Minun mielestäni on ollut kuvottavaa lukea Matti Vanhasen kohdistuvia syytöksiä ikään kuin hän olisi vastuussa kriiseihin reagoinnista ja kriisinhallinnan johtamisesta.
Suomi ja suomalaiset ovat toimineet erittäin hyvin ja tehokkaasti. Joitain väärinarviointeja on ehkä tehty ja joissain asioisa olisi toisin toimimalla saatu enemmän aikaan ja nopeammin, mutta se on jo toinen juttu.
Minusta olisi keskustelun kannalta paikallaan, jos nyt otettaisi asiat asioina ja jätettäisi poliittisten päättäjien nimeltä syyttely sikseen.
Matti Vanhanen on jo ilmoittanut, että hän käynnistää puolueettoman selvityksen siitä, miten kriisi hoidetiin. Odotetaan nyt tuota selvitystä ja pidetään syyttävä sormi siihen saakka piilossa.
Ilmeiseltä kuitenkin näyttää, että ulkoministeriön organisaatiossa ollaan oltu aika lailla sormi suussa, mistä seuraa, että ministeri Tuomiojan osuus kriisin jälkihoidossa noussee pintaan, kun selvitys valmistuu.
Toisaalta voi sanoa, että ministerin mahdollisuus tehdä jotain nopeaa tilanteessa, jossa jäykkä organisaatiokulttuuri ei pysy perässä, vaatii myös tarkan selvityksen, missä syy voidaan osoittaa Tuomiojaan ainoastaan siinä mielessä, että hän ei ole pitkän ulkoministeriaikansa kuluessa johtanut ministseriötään niin, että se olisi valmis hoitamaan yllättävien tilanteiden jälkiseurauksia.
Suomi ja suomalaiset ovat toimineet erittäin hyvin ja tehokkaasti. Joitain väärinarviointeja on ehkä tehty ja joissain asioisa olisi toisin toimimalla saatu enemmän aikaan ja nopeammin, mutta se on jo toinen juttu.
Minusta olisi keskustelun kannalta paikallaan, jos nyt otettaisi asiat asioina ja jätettäisi poliittisten päättäjien nimeltä syyttely sikseen.
Matti Vanhanen on jo ilmoittanut, että hän käynnistää puolueettoman selvityksen siitä, miten kriisi hoidetiin. Odotetaan nyt tuota selvitystä ja pidetään syyttävä sormi siihen saakka piilossa.
Ilmeiseltä kuitenkin näyttää, että ulkoministeriön organisaatiossa ollaan oltu aika lailla sormi suussa, mistä seuraa, että ministeri Tuomiojan osuus kriisin jälkihoidossa noussee pintaan, kun selvitys valmistuu.
Toisaalta voi sanoa, että ministerin mahdollisuus tehdä jotain nopeaa tilanteessa, jossa jäykkä organisaatiokulttuuri ei pysy perässä, vaatii myös tarkan selvityksen, missä syy voidaan osoittaa Tuomiojaan ainoastaan siinä mielessä, että hän ei ole pitkän ulkoministeriaikansa kuluessa johtanut ministseriötään niin, että se olisi valmis hoitamaan yllättävien tilanteiden jälkiseurauksia.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Pääministeri on hallituksen johtaja.
Hän on aina viime kädessä vastuussa, vaikka alaisetkin töppäilisivät.
Tässä tapauksessa on kuitenkin perin selvää, että Matti Vanhanen itse syyllistyi vitkasteluun.
Matti Vanhasen vastuu on siis kaikkein raskain.
Johtaja on vastuussa kahdesta asiasta,ne ovat,asiat joista hän tietää ja ne joista hän ei tiedä.
Sinulle sopii se että Vanhasen pää pannaan pölkylle. Toisia taas kutkuttaa mahdollisuus kukistaa Tuomioja. Kukaan ei varmasti sano ääneen että harrastaa poliittista peliä. Päinvastoin. Sen sanominen jää kyllä muille kuin näille, jotka ilmoittavat vain "tarkastelevansa, tutkivansa, kyselevänsä", jne.
Tarkastelut muuttuvat sitten kuin itsestään sopivasti muotoilluiksi kysymyksiksi, jotka kuin itsestään saavat syyttävän sävyn, jonka ilmeisesti kuin itsestään toivotaan johtavan siihen että asianomaiset saataisiin oikeudelliseen tai vähintäänkin poliittiseen vastuuseen...
.-,
Sen huomaa, että duunari ei ole nykyään vastuuussa mistään. Paskaa voi tehdä juuri niin paljon kuin tykkää ja vastuu jää aina sen paskan sitten joskus ostavalle.
Duunarit on rakentaneet vuosikausia ylihinnoiteltuja hometaloja joita sitten vaan on jonkun ostettava niinkuin ay-mafian rakennusmonopoli määrää.
UM:n demarikaartin valloittaman elitistisen ankkalammen rauha on viimeistään nyt lopullisesti sekaisin.
t:jarmo
>> ulkoministeriön organisaatiossa ollaan oltu aika lailla sormi suussa, mistä seuraa, että ministeri Tuomiojan osuus kriisin jälkihoidossa noussee pintaan, kun selvitys valmistuu.
No tulihan se asiakin sieltä esiin väkisinkin.
Harvempi meistä näin ennakolta tietääkään mitä selvityksistä tulee nousemaan pintaan.
Mutta asiallisimmat meistä näköjään tietävät sen jo. Ehkä se on sitä ns. faktaa?
Tarkoitin avauksellani, että jättäisimme henkilöiden nimeltä syyttelyn siihen saakka kunes pääministserin lupaama selvitys on käsillä.
Siis: HENKILÖIDEN NIMELTÄ MAINITUN SYYTTELYN.
Ymmärsitkö?
Sen sijaan voinemme kuitenkin kommentoida asioita ja tapahtumia sen suhteen, miten media niistä uustisoi ja mitä itse olemme nähneet mm. tv-tenteisä ja tiedotustilausuuksissa.
Minun mielestäni median uutisoinnista voi aika helposti tehdä sen johtopäätöksen, että UM:ssä ei tieto oikein kulkenut ja päätöksenteko näyttää olleen ikään kuin kuuma pallo, jota kukaan ei halunnut käsiinsä eikä ottanut vastuulleen.
Matkatoimistot sen sijaan lähetivät heti lisää väkeä paikalle hoitamaan asiakkaitaan. Myös Finnair käynnisti välittömästi oman kriisisuunnitelmansa toimenpiteet.
Eli kyllä tässä on syytä arvioida eri tahojen toimintaa hyvin yksityiskohtaisesti ja neutraalisti, mutta syyllisten poliitikkojen parjaamisen voisimme minun mielestäni jättää tuonnemmaksi, vai mitä?
>> Odotetaan nyt tuota selvitystä ja pidetään syyttävä sormi siihen saakka piilossa... Ilmeiseltä kuitenkin näyttää, että ulkoministeriön organisaatiossa ollaan oltu aika lailla sormi suussa, mistä seuraa, että ministeri Tuomiojan osuus kriisin jälkihoidossa noussee pintaan, kun selvitys valmistuu.
Niin. Joku ei kyllä taida tajuta mitä tarkoittaa.
Kyemmen käskyn yhteydessä on selitystekstejä otsikolla "mitä se on" noin niin kuin tarkemmin. Yritän osaltani tarkentaa, kun et oikein näytä ymmärtävän Jaba43 hyvin selkeää ja asiallista kertomusta.
Kun suomalaisia on ulkomailla ja jokin katastrofi alkaa heitä koskettaa, asian hoito viranomaistaholla kuuluu ensisijaisesti UM:lle. Näin on tehtävät Suomessa kuten muissakin maissa jaettu. Ulkoministeriöitä johtaa ulkoministeri, joka on ministerin henkilöstä riippumatta aina viime kädessä vastuussa ministeriönsä toimista. Nytkin siis on täysin luonnollista, että ministeriöistä tarkastellaan ensisjaisesti ulkoministeriön toimintoja tämän valitettavan tapahtuman kuluessa. Aika moni tietää, kuka on tällä hetkellä Suomen ulkoministeri. Hän ei ole sama, joka oli esim. neuvottelemassa Suomen EU-sopimusta, sitä johon varsinkin keskustalainen MTK-väki on kovin tyytymätön.
Kun et tajunnut, niin et tajunnut. Se siitä sitten.
Kiitos avustavista kommenteistasi.
Minun mielestäni katastrofi on niin mittaamaton ja jopa Suomen osuus loukkaantuneista ja menehtyneistä meidän mittakaavassamme rauhanajan suurin henkilöuhreja vaatinut onnettomuus, että nyt on todella syytä olla asiallinen.
Keskustallaan siis siitä, kuka teki, mitä teki, milloin teki ja mitä siitä seurasi asiapohjalta ja asiallisesti.
Se oliko jokin tapahtunut asia jonkin poliitikon syy (tai ansio), on sitten aikanaan kokonaan toinen asia.
Niin. Jaban viesti siis kuului: "... ilmeiseltä kuitenkin näyttää, että ulkoministeriön organisaatiossa ollaan oltu aika lailla sormi suussa, mistä seuraa, että ministeri Tuomiojan osuus kriisin jälkihoidossa noussee pintaan, kun selvitys valmistuu."
Sinun täytyy varmaan opetella lukemaan. Jos jotain epäselvää jää, sinun kannattaa ehkä selvittää se Jaban kanssa.
Niin. Sinun kannattaisi varmaan opetella ymmärtämään lukemaasi. Ymmärtäminen ei ole sitä, että hakee toisen kirjoituksista luulottelemiaan piilomerkityksiä. Tietysti se on hyvin tarkoitushakuinen keino yrittää mitätöidä varsinaista asiaa, kun väittää, että kaiken takana on vain yhden poliitikon ajojahti. Näinhän sitä Kauko Juhantalonkin jotkut sanoivat. Eräs tunnettu suomalainenkin väitti, että toisella oli puukko selässä varmaan sen takia, että oli iskenyt sillä itseään keskelle selkää.
Samalla kertaa näytetäänkin lyötävän monta kärpästä yhdellä iskulla. Muissakin pohjoismaissa näyttää olevan käynnissä samanlainen "ajojahti ilman mitään syytä". Varmaan tässä on jokin yhteispohjoismainen oikeistodemarien salaliitto, joka jahtaa yhtäaikaisesti kaikkia pohjoismaisia ulkoministereitä. No ehkei kuitenkaan tanskalaista, kun he ovat vähän etäämmällä Euroopassa näistä salaliittopesistä.
Argumentti, jonka mukaan kohdallasi ei ole kyse yhden poliitikon ajojahdista, koska "muissakin pohjoismaissa näyttää olevan käynnissä samanlainen ajojahti", ei ole mistään kotoisin.
Ei myöskään ole mistään kotoisin sitä muotoa oleva argumentti, jonka mukaan kyse ei ole henkilöihin kohdistuvasta ajojahdista, koska jahtaajilla on jokaisella oma kohteensa.
Kyllä ajojahdit kuuluvat tällaisten tapausten kuvaan.
Ajojahdeille luo otollisen pohjan se että aina traumaattisissa tilanteissa viha on yksi ihmisten normaali reaktio. Jatkossakin se tulee olemaan yksi surutyön ilmenemismuodoista.
Ne, jotka tässä vaiheessa rupeavat esittämään poliittisia vastuukysymyksiä, eivät ole niitä, jotka tekevät surutyötä. He ovat niitä, jotka hyödyntävät vihan omiin tarkoituksiinsa.
Et sinä ole surutyön tekijä. Sinä olet tilanteen hyväksikäyttäjä. Et sinä opi etkä löydä tilanteesta mitään uutta, sinun vastustajasi on se sama mikä aina ennenkin. Sinun haarukkaasi jää Tuomioja, kuten olet itse todennut. Minä totean vain sen, että motiivit ovat alhaiset.
Se että motiivit jäävät piileviksi on itsestään selvää. Saat puolestani huijata niin itseäsi kuin muita. Minä sanon vain ääneen sen mikä muuten jäisi vihailevien sanakäänteittesi poimuihin.
Mutta ole huoleti. Näihin riekkujaisiin en enää osallistu.
Kun lukee tekstisi, sinun ja alullepanijan tarkoitusperät olivat tosella poliittisia. Hävetkää!!!
Örkki mäkeen ja heti
Kirjoittanut: Jaba_43 3.1.2005 klo 19.22
Erkki Tuomiojan ammattitaidottomuus ulkopolitiikan käytännön asioiden hoitamisessa on tullut ainakin minulle hyvin selväksi.
Mieshän on kuin joku sadankomitealaisen hippikulttuurin konservatiivinen muinaisjäänne 70-luvulta.
Eikö keskustalla ja Matti Vanhasella riitä tahtoa, halua ja voimaa heittää tuommoinen epäpätevä poliittinen kulissi mäkeen heti kun hän osoittaa oman ammattitaidottomuutensa ulkopolitiikan köäytännön tilanteissa?
Tuomiojalle kenkää ja heti. Siltä minusta tuntuu tähämnastisten tietojen perusteella.
Herätys keskustalaiset ja toimintaan, jos teissä on mitään omaa linjaa enää jäljellä !!!
Sinun kertomuksesi, jota haluan kutsua huonoksi saduksi, lähtee sitä olettamuksesta, että mielipiteen ilmaisu on muillekin kuin sinulle vain poliittista peliä, jolla ei ole mitään muuta tekemistä arkielämän kanssa kuin hyötyminen. Näet elämän markkinakenttänä, jossa hyödytään joko taloudellisesti tai poliittisesti. Itse rajaat siitä paavilliseen tapaasi itsesi tietenkin pois. "Hyi, kun muilla on alhaisia motiiveja."
Ole uskossasi vahva, koska se on kuitenkin elämäsi muuttumaton osa.
että Erkki Tuomiojan ministeriys on SDP:n sisäinen asia. Jos demarit katsovat Erkki Tuomiojan henkilön ministerinä vahingoittavan puoluettaan, he vaihtavat sopivamman tilalle.
Puolueen puheenjohtajan henkilön kanssa on sama juttu.
Jos saa veikata niin veikkaus on: SDP:n puheenjohtaja vaihtuu aikaisemmin kuin ulkoministeri.
Jos nyt tarkkoja ollaan, niin eduskunnalla on mahdollisuus erottaa ulkoministeri. Tietenkin hygieniasyyt estävät yleensä toisten puolueiden ministerilistaan puuttumisen, vaikka totta kai kepu voi kertoa demairelle, että nyt riittää Tuomiojan toilailut. Nopeammin tosin perille pääsee, jos demarit itse oivaltavat pistää ulkoministerinsä vaihtopenkille...
Näyttää siltä että ihan oikeat tahot ovat lähteneet liikkeelle. Matkatoimistoilla ja liikenneyhtiöillä on vastuu asiakkaistaan. Ja ne ovat vastuunsa kantaneet hyvin niissä olosuteissa joissa asiakkaat olivat.
Täälaisissa tapauksissa toimintavastuu näiden tahojen jälkeen katastrofijärjestöillä, kuten punaisella ristillä. Niillä on asiantuntemusta asioiden hoidosta.
Ainoa vastuu hallituksella erityisesti ulkoministeriöllä on antaa punaiselle ristille riittävät resurssit tomia. Punaisella ristillä on olemmassa katastrofirahasto, jonka turvin se pystyy heti toimimaan. Hallitukslla on siis aikaa päivä tai kaksi antaa lisäresursseja.
Jos tällaisessa tapuksessa moni taho siellä sählää, siitä tulee ainoastaan sellainen sekametelisoppa, että kukaan ei tiedä missä mennään.
Olisiko tsää tapauksssa ollut jo niitä "sälääviä" osapuolia liian paljon?
"Minun mielestäni on ollut kuvottavaa lukea Matti Vanhasen kohdistuvia syytöksiä ikään kuin hän olisi vastuussa kriiseihin reagoinnista ja kriisinhallinnan johtamisesta."
Kuka on vastuussa siitä?????????????
...on kriisikeskuksen operatiivinen johtaja ja vastaa siitä. Erkki Tuomioja on ulkoministerinä poliittisessa vastuussa, koska tämä kriisi kuuluu ulkopoliittiselle alueelle. Matti Vanhanen pääministerinä on myös poliittisessa vastuussa.
Eivätkä nämä henkilöt ole tietääkseni vastuutaan väistäneetkään.
Päätösvaltaa ei ole onneksi keskitetty pääministerille sen kummemmin kuin millekään muulle yhdelle päättäjhälle.
Kun tämän kaltainen kriisi tapahtuu, niin päätösvastuu sen hoitamiseksi tarvittavista resursseista on aina ensiksi lähinnä kriisiä olevilla ihmsillä ja he päättävät niistä resurssseista, joihin heillä on päätösvalta.
UM:n viranomaiset, matkatooimistojen henkilökunta, yms. suomalaisyrittäjät paikan päälklä olivat uhreja samoin kuin kaikki muutkin ihmiset, joihin hyökyaalto iski, riippumatta heidän kansallisuudestaan.
Paikan päällä päätösvaltaa käyttivät ne, jotka päättämään kykenivät, koska tilanne oli varmasti sellainen, ettemme heidän päätöstilannettaan kadehdi.
Matti Vanhasta Suomessa en halua syyttää toistaiseksi yhtää mistään. Hän on hyvä pääministeri. Matti Vanhanen ei ole tässäkään asiassa sanonut mitään, mikä voitaisi tulkita muuksi kuin ylkeisen mielipiteen myötäilyksi.
Sikäli, jos alkaa näyttää siltä, että pääministeri odotteli jonkun toisen kutsuvan hänen oman hallituksensa päättämään, miten Suomen tulisi toimia, niin alkaa ehkä olla kritiikin paikka.
Annetaan kuitenkin inhimillisen surun ensin laskeutua, ettemme turhaan vetäisi asiallisen kritiikin alta mattoa pois.
"Annetaan kuitenkin inhimillisen surun ensin laskeutua, ettemme turhaan vetäisi asiallisen kritiikin alta mattoa pois."
No jaa... vaaleihin on vielä aikaa - mutta eiköhän muisti pelaa... kun muistutetaan.
Kysymys vastuista ja päätösvallasta ei ole tässä tapauksessa mitenkään yksioikoinen. Se nimittäin hajautuu aika monelle taholle. Ja ennen kuin ketään tai mitään syyttää, pitää tarkastella sitä mitä olisi voitu tehdä, mitä olisi pitänyt tehdä ja kenen.
Kun hallituksen tai ministeriöiden vastuita tuumitaan, on yksi olennainen kysymys on minusta se, ovatko erilaiset kriisisuunnitelmat ja ohjeistukset olleet riittäviä ja onko niitä noudatettu? Minkälaisiin kriiseihin on varauduttu ja millaisiin ei?
Ilmeistä on, ettei tämän kokoluokan kriisin oltu varauduttu. Jos ja kun ei, niin minkä kokoiseen kriisiin ulkomailla Suomen hallinto oli varautunut? 50, 100, 300, 1000 suomalaista, jotka olisivat mahdollisesti joutuneet hengenvaaraan?
Useammalta taholta (Friberg, Volanen, SPR jne.) on todettu, ettei kriisin alkuvaiheessa tiedonkulku ollut sujuvinta mahdollista. Kysymys kuuluu, miksi? Eri lähteistä maanjäristyksen suuruus selvisi aika nopeasti, mitä muita tietoja olisi tarvittu?
SPR:n mukaan viivettä tuli noin vuorokausi optimaalisesta. Vuorokausi on tosiasiassa pitkä aika. Paikan päällä Suomella on suurlähettiläs ja konsulaatti, kuinka heitä on ohjeistettu ja kuinka he toimivat?
Kokonaan toinen asia on sitten paikan päällä tehdyt toimintapäätökset keskellä kriisiä. Niihin ei hallituksella luonnollisestikaan ole mitään tekemistä. Tai se rajoittuu enintään ulkoministeriön henkilökuntaan kuten suurlähetystöön yms. Ja silläkään ei ole vaikutusta kuin em. tiedonkulkuun.
Mutta sekin on tietysti hyvä selvittää.
Poliittinen vastuu ja johtajuus onkin sitten ihan eri asia. Pääministerillä ja hallituksella on vastuunsa toimeenpanovaltaa käyttävän elimenä niihin toimenpiteisiin, joihin sillä on ollut mahdollisuus. Sama koskee ulkoministeriä.
Ei näillä toimneepanovaltaa käyttävillä poliitikoilla ole mahdollisuuksia mennä kenenkään selän taakse kun kysytään sitä kuinka nopeasti on reagoitu tai millaisia valmiuksia on ylläpidetty.
Pääministerin ja ulkoministerin kohdalla yksiselitteinen kysymys on se, onko tarpeellisia päätöksiä tehty, riittävässä ajassa ja miten johtajuutta on käytetty.
Lähiajat näyttävät ovatko pääministeri ja ulkoministeri heppoisia päätöksentekijöitä, kuten eräät tosiasiat näyttävät.
Hallitushan kokoontui vasta torstaina, kun onnettomuus sattui sunnuntaina. Vertailukohtana olkoon Estonia-onnettomuus, jossa hallitus piti erityisistunnon muutama tunti onnettomuuden jälkeen. Ulkoministeriön ensimmäiset tiedotteet vakuuttelivat ettei uhreja juurikaan ole, vaikka heilläkään ei tätä tietoa ilmeisesti ollut. Harhaanjohtaminen on pahinta mahdollista johtamisen laatua.
Mutta kuten sanottua, näiden hallituksen toimintaa oikeasti mittaavien kysymysten ratkominen ei ole kriisin kestäessä ensisijainen tehtävä, vaan niiden päätösten tekeminen, joilla homma hoituu.
Ihan yhtä turhaa kuin jonkun Vanhasen lynkkaaminen suoralta kädeltä, on hallituksen tai ulkoministeriön toimien väittäminen täydellisiksi. Sitä ne tuskin ovat olleet.
Muuten olen sitä mieltä, että ulkoministeri Tuomiojan joutaisi erottaa entisten ja nykyisten sekoilujen vuoksi. Tuomioja on tässä vuosien varrella antanut jo näyttönsä ja heiveröiseksi ovat osoittautuneet, mutta se on sitten toinen juttu.
PS. Kiinnittäisin huomiota tuohon otsikkoon "Hyvin moni muu on vastuussa". Ei demokratiassa sellaista olekaan ja julkisen vallan toimissa toiseksi pahinta on tuo "jonkun muun vastuu"...
Hyviä kommentteja kirjoitit. Tällaista asiallisuutta kaivattaisi tälle saitille juuri nyt.
Mainosmaakarina sanon, ettei kielteisillä asioilla ole koskaan muutettu asenteita.
Hyvin todennäköisesti ei ole.