Helsingin piispa Huovisen lausunnoista on voinut kuulla selvästi, että hänen uskonsa Jumalaan on jollei aivan kadonnut niin eksyksissä ainakin.
Se tekee tavanomaisen uskovan luterilaisen hämmentyneeksi, ellei voi luottaa edes kirkon päämiesten jumalasuhteen kestävyyteen, kuinka tavallinen syntinen tallaaja voi saada hengellistä tukea ja lohtua kirkolta?
Se tekee tavanomaisen uskovan luterilaisen hämmentyneeksi, ellei voi luottaa edes kirkon päämiesten jumalasuhteen kestävyyteen, kuinka tavallinen syntinen tallaaja voi saada hengellistä tukea ja lohtua kirkolta?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Taitaa montaa muutakin uskovaista nyt koetella... Tässä se taas nähtiin.
Vaikka en toivokaan tietenkään tällaista tapahtuvaksi niin silti tapahtunut on vain vahvistanut uskoani.
Raamatussa nimenomaan sanotaan että lopun ajan merkkejä ovat lisääntyvät luonnonmullistukset. Ihmettelenkin että esim kyseinen piispa ei uskalla aiheesta puhua, kuten ei julkisuudessa juuri kukaan muukaan. Pelkäävätkö he "hullun leimaa"?
Ja mehän olemme raamatun mukaan viimeinen sukupolvi!!
ettei jää epäselväksi niin tottakai ymmärrän että ihminen joka näkee tällaista kauheutta paikan päällä, varmasti järkyttyy syvästi, vaikka tietäisikin että tällaisia tapahtumia on tulossa tihenevässä määrin lisää!!
Voi huojua ja kaatua, siitäkin on ennustukset täällä!
Kerropa lähemmin noista lausunnoista. Onko niistä kirjoitettu jossakin lehdessä tai esitetty televisiossa? Minä näin vain Huovisen lyhyen haastattelun hänen palattuaan matkaltaan, eikä siinä ollut minun mielestäni mitään sellaista, josta olisi voinut tehdä tuollaisia johtopäätöksiä kuin sinä. Mistä siis on kysymys?
Hän on ollut elämänsä kovimmassa paikassa ja tunnen suuresti sympatiaa hänen puolestaan.
Kysymykseni käsitteli kuitekin hänen lausuntojaan. Hän on useammin kuin kerran haastattelussa, jossa häneltä on kysytty uskon kestävyydestä tällaisella hetkellä, sanonut että se on kovalla koetuksella.
Yhdessä haastattelussa hän totesi: ettei uskon määrällä nyt kannata kerskailla.
Sehän on itsestään selvää ettei uskovan tule uskollaan kerskata, mutta vastaus viittasi pikemminkin hänen omaan uskonpuutteeseensa ja siihen liittyvään kysymykseen.
Näin minä ymmärsin, voinhan toki olla väärässä enkä halua siitä kinata enkä loukata ketään.
So what? Horjuivathan apostolitkin, vaikka elivät Kristuksen kanssa!
Olisipa piispa sanonut että voi vitsit nytpäs tässä usko rakastavaan Jumalaan sai lujitusta, niin mikähän olisi reaktiosi ollut? Lauselmat "tutkimattomat ovat jne...) ovat varsinkin viimeisen sadan vuoden aikana värittyneet niin politiikan kuin muissakin sameissa vesissä, ja niiden lausuminen osoittaa lähinnä tyhjäpäisyyttä. Näin suuren katastrofin äärellä osoittaa todella julmaa luonnetta ryhtyä besserwisseriksi!
Piispan reaktio oli aito ja inhimillinen. Mutta kaikestahan saa väännettyä kielteisen näkökulman kun vain tarpeeksi tahtoo, ihan varmasti. Jossain joku moitiskeli että kun ei raamatunlauseilla lohdutellut... (sic!)
Saisitte olla tyytyväisiä inhimilliseen piispaanne. Vaan ei. Ev.lut. piispojen aatelia, sanon vaikka itse kirkon jätinkin.
Minä taas ymmärrän piispaa hyvin, jos hän on sanonut, että usko on kovalla koetuksella tällaisilla hetkillä. Niin luulisi olevan kenen hyvänsä uskon, kuten minunkin. Se ei kuitenkaan merkitse minun käsitykseni mukaan uskon loppumista, jos se katastrofien sattuessa onkin koetuksella.
Sitten asia, joka ei ilmeisesti liity mitenkään piispaan. Olen miettinyt sitä ikiaikaista ongelmaa, että miten voi osoittaa, että Jumala on oikeudenmukainen, vaikka maailma ei sellainen ole. Miten tätä asiaa pitäisi lähestyä?
En tiedä millä mielellä kommenttini luit. Et ainakaan huolellisesti.
Mietin vain sitä tuskaa ja hätää jota kirkon tulee kansalaisten keskuudessa pyrkiä lievittämään.
Hän on hyvä, kuunteleva piispa ja ymmärrän että järkyttyneen ihmisen on vaikea löytää sanoja tunteilleen.
Silti en voi mitään sille, että koen kirkon tehtäväksi olla lujista lujin kallio suurimman hädän hetkellä, jolloin kaipaamme olkapäätä ja lohdutusta.
Ymmärrän toki sen, että järkyttyneen ihmisen ei on vaikea löytää sanoja tunteilleen, jotka ovat suuressa myllerryksessä.
Hän on empaattinen, kuuntaleva hyvä ihminen.
Totta kai jokaisen usko on koetuksella ajoin ja aika usein. Usein olen itse tippunut lujaa ja korkealta.
Ehkä kaikkea ei kannattaisi sanoa julkisesti, eikä tiedotusvälineidenkään pitäisi tunkea mikrofonejaan elämänsä järkytyksen kokeneen ihmisen kitalakeen vähän väliä.
Media voisi lopettaa tarpeettoman mässäilyn katsojalukujen nostamiseksi. Asiallista informaatiota on varmasti riittävästi tarjolla sitä haluaville.
Oikeudenmukaisuuskysymykseen minä en osaa ottaa muuta kantaa kuin, että tämän maallisen vaelluksen jälkeen jokainen ihminen tulee kohtaamaan viimeisen tuomionsa.
Maanpäälliset epäoikeudenmukaisuudet taas ovat osoitus siitä että Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon.
Luin tekstisi kyllä huolella ja ymmärrän ajatustapasi oikein hyvin.
Piispa on tietysti piispa 24 h/vrk, mutta vahva mutu sanoo että suomalainen luterilainen halusikin tässä kohtaa kuulla ihmistä, ei piispaa. Pahimmassa kaaoksessa lohdutusyritys voi sitäpaitsi tuntua korvatillikalta: mitä tuokin tajuaa? Huovinen tajusi. Lohdun aika on, kun tuska hiukan tasaantuu, kyse on pitkästä prosessista. Ev.lut. kirkossa löytyy myös niin laidasta laitaan asioista ajattelevia, että kirkon "virallisen" lohdutuksen tunkeminen tuohon saumaan voisi joissain jopa herättää...vihaa? (Vähemmän vahvaa mutua.)
Kirkon pitää tai pitäisi tosiaankin olla se lujista lujin kallio, toinen kysymys on onko ev.lut. kirkko sitä. Hyvä jos sinulle on; tästä aiheesta ei kuitenkaan ole nyt oikea aika provosoida tai provosoitua.
En minäkään olisi halunnut "virallista" lohdutusta tai teennäistä hurskastelua. Ihminen tuntee vain itsensä niin heikoksi.
Ehkä hänen ei vain olisi kannattanut tuoda siinä määrin uskonpuutetta esille. Toki hän varmasti pitkällä tähtäimellä teki palveluksen kirkollekin tavallaan, inhimillistämällä sen kasvoja.
Syytä on kenties myös siinä, kuten toisaalla viittasin, että median ei pidä oman hyödyn tavoittelussaan mennä niin pitkälle kuin se näyttää nytkin menevän. Katsojalukujen metsästys on vain puettu ihmisten ns. "tiedontarpeen" kaavun alle
Elämänsä järkytyksen kokenutta piispaa tai eurooppalaista pankinjohtajaa ja heidän järkytystään ei pidä hyväksikäyttää, niin kuin nyt on tapahtunut.
Informaatiota on riittävästi kaikille tarjolla kuka sitä haluaa saada, media voisi jo hellittää hieman.
Mediasta samaa mieltä, onneksi kadonneiden omaisten suhteen on nähtävästi ainakin vielä vältytty ylilyönneiltä.
Ikävä tosiasia on se, että me emme vain tunne välillä olevamme heikkoja, vaan oikeasti OLEMME heikkoja! Se on vaan länsimaisen teknologian ja huippuosaamisen kyllästämälle ajattelullemme kova pala. Muutaman vuoden täällä pyörimme, hirveästi touhotamme, ja sitten tuuli - tai aalto - käy hänen ylitseen eikä häntä enää ole. Eikä hetken kuluttua hänen asuinsijansa häntä muista, eikä mediakaan.
Meille on niin toitotettu elämänhallintaa, että onkin synkkä totuus huomata ettei ihminen voikaan hallita elämää. Ei ole koskaan voinut eikä voi nytkään. Horrible, vai mitä? Tässä kohtaa ei ole merkitystä uskonnolla tai uskonnottomuudella.
Mutta...jospa tästä kaikesta voisi seurata jotain hyvääkin? Ihan oikeasti?
"Mutta...jospa tästä kaikesta voisi seurata jotain hyvääkin? Ihan oikeasti?"
Hinta on vain hirmuinen. Siinä olet oikeassa että elämänhallinnan saavuttaminen on mahdotonta jos on aivan rehellinen itselleen.
Mikään uskonto tai filosofinen katsanto ei anna sydämeen varmuutta elämän ajaksi.
Tämän tajuaa viimeistään siinä vaiheessa kun huomaa lähestyvänsä rajaa, jolloin nuoruus, edistys ja laajeneva kasvu eivät takaakaan tyydytystä, vaan jättävät tyhjyyden tunteen sisälle.
Tähän on uskontojenkin usein vaikea antaa tyhjentävää selitystä, vaikka usko iankaikkiseen elämään sitä tarjoaakin,
Ihmiselon rajallisuuden kestämiseksi on elämän perusta kyettävä rakentamaan jonkun uskomusjärjestelmän varaa, jotta hauras mielemme jaksaa läpi maallisen vaelluksen.
Minulla se uskomusjärjestelmä rakentuu kristillisen uskon varaan.
Miksi erosit ev.lut. kirkosta, jos pidät Huovista niin hienona piispana? Liityikö johonkin toiseen kirkkoon?
Mun mielestä terveestä uskonnollisuudesta vaan merkki, et voi myöntää et joskus kyseenalaistaa uskoaan. Sisäistä kamppailua ja painia. Ja ei kai se takoita, et kun on piispa niin ois jotain ylim. tietoa kuin muilla tallaajilla tai olis yli-ihminen.
Mielestäni Huovisen lausunto sisälsi lyhyesti, että oli joutunut painimaan sisäisesti, kysymään miksi ja huutamaan Jumalaa apuun. Tietenkin apuun yleensäkin mut myös omassa uskossaan.
Kirjoitelkaapa Huoviselle, jos kovin vaivaa. Täytyy myös ymmärtää, et oli vaan pätkä- ehkä kontekstistaanko irrotettu.
Voi heitä, jotka laitosuskonnon pauloihin joutuvat, he ovat kadoksissa itseltään. Paarma, Huovinen ja kumpp, kysykää ilman kaapunne suojaa, jos uskallatte: Kuka minä todella olen? Meditaatio on todellinen henkisyyden harjoitus.
Todellisuus ei ole monelle riviseurakuntalaiselle vielä valjennut.
Huovisen 'jumaluus'oppi on kuitenkin tuottanut sellaista hedelmää, että olisi aika havahtua.
Hän on se, joka aktiivisesti ajatunut yhteyttä Roomaan ja luopumusta Raamatun vanhurskauttamisopista. Hän on se, joka julkisesti siunasi Kylliäisen puheet kaikkien pelastumisesta ja jonka hiippakunnassa Kylliäinen toimii. Hän on se, jonka hiippakunnassa piispa Spong julisti kristinuskon Jumalan aikansa eläneeksi. Hän on se, jolla ei ollut mitään sanoja luonnonkatastrofin uhreille.
Kuinka tällaisella piispalla voi olla uskoa, kun hedelmät ovat mitä ovat? Jumala yksin tietää, mutta kavahtamaan sellaista profeettaa Vapahtaja ainakin kehottaa (Matt 7:15ss).
On lapsellista odottaa, että sen paremmin piispa kuin kukaan muukaan ihminen osoittaisi yli-inhimillistä taitoa ja uskon vahvuutta tällaisessa tilanteessa. Paimenenakin ihminen on aina seurakuntalaistensa rinnalla, ei heidän ja Jumalan välillä. Hänellä ei ole sen täydellisempää tai aidompaa uskoa kuin takapenkin mummolla, eikä hän siksi ole esikuvana oman henkilökohtaisen uskonsa (tai sen puutteen) vuoksi.
Kristityn tulee ymmärtää, että Jumala voi toimia maailmassa, jossa elää epätäydellisiä, uskossaan heikkoja ihmisiä, ja niin hän myös joka päivä tekee. Jumalan työtoverit, niin papit kuin tavalliset seurakuntalaisetkin, puhumattakaan kirkkoon kuulumattomista tai pakanoista, ovat kaikki yhtä lailla - tai yhtä vähän - esikuvia toisilleen. Onko merkittävämpää se, että piispa oli lähellä niitä, joilla oli hätä, vai se, että hän antoi jonkun mielestä kovin epäuskoisen lausunnon? Minä häpeän puolestasi, "uskova luterilainen"!
Piispa on vasta opinalkeissa, eikä tunne Elävää Jumalaa tarpeeksi luottaakseen Häneen. Se on valitettavaa, että kirkon johtaja on vasta alkeissa. Tarvittaisiin herätysmies kirkon johtoon. Markku Koivisto olisi aika sopiva: teologian tohtori, Pyhällä Hengellä täytetty jumalan mies....
hänkin? Uskoo omaan uskoonsa? Kristillisesti kuorrutettua uskonnollisuutta, joka on vieraantunut Raamatun terveestä lain ja evankeliumin saarnasta, uskonnollisten tunnekokemusten metsästämiseen protestina kansankirkon maallistumiselle ja tieteishydrikselle.
Arvioipas Raamatun perusteella Koivistoa ja kumppaneita, jo syytetään Pyhän Hengen pilkasta. Ovat eristäneet Pyhän Hengen pois Jumalan sanansta.
Piispa on kyllä saanut myötätuntoa ihmisten silmissä ikään kuin julkisella hyväntekeväisyydellään, joka kuuluu ns. toisen taulun piiriin. Kuitenkin tiedämme hänen julkiset rikkomuksensa Jumalan sanan opissa, ennen muuta vanhurskauttamisiopissa, jotka kuuluvat ns. ensimmäisen taulun käskyjen piiriin.
AUGSBURGIN TUNNUSTUKSEN PUOLUSTUS VANHURSKAUTUSTA koskevassa uskonkohdassa:
"...Roomalaiskirjeen 8. luvussa: (Room. 8:7 - 8) "Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaa, sillä se ei alistu Jumalan lain alle eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset."
Nämä ovat siinä määrin selkeitä todisteita, etteivät ne kaipaa terävää älyä, vaan tarkkaavaista kuulijaa, lainataksemme Augustinuksen sanoja, joita hän on käyttänyt tässä samassa asiayhteydessä. Jos lihan mieli on vihollisuutta Jumalaa vastaan, liha ei varmastikaan rakasta Jumalaa; jos se ei voi alistua Jumalan lain alle, se ei voi rakastaa Jumalaa. Jos lihan mieli on vihollisuutta Jumalaa vastaan liha tekee syntiä silloinkin, kun teemme ulkonaisia yhteiskunnallisia tekoja. Jos se ei voi alistua Jumalan lain alle, se varmasti tekee syntiä silloinkin, kun se voi esittää loistavia tekoja, jotka inhimillisesti arvostellen ansaitsevat kaiken kiitoksen.
Vastustajamme pitävät silmällä ainoastaan toisen taulun käskyjä, joihin sisältyy yhteiskunnallinen vanhurskaus, minkä järki käsittää. Tähän he tyytyvät ja luulevat täyttävänsä Jumalan lain vaatimukset. Mutta ensimmäistä taulua he eivät näe, sitä, joka käskee meitä rakastamaan Jumalaa, olemme todella vakuuttuneita siitä, että Jumala vihaa syntiä, todella pelkäämään Jumalaa ja olemaan varmoja siitä, että Jumala kuulee meitä.
Kuitenkin ihmismieli ilman Pyhää Henkeä joko surutonna halveksii Jumalan tuomiota tai rangaistuksen kohdatessa pakenee vihaten tuomitsevaa Jumalaa. Ei se ole kuuliainen ensimmäiselle taululle. Koska siis ihmisluontoon on piintyneenä Jumalan halveksiminen ja Jumalan sanan, sen uhkausten ja lupausten, epäileminen, ihmiset tekevät todella syntiä myös silloin, kun ilman Pyhää Henkeä tekevät kunniallisia tekoja, he kun tekevät niitä jumalattomin sydämin, tämän sanan mukaan: (Room. 14:23) "Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä." Tällaisten ihmisten tekoihin liittyy näet Jumalan halveksiminen, niin kuin Epikuuroskin on siinä käsityksessä, ettei Jumala hänestä välitä, ei ota häntä huomioon eikä häntä kuule. Tämä halveksunta turmelee näennäisesti kunnialliset teot, koska Jumala tutkii sydämet." (ACA IV, s. 96)