Best Cars Finland HUIJARILIIKE!!1

Lahdessa toimii otsikon mukainen autoliike, joka tuo Lähinä Latviasta käytettyjä autoja. ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ SORTUKO kyseisen kaverin autoihin!!! Itse tämän virheen tein. Tämä kauppias on NIIIN luotettavan oloinen, mutta kuoren alla piilee todellinen kusetus. Itse ostin reilu puolisen kktta sitten auton, johon luvattiin 100%:n huoltohistoria, kesärenkaat, ja jopa 6kk:n takuu ja joka oli kuntotarkastettu. Mitään dokumenttia näistä en ole saanut jatkuvista lupauksista huolimatta. Myöskään suomen kilpiä en koskaan saanut. Selityksiä tuli aina, milloin jonkin suorituksen piti näkyä jossain ensin ja milloin oli matkalla, ettei ehtinyt hakea ja lopuksi lupasi tuoda, vaan eipä tuonut.. Muutama luvattu korjauskin jäi tekemättä ja koska kilpiäkään ei koskaan kuulunut, peruin kaupan. Kaupan purkuun suostui yllättävänkin helposti sanoen, että autoon tuli niin kattava vika vetokoukun asennuksessa (joka muuten kesti 4pv.), jotta sen korjaus venyy tosi pitkään. No kaupan purusta on nyt puolitoista viikkoa, eikä rahoja ole minulle maksettu. Kaiken lisäksi sain eilen OMALLA nimelläni olevan autoveron maksumuistutuksen tullista n.6500€, vaikka kauppakirjassa lukee, että hinta sisältää autoveron! Soitin tulliin ja tuumasivat, ettei veroja ole maksettu ja veron maksajaksi on (käsittämättömästi) minut merkattu TÄH;MINUT? Ei ole ihme ettei kilpiä kuulunut, niitä EI OLE OLLUT OLEMASSAKAAN! Olenkin luultavasti ajellut laittomasti autolla..? Kävin sitten tullin kehoittamana tekemässä rikosilmoituksen asiasta ja nyt tuli karmea epäily, etten ole ainoa tässä tilanteessa. Haiskahtaa nimittäin siltä, että firmaa ollaan kaatamassa korkealta ja kovaa, sen verran suunnitellusta viivyttelystä tuntuu olevan kyse. , Itselläni on nyt veroineen n. 30000€ tuosta kaupasta saamista, joten miettikää ihmiset pari kertaa mistä autonne ostatte!
213067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

edelliseen korjaten ostin n1,5 kuukautta sitten (lukee puolisen kktta..)

Äänestä

No voi voi . Kaikkea saattaa sattua.

Äänestä

Miksi et ostanut autoasi jostain vakavaraisesta autoliikkeestä, joita Suomesta löytyy kyllä riittävästi? On takuut, ja kaikki. Ai niin....Sehän piti saada puoli-ilmaiseksi, mutta se onkin taas kokonaan toinen juttu...

Äänestä
  • Ei käytetyissä ole takuuta. Samanlaisia ne autot on pienissä ja isoissa liikkeissä, kun tehtaat ei oo erikseen tehnyt pikkuliike mallia ollenkaan. Mutta sen verran, et vaik et mitään autoista ymmärtäiskään, niin kato edes et siin on suomen kilvet.

    Äänestä

  • No oikaistaan sen verran, että kyse on enemmältikin virhevastuusta, kuin varsinaisesta takuusta, siis käytettyjen osalta, mutta kyllä monet asialliset autoliikkeet antavat myös jonkin pituisen takuunkin, vaikka se ei todellakaan tarkoita mitään uuden auton takuuta. Puoli vuotta lienee se normaali käytäntö, kunhan ei ole mikään loppuun ajettu yksilö, mutta ne menevätkin pääsääntöisesti jobbareille.

    http://www.autoliitto.fi/edut-jasenyys/neuvonta/lainopillinen/autokauppa/

    Äänestä

  • Eivät ne vanhat ja halvat mene pääsääntöisesti jobbareille, vaan autokaupoille, jotka tekevät kauppaa vanhemmilla autoilla. Autoliikkeeillä on lain mukainen velvollisuus ilmoittaa rahanpesusta ja muusta rikollisesta toiminnasta. Ilmoittamatta jättämisestä seuraamukset ovat sen verran vakavat, että varmasti muistaa seuraavalla kerralla. Tottakai niitä jossain määrin myös jobbareille myydään, mutta suomessa on ennakkotapauksiakin, joissa myyjäliike on tuomittu maksamaan jobbarin veroja.

    Äänestä

Mistä tämä ensimmäinen aloitteen kommentoija tietää auton olleen puoli ilmainen? Ja etkö osaa lukea, autoon luvattiin 6kk takuu? Ja miten ajattelit selvittää jokaisen liikkeen vakavaraisuuden? Jonkun on ihan pakko päästä aina pätemään vastoin faktatietoa.. Aloitus oli varoitus muille kys.liikkeestä autoa havitteleville, ei liikevertailu, mutta sehän onkin jo kokonaan toinen juttu, jos on sitä ei latva pysty ymmärtämään..

Äänestä

Teittekö mitään papereita koko asiasta, vai oliko tää ihan puhepohjalla?

Äänestä

Minulla myös samanlainen kohtalo! tricked, miten saisin sinuun yhteyden?

Äänestä
  • Olisi kiva ensin itkeskellä yhdessä, jonka jälkeen siirtyä kiihkeään anaaliyhdyntään, kyllä siinä paskan hajussa murheet iloksi muuttuisivat.

    Äänestä

Sinä olet vain kateellinen köyhä foliohattu joka ei tajua autokaupan ydintä...huijaa tai tule huijatuksi

Äänestä

Oletko Huijari oikeen kovakin autokauppias???

Äänestä

Tyhmiltä joutaakin löysä raha pois. Valitettavasti. En itse ostaisi mistään itäblokista roudattua kiesiä, vaikka olisi miten hieno.

Äänestä

"Best cars" no niin varmaan. Olihan sen yhenkin huijariliikkeen seinässä kyltti, missä luki: "Tee löytö" Siitä liikkeestä kun meni ostamaan, niin teki semmosen "löydön" ettei ole koskaan tehnyt, eikä tule tekemään.
Fordia mainostettiin joskus: "Eniten teillemme levinyt auto", ja Fiat oli petojen sukua. On kai se sitä vieläkin.

Äänestä

vittu mikä kusettaja huijasia muaki perkele!

Äänestä

Vittu sentään arvasin, et jotaa mätää tässä kaupassa oli ja selvishän se vihdoinkin, ne ei huijannu yhtään.

Äänestä

Voi poijaat teitä, koska te opitte, näitä huijareita tulee aina jossain vastaan ja aina niihin joku lankeaa vaikka olisi kuinka paljon varottavia esimerkkejä. Tais olla myyjän pituus lähemmäs 2 metriä, silloin on hyvä kusta silmään.

Äänestä

Hirveitä riskejä nämä tuontiautot on, pitää olla vähän tietoa jos niitä aikoo hankkia.
Tuontiautoihinkin voi luottaa, ei ne kaikki ole riski ostoksia, vanha viisaus että liian halpa niin jossain on vikaa.

Tuontiautoja ruuvataan niin ammattimaisesti että et voi mistään selvittää auton alkuperäistä kuntoa, harva ainakaan osaa selvitellä kun tulee jo alkuunsa kielimuurit vastaan ja asioiden selvittely usein itselle täysin tuntemattoman maan kanssa.

JOS, suomessakin voi huijata ja huijataankin niin kuinka todennäköistä on tuontiautossa jonkinlaiset huijaamiset.

Vaikka autolla olisi ajettu kuinka paljon niin kun se myllytetään ja kiillotetaan niin tuskin kovin moni näkee ja osaa edes epäillä että maalipinta ei ole alkuperäinen.
Muoviset ajovalot on helppo kiillottaa uuden veroisiksi, ratin voi vaihtaa ja helpoimmillaan uusia vain se päällinen, uudet polkiset, matot jnejnejne. Uudehkon auton moottoritilan saa puunattu sellaiseen kuntoon että ei eroa uudesta välttämättä ollenkaan, muoviosat on helppo saada uuden näköisiksi hyvin helpolla.

Ei tälläisen huijausauton myyntikuntoon laittamiseen mene kuin päivä, jos paljon on laitettavaa.

Kuten olen ennenkin kertonut niin suomessakin voi varsin helposti kusettaa auton mittarilukemasta todella paljon. Tarvitaan siis tietysti asian mukainen laite millä poistetaan auton tietokoneelta niitä kilometrejä ja poistetaan muitakin merkintöjä. Kaavahan menee seuravasti, yksi esimerkki:
Uusi auto jolla ajetaan 50tkm ekana vuotena, ruuvataan pois 40tkm ja viedään huoltoon jossa saadaan leima että huollettu 10tkm ajettuna ensihuolto. Seuraavana vuonna taas sama taas ja kolmantena vuonna vielä viedään a-katsastukseen 30tkm ajettuna vaikka todellisuudessa auto on jo 150tkm ajettu ja eikun myyntiin vähän ajettuna kunhan vähän siistitään paikkoja ettei kilometrit näy ja huolletaan mahdollisesti :)

Äänestä

että auto on rahdattu jostain itäblokin maasta, pitäisi laittaa hälytyskellot soimaan. Sinne ei länsi-Euroopasta rahdata yhtään ehjää autoa sepitettäväksi ja myytäväksi vaan vanhoja kolariautoja ja muita pahoin viallisia raatoja. Mistä teitä hölmöjä oikein riittää.

Äänestä

Opr-yritysrahoitukselle näyttää olevan velkaa yli 13000e.

Äänestä

Kone-Heino????

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tricked kirjoitti:

Lahdessa toimii otsikon mukainen autoliike, joka tuo Lähinä Latviasta käytettyjä autoja. ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ SORTUKO kyseisen kaverin autoihin!!! Itse tämän virheen tein. Tämä kauppias on NIIIN luotettavan oloinen, mutta kuoren alla piilee todellinen kusetus. Itse ostin reilu puolisen kktta sitten auton, johon luvattiin 100%:n huoltohistoria, kesärenkaat, ja jopa 6kk:n takuu ja joka oli kuntotarkastettu. Mitään dokumenttia näistä en ole saanut jatkuvista lupauksista huolimatta. Myöskään suomen kilpiä en koskaan saanut. Selityksiä tuli aina, milloin jonkin suorituksen piti näkyä jossain ensin ja milloin oli matkalla, ettei ehtinyt hakea ja lopuksi lupasi tuoda, vaan eipä tuonut.. Muutama luvattu korjauskin jäi tekemättä ja koska kilpiäkään ei koskaan kuulunut, peruin kaupan. Kaupan purkuun suostui yllättävänkin helposti sanoen, että autoon tuli niin kattava vika vetokoukun asennuksessa (joka muuten kesti 4pv.), jotta sen korjaus venyy tosi pitkään. No kaupan purusta on nyt puolitoista viikkoa, eikä rahoja ole minulle maksettu. Kaiken lisäksi sain eilen OMALLA nimelläni olevan autoveron maksumuistutuksen tullista n.6500€, vaikka kauppakirjassa lukee, että hinta sisältää autoveron! Soitin tulliin ja tuumasivat, ettei veroja ole maksettu ja veron maksajaksi on (käsittämättömästi) minut merkattu TÄH;MINUT? Ei ole ihme ettei kilpiä kuulunut, niitä EI OLE OLLUT OLEMASSAKAAN! Olenkin luultavasti ajellut laittomasti autolla..? Kävin sitten tullin kehoittamana tekemässä rikosilmoituksen asiasta ja nyt tuli karmea epäily, etten ole ainoa tässä tilanteessa. Haiskahtaa nimittäin siltä, että firmaa ollaan kaatamassa korkealta ja kovaa, sen verran suunnitellusta viivyttelystä tuntuu olevan kyse. , Itselläni on nyt veroineen n. 30000€ tuosta kaupasta saamista, joten miettikää ihmiset pari kertaa mistä autonne ostatte!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu