Suurin osa IS:n kommenteista ylistää USA:n kanssa suunniteltuja sotaharjoituksia.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001122414.html
Olisipa minullakin tuollainen lapsenusko. Vain vuosi sitten vielä olikin. Pidin Naton ja USA:n kanssa tehtävää yhteistyötä yksiselitteisesti hyvänä asiana.
SIttemmin olen huomannut, miten pahasti itse "valitsemamme" päättäjät - sama juttu ympäri Euroopan - ovat meidät pettäneet. He toteuttavat yksissä tuumin suunnitelmaa, jonka päätavoitteena on tuoda sota, kaaos ja kärsimys Eurooppaan. Vaarallisen ja hyödyttömän aineksen massamaahanmuuton, tahallisen taloudellisen kurjistamisen, tahallisen ristiriitojen luomisen ja kansanosien vastakkainasettelun, ja hiukan pidemmällä tähtäimellä myös islamisaation kautta.
Väkisinkin tulee mieleen, että kenties osa viime vuonna venäjätrolleiksi leimaamistani olivatkin vain tajunneet nämä asiat ennen minua ja jo ennen tätä viime kesänä alkanutta TAHALLISESTI JÄRJESTETTYÄ elintasopakolaisten ja terroristien vyöryä. Olenhan itsekin jo ehtinyt saada venäjätrollisyytöksiä jos kritisoin puolella sanallakin länsimaita. Mieleen tulee myös, että kenties ilmeisimmät ja tökeröimmät venäjätrollit olivatkin false flag-kirjoittajia joiden tarkoitus oli vain saada kaikki länsimaiden kritisointi leimattua Pietarista käsin kirjoitetuksi.
Ei liene myöskään sattumaa, että vapaa kommentointi suljettiin lähes kaikkialta viime vuonna. Käynnissä on sellainen propaganda ja informaatiosota, että oksat pois.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen erittäin ilonen, että USA:lla riittää mielenkiintoa tehdä sotilasyhteistyötä Suomen kanssa! Toivottavasti saamme USA:n kalustoa pysyvästi Suomeen, Lapissa olisi tilaa vaikka tukikohdallekin.
Eihän tästä ole edes viikkoa,kun julkaistiin tutkimustulos ettei NATO pysty puolustamaan Baltiaa ja Suomea kuin noin 60 tuntia Venäjän hyökkäystä vastaan.
NATO kyllä pärjää maailmanlaajuisesti Venäjälle, mutta Baltia ja Suomi katoavat maailmankartalta
On ohjusiskun alla, Tää koti mulla mainen, Mä en enää laula, Sillä oonhan suomalainen.
Ilta-Scheisseja "lukevat" tietyn tyyppiset ihmiset. Ne eivät edusta suomalaisten kantaa.
Nämä lapselliset nato-fanit ovat pääosin samaa tolloporukkaa jotka menivät valtamedian halpaan jo eu-jäsenyys äänestyksessä. Suomi päätyi eu:n tolloksi mallioppilaaksi ja sementoitiin ikuiseksi nettomaksajaksi sekä maaksi jonne voi dumpata esim. ei toivotut turvapaikanhakijat.
Kuulemma sinne pääse kuin Natomyönteiset kommentit
meidän päättäjiltä ne edes kysyneet,tulevat vaan?
Isäntä(maasopimus) sanasta tulee mieleen auktoriteetti,päättäjä?!
Suomi tulee olemaan joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin Naton jäsen - ja hyvä niin.