UUSI PARTIO "ALLAHIN SOTURIT" NYT NORJAAN

itke.kommari

Keskeinen vaikuttaja Oslon äärioikeauskoisten keskuudessa on lähettänyt toimittajille tiedotteen uudesta katupartiosta. Mukaan oli liitetty myös kuvia heidän univormuistaan. Ryhmän nimi on ”Jundullaah”, mikä käännettynä tarkoittaa allaahin sotureita.

”Vastauksena vääräuskoisten Odinin sotureiden katupartioille me muslimit olemme päättäneet perustaa oman katupartiomme, mikä näin ensi alkuun toimii Oslossa”, tiedotteessa kirjoitettiin.

Oikeauskoisten univormu on musta huppari, jonka selkämystä koko leveydeltä koristaa terroristijärjestö Isisin musta lippu. Sama teema toistuu pienempänä.

Monet allahin soturit kuuluvat islamistiporukka Profeetan Ummahiin, tai he ainakin hengailevat heidän kanssaan. Sen keulahahmo Ubaydullah Hussain on tällä haavaa vangittu epäiltynä terroristien värväämisestä Islamilaiselle Valtiolle. Partiointia käynnistävät allaahin soturit puolestaan kertoo, että liki kaikki ryhmän jäsenet löytyvät turvallisuuspalvelu PST:n tarkkailulistalta.

http://www.vg.no/nyheter/innenriks/odins-soldater/islamister-mobiliserer-mot-odins-soldater/a/23624528/

Mitäs punikit tähän sanoo...hohohohohohohohoh

33

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Allahinmulkqvistit

      Kaskunnei Mohammedin pedofiili raiskaaja partio! Allahin soturit ovat vain väärässä maanosassa, täällä ei ole kameleita eikä vuohia nussittaviksi, joten voivat palata partaansa kasvattamaan Arabimaihin, mulkkuja ei täälä tarvita. Norjalaiset antaa nille seivästä, toivottavsti?

      • 563656

        Hyysärit puolustaa varmaan.

      • Hus.hus.hus
        563656 kirjoitti:

        Hyysärit puolustaa varmaan.

        Rasistiapinat helvettin!

    • Punikki_vastaa

      Olen tulipunainen punikki ollut ikäni ja aina ollut sitä mieltä, ettei ensimmäistäkään islamistista raiskaajaeläintä saa päästää Suomeen. Mielestäni islamisti ei ole ihminen, vaan hyvin alhainen eläin, jonka tavat ja uskonto ovat täysin ristiriidassa lainsäädäntömme kansa.

      • arvokonsukin.arvostaa

        Tuollaista vanhan ajan kommunistia arvostan. On sentään selvät sävelet asioista toisin kuin trendikkäillä nykyajan vihermaustetuilla kevytvasemmistolaisilla.

      • teoria.salaliitosta
        arvokonsukin.arvostaa kirjoitti:

        Tuollaista vanhan ajan kommunistia arvostan. On sentään selvät sävelet asioista toisin kuin trendikkäillä nykyajan vihermaustetuilla kevytvasemmistolaisilla.

        Sama täällä, vaikka en ole ideologiasta samaa mieltä.

        Nykyään globalistit ovat kaapanneet modernin vihervasemmistolaisuuden, feminismin ym. työkaluikseen kansallisten yhteiskuntien tuhoamiseksi. Keskitason johtoportailla häärii myös aitoja kulttuurimarxisteja, joilla on osittain yhteiset tavoitteet korporaatioglobalistien kanssa - ihmisten alistaminen maailmanlaajuiselle kommunismille. Mutta globalistit haluavat käyttää ihmisiä vain tuotantoeläiminä eikä heillä ole muuta ideologiaa, joten loppuvaiheessa myös nämä kaksi vallankumouksen johtavaa voimaa ajautuisivat törmäyskurssille, jolloin globalistit tuhoavat vanhat liittolaisensa kulttuurimarxistit hallitsemiensa väkivaltakoneistojen avulla.

        Jokin taho saattaa silti vedellä globalistienkin naruja kulissien hämärässä visusti piiloutuneena. Tämän tahon motiivit ovat uskonnolliset, tai kyseessä saattaa olla jopa aito yliluonnollinen voima.

      • realismi

        ite saatana siellä kuiskuttelee bildenberkeleiden korviin juu ei tätä hulluutta enää järjellä selitetä?

      • ilmestyskirja.nytkö
        realismi kirjoitti:

        ite saatana siellä kuiskuttelee bildenberkeleiden korviin juu ei tätä hulluutta enää järjellä selitetä?

        Nimenomaan - kaikki on aivan liian organisoitua ja samaan tavoitteeseen tähtääävää toimintaa ollakseen vain sattuman kauppaa, ja ihmisillä ei luulisi kovin helposti löytyvän riittävää motiivia toteuttaa moista suunnitelmaa monien vuosikymmenien ja sukupolvien ajan.

      • oubpiub
        ilmestyskirja.nytkö kirjoitti:

        Nimenomaan - kaikki on aivan liian organisoitua ja samaan tavoitteeseen tähtääävää toimintaa ollakseen vain sattuman kauppaa, ja ihmisillä ei luulisi kovin helposti löytyvän riittävää motiivia toteuttaa moista suunnitelmaa monien vuosikymmenien ja sukupolvien ajan.

        Seksi, valta ja raha
        pyörittävät maailmaa

        Confessions of an Economic Hit Man on omistettu kahdelle entiselle Latinalaisen Amerikan presidentille, Ecuadorin Jaime Roldosille ja Panaman Omar Torrijosille, jotka kumpikin toteuttivat maissaan sosiaalisia uudistuksia ja vastustivat Yhdysvaltain ylivaltaa. Kumpikin kuoli lento-onnettomuuksissa 1980-luvun alussa ja kummankin lento-onnettomuuden kohdalla on vihjailtu salamurhasta.

        John Perkins ei vihjaa, vaan syyttää suoraan:

        – Heidät murhattiin, koska he vastustivat yhtiöitä, hallitusta ja pankkiireita, joiden tavoitteena on maailmanlaajuinen imperiumi. Me talouden tappomiehet epäonnistuimme heidän suhteensa ja toisenlaiset palkkatappajat, CIA:n sakaalit, jotka aina kulkivat perässämme, astuivat esiin.

        Kirjan kirjoittamisen Perkins kertoi pysähtyneen kerta kerran jälkeen uhkauksiin ja lahjuksiin. 1990-luvulla hän sai puoli miljoonaa dollaria suurelta rakennusyhtiöltä, että ei kirjoittaisi kirjaansa.

        Mutta 9/11:n jälkeen hän ei enää pysähtynyt.

        John Perkins kertoi olevansa kotoisin tiukan moraalisesta kalvinistisesta perheestä, mutta aikoinaan NSA viekoitteli hänet aikamme suurimmilla huumeilla – seksillä, vallalla ja rahalla. Ja niiden varassa koko systeemi toimii hänen kokemustensa perusteella myös maailmanlaajuisessa mitassa.

      • Pirun.piiloleikki
        teoria.salaliitosta kirjoitti:

        Sama täällä, vaikka en ole ideologiasta samaa mieltä.

        Nykyään globalistit ovat kaapanneet modernin vihervasemmistolaisuuden, feminismin ym. työkaluikseen kansallisten yhteiskuntien tuhoamiseksi. Keskitason johtoportailla häärii myös aitoja kulttuurimarxisteja, joilla on osittain yhteiset tavoitteet korporaatioglobalistien kanssa - ihmisten alistaminen maailmanlaajuiselle kommunismille. Mutta globalistit haluavat käyttää ihmisiä vain tuotantoeläiminä eikä heillä ole muuta ideologiaa, joten loppuvaiheessa myös nämä kaksi vallankumouksen johtavaa voimaa ajautuisivat törmäyskurssille, jolloin globalistit tuhoavat vanhat liittolaisensa kulttuurimarxistit hallitsemiensa väkivaltakoneistojen avulla.

        Jokin taho saattaa silti vedellä globalistienkin naruja kulissien hämärässä visusti piiloutuneena. Tämän tahon motiivit ovat uskonnolliset, tai kyseessä saattaa olla jopa aito yliluonnollinen voima.

        Itse en epäile etteikö Saatanaa ja hänen demoneita olisi olemassa, ja juuri nämä kaverit vetelevät globalistienkin naruista. Vapaamuurariuden korkeimmilla asteilla rappareille kerrotaan että he palvelevat todellisuudessa Saatanaa, ja korkeimmalle tasolle pääsevät vain ne, jotka ovat valmiita myymään sielunsa Saatanalle.

        Ateistien kannattaa muistaa sellainen juttu, että syy siihen miksi ette näe Saatanaa ja demoneita voi olla se, etteivät ne halua tulla nähdyksi.

        Oletteko sitä koskaan tulleet ajatelleeksi?

        Jos sinä haluaisit tuhota kokonaisen maailman, tuskin haluaisit että uhrisi näkevät tuhoajansa.

        Jotkut tosin ovat nähneet Saatanan silmästä silmään, ja he ovat joko tulleet hulluiksi tai kuolleet.

    • musutpois

      Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.

      • KaikkiOK

        Suomi on monikulttuurinen sivistysvaltio.

    • Ingentingen

      Jos odinit saa partioida suomessa, mikä ettei muutkin!

      • Nii-in

        Muslimit valtaavat Euroopan kadut, lähiöt ja kaupungit yksi kerrallaan, ja tyhmät hyysärit hurraavat vieressä kuvitellen, että saisivat näistä uusia äänestäjiä ja liittolaisia "rasisminvastaiseen" kamppailuunsa. Hyysärit eivät ymmärrä, että muslimit vähät välittävät ei-muslimeista, vaikka nämä työskentelisivätkin islamin hyödyllisinä idiootteina. Muslimit käyttävät hyysäreitä vain hyväkseen niin kauan, kun on tarvis, ts. kunnes muslimien väkimäärä on tarpeeksi suuri, jotta he voivat sotia ei-muslimiväestöä vastaan tehokkaasti. Sitten alkaa päitä putoilemaan, hyysärien ollessa mestauslavalla ensimmäisenä, ja parhaassa tapauksessa vaihtoehtoina saattaisi olla kuoleman ohella islamiin kääntyminen.

      • SuomessaKaikkiHyvin
        Nii-in kirjoitti:

        No hätä turha pelätä!

      • hyysäys_forever

        Vaikka alkaisi päitä putoilla, ei hyysärin sydän käännä kylkeään.
        Se sanoo:
        yhteiskunta on sairas, ja siksi maahanmuuttanut väestömme oireilee näin pahoin, meidän täytyy auttaa heitä. Lähetämme joka päivä uuden tyttöpartion kriisialueelle. Emme ole kuulleet heiltä huonoja uutisia. Olemme toiveikkaita.

    • Edl

      Iso britanniassa jo tuttu asia... pian varmaan suomessakin...

    • EII

      JOS ALAIKÄISEEN TYTTÄREENI KOSKETAAN NIIN KARATETAIDOILLAAN NÄIDEN SOTUREIDEN ÄÄNIALA MUUTTUU SOPRAANOKSI

      • VarsinkinOdineita

        Pyydä tytärtäsi välttämään vähäpoikia!

      • eii

        ODININ ansiosta tyttäreni voi rauhassa kulkea kaupungilla.Osaa tosin itsekkin tehdä raiskausta yrittävästä sopraanon.

    • eii

      Partioiko nämä allahin soturit raiskatakseen joukkovoimalla alaikäisiä tyttäriämme allahin luvalla?

    • eii

      Itselläni on tuttu venäläinen taistelulentäjä pommittamassa näitä isis perkeleitä ja tulosta on tullut

      • Gfsxz

        Herää jo hörhö!

      • eii

        Heräsin ennen suvakkeja tarkistamaan ettei mailleni ole ilmestynyt kalifaatin sotureita.

      • eii
        Gfsxz kirjoitti:

        Herää jo hörhö!

        Katoppa video russian pilots are crazy niin varmaan ymmärrät lentäjäkaveriani

      • eii
        Gfsxz kirjoitti:

        Herää jo hörhö!

        Kauniita unia pöljä

      • eii
        eii kirjoitti:

        Kauniita unia pöljä

        Itse joudun lukemaan yhden konetyypin manuaalit.

    • ajatuksiaon

      Taitaa ongelmaksi tulla vaan se että kun tässä vielä aikansa juonivat ja junailevat niin että kunnon rähinät alkaa niin siinä voi käydä niin että alakynteen jääneet laukaisee ydinpomminsa ja sitten seuraava kostaa. Sitten kun kunnolla ryskyy niin täällähän ei elä sen jälkeen saatanakaan. Jos ei muuten niin säteily tekee lopun kaikesta ajan kanssa.

    • Koska Allah tarkoittaa vain Jumalaa, niin eiköhän oikea käännös ole Jumalan soturit. Miksi sitä monikieliseksi kääntämään? Mutta sillä tavoin. Milläpä tuonkaan meiltä kieltämään, kun Odinin soturit jo tien tälle touhulle avasivat.

      • adfdeerfs

        Allahia käytetään muslimien keskuudessa käytännössä myös erisnimenomaisesti, joten muoto sopii siinä mielessä.

      • adfdeerfs kirjoitti:

        Allahia käytetään muslimien keskuudessa käytännössä myös erisnimenomaisesti, joten muoto sopii siinä mielessä.

        Allah ei ole suomea. Jumala on. Yhtä kankealta kuulostaisi vaikkapa Godin soturit. Erisnimenomaisestihan tuota sanaa, kukin omalla kielellään, nuo abrahamilaiset uskonnot jumalastaan käyttävät.

    • eii

      Laittaako kukaan sivistynyt ihminen alle kymmenen vuotiaalle lapselle räjähdevyön ja kehoittaa surmaamaan itsensä ja muut ihmiset ympärillään allahin nimeen?Isis on läpeensä mätä ja se tuhotaan!

    • Vvvvvhh

      Muslimit on pe#keleestä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      20
      3620
    2. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      81
      3035
    3. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      61
      3024
    4. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      299
      2394
    5. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2172
    6. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      54
      2131
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1331
    8. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      7
      1215
    9. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      42
      1200
    10. Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."

      Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1099
    Aihe