Raatikainen: Suomeen pääsee liian helposti

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen kysyy hallitukselta turvapaikanhakijoiden myönteisten päätösten suuresta määrästä ja maahanmuuttovirastoon palkattavien uusien työntekijöiden pätevyyksistä.

Mediassa on käyty keskustelua, miksi Suomesta saa oleskeluluvan tai turvapaikan helpommin kuin muista Pohjoismaista. Esimerkiksi Ylen verkkouutisten (31.1.2016) mukaan Tanskassa myönnettiin lupia viime vuonna 38 % (tammi-marraskuu), Ruotsissa 58 % ja Suomessa 85 %. Prosenttiosuuksia laskettaessa ei ole huomioitu rauenneita hakemuksia eikä Dublin-sopimuksen nojalla palautettuja turvapaikanhakijoita.

– Viime vuonna Pohjoismaissa tehtyjen myönteisten turvapaikkapäätösten osuuksissa on kymmenien prosenttien eroja. Näin siis siitäkin huolimatta, että päätösten pitäisi perustua samaan kansainväliseen lainsäädäntöön, Raatikainen ihmettelee.

– Migrin vuoden 2015 tilastoista voi tehdä vertailevia laskutoimituksia irakilaisten osalta. Kun luvut lasketaan periaatteella myönteiset päätökset 652 ja kaikki yhteensä 3 721 saadaan myönteisten päätösten prosenttiluvuksi n. 17,5. Prosenttiluku jää alhaiseksi, koska rauenneiden ja Dublin-päätösten osuus on jopa 69 prosenttia hakemuksista.

Somalialaiset ja irakilaiset kärjessä:

Raatikainen huomauttaa, että viimeisen viiden vuoden aikana irakilaisten turvapaikanhakijoiden hyväksymisaste on ollut kaikista hakemuksista 46,5 %, afgaanien 55,5, % ja somalien 65,6 %. Irakilaisten hyväksymisaste on vastaavasti ollut 85 %, afgaanien 72 % ja somalien 88 %.

– Erityisesti somalialaisille annettujen myönteisten turvapaikkapäätöksien lukumäärä on silmäänpistävä. Vuonna 2015 somalialaisille annettiin 503 myönteistä turvapaikkapäätöstä ja vain 17 kielteistä.

Migriin 500 uutta työntekijää:

Sisäministeriössä on asetettu poikkihallinnollinen työryhmä selvittämään turvapaikkaprosessin tehostamistarpeita. Toimintaa on tehostettu myös käytännön tasolla. Maahanmuuttovirastolle on myönnetty lisää resursseja turvapaikkahakemusten käsittelyyn, päätöksentekoon, vastaanottoon ja turvapaikkaprosessin kehittämiseen. Työn tueksi on palkattu yli 500 uutta työntekijää.

Raatikainen kysyy kirjallisessa kysymyksessään, mitä toimenpiteitä hallitus tulee tekemään jatkossa, jotta valtavasti kasvaneen turvapaikanhakijoiden hakemuksien hyväksymiskriteereitä kiristetään huomattavasti ja vähintäänkin muiden Pohjoismaiden tasolle. Hän kysyy myös, mikä on maahanmuuttovirastoon palkatun yli 500 uuden työntekijän pätevyys hoitaa turvapaikanhakuprosesseja ja kuinka heidän työskentelyään arvioidaan ja seurataan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Urmas_Kala kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu