Suomea odottaa maailman sosiaalitoimistona tuho...

Suomeen luodaan kolmas loiseläjien suuri ryhmä, mutta sen julkituominen ei sovi vähä-älyisien suvakkien pirtaan.

Suomessa loisii noin 11 000 romania, 15 000 somalia, ja kymmeniä tuhansia arabeja, joiden määrä vain kasvaa.

Kaikkia heitä yhdistävä tekijä on loiselämä, ja kaikkien töiden välttäminen.

Suomea ajetaan kohti rappiota, elintason laskua ja sosiaalista räjähdystä.
2274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Just näin. Joka sana selvää faktaa.

Äänestä
  • KOK-EVA: Maahanmuutto kaksinkertaistettava!!!


    Suomen työllisyysaste jää pysyvästi liian alhaiselle tasolle, ellei ulkomailta saada reilusti lisää työikäistä väkeä, arvioidaan kokoomuslaisesta Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVAn tilaamassa raportissa.

    analyysi Tulevaisuuden tekijät maalaa synkän kuvan suomalaisesta työstä. Viimeksi kuluneiden 25 vuoden aikana työllisten määrä ei ole kasvanut käytännössä lainkaan, vaikka väestöä on tullut puolisen miljoonaa lisää. Työllisyysaste on vajonnut 69 prosenttiin, kun kestävän talouden kannalta sen pitäisi olla 75 prosenttia.

    Tänään julkistetussa raportissa todetaan, että eläkeläisten ja työttömien määrän kasvu on vähentänyt työvoiman tarjontaa ja talouskasvun edellytyksiä

    Kun tähän vielä lisätään se, että taantuman myötä on kadonnut 100 000 työpaikkaa, EVAn mukaan mahdoton yhtälö on valmis.
    Tarjonta lisää työpaikkoja

    Pyykkösen ja Myrskylän analyysissä päädytään siihen, että Suomeen tarvittaisiin 34 000 maahanmuuttajaa joka vuosi, jotta työvoima ei supistuisi. Tämä on kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Selvä enemmistö eli noin kaksi kolmasosaa tulijoista on työikäisiä, joten heistä valtaosa tulisi nimenomaan työmarkkinoille.

    EVAn mukaan työvoiman tarjonta lisää työvoiman kysyntää eli yritysten intoa kasvattaa toimintaansa.

    EVAn mukaan työvoiman tarjonta lisää työvoiman kysyntää eli yritysten intoa kasvattaa toimintaansa.

    EVAn mukaan työvoiman tarjonta lisää työvoiman kysyntää eli yritysten intoa kasvattaa toimintaansa.


    Miksi oma väki ei kelpaa?
    Työvuosia jää väliin monista eri syistä – miehillä vuosia verottaa armeija, naisilla perhevapaat. Raportissa ei kuitenkaan uskota, että perhevapaiden kestoon puuttumalla olisi suurta vaikutusta työvoiman kasvuun, koska naiset ovat perhevapailla keskimäärin 15 kuukautta työurastaan. Miehillä palvelusaika vie lähes saman.
    Puolet maahanmuuttajista työllistyy

    Pyykkösen ja Myrskylän mukaan maahanmuuttajien työllisyysaste on reilut 50 prosenttia. Osa muuttajista, kuten virolaiset, työllistyvät hyvin mutta pakolaisina tulleet huonosti. Tyypillisesti maahanmuuttaja työllistyy matalapalkka-alalle, varsinkin pääkaupunkiseudulle. Eniten maahanmuuttajia on kiinteistöpalveluissa, ravintoloissa ja rakennusalalla.
    EVA julkaisi tänään myös kirjasen Kuka Suomessa tekee työt? Siinä hahmotetaan Suomen työvoiman muutoksia viime vuosikymmenien aikana. Julkaisut ovat osa EVAn Pientä Vaalisarjaa.

    http://yle.fi/uutiset/eva_maahanmuutto_kaksinkertaistettava/7767100

    Äänestä

Loiselämä on vihreiden johdonmukainen tavoite.

Äänestä

Vihreille riittää, kun bongo-rummut soivat ja on paljon erivärisiä ihmisiä.
Rahat tulevat tilille sieltä jostain setelipainosta..

Äänestä

Persut haluaa istuskella fattassa vain samanväristen kanssa..

Äänestä
  • Olet sinäkin tavallinen apina, eli pitääkö näitä ahdasmielisiä kehitysmaamuslimeita haalia tänne suomeen sen takia että meillä on jo täällä sosiaalipummeja. Eiköhän tehdä niin että pistetään nämä omat töihin tai lopetetaan tuet niiltäkin, eikä tuoda lisää niitä ikuisenelatuksen piiriin.

    Äänestä

  • FasistiNatsirasisti kirjoitti:

    Olet sinäkin tavallinen apina, eli pitääkö näitä ahdasmielisiä kehitysmaamuslimeita haalia tänne suomeen sen takia että meillä on jo täällä sosiaalipummeja. Eiköhän tehdä niin että pistetään nämä omat töihin tai lopetetaan tuet niiltäkin, eikä tuoda lisää niitä ikuisenelatuksen piiriin.

    No timokkio uudisti rasistien pyynnöstä maahanmuuton. Sitä saa, mitä tilaa.

    Äänestä

  • FasistiNatsirasisti kirjoitti:

    Olet sinäkin tavallinen apina, eli pitääkö näitä ahdasmielisiä kehitysmaamuslimeita haalia tänne suomeen sen takia että meillä on jo täällä sosiaalipummeja. Eiköhän tehdä niin että pistetään nämä omat töihin tai lopetetaan tuet niiltäkin, eikä tuoda lisää niitä ikuisenelatuksen piiriin.

    Nykymailan tekniikalla melkein kaikki työt voitas teettää roboteilla joten suomen väkilukua voisi vähentää roimasti..

    Äänestä

Vihreät toimivat demarien ja vasureiden ohella kokoomuksen ja EK:n juoksupoikina.

Niiden tavoite on lisätä työttömyyttä maahanmuutolla, jolloin palkkatasoa voidaan painaa alas, ja yrityksien omistajien tulot kasvavat.

Äänestä

Saadaan ainakin raiskaustilastot rajuun kasvuun..
"IL: Raiskaustilastot karuja – ulkomaalaistaustaiset yliedustettuina tekijöinä ja uhreina"
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/272679-il-raiskaustilastot-karuja-ulkomaalaistaustaiset-yliedustettuina-tekijoina-ja
"Tutkijat välttelevät – Yle: Ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista ei haluta puhua"
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/273987-tutkijat-valttelevat-yle-ulkomaalaisten-tekemista-raiskauksista-ei-haluta-puhua

Äänestä
  • Timokkio ja.persut järjestää matu aallon.

    Äänestä

Nimim,soininveli, sinä et ainakaan usein jouda olemaan fattassa, niin kiirettä sinulla pitää ostareiden paskahuuseissa joissa kyttäät kusevia ja piereviä mustia pikkupoikia.

Äänestä

Ja demari apuun!!!! Otetaan lisää velkaa kyllä sen joku maksaa en en minä-- demarit huutavat.

Äänestä
  • Timokkio hoitaa ja suomi maksaa..

    Äänestä

No sanoppas nyt se määrä jolla kehitysmaamuslimeita pitäisi tukea, eli kuinka monta prosenttia suomen bkt:stä pitäisi antaa rahaa vuosittain kehitysmaamuslimeiden elättämiseen. Ja ottaako valtio sen lisävelkana vai leikataanko se jostain. Koska ilmaisia lounaita ei ole.

Äänestä
  • Nyt kannattaa kääntyä timokkion ja muiden porvareiden puoleen. He varmasti ovat asian laskeneet kun niin matuja tuovat.

    Äänestä

Tyypillistä vihervasuri politiikkaa eli vastausta mihinkään. Mutta ymmärtäähän sen koska teillähän ei ole mitään velvollisuuksia, on vaan oikeuksia.

Äänestä
  • Vastaukset jo annettu, sinulla tuo luetun ymmärrys on vain mallia yksinkertainen.

    Äänestä


  • Ei se mitään ymmärrä, eihän se edes tiedä vihervasureiden turvapaikka ja pakolais politiikan linjaa, tai sitten se on itse tajunnut mitä tämä suuri kehitysmaamuslimi invaasio tulee merkitsemään yhteiskunnalle, yksittäisten kantasuomalaisten kansalaisten turvallisuudesta puhumattakaan. Siksi niitä järkeviä vastauksia on turha odottaakkaan.

    Äänestä

Suomessa on myös yli 50 000 maatilaa jotka maksaa vuodessa veronmaksajille kymmenkertaisesti verrattuna mamuihin laskekaa kuinka kauan kumpaisetkin on ollut suomessa,tilojen määrä on onneksi vähenevä mutta auttamatta liian hidas.

Äänestä

Lopetetaan maataloustuet euroopasta ja otetaan koko rahalla kehitysmaamuslimeita tilalle, voidaanhan maatalous lopettaa suomesta koska kaikki elintarvikkeethan voi tuoda. Tämähän edustaisi sitä todella nerokasta vihervasurilinjaa parhaimmillaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ghhjjjkk kirjoitti:

Suomeen luodaan kolmas loiseläjien suuri ryhmä, mutta sen julkituominen ei sovi vähä-älyisien suvakkien pirtaan.

Suomessa loisii noin 11 000 romania, 15 000 somalia, ja kymmeniä tuhansia arabeja, joiden määrä vain kasvaa.

Kaikkia heitä yhdistävä tekijä on loiselämä, ja kaikkien töiden välttäminen.

Suomea ajetaan kohti rappiota, elintason laskua ja sosiaalista räjähdystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu