Mikä kumma ihmisiä oikein vaivaa? Hätääkärsiviä tulee tänne sotaa pakoon omaisuutensa ja läheisiään menettäneenä ja auttamisen sijaan haukutaan ja syytellään! Eikö itsekkyydellä ja oman navan tuijottamisella ole mitään rajaa?! Ihmisen tehtävä on auttaa toista ihmistä hädässä, vaikka se hieman kukkarolle kävisikin. Se on ihan puhdasta inhimillisyyttä ja altruismia, jotka ovat terveen ihmisen merkit. On todella järkyttävää huomata millaisessa maailmassa elämme, kun ihmisarvolla ei tunnu enää olevan mitään merkitystä pakolaisten kohtelusta päätellen. Itseasiassa tulee ihan toisen maailmansodan kauheudet mieleen. Toivon, ettei kyseisiä tapahtumia tarvitsisi enää uudelleen toistaa.
Hävetkää, itsekkäät omaa napaanne tuijottelijat!
Hävetkää, itsekkäät omaa napaanne tuijottelijat!
Vastaukset 10
Vanhimmat
voitit juuri menolipun kreikkaan lesboksen saarelle, ranskaan callaisen kylään ja ruotsiin Malmöön lähiöön.
ja älä tule takaisin
Islamisteilla on sikseen kammottavat tavat, eivät tule keskenäänkään toimeen asuinaluillaan, tokkopa rauhallisesti muuallakaan eläisivät. Alkuun ollaan kiitollisia, mutta kunhan asetutaan mukavaan elintasoon, alkaa omien tapojen puolustaminen, ihmisarvojen polkeminen, vihanpito toistamielisiä vastaan. Arabimuslimien on itse, omilla alueillaan ratkottava ongelmansa, länsimaiden ei tarvi huolehtia ja kouluttaa aina vaan holtittomasti kasvavasta muslimi ihmismassasta.
Tänne paenneet voisi jatkaa pakoaan vaikka Novaja Zemljalle tai vielä pidemmälle..
Vedä vittu päähäs saatanan hyysäriolmi!
Kuuleppa ämmä. Opeta ne ensin maan tavoille, vaikka kotonas, KOKOLAUMA!
aloittajalle mannaa
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001123504.html
https://www.youtube.com/watch?v=S4HIEy-OIcQ
Osa elintasopakolaisista on jo näyttänyt teoillaan ja kiittämättömyysellään miksi heidän tuloaan vastustetaan. Yhteiskuntarauha on jo nyt koetuksella. Erilaisuuden hyväksyminen on monille mantra mutta kysyn että onko Suomella todella varaa ottaa vastaan ihmisiä suurina määrinä joiden käsitys valtiosta, lakien noudattamisesta, seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ym. pohjoismaille itsestäänselvistä asioista täysin erilainen? Luulen että ongelmien määrä lisääntyy rajusti kun maahanmuuttajat siirtyvät edes jollain tapaa valvotuista yhteistiloista kansan keskuuteen. Itse olen tehnyt päätöksen vetäytyä kaikesta yhteiskuntaa tukevasta toiminnasta ja keskittyä vain lähipiirin suojaamiseen. Miksi suoritin varusmiespalveluksen kun edes rajan yli laahustavia elintasopakolaisia ei voi/saa pysäyttää rajavartiolaitos tai puolustusvoimat. Miten voi olla mahdollista että silmää räpäyttämättä maksetaan 650 MILJOONAA € vuodessa ulkomaalaisten elättämisestä ja samaan aikaan vaaditaan jatkuvia heikennyksiä ja säästöjä "omien" etuuksiin ? Tulee mieleen jokunen vuosi sitten eräs reumasairaalan sulkeminen kun piti säästää pari miljoonaa...
Muutama vuosi takaperin suljettiin Heinolan reumasairaala, kun ei löytynyt 3 miljoonaa mistään. Helsingin uuteen lastensairaalaan ei valtiolta löytynyt 70 miljoonaa, minkä vuoksi järjestettiin kansalaiskeräys.
Pakolaisille löytyi kuin taikaiskusta 800 miljoonaa pelkästään tälle vuodelle, eikä tarvinnut Stubb´n mukaan edes ottaa lisävelkaa.
Muistuu hyvin mieleen Suomen kommunistivuodet. Ei nähty, että muutaman kilometrin päässä Imatralta, tai Lappeenrannasta oli totalitäärinen valtio, missä ihmisiä pidettiin vankilassa poliittisten mielipiteittensä vuoksi, mutta osoitettiin mieltä siksi, että sama tilanne oli 6000-7000 kilometrin päässä Etelä-Afrikassa.
Vain aivopesty suvakki puhuu enää hädässä olevista matuista.
Muut tietää ettei eu tätä matuvalloitusta kestä. Tämä on sotaa.
Vielä mielisairaanpaa on pään pitäminen perseessä.