Rajakäännytykset ovat mahdollisia kansainvälisten sopimusten mukaan toisin kuin Orpo väittää
Laki
Suomi ei ole itse halunnut lisätä lakiin EU-direktiivin mahdollistamaa rajamenettelyä.
Orpo piru
Sisäministeri Petteri Orpo väitti Iltasanomien haastattelussa, että pikakäännytykset ovat pois laskuista kansainvälisten sopimusten takia.
Meitä sitovat turvapaikkadirektiivi ja Geneven sopimus. Lainsäädäntö mahdollistaa meille pikakäsittelyn, joka on kahdeksan vuorokautta Meillä ei lainsäädäntö anna mahdollisuuksia pikakäännytykseen, että voisimme käännyttää suoraan rajalta.
Päinvastoin kuin Orpo väittää, EU:n turvapaikkadirektiivi nimenomaan antaisi mahdollisuuden rajakäännytyksiin. EU direktiivin 2013/32/EU 43 artiklassa määritellään rajamenettelystä ja siitä milloin sitä voidaan käyttää. Kyseistä rajamenettelyä ei ole kuitenkaan implementoitu Suomen lakiin, joten sitä ei voida tällä hetkellä soveltaa. Syy ei siis kuitenkaan ole kansainvälisissä sopimuksissa, vaan siinä, ettei Suomi ole halunnut hyödyntää kansainvälisten sopimusten mahdollistamia keinoja täysimääräisesti.
EU direktiivin mukaisesti Suomen rajalla tai kauttakulkualueella voitaisiin ratkaista kyseisissä paikoissa tehtyjen hakemusten ottaminen tutkittavaksi mm. jos
•jokin muu maa katsotaan hakijan kannalta ensimmäiseksi turvapaikkamaaksi.
•jokin muu maa katsotaan hakijan kannalta turvalliseksi kolmanneksi maaksi.
Saman direktiivin mukaan hakemuksen sisältö voitaisiin tutkia jo rajalla nopeutetussa menettelyssä, jos hakemus katsotaan ilmeisen perusteettomaksi jonkin 31 artiklan 8 kohdan perusteella. Tällaisia syitä ovat esimerkiksi:
•hakija on hakemusta tehdessään ja asiaa esittäessään tuonut esiin vain seikkoja, joilla ei ole lainkaan merkitystä sen selvittämiseksi, voidaanko häntä pitää kansainvälistä
suojelua saavana henkilönä.
•hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta.
•hakijan voidaan olettaa vilpillisessä tarkoituksessa tuhonneen tai kadottaneen henkilö- tai matkustusasiakirjan.
•hakija on esittänyt selvästi epäjohdonmukaisia ja ristiriitaisia, selvästi vääriä tai ilmeisen epätodennäköisiä tietoja, jotka ovat ristiriidassa riittävällä tavalla varmennettujen alkuperä maata koskevien tietojen kanssa, tehden näin väitteensä selvästi epäuskottavaksi.
•hakijan voidaan vakavista syistä katsoa olevan vaaraksi jäsenvaltion kansalliselle turvallisuudelle tai yleiselle järjestykselle.
Intialaiset ovat olleet tänä vuonna toiseksi suurin ryhmä Venäjän kautta tulleissa turvapaikanhakijoissa. Esimerkiksi Belgia, Ranska ja Iso-Britannia ovat määritelleet Intian turvalliseksi alkuperämaaksi. Jos Suomi tekisi samoin, kaikkien intialaisten hakemukset voitaisiin käsitellä jo rajalla.
Sisäministeriö tiedotti tammikuussa, että itärajan yli tulleille turvapaikanhakijoille oli tehty 105 päätöstä, joista 82 hakijalle oli tehty päätös ilmeisen perusteettomana. Jos Suomi olisi torjunut tulijat jo rajalla, ei olisi Suomen vastuulla käännyttää tulijoita kotimaahansa, vaan se olisi Venäjän tehtävä. Nyt on epäselvää pystyykö Suomi palauttamaan turvapaikanhakijoita enää Venäjälle, kun Suomi on heidät rajojensa sisälle hyväksynyt.
Lisäksi Suomelle jäisi mahdollisuus määritellä Venäjän turvalliseksi kolmanneksi maaksi, jolloin Suomi voisi olla ottamatta edes syyrialaisten hakemuksia käsittelyyn, paitsi tapauksissa, joissa Venäjän ei katsottaisi olevan hakijan henkilökohtaisen tilanteensa kannalta turvallinen.
Rajamenettelyssä päätös tulee antaa direktiivin mukaan neljässä viikossa. Suomessa pikakäsittely kestää tällä hetkellä kahdeksan päivää, joten myös sen kannalta rajamenettely olisi mahdollinen. Sisäministeriö tai hallitus ei ole esittänyt mitään syytä, miksi Suomi ei implementoi kansalliseen lakiin direktiivin mahdollistavaa rajamenettelyä.
(Kansalainen 19.2.2016)
Tämän valehtelun ja asioiden salailun tekee erityisen vakavaksi se,
että Europolin johtaja Rob Wainwright kertoi saksalaiselle Neue Osnabrücker Zeitung -lehdelle antamassaan haastattelussa, että Eurooppa on historiallisesti korkean terroristiuhan edessä. Erityisesti vaarallisen tilanteesta tekevät EU-passin omaavat muslimit, jotka ovat koluttaneet itsensä islamilaisen terrorisanoman sanansaattajiksi Syyriassa tai Irakissa ja lymyilevät nyt vapaina ympäri mannertamme. Europol on varoittanut kaikkia jäsenmaitaan terrorivaaran äkkijyrkästä noususta. (James Gonzo)
Suomen päättäjillä alkaa olla edessä kaksi mahdollista tulevaisuudenkuvaa. Heidän kannaltaan positiivisempi, on joutuminen leivättömän pöydän ääreen maanpetoksellisesta toiminnasta. Tämä vaihtoehto on mahdollinen niin kauan, kuin ensinmäistä terrori-iskua vielä odotellaan. Sen jälkeen jää nähtäväksi, ehtiikö korpioikeus ensin, vai otetaanko Suomessa Nürnbergin oikeudenkäyntien uusintanäytös.
http://mvlehti.net/2016/02/22/valehtelijoiden-klubi-uusi-kausi/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.