Talvivaaran 2,5 miljardin tekemät tappiot eivät näytä riittävän Suomen hallitukselle, jota johtaa Keskustan Sipilä. Joka hetki palaa rahaa yli 200 miljoonan euron vuosivauhtia. Ja näillä rahoilla on saatu lisäksi paljon ympäristötuhoa aikaan.
Kansalaiset ovat raivona rahantuhoamisesta
Kepulia
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuvitelkaapa mitä tällä 2500 miljoonalla eurolla ja sen rahan tuotolla ( pääoman tuotto noin 500 miljooonaa sijoituksita = n. 3000 miljoonaa) olisi tähän maahan saatu aikaan. Esimerkiksi noin 10 000 kpl. uusia asuntoja a' 300 000 euroa. Siis normaali suomalaisen koko kaupungin kaikille asukkaille!!! Tästä rahan tuhlaamisesta tulee järjestää oikeudenkäynnit.