Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

KARJALAISET ja TOTUUS

Rokan_Antti

Mitä ihmettä me tekisimme Karjalalla? Minne pantaisiin ne sikäläiset ihmiset? No, tännehän ne tulisivat loisimaan. Kukapa nyt Ryssänmaalle vapaaehtoisesti? --- Mutta minun piti kyllä keskustella vähän muusta eli siirtokarjalaisista. Voisiko joku korjata, jos faktani ovat väärin!? Eli, tuli voimaan huoneenvuokralaki: neliöt laskettiin ja jos niitä oli liikaa, piti ottaa taloon karjalaisia. Minunkin mummolaani sijoitettiin kaksi karjalaisperhettä, toinen yläkertaan ja toinen alakertaan. Verot nousivat, jotta saatiin maksetuksi karjalaisille korvaukset. He saivat myös matkustaa rautateillä ilmaiseksi 10 vuotta sodan jälkeen. Valtio lunasti pilkkahinnalla maata, jotta karjalaiset pääsivät viljelemään. Virkoihin karjalaisilla oli etuoikeus. Tämä pitää paikkansa vieläkin vaikka nyt ovat sentään kyseessä jo varsinaisten evakkojen lastenlapset elleivät peräti lastenlastenlapset! Toivoisin, että ei vastattaisi tunteella vaan faktoilla.

26

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SeAvarakatseinen

      Ei tullut mielee kysellä "faktoilla"?
      Kai Sinulla on joitain todellisia, siis muitakin kuin noita omatekoisia "faktoja"?

      Alussa puhut RYSSIEN sijoittamisesta. Onko Sinulla Se käsitys, ettei R Y S S Ä N -maalle sovi 300.000 paluumuuttajaa .... sinne 120miljoonan joukkoon? Sopihan Suomeen sentää 400.000 evakkoa 4milj. joukkoon!

      "Kukapa nyt Ryssänmaalle vapaaehtoisesti? Olihan noita menijöitä -30 luvulla, mutta eipä ollut (kykeneviä) takaisin tulijoita.
      Ja NE onnelliset R Y S S ÄT, jotka määrättiin /tulivat Baltian maihin, eivät halua näiden maiden itsenäistymisenkään jälkeen lähteä Äiti-Venäjälle.
      Ei Ne muuten halua lähteä Suomestakaan.

      Palstan tarkoitus on Karjalan palautus. EI R Y S S I E N hyyssäys.

      • AitoEvakkoperheenJäsen

        Avarakatseinen ei ymmärrä historiasta mitään. Suomalaisen hyökkäyssodan seurauksena toteutuneet alueluovutukset ovat osa euroopalaista rakennetta ja kansainvälisin sopimuksin todettu estävän tulevia natsistivoimien expansiohaaveita. Tämä ei mahdu tähän "avaraan" kalloon joka näyttää olevan täynnä alatyylin kiroilua ja perverssejä fixaatioita.


    • Bror-Erik39

      Avarakatseinenkin varmaan katsoi maanantain hienon dokkarin kannakselta jonka
      Arvo Tuominen oivallisesti toimitti.Siellä asuu nyt ihan muut ihmiset,ja varsin on-
      nellisina kauniista kotiseudustaan.Tosi kauniita männikkökankaita merenrannan
      äärillä ja tuolla jo Kronstadt hohtaa iltavaloissaan Terijoen rannalle kesäyön au-
      tereessa ;) Karjalan kannas on paratiisi asukkailleen,harmi että se piti ihan so-
      timalla hävitä mutta reilu peli ja pulinat pois. Karjala näyttää kehittyvän kaikilla
      aloilla hyvässä myötätuulessa vaikka jotkut katkerat tuhnusuhnat muuta
      läähättävät joten entinen Suomen Karjala on hyvissä käsissä ;) Kannattaa itse
      käydä katsomassa <3

      • Kannaksen_rantoja

        Ajelin joitakin aikoja sitten Kannaksen rantoja. Tosi kaunista seutua se on, Kronstatin silhuetti näkyy taivaanrannassa. Hiekkarantoja näkymättömiin. Tuosta ohjelmasta tuli vielä mieleen se, että siellä on edelleen paljon suomalaisten rakentamia rakennuksia. Ne ovat edelleen käytössä.
        No, vaikka se seutu on naapurin omistamaa, niin pääseehän sinne käymään. Tulevana kesänä on tarkoitus käydän Kannaksen itäisellä osalla. Sinne onkin valmistunut uusia tieyhteyksiä aina Pietariin saakka.


      • SeAvarakatseinen

      • SeAvarakatseinen

        SeAvarakatseinenkin (minä) katsoi maanantain toimittaja Arvo Tuomisen tekemän uuden elokuvan Karjalan Kannakselta. Siellä elävät ja asuvat nyt ihan muualta tulleet ihmiset, ja tietysti varsin on-
        nellisina uudesta kauniista kotiseudustaan, minkä ÄITÄ -Venäjä = Neuvostoliitto = R YS SÄT heille Suomelta ryöväsi.
        Tosi kauniita männikkökankaita merenrannan äärillä ja tuolla idässä jo Kronstadt hohtaa iltavaloissaan Terijoen rannalle kesäyön autereessa; sieltä IDÄSTÄ päinhän Se pimeys iltaisin saapuu.
        Karjalan kannas oli lähes paratiisi asukkailleen, harmi että se piti R YS S I L L E
        pakko-rauhanehdoissa luovuttaa. NO, tästä vielä puhutaan ja neuvotellaan uudellleen.
        R Y S S I E N johdolla Karjala ja etenkin muut ryöstetyt alueet näyttää kehittyvän kaikilla aloilla tuskastuttavan hitaasti esim. kaikkiin länsimaihin ja etenkin tappion kärsineeseen Suomeen verrattuna.
        Hyvässä myötätuulessa on vain R Y S S I E N valmistautuminen sotaan ja kaikenlainen varustelu ynnä jatkuvat manöveerit alueella. Vaikka jotkut neuvostoystävälliset ”tsuhnat” ovat varovaisesti yrittäneet konsultoida R Y S S I E N hallintoa asioiden oikeassa hoitamisessa (esim. Viipurin kirjasto) on Viipurissa ja yleensä Kannaksella saatu venäläisten toimesta restauroiduksi/saneerattua vain muutama merkittävä rakennus.
        Koko eteläisen Viipurin sodassa pommitetut ja poltetut pientalo-valtaiset kaupunginosat Patterinmäeltä kaakkoon, Talikkala, Kelkkala, Kolikkoinmäki on rakenettu länsimaisittain katsoen slummiksi, joten ei voida millään muotoa sanoa, että entinen Suomen Karjala ja sen pääkaupunki on hyvissä käsissä ;)) Kannattaa itse käydä katsomassa, jolle usko googlen tai yandex´in välittämää ilma- ja katukuvaa.
        ….
        Tuominen ei ilman konjakkia kestänyt jännitystä ja oli lähtövalmiina, jos venäläinen yleisö olisi puhjennut raivoon; katsele tästä taustatietoja:
        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/15/kun-dokkari-lahti-pyorimaan-pakenin-kadulla-odottaneeseen-uaz-buhanka

        P.S. Kiitos taas R YS S I E N paikalliselle kätyrille (Bror -Erik) tekstinrungosta, mitä oli oikein mukava muotoilla senkaltaiseksi kuin asiat NYT ovat.
        Dokumentti katsottavissa uudelleen lauantaina 20.2. klo 12.35 alkaen…..


      • teucci

    • Rokan_Antti

      Voi kun saisi asiallisia vastauksia. Kuka pystyy TODISTAMAAN väitteeni vääriksi!?

      • Asukkaat_pysyvät

        Eihän niitä nykyasukkaita mihinkään lähetetä luovutustilanteessakaan. Mitkään kansainväliset lait eivät sellaista sallisi. Maailma on muuttunut melkoisesti sota-ajoista. Nykyiset asukkaat asuvat kotiseuduillaan Karjalassa, heillä on siihen täysi oikeus.


      • SeAvarakatseinen

        Koetahan todistella väitteesi ihan ITSE .... oikeaksi!
        .... olet kuin suomalainen poliitikko: "Uskon ja toivon sekä näkisin ..."


      • Rokan_Antti

        .... Itse oikeaksi??? Olen ITSE KOKENUT kaiken sen mitä kirjoitin. Kukaan karjalainen ei vastaa, koska oikea evakko on varmaan kuollut jo ja jälkipolville ei ole kerrottu asioiden oikeata laitaa.


      • SeAvarakatseinen

        Jos Sinulla on NOIN kauhean paljon kaiken maailman tai ainakin Suomesta kokemusta, niin SINUN pitää ikään kuin R Y S S I E N toisinajattelijana kirjoittaa esim WIKIPEDIAN evakkoasiaa koskeva sivu kokonaan uuteen (nimim. Rokan_Antti) uskoon. Otsikoi tekstisi upeasti: " Karjalaiset ja TOTUUS" : ))

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Evakuointi

        Suomi selvisi erinomaisen hyvin evakuotujen kansalaisten siirroista (myöh. siirtolaiset/siirtokarjalaiset) ja myöhemmin myös saatiin aikaiseksi paluumuutto saksalaisten ja R YS S I E N tuhoamaan LAPPIIN!

        Olisikin ollut hienoa, jos Karjalaiset olisivat päässeet Karjalaan takaisin!
        mutta:
        "Kukapa nyt Ryssänmaalle vapaaehtoisesti?"

        Sitäpaitsi Js.Stalin oli määrännyt kaikki kotiinsa jääneet karjalaiset ammuttavaksi vakoojina. Ampumisen uhka koski tietysti "paluumuuttajia".

        Miten lie käynyt noille Wikipedia teksteissä mainituille 19 hurjimukselle? Onkohan tuosta tarkempaa tietoa EDES neuvosto-dokumenteissa? Tai Sinulla?


    • Akne1001

      Joo. Laatokassakin on vettä enemmän kuin kaikissa Suomen järvissä yhteensä!

      Kun kerran Krimi liittyi takaisin Venäjään, voisi Karjalakin liittyä takaisin Suomeen! Samalla saataisiin myös EU:n ainoa maayhteys Jäämerelle takaisin.

      • SeAvarakatseinen

        Ei se nyt vaan ihan "liittymällä" käy. Eikös SE mielestäsi liitetty (pakolla)?

        Suomi ei voi = Ei pysty liittämään KARJALAA ja muita Ryöstettyjä takaisin Suomeen alueita pakolla, vaikka tuo ihan hyvä olisi ja mukavalta tuntuisi!

        Siinä selviäisi HETI myös avaajalle (Rokan_Antti): "Mitä ihmettä me tekisimme Karjalalla?"

        Olisi Siinä R YS S I L L Ä ihmettelemistä ja sitä "IHMETTÄ", miten äkkiä = muutamassa vuodessa niin sanotusti "R YS S I E N paskat ja hajut karisisivat Karjalan rattailta" ja jälleenrakennus polkaistaisi käyntiin.

        Olisikohan Rokan_Antinkin mielestä palautettavan alueen alueen virkoihin, karjalaisilla etuoikeus?


    • Joo_o

      Karjala takas. Toivottavasti joku ajaa asiaa oikeasti.

    • ikäväkyllämuttatotta

      Tuskin meillä on koskaan laskettu sitä rahaa mitä 406000 siirtokarjalaisen kotouttaminen todellisuudessa maksoi? Yli 100000 tila tuhottiin kannatamattomksi. Sekä yritykset kuppasivat viimeisen päälle valtolta.
      Koko sodanjälkeisen ajan politiikassa maalaisliitto-kepu kautta sählänneet ja rääpineet päätään.. Pelkkää eripuraa maahan ja työpaikoille tuoneet.. Kova hinta! olisi kannattanut jättää porukka sinnee vaan..

      • evakko

        Oliko se karjalaisten syytä? Vastaa!


      • EvakotRAUS

        Kaikki on k-arjalaisten syytä, lukekaa AKS:n ja sen alajärjestön Vihan Veljien historiaa.


    • Esaaaaa1

      Yhtä hyvin voimme kysyä mitä teemme Pohjanmaalla, Satakunnalla, Varsinais-Suomelle, Hämeellä, Kymenlaaksolla tai Lapilla?

      • cfdesv

        Esaaaa.Liitetään ne Venäjään.


    • Bror-Erik1871

      Karjalaiset ovat hyvässä tallessa Suomen eri kolkilla,eikä koko yhden henkilön
      huuhaa puheille löydy muuta motiivia kuin raakkumisen tarve peräkammarissa
      asuvaisen pojan senähulluuden päässä.

    • lumivaara

      Teidän vain sen että enoltani lohkaistiin muutama hehtaari maata asutukseen. Hänen lankonsa olikin sitten Karjalan evakko . Isäni oli murrosikäinen kun joutui jättämään kotinsa , sitten heidän perhettään heiteltiin paikasta toiseen. Asikkalaan, Haapajärvelle viimein Varkauteen. Savolaisten kesken tulivat karjalaiset hyvin juttuun. Omaa kansaahan he olivat , auttaminen oli oikein.

    • paskaatouhua

      Nykyiset siirtokarjalaisten jälkeläiset alkaa olla niin pullamössö porukkaa, että heistä ei ole mihinkään jälleenrakennus-hommiin. Olen kiinnittänyt vuosia jo huomiota kuinka noiden jälkipolvet sivareina keikkuu. Saatte haaveenne Karjalasta unohtaa!

    • Bror-Erik1968

      Ehkäpä siirtokarjalaisten jälkeläiset ovat viisaasti osanneet suunnata lahjansa
      globaaleille areenoille enkä epäile heidän menestystään yhtään.
      Sen verran karjalainen olen itsekin :)

    • JeesJEESjooJAAjuuJEE

      Suomi tarvitsee maahanmuuttajia tulevan työvoimapulan estämiseksi. Karjalaisissa on se hyvä puoli, että monet jo ymmärtävät suomea ja loput venäjää, joka on lähin naapurimaa eikä mikään huitsin nevadassa oleva ähkyvaltio!

      • Rossiya

        Venäjää osaavat karjalaiset ovat tervetulleita Suomeen. Heillä on taito opettaa kantasuomalaisille hieman venäläistä kulttuuria, tapoja sekä kieltä. Näitä kaikkea tarvitaan parin vuoden kuluttua, kun Suomi kieltäytyy Naton kosinnasta ja ottaa vastaan kutsun liittyä Venäjän sisarvaltioksi. Venäjällä on tulevaisuus. EU ja Nato kuihtuvat ja häviävät maan päältä. Tervetuloa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2207
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1642
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1456
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1357
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1334
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe