Santalahteen suunnitellaan parhaillaan uutta Tamhattania, jota myös Tampereen Dubaiksi nimitetään.
Tamhattan nimi on Tampereen lähihistoriaa 1980-90 luvun taitteesta, jolloin rakennusliikkeet pyörittelivät kaupungin virkamiehiä ja luottamushenkilöitä miten tahtoivat.
Tampellan alueelle suunniteltiin 20-kerroksisia rakennuksia vieri viereen. Kaikki vanha rakennuskanta piti hävittää uusien rakennusten tieltä. Tamhattanista valitettiin korkeammmille tahoille ja koko suuruudenhullu idea kaatui valitusten johdosta kuin korttipakka.
Tamhattanin surkea loppu ei ole jarruttanut tämän päivän tamperelaisia rakennusliikkeitä ja heidän juoksupoikiaan eli virkamiehiä ja valtuutettuja. Nyt pitää Santalahteen luoda uusi Tamhattan, mutta sitä ennen on rakennettava keinosaaria Näsijärveen. Mitähän seuraavaksi?
Tamhattan nimi on Tampereen lähihistoriaa 1980-90 luvun taitteesta, jolloin rakennusliikkeet pyörittelivät kaupungin virkamiehiä ja luottamushenkilöitä miten tahtoivat.
Tampellan alueelle suunniteltiin 20-kerroksisia rakennuksia vieri viereen. Kaikki vanha rakennuskanta piti hävittää uusien rakennusten tieltä. Tamhattanista valitettiin korkeammmille tahoille ja koko suuruudenhullu idea kaatui valitusten johdosta kuin korttipakka.
Tamhattanin surkea loppu ei ole jarruttanut tämän päivän tamperelaisia rakennusliikkeitä ja heidän juoksupoikiaan eli virkamiehiä ja valtuutettuja. Nyt pitää Santalahteen luoda uusi Tamhattan, mutta sitä ennen on rakennettava keinosaaria Näsijärveen. Mitähän seuraavaksi?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuvitelmasi on sikäli virheellinen, että tuonne ei ole hahmoteltu korkeita rakennuksia. Valitettavasti, sillä ne todelliset hahmotelmat on kuvitelmaasi tylsempiä. Alueelle kannattaisi rakentaa kapeita ja korkeita, 25-35 kerroksisia taloja. Toivottavasti asiasta päättävät saavat tietää erehdyksestäsi ja ottavat sen kehityksen päälinjaksi.
Raitiotielle pitää saada syöttöä, eli Mustalahden ja Lielahden välinen ranta voidaan kyllä rakentaa täyteen. Pispalan maisemat mennee, mutta yleinen etu on tärkeämpi.
ÄLKÄÄ NY SIELLÄ PISPALALAISTEN JÄRVIMAISEMAA ANTAKOO VIEDÄ! Ei ole upeampaa näkyä bussista kuin että näkyy toisel puolel Pispala,toisel puolel Näsijärvi kunnolla! Taas muusikot ja muu kulttuuriväki Alataloineen työhön sen Tampereen komeuden puolesta!
Erilaisten alueiden Tampere on eräs paikkakunnan elinvoimaisuuden ehto. Suunnitelmat ovat oikeasuuntaisia. Samoin kuin se, että niissä on huomioitu ihmisten liikkumisen ongelmiin ja ympäristön suojeluun liittyvät näkökohdat.
Samaa asiaa ihmiset tietenkin toivovat Kannen ja Areenan nimellä tunnettuna hankesuunnitelmalta. On selvää, että monet kansainväliset artistit, samoin kuin kotimaiset esiintyjät ovat hyvin ympäristötietoisia. Tällöin tapahtumakeskuksen ympäristötase on erittäin merkittävässä asemassa, kun esiintyjät valitsevat kohdetta. Samoin on merkityksellistä esim. urheilun parissa tapahtuvissa yleisötapahtumissa se, että ne toteutetaan ympäristötehokkaasti ja luontoa säästävästi. Koska ei ole aivan yhdentekevää miten suuret rakennusprojektit toteutetaan siten, että niiden energiankulutus, kierrätys, uusiutuvien materiaalien käyttö, logistiikka, yksityisautoilun haittojen minimointi ja monet muut ympäristön kannalta tärkeät kysymykset ovat suunniteltu toteutettaviksi.
Taas tätä Greenwayn puppusanageneraattorin tuottamaa jargonia.
Tampereen rantavesialueiden tila on paikoin huono, johtuen niiden aiemmasta käytöstä. Asuinalueprojektin myöstä on asuinalueen rakentaja mahdollista velvoittaa suorittamaan tarpeelliset puolueettomat tutkimukset kohteiden maaperän ja vesialueiden tilasta. Sekä tekemään myös tarvittavat puhdistustoimenpiteet siten, että alueet ovat asuinaluekäyttöön otettavissa.
Kaupungin puolelta panostus asiaan olisi nähtävä investointina tulevaisuuteen. Ja jota voitaisiin tehdä mm. uusien ranta-alueiden vesiluonnon biotooppien ennallistamisena, sekä niiden muuntamisena niiden luontaisen bioversiteetin tarkoitusta vastaaviksi.
Missä ovat luonnon toiminnan ennallistamiseen käytetyt investoinnit? Joilla voitaisiin hoitaa mm. työllisyyttä, mikäli "luontomomentilla" olisi enemmän käytettävänään tähän tarkoitukseen.
Puhdas ja toimiva luonto ovat tulevaisuuden yhteiskunnan tärkeimpiä arvoja. Kun ihmiset ymmärtävät, että vastuu toimista on jokaisella itsellään ja yhteiskunnalla siten, että se järjestää resursseja asiassa toimimiseen.
En käsitä, miten saarten rakentaminen Näsijärveen parantaisi luonnon tilaa. Siinä kävisi juuri päinvastoin. Ajattele vaikka, miten isot massamäärät tarvittaisiin saarten tekoon. Koko Santalahti likaantuisi pahanpäiväisesti ja veden sameus jäisi luultavasti pysyväksi. Öljy- ja polttoainevahingotkin olisivat mahdollisia, koska saaret tehtäisiin konevoimin.
Lielahden pohjalla on paksu kerros nollakuitua sun muuta sellutehtaan jätettä. Kun täyttömaata ajetaan sinne jäte tursuaa sen alta pois madaltaen täyttöalueiden välisiä vesialueita. Onpa sitten mukavaa kun veden syvyys on ehkä muutaman kymmenen senttiä ja sen jälkeen alkaa paksu jäteliejukerros.
Ihmettelen mitenkä vihreät ja aikaisemmin kokoomusta lähellä olevat rakentajat ovat löytäneet toisensa. Vihreät olivat tärkein vaankieliryhmä Rantaväylän tunnelille, nyt uusi Tamhattan eliTampereen Dubai rakenntaisiin Näsijärveen uusille saarille.
Mitä yhtymäkohtia vihreillä on perinteisen luonnonsuojelun kanssa?
Kaupunkirakenteen tiivistäminen nimenomaan on luonnonsuojelua. Kannattaa keskittää se rakentaminen, eikä tehdä Vuoreksen kaltaisia hukkainvestointeja aidon luonnon tuhoksi. Tuokin ranta-alue on jo aiemmin pilattu, ei siinä ole mitään luontoarvoja, joita vaalia. Tonttimaaksi vaan kylmästi koko ranta pituudeltaan.
Asuntojen ostajia pitäisi tiedottaa lähiseudun matuloista: Koukkuniemi, Kauppi. Kivat naapurit, hih.
Ei kai näitä hörhöilyjä vaan verovaroilla kustanneta? Kai näitä saa Pitkäniemen terapiaryhmistä ilman korvausta?