti uskontoja perustellusti kyseenalaistavista teksteistä, he siirtyvät suoraan henkilökommentointiin ja keskusteluista keskusteluun. Niin kuin tämäkin aloitus. Aloittaja on itse harjoittamassa asiatonta keskustelua.


    • Exap

      Minä en ainakaan kirjoittele millon minkäkin nimimerkin takana. Exap on Exap eikä muuksi muutu. Voisin yhtä hyvion rekisteröidä nimimerkin mutta miksi nähdä vaivaa ?
      Tavan takaa joku minua joskus väittää samaksi kuin Kopittelija, mutta ne syytökset nyt kai osaa jokainen palstaa lukeva mielessään arvioida puhtaaksi roskaksi - meillä kun ei ole tiettyjen mielipiteiden lisäksi juuri mitään yhteistä. Eikä kirjoitustyyleissämme ole yhtään mitään yhteistä - sen nyt näkee tyhmempikin jos asiaa hieman vertailee.
      Olet sinäkin Alex viime vuonna erehtynyt muutamaan otteeseen kirjoittelemaan kertakäyttönimimerkeillä, mutta nyt olet taas pysynyt melko mukavasti ihan vaan omassasi. Hyvä niin, koska kirjoituksesi on helppo tunnistaa joka tapauksessa.
      Mutta olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi siitä, että jatkuvasti nimimerkkiään vaihtava kirjoittelija ei ole keskustelun laatua parantava asia. Minä ainakin pyrin tunnistamaan kirjoittelijan mielipidekirjoa nimimerkin mukaan, ja se edesauttaa myös joskus itse keskustelua.
      Tosin, esim. pyhpyhin heitot silloin tällöin eivät ole olleet mitenkään tarpeellisia. Ilahduttavaa on se, että hänen kommenttinsa ovat - toisinaan - viime aikoina sisältäneet jotakin ihan järjellistä asiaa. Hupaisan_räkättäjän kommenteissa taas ei juuri älyllisyys tunnu viihtyvän. Kokonaisarviona voisin ajatella että pyhpyhinkin huonompia kommentteja sietää paremmin kuin viski/kannabisräkätystä.
      Mutta kenties yksi syy kertakäyttönimimerkkiin onkin juuri se, että itse kommentti sisältää asiaa jota ei ihminen kehtaisi suurin surminkaan omakseen myöhemmin tunnustaa. Eiköhän tällaiset voida ihan lähtökohtaisesti jättää ihan oman arvoonsa.

      • iloinen_naurajaa

        Miksi haukut viskiä ja kannabista? Molemmat ovat hienoja aineita, joille on käyttönsä.


      • Exap
        iloinen_naurajaa kirjoitti:

        Miksi haukut viskiä ja kannabista? Molemmat ovat hienoja aineita, joille on käyttönsä.

        En suinkaan hauku viskiä. Viskiä olen jo pitkään, itse asiassa isäni reseptin mukaan, käyttänyt maustamaan sinappia. Teelusikallinen valmiiseen ostettuun sinappipulloon antaa hienon säväyksen.
        Toki mainostamasi Laphroaigin savuisa maku on hieno ihan erikseen nautittunakin. Siitä voi nauttia silloin tällöin, mutta alkoholin käyttö suuremmissa määrin ei ole terveellistä eikä järkevää.
        Kannabiksesta taas ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jos ihmisen elämän ilo on siitä kiinni, niin asiat eivä ole ihan kunnossa. Jos pitää paeta todellisuutta, tulisi ihan aikuisen oikeasti miettiä alämänsä tarkoitusta.


      • iloinen_naurajaa
        Exap kirjoitti:

        En suinkaan hauku viskiä. Viskiä olen jo pitkään, itse asiassa isäni reseptin mukaan, käyttänyt maustamaan sinappia. Teelusikallinen valmiiseen ostettuun sinappipulloon antaa hienon säväyksen.
        Toki mainostamasi Laphroaigin savuisa maku on hieno ihan erikseen nautittunakin. Siitä voi nauttia silloin tällöin, mutta alkoholin käyttö suuremmissa määrin ei ole terveellistä eikä järkevää.
        Kannabiksesta taas ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jos ihmisen elämän ilo on siitä kiinni, niin asiat eivä ole ihan kunnossa. Jos pitää paeta todellisuutta, tulisi ihan aikuisen oikeasti miettiä alämänsä tarkoitusta.

        Kannabis on ylivoimaisesti hienompi aine kuin viski.

        Alkoholi tekee ihmisestä hetkellisesti tyhmemmän.

        Kannabis viisastuttaa pysyvästi ja tekee ihmisen VAPAAKSI.

        Black Sabbath kertoi TOTUUDEN biisissään "Sweet Leaf". Googlettakaa sanoitus, hyvät ystävät ja hyväksykää karu totuus!!!


      • Exap kirjoitti:

        En suinkaan hauku viskiä. Viskiä olen jo pitkään, itse asiassa isäni reseptin mukaan, käyttänyt maustamaan sinappia. Teelusikallinen valmiiseen ostettuun sinappipulloon antaa hienon säväyksen.
        Toki mainostamasi Laphroaigin savuisa maku on hieno ihan erikseen nautittunakin. Siitä voi nauttia silloin tällöin, mutta alkoholin käyttö suuremmissa määrin ei ole terveellistä eikä järkevää.
        Kannabiksesta taas ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jos ihmisen elämän ilo on siitä kiinni, niin asiat eivä ole ihan kunnossa. Jos pitää paeta todellisuutta, tulisi ihan aikuisen oikeasti miettiä alämänsä tarkoitusta.

        Minä tunnen (tai tiedän) muutaman nuoren opiskelijan jotka polttavat Cannabista (marijuanaa) kun paine on liian korkea - valitettavasti se ei paranna opiskelua vaan päin vastoin .. ja siksi sitä ei tule kenellekään suositella.
        Sanoisin että Cannabis on lääke tai että sitä sitä voisi ainakin ajatella lääkkeenä ja (ehkä) lääkärin määräämänä esimerkiksi joillekin masennuksesta kärsiville (nämä ovat vain mietteitä) - tietäen, että kaikilla lääkkeillä on aina haittavaikutuksensa.

        Mutta Cannabiksen jatkuva käyttö jonkinlaisena elämän helpottajana on mielestäni pelkkää todellisuus pakoa ja siksi sellaisena huumeiden väärinkäyttöä .

        alex


      • ##Olet sinäkin Alex viime vuonna erehtynyt muutamaan otteeseen kirjoittelemaan kertakäyttönimimerkeillä, mutta nyt olet taas pysynyt melko mukavasti ihan vaan omassasi. Hyvä niin, koska kirjoituksesi on helppo tunnistaa joka tapauksessa.#

        Minä tässä kirjoitin jo aikaisemmin että muutamaan otteeseen (mutta erittäin harvoin) ole kirjoittanut toisella nimimerkillä - ja siihen on syy että olen esimerkiksi ollut jossain muualla kuin kotona (toisten koneella) -- ja kirjoittanut esimerkiksi tabletin kautta - tai jopa puhelimen kautta muutamaan otteeseen. En katso sen olevan väärin - eikä tässä siitä ole kysymys ollenkaan .. Minäkin tiedän että monet ovat yksinkertaisesti vaihtaneet nimimerkkiään, (sinäkin) mutta ei tässä siitä ole kyse, vaan siitä että muutamat ovat ottaneet tavakseen kirjoitella kaiken aikaan erilaisilla nimillä ja tehdä tieten tahtoen keskustelun heidän kanssaan mahdottomaksi. He eivät yksinkertaisesti halua keskustella - he haluavat mollata ihmisiä joilla on eri usko tai käsitys asioista kuin heillä itsellään.

        alex


    • Miten.ihmeessä

      Jos tällä palstalla kommentoivilta vaadittaisiin asiatietoon pohjautuvaa kirjoittamista, niin alex.kasi nimimerkki ip-osoite olisi jo aikaa sitten suljettu.
      Miten kirjoittaja voi tietoisesti suoltaa sellaista tietämättömyyttään? Sääli perhettä, joka joutuu kenties joskus olemaan kontaktissa alexin kaltaiseen ääliöön.

      • Mutta mutta ..
        Eihän asiallinen keskustelu vaadi asiatietoon pohjautuvaa kirjoittamista . Keskustelua voidaan silti käydä asiallisesti - se vaatii kuitenkin halua keskustella siten että ei puhu ainoastaan keskustelijoista vaan asioista.

        Toisten palstalaisten jatkuva mollaaminen ei ole mitään muuta kuin mollaamista ja kun se tehdään pusikosta toiseen piilotuen siten VÄLTETÄÄN vastauksia - koska kenenkään on vaikea tietää kuka minkäkin minimerkin takana on. Kun nimimerkki A laukoo hävyttömyyksiään ja muuttuu samantien nimimerkki B:si ja seuraavassa viestissä nimimerkki C:si - kuinka sellaisen kanssa voi mitenkään keskustella?

        Siksi on aika selvä asia, että sellainen nimensä muuttaja ei edes halua keskustella.. juuri siksihän hän muuttaakin nimeään kaiken aikaa. Mitään muuta syytähän ei voi olla..

        Pieni lapsikin voi keskustella asiallisesti, kyse ei ole tiedon määrästä ..

        alex


      • Miten.ihmeessä
        alex.kasi kirjoitti:

        Mutta mutta ..
        Eihän asiallinen keskustelu vaadi asiatietoon pohjautuvaa kirjoittamista . Keskustelua voidaan silti käydä asiallisesti - se vaatii kuitenkin halua keskustella siten että ei puhu ainoastaan keskustelijoista vaan asioista.

        Toisten palstalaisten jatkuva mollaaminen ei ole mitään muuta kuin mollaamista ja kun se tehdään pusikosta toiseen piilotuen siten VÄLTETÄÄN vastauksia - koska kenenkään on vaikea tietää kuka minkäkin minimerkin takana on. Kun nimimerkki A laukoo hävyttömyyksiään ja muuttuu samantien nimimerkki B:si ja seuraavassa viestissä nimimerkki C:si - kuinka sellaisen kanssa voi mitenkään keskustella?

        Siksi on aika selvä asia, että sellainen nimensä muuttaja ei edes halua keskustella.. juuri siksihän hän muuttaakin nimeään kaiken aikaa. Mitään muuta syytähän ei voi olla..

        Pieni lapsikin voi keskustella asiallisesti, kyse ei ole tiedon määrästä ..

        alex

        Ja sinä alex mollaat bushmannia ja halveksit hänen näkemyksiään. Teet sen vielä pusikosta? Onko se käytäntö sinulle sallittua, mutta muilta kiellettyä, kuten lahkoissakin yleisesti ajatellaan, että vaatimukset eivät koske vaatimuksen esittäjää, vaan kohdetta, jolle vaatimus esitetään?


      • Miten.ihmeessä kirjoitti:

        Ja sinä alex mollaat bushmannia ja halveksit hänen näkemyksiään. Teet sen vielä pusikosta? Onko se käytäntö sinulle sallittua, mutta muilta kiellettyä, kuten lahkoissakin yleisesti ajatellaan, että vaatimukset eivät koske vaatimuksen esittäjää, vaan kohdetta, jolle vaatimus esitetään?

        Höpö höpö - bushmanni pärjää omillaan oikein hyvin - meillä on erilainen käsitys asioista ja niistä me keskustelemme - jos keskustelu on tiukkaa niin se on sitä molemmin puolin ja se sinänsä on ihan meidän välinen asiamme - en usko että bushmanni edes tarvitsee kaltaisiasi puskajusseja tuekseen - ihan yhtä vähän kuin minä tarvitsen esimerkiksi pyhpyh'in ihmisten helvettiin povaamisia - (nyt en tarkoita että pyhpyh olisi joku puskissa itseään piilottelija ja hän saa luonnollisesti kirjoitella omastaan. )
        Siis, että esimerkiksi sinä pusikostasi nimimerkiä jatkuvasti vaihtamalla haluat työntää nokkasi eri keskusteluihin ja leikkiä jonkinlaista tuomaria ja jakaa arvosanojasi - ja kadota sen jälkeen nopeasti jonkun toisen nimen taakse jossa sama peli jatkuu .. siihen on vain yksi syy ja tiedät sen varsin hyvin mikä se on. Olet täällä vain mollaamassa - et keskustelemassa - sillä tiedät oikein hyvin että teet itse keskustelun kanssasi lähes mahdottomaksi.

        alex


      • Miten.ihmeessä kirjoitti:

        Ja sinä alex mollaat bushmannia ja halveksit hänen näkemyksiään. Teet sen vielä pusikosta? Onko se käytäntö sinulle sallittua, mutta muilta kiellettyä, kuten lahkoissakin yleisesti ajatellaan, että vaatimukset eivät koske vaatimuksen esittäjää, vaan kohdetta, jolle vaatimus esitetään?

        Ja tuo ei ole totta (vaan valhe) , että minä mollaisin bushmannia tai muitakaan pusikosta. Se on pelkkää luuloasi - jos ajattelisit niin tajuaisit sen itsekin .. Minusta tuntuu että käytät tällaisia keksimisiäsi syytöksiä ikäänkuin puolustukseksi itsellesi - haet jostain oikeutusta omalle huonolle käytöksellesi. Koko palstalla olosi vaikuttaa olevan yhtä ja samaa syyttämistä ja piileksimistä ja vikojen hakemista ja jos et vikaa löydä niin keksit jotain .. ja nopeasti uusi nimi seuraavaan viestiin ettei vain kukaan ainakaan jälkeen päin ajattele että aha - tuo taas .. voi voi ...

        alex


    • Yhden oivalluksen tästä ketjusta minä sain - nimittäin sen, että jos/kun yksi ainoa puskista huhuileva mineään kaiken aikaa muuttava mollaaja kirjoittelee muuttaen nimeään kaiken aikaa .. se luo helposti sellaisen kuvan - että sellaisia palstalaisia oli montakin - vaikka kyseessä olisi vain muutama ihminen.

      Siksi Exap on tässä oikeilla jäljillä .. ei näihin alati vaihtuviin nimimerkkien kirjoituksiin kannata paljon vastailla.. hankkikoon itselleen nimimerkin .. niin tietää kenen kanssa keskustelee.

      Tätä taustaa vasten katsottuna on pyhpyh'in vastaukset että: "Emme välitä - ei hetkauta - taas valhetta" ainakin jos se lähetetään näille puskissa juoksijoille ihan ymmärettäviä .. :))

      Ja tätähän minä oikeastaan tässä aloituksessa kysyinkin .. että : #Mitä sanotte ? Kuinka suhtautua näihin alati nimeään vaihtaviin pusikossa juoksijoihin#.

      Vastaus olisi: "älä vastaa mitään" tai "esimerkiksi lyhyt "taas valhetta" - luonnollisesti vain jos siihen on aihetta - ei muuten.

      Yhdellä nimellä kirjoittajille tulee mielestäni aina yrittää vastata asiallisesti - vaikka eri mieltä ollaankin - tämä hyvin tietäen että siitä tulee helposti samojen asioiden jankkaamista.

      alex

    • emme.todellakaan

      "- en usko että bushmanni edes tarvitsee kaltaisiasi puskajusseja tuekseen -"
      Emmekä me tarvitse alex sinun kaltaisia harhaisia puskajusseja tueksemme.

      • Kumartaasyvään

        Alex.kasi on minun idoli koska se kykenee terrorisoimaan omituisilla puheillaan koko tätä palstaa ja jo vuosien ajan, kuitenkaan itse olematta edes adventisti!


      • palstan.säännöt.vaatii
        Kumartaasyvään kirjoitti:

        Alex.kasi on minun idoli koska se kykenee terrorisoimaan omituisilla puheillaan koko tätä palstaa ja jo vuosien ajan, kuitenkaan itse olematta edes adventisti!

        kirjatulla nimimerkillä kirjoittavalle tulee vastata kirjattuna, puskassa piilottelevalle puskasta, nimeään alati vaihtavalle, nimeä alati vaihtamalla.


    • Kasvotontahommaa

      No siis tämmöinen foorumijauhantahan on aina kasvotonta oli sitten rekisteröitynyt tai ei ellei kirjoita omalla oikealla nimellään. Mikä estää tekemästä monta rekisteröitynyttä nimimerkkiä? Se siis siitä aukottomuudesta. Pyhpyh on sen verran pyhpyh että liputtaa tämän idean puolesta vaikkei itsekään ole rekisteröitynyt ja kuka tahansa voi siis kirjoittaa hänen nimimerkillään. Valtaosahan täällä olevista reppanoista ei varmaan kasvotusten saisi edes sanaa suustansa. Tämä on minun uskomukseni.

    • voihanumk

      Siis ihan oikeasti? Aloittajan monet punnukset ovat suorastaan säälittäviä. Hä'ntä ei hiukkaakaan häiritse se, jos palstalla tehdään eri lailla uskovista tai ateisteista aloituksia, mutta heti kun aloitus kohdistuu häneen itseensä, alkaa kauhea parkuminen. Ihan okein aleksille, lisää vaan, on sen ansainnut.

      • No oli tämä taas - eihän tässä ole minusta kysymys - vaan siitä kuinka asioista kirjoitetaan. Saako sinusta puhua yhdestä ryhmästä ihmisiä sillä tavalla kuin aloituksessa kerroin ?

        Minusta ei saa.. oli sitten kyse kenestä tahansa ..

        alex


      • oksennussentäs
        alex.kasi kirjoitti:

        No oli tämä taas - eihän tässä ole minusta kysymys - vaan siitä kuinka asioista kirjoitetaan. Saako sinusta puhua yhdestä ryhmästä ihmisiä sillä tavalla kuin aloituksessa kerroin ?

        Minusta ei saa.. oli sitten kyse kenestä tahansa ..

        alex

        Lainaan tähän omaa tekstiäsi:
        "Kuinka suhtautua näihin alati nimeään vaihtaviin pusikossa juoksijoihin. "
        Käyt suoraan henkilöihin ohittaen sujuvasti Suomi24:n säännöt niin oikealta kuin vasemmaltakin. Sinusta ryhmään kirjoittajia saa käydä kiinni.
        Ja ei, en ole huomannut sinun häiriintyneen siitä jos ateistista kirjoittajaa häiriköidään palstalla, mutta kun se kohdistuu sinuun, ryhdyt kaivamaan isompaa alustaa tueksesi.
        Olet vastenmielinen, ei millään pahalla, muttei kovin hyvälläkään.


    • Pysytään_asiassa

      Eikös keskustelu ilman stalkkausta olekin paljon mukavampaa.
      En minäkään sitä ymmärrä, että jotain nimimerkkiä aletaan vainoamaan. Asiathan ne pitäisi tärkeämpiä olla.
      Joku samalla nimimerkillä kirjoittava narsisti tai muuten huomionhakuinen voi toisaalta kaikin mokomin pahoittaa mielensä. Jos tongit muurahaispesää, voi olla että saatkin kusiaisia kimppuusi.

    • ihan.pölvästi.alex

      Voi miten lapsellinen aloitus! Alex kirjoittelee palstalla puskista ja kirjoittaa käyttäen useita nimimerkkejä, mutta vaatii silti, että muut eivät saisi tehdä niin? Miten lapsellinen tuo alex onkaan? Uskonto tekee ihmisestä todella sokean ja likinäköisen. Uskovaisen tärkein asia on hänen oma napansa. Ai mutta alex ei edes ole uskovainen? Hänhän ei kuulu mihinkään seurakuntaankaan?

      • ### Alex kirjoittelee palstalla puskista ja kirjoittaa käyttäen useita nimimerkkejä, mutta vaatii silti, että muut eivät saisi tehdä niin? Miten lapsellinen tuo alex onkaan? Uskonto tekee ihmisestä todella sokean ja likinäköisen. Uskovaisen tärkein asia on hänen oma napansa. Ai mutta alex ei edes ole uskovainen? Hänhän ei kuulu mihinkään seurakuntaankaan?###

        -----

        Ainoa mitä tuollaiseen voi vastata on että puhut täyttä soopaa - ja miksi sen teet siihen varmaan jokainen osaa vastata itse. Että minä muka kirjoittelen useilla nimimerkeillä on vain perätöntä potaskan jauhamista - eikä siis totta vaan vain niitä sinun höpinöitäsi.

        Ja tämä toinen väitöksesi että ## alex ei edes ole uskovainen? Hänhän ei kuulu mihinkään seurakuntaankaan?## osoittaa kuinka ymmärtämätön olet näissä uskonasioissa .. koska luulet että se että kuuluu johonkin seurakuntaan olisi jonkinlainen tae uskosta ... ja jos ei kuulu mihinkään seurakuntaan niin se tarkoittaisi että silloin ihminen ei usko Jumalaan . Siis voi voi ..

        Siis mitäpä muuta näihin höpötyksiisi kannattaisi sanoa kuin että "Höpö höpö - ei päätä eikä häntää - taaskaan" ..

        alex


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      671
      2536
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      30
      1266
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1158
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      11
      1103
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      955
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      104
      925
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      101
      873
    8. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      37
      841
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      769
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    Aihe