Sipilä veronmaksajien piikkiin Intian-lomalla

Miljonääri-pääministeri Juha Sipilällä luulisi olevan pätäkkää oman lomamatkan kustantamiseen. Mutta eihän mikään törkeily ole Sipilälle vierasta.

Nyt Sipilä maksatti sikakalliin lomareissunsa Intiaan veronmaksajilla.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Niin nyt hänkin matkustaa.Ettei aina sdp.n edustajat.jota on kadehdittu.

Äänestä

Antaa Juhan lentää minäkin olen ollut jo lento koneessa 5 kk eikä pelota
jos emme mene Syyriaan.

Äänestä
  • Ilmeisesti aloittaja ei ole kuullut sellaisesta asiasta, että Presitentti , ministerit, kansanedustajat tekevät virka, eli työmatkoja ulkomaille, samoin kuin muidenkin maiden vastaavat henkilöt tekevät Suomeen. Sipilänkään kohdalla ei ollut kyse mistään lomamatkasta niin kuin aloittaja yrittää valehdella.

    Äänestä

Sippilä on kepun uusi reissulasse.Lentelee verorahoilla ympäri maailmaa vaikka kotimaassa on hätä.Voi voi näitä kepun reissulasseja.

Äänestä
  • Leikkaako taas eläkkeitä matkakuluihin?

    Äänestä

Sipilä: "Eläkkeitä ja palkkoja on alennettava. Muuten en voi matkustaa veronmaksajien piikkiin!"

Äänestä

Kadehtikaa vain laiskat, teitä ei tarvitse kukaan, yäk.

Äänestä

Sipilän kohta pakko tehdä lisäleikkauksia ja viedä lisää rahaa köyhiltä. Muuten ei pysty kattamaan Sipilän matkakuluja.

Äänestä

Mikä on vierailun tarkoitus,ettei vain ole mennyt houkuttelemaan intialaisiakin suomeen.

Äänestä

Ainakin meillä SAK:ssa pelätään, että Sipilä saa hankittua suomalaisille yrityksille töitä. Meidän suunnitelmat yritysten kaatamisesta kärsivät siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kepulipeliä kirjoitti:

Miljonääri-pääministeri Juha Sipilällä luulisi olevan pätäkkää oman lomamatkan kustantamiseen. Mutta eihän mikään törkeily ole Sipilälle vierasta.

Nyt Sipilä maksatti sikakalliin lomareissunsa Intiaan veronmaksajilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu