Maahanmuuttovirasto halveksii suomalaisuutta

Olisikohan sillä buldogilla näppinsä pelissä?

Maahanmuuttajille kerrotaan nyt suomalaisten omituisista käytännöistä.
Esimerkiksi tämä on jo suorastaan loukkaavaa.
"suomalaiset häät voivat olla yhtä hauskoja kuin hautajaiset monissa muissa maissa."

Esiin nousee ainakin kymmenen kohtaa.
1. Heti videon alussa kerrotaan, että suomalaiset ovat hyvin tarkkoja yksityisyydestään ja omasta tilastaan. Ihmiset ovat mieluiten hiljaa tai puhuvat hyvin rauhallisella äänensävyllä, eikä kukaan istu bussissa toisen viereen, ellei ole pakko.

2. Videolla kerrotaan, että suomalaiset saattavat kadulla tuijottaa eri kulttuurista tulevia henkilöitä, mutta he eivät tee sitä ilkeyttään vaan tottumattomuuttaan.

3. Suomalaiset tuntuvat rakastavan jonottamista, eivätkä kaikki yritä palvelutiskillä selvittää asiaansa yhteen ääneen. Jos näin yrittää toimia Suomessa, saa osakseen mulkaisuja tai kiukkuisia tuhahduksia, joilla suomalainen ilmaisee suuttumustaan.

4. Sääntöjä on kaikkialla. Esimerkiksi autot pysäköidään ainoastaan niille tarkoitettuihin ruutuihin. Jos näin ei tee, saa osakseen kiukkuisia katseita ja sakot.

5. Suomalaiset ovat aina ajoissa paikalla ja myöhästelyä sovituista tapaamisista pidetään toisen ajan haaskaamisena.

6. Ahkeraa työntekoa ja työntekijää arvostetaan Suomessa, oli kysymyksessä sitten johtaja tai siivooja.

7. Suomalaiset rakastavat luontoa ja viettävät siellä aikaa – jopa yksin. Siksi luontoa halutaan säästää ja esimerkiksi roskaaminen on kielletty. Videolla todetaan, että jotkut jopa sulkevat hanan vettä säästääkseen, kun pesevät hampaitaan.

8. Myös suomalaisten suuret juhlapyhät joulu ja juhannus mainitaan. Videolla arvioidaan, että suomalaiset häät voivat olla yhtä hauskoja kuin hautajaiset monissa muissa maissa.

9. Suomalaisten alkoholinkäyttöäkään ei ole unohdettu mainita. Videon mukaan suomalaiset tulevat alkoholia nautittuaan puheliaammiksi – ja toiset aggressiivisiksi. Jos näin käy, suositellaan maahanmuuttajia jatkamaan matkaansa ja jättämään humalainen öykkäri huomioimatta.

10. Perunoita syödään Suomessa kaiken kanssa, sekä arkena että juhlassa.

Videon lopputulema on, että sääntöjen tarkoitus on tehdä kaikkien elämästä helpompaa, ja kun tämän ymmärtää, on Suomi jopa yksi maailman parhaista paikoista asua.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001124693.html
571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuo kohta 3 on myös melkoisen erikoinen jossa todetaan:
Suomalaiset tuntuvat rakastavan jonottamista, eivätkä kaikki yritä palvelutiskillä selvittää asiaansa yhteen ääneen. Jos näin yrittää toimia Suomessa, saa osakseen mulkaisuja tai kiukkuisia tuhahduksia, joilla suomalainen ilmaisee suuttumustaan.

Tuossa tehdään jonottamisesta jokin omituinen ilmiö jota me tunnumme rakastavan ja jota maahanmuuttajan täytyy jotenkin huvittuneena hyväksyä. Käsittääkseni kaikissa sivistysyhteiskunnissa jonotetaan ja jokainen saa palvelua tietyssä järjestyksessä. Tuosta maahanmuuttoviraston muotoilusta voi ikään kuin lukea, että "koettakaa ymmärtää näitä hassuja tapoja".

Äänestä

Kuulostaa enemmän Sipilän ja Stubbin mielipiteiltä, paskakansa, pitää vaihtaa sivistyneempään pikkusomaliaan.

Äänestä

Kuulostaa satiirilta - ja iskee minun huumorintajuuni, joka en asu Suomessa...

Äänestä

Jonottaminen on kyllä hassua. Minä jonotan vain harvoin, mutta olenkin 205cm/132kg kaappi. Minun ei juuri tarvitse jonottaa.

Äänestä
  • Juuri tämän kaltaiset kommentit kertovat karua kieltä Suomalaisten älykkyydestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vittu.mitä.paskaa kirjoitti:

Olisikohan sillä buldogilla näppinsä pelissä?

Maahanmuuttajille kerrotaan nyt suomalaisten omituisista käytännöistä.
Esimerkiksi tämä on jo suorastaan loukkaavaa.
"suomalaiset häät voivat olla yhtä hauskoja kuin hautajaiset monissa muissa maissa."

Esiin nousee ainakin kymmenen kohtaa.
1. Heti videon alussa kerrotaan, että suomalaiset ovat hyvin tarkkoja yksityisyydestään ja omasta tilastaan. Ihmiset ovat mieluiten hiljaa tai puhuvat hyvin rauhallisella äänensävyllä, eikä kukaan istu bussissa toisen viereen, ellei ole pakko.

2. Videolla kerrotaan, että suomalaiset saattavat kadulla tuijottaa eri kulttuurista tulevia henkilöitä, mutta he eivät tee sitä ilkeyttään vaan tottumattomuuttaan.

3. Suomalaiset tuntuvat rakastavan jonottamista, eivätkä kaikki yritä palvelutiskillä selvittää asiaansa yhteen ääneen. Jos näin yrittää toimia Suomessa, saa osakseen mulkaisuja tai kiukkuisia tuhahduksia, joilla suomalainen ilmaisee suuttumustaan.

4. Sääntöjä on kaikkialla. Esimerkiksi autot pysäköidään ainoastaan niille tarkoitettuihin ruutuihin. Jos näin ei tee, saa osakseen kiukkuisia katseita ja sakot.

5. Suomalaiset ovat aina ajoissa paikalla ja myöhästelyä sovituista tapaamisista pidetään toisen ajan haaskaamisena.

6. Ahkeraa työntekoa ja työntekijää arvostetaan Suomessa, oli kysymyksessä sitten johtaja tai siivooja.

7. Suomalaiset rakastavat luontoa ja viettävät siellä aikaa – jopa yksin. Siksi luontoa halutaan säästää ja esimerkiksi roskaaminen on kielletty. Videolla todetaan, että jotkut jopa sulkevat hanan vettä säästääkseen, kun pesevät hampaitaan.

8. Myös suomalaisten suuret juhlapyhät joulu ja juhannus mainitaan. Videolla arvioidaan, että suomalaiset häät voivat olla yhtä hauskoja kuin hautajaiset monissa muissa maissa.

9. Suomalaisten alkoholinkäyttöäkään ei ole unohdettu mainita. Videon mukaan suomalaiset tulevat alkoholia nautittuaan puheliaammiksi – ja toiset aggressiivisiksi. Jos näin käy, suositellaan maahanmuuttajia jatkamaan matkaansa ja jättämään humalainen öykkäri huomioimatta.

10. Perunoita syödään Suomessa kaiken kanssa, sekä arkena että juhlassa.

Videon lopputulema on, että sääntöjen tarkoitus on tehdä kaikkien elämästä helpompaa, ja kun tämän ymmärtää, on Suomi jopa yksi maailman parhaista paikoista asua.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001124693.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu