Jan Vapaavuoren Talvivaara kallis Suomelle

Valtion Talvivaara-rahat loppumassa – Kansanedustajat hölmistyneinä: “Eikö niiden pitänyt riittää kaksi vuotta?”

http://yle.fi/uutiset/valtion_talvivaara-rahat_loppumassa__kansanedustajat_holmistyneina_eiko_niiden_pitanyt_riittaa_kaksi_vuotta/8679083

Kokoomuksen ryöstöretki Kainuuseen jatkuu. Eikä loppua näy vaikka rotat lähtivät laivasta.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hänenkin vastuunsa olematon.

Äänestä

Siellähän on yksityinen rahoittaja käsi ojossa odottamassa rahanippun kanssa että valtio-omistaja sanoo kyllä.

Äänestä

Ketkukeput tulee kalliiksi!

Äänestä

Kokoomuslaisista ei ole busineksen tekijöiksi. Pärjäävät vain toisten maksamilla verovaroilla. Talvivaara on jäävuoren huippu koko kokkarebusineksesta.

Äänestä

Kokoomus, SDP, vassurit, vihreät
hirveä kiire laittaa tekosensa istuvan hallituksen piikkiin.
Vihreäministeri taisi myös osana vastuuministereistä.
Vasureitten liikkeministeri oli alueelta, ei tohtinut lausua mitään, saattaisi olla ettei olisi kotiin sitten menemistä, jos olisi työpaikat vinet muitten kommareitten tavoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rotat.häippäsi kirjoitti:

Valtion Talvivaara-rahat loppumassa – Kansanedustajat hölmistyneinä: “Eikö niiden pitänyt riittää kaksi vuotta?”

http://yle.fi/uutiset/valtion_talvivaara-rahat_loppumassa__kansanedustajat_holmistyneina_eiko_niiden_pitanyt_riittaa_kaksi_vuotta/8679083

Kokoomuksen ryöstöretki Kainuuseen jatkuu. Eikä loppua näy vaikka rotat lähtivät laivasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu