Kunnioita isääsi ja äitiäsi

Hyvässä kotikasvatuksessa on perinteisesti nojauduttu vanhoihin koeteltuihin esikuviin, esimerkiksi kreikkalaisen mytologian, roomalaisten suurmiesten ja erityisesti kristillisen Raamatun henkilöiden elämään.

Täällä ateismipalstalla tuntee ikään kuin vierailevansa nuorisopsykiatrian osastolla, jossa ammattilaiset joutuvat kantamaan huolta esikuvien puuttumisesta nuorten elämästä. Omasta elämästäni esikuvia ei ole puuttunut, joten en myöskään varasta toisten kirjoittajien nimimerkkejä.

Eilen kirjoitin palstalle nikillä "Himon.uhri" ja muutamaa tuntia myöhemmin ateistinen nikkivaras oli jo rekisteröinyt nikkini itselleen. Hän pani suuhuni valheita, joista selvisi, että nikkivaras oli aivan ilmeisesti itse kasvanut lestadiolaisperheessä.

Nikkivaras ei kunnioitanut edes isäänsä ja äitiänsä, omia vanhempiaan. Oletteko kaikki palstan ateistit samanlaisia? Hävettääkö teitä koskaan, edes vähäisen?
66145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Hävettää lähinnä kaltaisesi ihmiset jotka eivät ymmärrä edes mitä ateismi on mutta joiden silti tekee mieli puhua asiasta niin kovalla paatoksella. :)

Äänestä
  • Minusta palstan ateistit vaikuttavat lähinnä salaseuralta, joka on vihkiytynyt megalomaniaan, indoktrinaatioon ja disinformaatioon.

    Äänestä

  • Palstan Teistit ovat puolestaan ISIS-Kristillisiä pallihen pakkoevankeoijija

    Äänestä

  • Nikkivarkaan.uhri kirjoitti:

    Minusta palstan ateistit vaikuttavat lähinnä salaseuralta, joka on vihkiytynyt megalomaniaan, indoktrinaatioon ja disinformaatioon.

    Kyllä, juuri näin on. Olemme nimen omaan salaseura. Itse asiassa olemme Illuminati. Me hallitsemme maailmaa ja pyöritämme teitä eri uskontoihin kuuluvia kuin pässiä narussa. Megalomania... No sehän on ihan aiheellista, me ateistit todellakin hallitsemme maailmaa, vieläpä suvereenisti. Meille ei löydy vakavasti otettavaa haastajaa. Indoktrinaatio... Kyllä. Me ateistit indoktrinoimme joukkoomme yhä enenevässä määrin ihmisiä, varsinkin kehittyneissä maissa. Maissa, joilla on todellisia edellytyksiä päästä valtaeliittiin. Disinformaatio... Kyllä me sitäkin harjoitamme menestyksellisesti. Tosin se disinformaatio ei koske jumalien olemassaolemattomuutta, sehän on fakta, mutta muuten kyllä levitämme sitä teistien keskuuteen aiheuttaaksemme hämmennystä. Tässä olemmekin onnistuneet kiitettävästi. Katsokaa vain, miten te teistit taistelette verissä päin toistenne kanssa. Kaikki se teidän eripuranne uskonnollisissa kysymyksissä sataa meidän todellisten maailman valtiaitten, ateistien laariin.
    Nämä paljastukset voin huoletta tehdä, koska te teistit olette niin jumiutuneita omaan ajatusmaailmaanne, että ette pidä tätäkään paljastusta minään muuna, kuin trollauksena. Tyhmiähän te olette aina olleet ja tyhminä pysyttekin. Joka on ihan hyvä asia.

    Äänestä

Pyhä Henki on Varkaiden Ruhitinas ehtä irstas Lestahomo ellette Lestat vastaa minulle.

Äänestä

Jumala käy kämmenellä, tiinettää toisten vaimot, tappaa poikansa, katsoo tätä vierestä, tekee veden paisimuksen ja kiduttaa kristittyjä vuosiatoja Hitlerin toimet

- tätä on Jumalan Armo

Äänestä

Saatanan kyrpäaukko homo KAMELINPERSE Pyhä Henki olet ÄÄLIÖ tiine HEllari Kamelinpese homo

Äänestä

Lisään avauksen myös Lestadiotiodiotiolaisuus loisen palstalla!

Äänestä

Minä niiskaisin pallihikeäni kun tein tämän avauksen ateistiperkeleille, etteivät joutuisi Helvettiin, Amen!

Äänestä
  • Ei kiitos, voitko tulevaisuudessa säästää tämän uskovaisille jotta kaikki ovat onnellisempia?

    Äänestä

Ja sinun ei pitäisi kirjoittaa mitään muuten kuin vanhempien ihmisten luvalla.

Äänestä
  • Heh. Napakymppi.

    Äänestä

Heh. Napakymppi.

Äänestä
  • Siis: hah, Päässäsi on pelkkää MÄMMIÄ ,tiesitkö avaaja-Lesta sen?

    Äänestä

Lisää perättömiä syytöksiä, hävettääkö sinua edes vähäsen?

Äänestä

Taisi olla nikkivaras tyypillinen uskovainen. Kokemuksesta tiedän että tuppaavat olemaan niitä pahimpia nikkivarkaita...

Äänestä

”Kunnioita isääsi ja äitiäsi”

Miten lapsi voi kunnioittaa isää ja äitiä, jos valtiokasvattajat ovat sitä mieltä, että isä ja äiti ovat tarpeettomia ja että kuka tahansa aikuinen voi korvata biologisen isän tai äidin?

Setan mukaan on yhden tekevää onko lapsella isä ja äiti. Lapselle täysin vieraat aikuiset saman sukupuoliset henkilöt ovat Setan mukaan jopa parempia vanhempia kuin lapsen biologiset vanhempansa. Ketä siis lapsen pitää kunnioittaa ja kenelle osoittaa kiitollisuutta?

Ihan tahallaan ja määrätietoisesti luomme Raamatun käskyjen vastaisia olosuhteita ja lakeja. Lapsi kärsii aikuisten oikeuksista eniten. Jumalalle ei ole yhdentekevää keitä vanhempamme ovat. Voi olla, että olet pettynyt biologisiin vanhempiisi, mutta he ovat Jumalan sinulle valitsemat vanhemmat. Harva meistä on suuri.

Äänestä
  • Niin. Onhan se saatanasta kun saa käyttää sisävessaa...

    Äänestä

  • Siis sinun mielestäsi narkomaaneilta jotka parittavat lastaan rahasta ei saisi ottaa lasta huostaan? Vilja Eerikan tapaus taisi olla sinulle suorastaan painajaismainen, miten edes harkitsivat huostaanottoa...

    Äänestä

  • Monetkin biologiset vanhemmat ovat täysin kelvottomia kasvattamaan edes omia lapsiaan, saati sitten toisten lapsia.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Monetkin biologiset vanhemmat ovat täysin kelvottomia kasvattamaan edes omia lapsiaan, saati sitten toisten lapsia.

    ”Monetkin biologiset vanhemmat ovat täysin kelvottomia kasvattamaan edes omia lapsiaan, saati sitten toisten lapsia.”

    Emme ole täydellisiä, eivätkä vaihtoehtovanhemmatkaan sitä ole. Biologisen vanhemmuuden heikentäminen ei ainakaan paranna lapsen asemaa, mutta se oletusarvoisesti parantaa vaihtoehtovanhempien asemaa. Kyseessä on vanhemmuuksien tasa-arvo, jossa vaihtoehdot nostetaan samalle tasolle biologista vanhemmuutta heikentämällä. Jotkut ovat menneet jopa niin pitkälle, että eivät suvaitse biologista vanhemmuutta lainkaan, koska se syrjii ja sortaa ”parempia” vaihtoehtovanhempia.

    En ole koskaan kuullut huonoista vaihtoehtovanhemmista. Yhtään huostaanottoa ei ole tehty esim. homovanhemmilta. Syykin on ilmeisen selvä: homot nyt vaan ovat niin paljon parempia vanhempia, ainakin yleisen mielipiteen mukaan. Sen sijaan biologisessa vanhemmuudessa on jotain perustavaa laatua olevaa pahuutta itsessään, siksi sen pahuutta ei koskaan tuoda riittävästi esiin.

    Kenelle siis lapsen tulee olla kiitollinen ja ketä kunnioittaa, Setaa vai valtiota? Ilmeisesti ainakin homovanhempia, jotka ”pelastivat” lapsen biologisen vanhemmuuden pahuuden ytimestä.

    Äänestä

  • "Setan mukaan on yhden tekevää onko lapsella isä ja äiti. Lapselle täysin vieraat aikuiset saman sukupuoliset henkilöt ovat Setan mukaan jopa parempia vanhempia kuin lapsen biologiset vanhempansa."

    Setan mukaan Marilyn Monroe oli mies.

    "En ole koskaan kuullut huonoista vaihtoehtovanhemmista."

    Vaihtoehtovanhemmat (esim. adoptio) syynätään aika tarkkaan, biologisilla vanhemmilla ei ole laadunvalvontaa. Sinäkin nuorena panit teinityttöjä paksuksi (vaikka et olekaan varma ketkä niistä kuudestakymmenestäkahdeksasta onnistuit panemaan paksuksi).

    Äänestä

  • Biologisesti katsottuna lapsen kasvatuksellinen isä ja äiti on kaikkein paras ratkaisu, mutta älä sä tule aukomaan mulle päätäsi mitään biologiasta silloin jos joku on pitänyt elää koko lapsuutensa sillä ettei ole vanhempaa läsnä ja jos toinen niistä vanhemmista ryyppää ja rellää ja haluaa kuolla sillä pois. Isäni hakkasi alkoholin vaikutuksen alaisena äitini monet kerrat pataluhaksi ennen kuin äitini tyytyi ottamaan siitä isästäni avioeron. Lapsella eli minulla turvallisinta oli tällöin asua isovanhempiensa luona, jotka eivät ota siitä hoito-ongelmaa tai muuta seuraamuksia lapsen toiselta vanhemmalta. Satuin olemaan isovanhemmilleni kuin yksi heidän lapsistaan.

    Siis olen samaa mieltä että monessa määrin on lapsen hyvä kasvaa muualla ja jopa lapsen kuuluu abortoida biologisilta vanhemmilta, vaikka homoseksuaalien kotiin mikäli EI toinen vanhemmista ole seonnut alkoholiin!

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    ”Monetkin biologiset vanhemmat ovat täysin kelvottomia kasvattamaan edes omia lapsiaan, saati sitten toisten lapsia.”

    Emme ole täydellisiä, eivätkä vaihtoehtovanhemmatkaan sitä ole. Biologisen vanhemmuuden heikentäminen ei ainakaan paranna lapsen asemaa, mutta se oletusarvoisesti parantaa vaihtoehtovanhempien asemaa. Kyseessä on vanhemmuuksien tasa-arvo, jossa vaihtoehdot nostetaan samalle tasolle biologista vanhemmuutta heikentämällä. Jotkut ovat menneet jopa niin pitkälle, että eivät suvaitse biologista vanhemmuutta lainkaan, koska se syrjii ja sortaa ”parempia” vaihtoehtovanhempia.

    En ole koskaan kuullut huonoista vaihtoehtovanhemmista. Yhtään huostaanottoa ei ole tehty esim. homovanhemmilta. Syykin on ilmeisen selvä: homot nyt vaan ovat niin paljon parempia vanhempia, ainakin yleisen mielipiteen mukaan. Sen sijaan biologisessa vanhemmuudessa on jotain perustavaa laatua olevaa pahuutta itsessään, siksi sen pahuutta ei koskaan tuoda riittävästi esiin.

    Kenelle siis lapsen tulee olla kiitollinen ja ketä kunnioittaa, Setaa vai valtiota? Ilmeisesti ainakin homovanhempia, jotka ”pelastivat” lapsen biologisen vanhemmuuden pahuuden ytimestä.

    "Emme ole täydellisiä, eivätkä vaihtoehtovanhemmatkaan sitä ole. "

    Kukaan ei ole näin väittänytkään.

    "Biologisen vanhemmuuden heikentäminen ei ainakaan paranna lapsen asemaa, mutta se oletusarvoisesti parantaa vaihtoehtovanhempien asemaa. "

    Biologista vanhemmuutta ei ole mitenkään heikennetty eikä vaihtoehtovanhemmuuden aseman parantaminen heikennä mitenkään biologista vanhemmuutta, nämä kaksi asiaa eivät kilpaile keskenään mitenkään. Lisää ei-biologista vanhemmuutta tarkoittaa käytännössä vain lisää vanhemmuutta, se ei ole mitenkään biologisesta vanhemmuudesta pois.

    "Kyseessä on vanhemmuuksien tasa-arvo, jossa vaihtoehdot nostetaan samalle tasolle biologista vanhemmuutta heikentämällä. "

    Ei vaan ei-biologista vanhemmuutta vahvistamalla. Biologista vanhemmuutta tavoitteleva on edelleen samassa asemassa kuin aina ennenkin.

    "Jotkut ovat menneet jopa niin pitkälle, että eivät suvaitse biologista vanhemmuutta lainkaan, koska se syrjii ja sortaa ”parempia” vaihtoehtovanhempia."

    Olisiko esittää esimerkkiä moisesta?

    "En ole koskaan kuullut huonoista vaihtoehtovanhemmista. Yhtään huostaanottoa ei ole tehty esim. homovanhemmilta. "

    Vaihtoehtovanhemmaksi pääseminen on niin paljon vaikeampaa kuin biologiseksi vanhemmaksi päätyminen että tietenkin tilastot ovat vaihtoehtovanhempien puolella. Ei ole mitenkään yllättävää että varsinkin homojen kaltaisen vähemmistön joukossa on tilastollisesti äärimmäisen harvoin tilanteita joissa huostaanotto olisi tarpeen.

    "Syykin on ilmeisen selvä: homot nyt vaan ovat niin paljon parempia vanhempia, ainakin yleisen mielipiteen mukaan."

    Homovanhemmuudessa on joitain etuja verrattuna tavalliseen biologiseen vanhemmuuteen. Yksi on se ettei vanhemmuus ole mikään itsestäänselvyys vaan tila johon ollaan päädytty hyvin tarkan harkinnan tuloksena ja ylipäänsäkin se vanhemman asema on sellainen joka oikeasti halutaan täyttää hyvin.

    Biologiseksi vanhemmaksi päätyminen on melkolailla jopa turhankin helppoa joten siihen asemaan myös päätyy niin helposti olematta oikeasti valmis siihen.

    Toisaalta myös biologista vanhemmuutta ja näiden kelvollisuutta lapsen vanhempina pidetään melkoisesti itsestäänselvytenä joten vanhemmat eivät välttämättä yritä olla hyviä vanhempia niin paljoa kuin he voisivat.

    Homovanhemmat joutuvat osaltaan kokoajan todistelemaan kelpoisuuttaan vanhempina joka tarkoittaa myös kasvatuksellisesti parempaa panosta. Enkä tällä tarkoita etteikö myös monet biologiset vanhemmat panostaisi hyvään kasvatukseen, mutta biologinen vanhemmuus sallii olla laiskempi asian suhteen.

    "Sen sijaan biologisessa vanhemmuudessa on jotain perustavaa laatua olevaa pahuutta itsessään, siksi sen pahuutta ei koskaan tuoda riittävästi esiin."

    Taidat nyt pahasti sekoittaa oikeasti biologisen vanhemmuuden "puolustamisen" eli vaihtoehtovanhemmuuden vastustamisen vastustamisen ja biologisen vanhemmuuden vastustamisen keskenään. Tai sitten oikeasti ylireagoit todella pahasti.

    Biologinen vanhemmuus on hieno asia, mutta niin on myös vanhemmuus ilman biologista linkkiä lapseen.

    "Kenelle siis lapsen tulee olla kiitollinen ja ketä kunnioittaa, Setaa vai valtiota? Ilmeisesti ainakin homovanhempia, jotka ”pelastivat” lapsen biologisen vanhemmuuden pahuuden ytimestä."

    Lapsen tulee olla kiitollinen ettei joutunut elämään ilman vanhempia. Jos lapsi joutuu eroon syystä tai toisesta biologisista vanhemmistaan, tämän tulee olla kiitollinen niistä jotka hänestä suostuvat huolehtimaan ja kunnioittaa heitä kuin biologisia vanhempia.

    Luuletko muuten tosiaan ettei Raamatun aikoina kukaan ollut adoptoitu? Että kaikki lapset kasvoivat ja kunnioittivat elämässään nimenomaan biologisia vanhempiaan? Entäs vaikkapa sellainen pienoinen sivuhahmo Raamatussa kuin Mooses?

    Äänestä

  • UPDATE_9451523 kirjoitti:

    ”"Emme ole täydellisiä, eivätkä vaihtoehtovanhemmatkaan sitä ole. "”

    ”Kukaan ei ole näin väittänytkään.”

    Totta et ole niin väittänyt, mutta olet esittänyt ihmisyyden vaatimuksia. ”Aivokuolleet ja aivoiltaan hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa olevan lapset” voidaan mielestäsi tappaa hyvällä omallatunnolla. Kyseenalaistit ihmiselämän oikeuden. Selvästi lahjattomat ja kyvyttömät eivät ansaitse mukaasi elämän lahjaa.

    Jos jotain positiivista pitäisi löytää, niin hyvä että symppaat homovanhemmuutta. Selvästi homot ovat ihmisarvoasteikkosi yläpäässä. Toivon mukaan homojen adoptoimat lapsetkin saavat vähän arvonnousua edessäsi.

    "Totta et ole niin väittänyt, mutta olet esittänyt ihmisyyden vaatimuksia. ”Aivokuolleet ja aivoiltaan hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa olevan lapset” voidaan mielestäsi tappaa hyvällä omallatunnolla. "

    En sanonut että aivokuolleita ja aivoiltaan hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa olevia lapsia voitaisiin tappaa hyvällä omallatunnolla. Itseasiassa koko pointtini on päinvastainen, meidän ei tulisi koskaan pitää minkään elävän elämän lopettamista asiana joka voitaisiin tehdä hyvällä omallatunnolla.

    Kysymys onkin siitä että kuin suurta huonoa omatuntoa meidän tulisi kokea minkäkin elämän lopettamisesta missäkin tilanteessa. Ja sikiön puolella on asian suhteen vain kaksi seikkaa: Se että omaa potentiaalin kasvaa ihmiseksi ja se että aborttiin ei sisälly sikiön syöminen.

    Ja potentiaali kasvaa ihmiseksi ei merkitse mitään koska aina voidaan tuottaa uusia sikiöitä ja antaa niiden kehittyä ihmisiksi. Sikiö on kaukana mistään korvaamattomasta.

    Ja pitää muistuttaa että vastustan abortteja mutta kannatan oikeutta abortteihin. Minusta olisi hienoa jos abortteja ei tehtäisi, ainakaan muissa tilanteissa kuin niissä joissa äidin henki vaarassa, mutta totuus on se että oikeus aborttiin on kaikkien kannalta paras vaihtoehto, myös niiden syntymättömien lasten joiden elämän abortti estää.

    Ja tietysti myös uskon ettei lain tulisi tehdä moraalisia päätöksiä ihmisten puolesta, ei se ole minun asemani päättää muiden puolesta että onko abortti hyväksyttävä asia vai ei ja missä tilanteessa.

    "Kyseenalaistit ihmiselämän oikeuden. Selvästi lahjattomat ja kyvyttömät eivät ansaitse mukaasi elämän lahjaa."

    Kyseenalaistin ihmiselämän oikeuden muun elämän yli. Mutta tässä sitä taas ollaan. Kun ateisti sanoo ihmisen olevan eläin, uskovana tietysti vedät sen johtopäätöksen että minusta meidän ihmistentulisi kohdella toisiamme kuin eläimet kun taas se mitä mieltä todella on se että meidän tulisi kohdella eläimiä enemmän kuin ihmisiä.

    Pointtini on muutenkin ettei se joka ole elämän lahjaa vielä vastaanottanut, ei myöskään sellaista kaipaa. Kehomme on kristinuskonkin mukaan vain sielua kuljettava elävä kuori ja pointti on siinä että jos sikiön sisällä ei ole vielä ketään, miksi tuon pelkän elävän kuoren tappaminen olisi verrattavissa sellaisen elävän kuoren tappamiseen joka kantaa sisällään sielua?

    En sano että sikiön tappaminen olisi välttämättä hyväksyttävää, mutta on se todellisuudessa hyvin kaukana ihmisten tappamisesta, vaikka kuinka yrität näistä moraalisesti tehdä samaa asiaa.

    "Jos jotain positiivista pitäisi löytää, niin hyvä että symppaat homovanhemmuutta. Selvästi homot ovat ihmisarvoasteikkosi yläpäässä."

    Ei minun "ihmisarvoasteikossa" ole homot mitenkään muita ei biologia vanhempia korkeammassa asemassa, tai myöskään biologisia vanhempia korkeammassa asemassa.

    Kaikki äitinsä kohdun ulkopuolella selviämään kykenevät ihmiset ansatisevat saman ihmisarvon, tosin ihmisten oikeudethan vaihtelevat, lapsen kehittyessä tämän oikeudet pikkuhiljaa myös lisääntyvät ja toisaalta vanhetessaan, kehon ja mielen rapistuessa saattaa myös samalla alkaa menettää pikkuhiljaa monia oikeuksiaan.

    Kaikki me olemme saaneet alkumme ilman minkäänlaisia oikeuksia ja viimeistään kuolema tulee meiltä korjaamaan viimeisetkin oikeudet pois. Abortti-oikeuden normaalirajoissa ei yksinkertaisesti ehdi ihmiselle vielä mitään merkittäviä oikeuksia kertymään.

    "Itseasiassa koko pointtini on päinvastainen, meidän ei tulisi koskaan pitää minkään elävän elämän lopettamista asiana joka voitaisiin tehdä hyvällä omallatunnolla."

    Pehmeämmin, tappaminen voidaan suorittaa vastoin omaatuntoa. Ristiriidasta huolimatta ihminen valitsee tappaa kanssaihmisensä. Toki sitten on mahdollista syyllistää uhria (tapettua) tai jotain muuta tahoa tai perustella tappamisen välttämättömyys. Omatuntoa tuskin voidaan lahjoa

    "Kysymys onkin siitä että kuin suurta huonoa omatuntoa meidän tulisi kokea minkäkin elämän lopettamisesta missäkin tilanteessa."

    Toimiva omatunto tuntuu aina kuin me teemme jotain, mikä on vastoin omaatuntoa. Ihmisen paras ystävä on omatuntonsa. Kaikki muut ystävät ovat epäluotettavia, mutta omatuntoosi voit luottaa. Jos petät ja käännät selkäsi omalletunnollesi, hän vaikenee, mutta palaa kostajana. Silloin sinusta ei jää mitään jäljelle. Et tule selviämään omantuntosi käsittelystä. Kannattaa siis ajoissa kuunnella, mitä ystävälläsi on asiaa.

    "Ja potentiaali kasvaa ihmiseksi ei merkitse mitään koska aina voidaan tuottaa uusia sikiöitä ja antaa niiden kehittyä ihmisiksi."

    Ei se ole noin.
    Ihmisiä on tietty luku. Sen jälkeen ei 'tuoteta' enää yhtään ihmistä. Potentiaalia meissä varmasti on vaikka mihin. Mitä aborttiin tulee, estämme parhaimman potentiaalin syntymisen. Vähemmän potentiaalia omaavat estävät enemmän potentiaalisia syntymästä. Onko tämä nyt sitä paljon ylistettyä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta... Yleensä parhaat yksilöt poistetaan keskuudesta ja huonompi ihmisaines jää jäljelle. Tyhmät ja lahjattomat ovat turvassa ja ansaitsevat kohtuutonta suojelua. He tuntuvat sopivan paremmin yhteiskuntiin.

    "totuus on se että oikeus aborttiin on kaikkien kannalta paras vaihtoehto, myös niiden syntymättömien lasten joiden elämän abortti estää."

    Aina voit väittää, että 2 miljoonaa puuttuvaa suomalaista, jotka eivät tule vastaan kaduilla ja työpaikoilla, on 'kaikkien kannalta paras vaihtoehto'. Sinulla on oikeus väittää, että erityisesti niille suomalaisille, joilta evättiin syntymisen oikeus, oli abortti vaihtoehtona parasta. Olisihan se kauheaa, jos keskuudessamme olisi 2 miljoona suomalaista enemmän. He tulisivat vastaan kaduilla ja työpaikoilla ja antaisivat lahjansa ja kykynsä Suomen puolesta, kauheaa se olisi.

    "Pehmeämmin, tappaminen voidaan suorittaa vastoin omaatuntoa. Ristiriidasta huolimatta ihminen valitsee tappaa kanssaihmisensä. "

    Maailmassa on monia asioita mihin ei ole muita kuin huonoja ratkaisuja ja niinpä pitää valita se vähiten huono, se joka on vähiten sitä omatuntoa vastaan.

    Pointtini on se että eläinten ja jopa kasvien elämien lopettaminen on jotain minkä pitäisi vaivata omatuntoamme paljon enemmän kuin se tällä hetkellä tekee, yhtälailla siinä otetaan elämän lahja pois kuin esim. abortissa ja abortit ovat sentään aina yksittäistapauksia kun taas eläinten ja kasvien elämän riistäminen on erittäin järjestelmällistä.

    "Mitä aborttiin tulee, estämme parhaimman potentiaalin syntymisen. Vähemmän potentiaalia omaavat estävät enemmän potentiaalisia syntymästä. "

    Kukas se taaskin alkoi luokittelemaan ihmisiä parempiin ja huonompiin vaikka nimenomaan on minua syyttänyt asiasta. Mutta hienoa että sentään jo tunnustat että abortti ei ole murha vaan ihmiselämän estäminen, aivan siinä missä kondominkin käyttäminen yhdynnän aikana.

    "Aina voit väittää, että 2 miljoonaa puuttuvaa suomalaista, jotka eivät tule vastaan kaduilla ja työpaikoilla, on 'kaikkien kannalta paras vaihtoehto'. "

    Tuolla perusteella kaikki ehkäisykin on väärin. Ja muista että joka ikisen abortin kohdalla vaarana olisi joka tapauksesssa ollut potentiaalinen keskenmeno. Abortoimaton lapsi ei ole sama kuin syntynyt lapsi, puhumattakaan sitten siihen ikään selvinneistä lapsista että ne tulisivat vastaan kaduilla ja työpaikoilla.

    "Sinulla on oikeus väittää, että erityisesti niille suomalaisille, joilta evättiin syntymisen oikeus, oli abortti vaihtoehtona parasta. "

    Mitä he asiassa menettävät? Eivät mitään muuta kuin jotain mitä potentiaalisesti olisi voinut olla, jotain mikä oli mahdollista muttei omannut mitään takeita toteutumisesta. Eivät nuo potentiaalisia suomalaisia harmita edelleenkään yhtään vaikka heidän potentiaalinen elämänsä jäikin nyt elämättä.

    Ja asiaa pitää tarkastella laajemmin kuin vain noiden potentiaalisten suomalaisten näkökulmasta, pitää huomioida myös nimenomaan jo oikeasti olemassaolevat suomalaiset, potentiaalinen elämä ei saa koskaan olla arvokkaampi kuin se elämä joka oikeasti elää tässä konkreettisessä tosimaailmaassa.

    Aivan yhtälailla esim. yhteiskunnan tarpeet lähtevät siitä mikä on yhteiskunnassa vallitseva todellisuus tällä hetkellä, eikä siitä että millaisesta potentiaalisesta yhteiskunnasta me haaveilemme. Olisi se hienoa jos yhteiskunnassa ei olisi tarvetta aborttien tekemiselle, mutta todellisuus on se että aborteille on tarvetta yhteiskunnassamme.

    Tällä en tarkoita että yksikään potentiaalinen lapsi ansaitsisi tulla abortoiduksi ja onkin tärkeä muistaa ettei kyseessä ole asia jota kenenkään kannattaisi ottaa henkilökohtaisesti muutenkaan.

    Adoptio on aina aborttia suositeltavampi valinta kuin abortti, ainakin sikäli jos valinnanvaraa on, mutta se että meillä on oikeus adoptioon tarkoittaa sitä että ihmisillä on mahdollisuus turvalliseen raskauden keskeyttämiseen sen sijaan että ihmiset kotikonstein yrittäisivät saada aikaan keskenmenon, joka ei olisi vaaraksi vain lapsen potentiaaliselle elämälle vaan myös potentiaalisesti äidin elämälle myös.

    Ja sentään jos äiti jää eloon, tämä voi tulla uudestaan raskaaksi ja sillä kertaa synnyttää lapsen, kun taas jos äiti kuolee niin ei tule uusia raskauksiakaan eikä potentiaalisia uusia lapsiakaan enää tähän maailmaan hänen osaltaan.

    "Olisihan se kauheaa, jos keskuudessamme olisi 2 miljoona suomalaista enemmän. He tulisivat vastaan kaduilla ja työpaikoilla ja antaisivat lahjansa ja kykynsä Suomen puolesta, kauheaa se olisi."

    Ja ties kuinka monta murhaajaa, varasta, raiskaajaa tai muuta rikollista noiden 2 miljoonan joukossa olisi, ties kuinka moni syrjäytyisi eläisi tuilla suurimman osan elämästään, ties kuinka moni sairastelisi koko ikänsä ja kuormittaisi terveenhuoltojärjestelmääm ties kuinka moni joutuu elämänsä aikana kamalaan onnettomuuteen.

    Ja mitä tärkeintä kuinka moni noista joutuukaan ikuiseen kidutukseen tulimeressä ja kuinka moni noista houkuttelee muita vaikka mihin syntiin mukaan.

    Ties kuinka moni noista 2 miljoonasta olisi homo tai lesbo ja adoptoisivat lapsia.

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    ”Monetkin biologiset vanhemmat ovat täysin kelvottomia kasvattamaan edes omia lapsiaan, saati sitten toisten lapsia.”

    Emme ole täydellisiä, eivätkä vaihtoehtovanhemmatkaan sitä ole. Biologisen vanhemmuuden heikentäminen ei ainakaan paranna lapsen asemaa, mutta se oletusarvoisesti parantaa vaihtoehtovanhempien asemaa. Kyseessä on vanhemmuuksien tasa-arvo, jossa vaihtoehdot nostetaan samalle tasolle biologista vanhemmuutta heikentämällä. Jotkut ovat menneet jopa niin pitkälle, että eivät suvaitse biologista vanhemmuutta lainkaan, koska se syrjii ja sortaa ”parempia” vaihtoehtovanhempia.

    En ole koskaan kuullut huonoista vaihtoehtovanhemmista. Yhtään huostaanottoa ei ole tehty esim. homovanhemmilta. Syykin on ilmeisen selvä: homot nyt vaan ovat niin paljon parempia vanhempia, ainakin yleisen mielipiteen mukaan. Sen sijaan biologisessa vanhemmuudessa on jotain perustavaa laatua olevaa pahuutta itsessään, siksi sen pahuutta ei koskaan tuoda riittävästi esiin.

    Kenelle siis lapsen tulee olla kiitollinen ja ketä kunnioittaa, Setaa vai valtiota? Ilmeisesti ainakin homovanhempia, jotka ”pelastivat” lapsen biologisen vanhemmuuden pahuuden ytimestä.

    SamiA, uskovilta tulisi ottaa lapset huostaan! Ovat huonoja kasvattajia, antavat vain yhden vaihtoehdon ...kristillisen kasvatuksen!

    Äänestä

Tuli mieleen Ruotsin kirkko, johon koulun lapset pääsivät viettämään joulujuhlaa ehdolla, että kirkossa ei mainita sanaakaan Jumalasta eikä lauleta yhtään joululaulua, jossa mainitaan. Samalla tavalla kymmentä käskyä saa noudattaa, kunhan se ei ole ristiriidassa maallisen lainsäädännön kanssa. Ymmärtääkö kukaan lopputulosta? Jos kymmenen käskyn noudattaminen tehdään maallisella lainsäädännöllä mahdottomaksi, mikä on lopputulos?

Äänestä
  • Voisit nyt toki kertoa, millä tavalla Raamatun 10 käskyä on ristiriidassa esim. Suomen lain kanssa.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Voisit nyt toki kertoa, millä tavalla Raamatun 10 käskyä on ristiriidassa esim. Suomen lain kanssa.

    Esitin ristiriidan tuossa edellä: Jos lapselta riistetään mahdollisuus kunnioittaa biologisia vanhempiaan ja pakotetaan osoittamaan kiitollisuutta ja kunnioitusta "vanhemmille", jotka eivät ole lapsen oikeita vanhempia, on se ristiriidassa Raamatun käskyn kanssa. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta kauan eläisit". Lapsi ei siis elä kauan, jos häneltä riistetään mahdollisuus kunnioittaa isää ja äitiänsä. Törkeetä, että tämä ainutlaatuinen kunnioitus pitäisi lain sekä yleisen mielipiteen mukaan suunnata homoille ja niille vanhemmuuden kipeille, jotka vaanivat biologisten vanhempien lapsia. Lapsi on saatu tuotteistettua leimaamalla biologinen vanhemmuus pahaksi. Ihmishyvyys edellyttää lasten siirtoa pahoilta biologisilta vanhemmilta hyville vaihtoehtovanhemmille.

    Muitakin ristiriitoja on. Periaatteessa kaikki maalliset lait ovat ajautumassa ristiriitaan Raamatun kymmenenkäskyn kanssa. Murhatakin saa, kunhan murhaa oman lapsensa maallista lakia noudattaen. Kaikkina aikoina maallinen laki on tarjonnut mahdollisuuden ja jopa velvoittanut massamurhiin. Jos siis haluat olla massamurhaaja, kannattaa noudattaa lakia, joka tarjoaa siihen mahdollisuuksia. Massamurhien jälkeen lapsiakin on ollut paljon tarjolla adoptoitavaksi parempaan tarkoitukseen, kunhan ei sitten riehaannuta surmaamaan myös lapset. Lasta ei siis kannata heittää pesuveden mukana menemään, vaan lapsi tulee valjastaa parempaan tarkoitukseen.

    Äänestä

  • iKE, oLE hiljaa PÄSSI, olet matkalla HELVETTIIIN

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Voisit nyt toki kertoa, millä tavalla Raamatun 10 käskyä on ristiriidassa esim. Suomen lain kanssa.

    Jos ne eivät ole, miksi lakia ei voisi korvata niillä?

    Äänestä

  • raamatun.käskyt kirjoitti:

    Maallisen lain irtiotot Raamatun kymmenestä käskystä eivät onnistu kuin hetkellisesti. Joka kerta putoamme takaisin kymmenen käskyn todellisuuteen. Vähän samoin on vaihtoehtovanhemmuudessa, lapsen on mahdotonta päästä irti siitä, että tällä on jossain biologiset vanhempansa ja sukulaisensa ja niin myös abortin tehneen on mahdotonta uskotella itselleen ikuisesti, että abortoitu lapsensa oli vain solumöykky tai epäihminen. Putous kymmenen käskyn rikkomiseen ja poltinraudalla merkittyyn omatuntoon repii lopulta lain rikkojan kappaleiksi.

    Samin fantasiat. Keksisit välillä uusia.

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    Esitin ristiriidan tuossa edellä: Jos lapselta riistetään mahdollisuus kunnioittaa biologisia vanhempiaan ja pakotetaan osoittamaan kiitollisuutta ja kunnioitusta "vanhemmille", jotka eivät ole lapsen oikeita vanhempia, on se ristiriidassa Raamatun käskyn kanssa. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta kauan eläisit". Lapsi ei siis elä kauan, jos häneltä riistetään mahdollisuus kunnioittaa isää ja äitiänsä. Törkeetä, että tämä ainutlaatuinen kunnioitus pitäisi lain sekä yleisen mielipiteen mukaan suunnata homoille ja niille vanhemmuuden kipeille, jotka vaanivat biologisten vanhempien lapsia. Lapsi on saatu tuotteistettua leimaamalla biologinen vanhemmuus pahaksi. Ihmishyvyys edellyttää lasten siirtoa pahoilta biologisilta vanhemmilta hyville vaihtoehtovanhemmille.

    Muitakin ristiriitoja on. Periaatteessa kaikki maalliset lait ovat ajautumassa ristiriitaan Raamatun kymmenenkäskyn kanssa. Murhatakin saa, kunhan murhaa oman lapsensa maallista lakia noudattaen. Kaikkina aikoina maallinen laki on tarjonnut mahdollisuuden ja jopa velvoittanut massamurhiin. Jos siis haluat olla massamurhaaja, kannattaa noudattaa lakia, joka tarjoaa siihen mahdollisuuksia. Massamurhien jälkeen lapsiakin on ollut paljon tarjolla adoptoitavaksi parempaan tarkoitukseen, kunhan ei sitten riehaannuta surmaamaan myös lapset. Lasta ei siis kannata heittää pesuveden mukana menemään, vaan lapsi tulee valjastaa parempaan tarkoitukseen.

    Mutta jospa se mahdollisuus kunnioittaa omia biologisia vanhempiaan häipyy jo siinä, että lapsi elää näiden biologisten vanhempiensa "kasvattamana"?
    Ts. hän huomaa, että eipä näissä kovin paljoa taida kunnioitettavaa ollakaan.

    Äänestä

  • asdfgasdfg kirjoitti:

    Samin fantasiat. Keksisit välillä uusia.

    Kymmenen käskyä ovat hyvä laki, siksi käskyt pysyvät ja niiden kanssa voi elää. Aborttilaki on irtiotto kymmenenkäskyn luonnollisesta laista, siksi maallisen lain kanssa on mahdotonta elää. Jossain vaiheessa se, että on surmannut oman lapsensa alkaa poltaa kuin Helvetin liekkit. Se, että yhteiskunta ja maallisen lain edustajat osoittavat hyväksyntää lapsensa surmaajalle, ei yhtään vähennä liekkien polttavuutta, vaan itseasiassa pahentaa sitä. Ei kai kukaan hullu usko, että laki vähentäisi tapahtunutta vääryyttä? Laki, jonka puitteissa oman lapsen surmaaminen on ihmisoikeus, joutaakin romukoppaan. Eniten kärsivät ne, jotka uskovat valheen, eikä tapahtunutta helpota yhtään se, että ympäristö ei ole moksiskaan, vaan jatkaa hyväksynnän osoittamista silloinkin kun äiti katuu ja etsii anteeksiantamusta. Ilmeisesti se, että äiti katuu, loukkaa niitä, joiden mielestä abortti on ok, ja kunnianloukkaus on vakava rikos yhteiskunnassa.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Mutta jospa se mahdollisuus kunnioittaa omia biologisia vanhempiaan häipyy jo siinä, että lapsi elää näiden biologisten vanhempiensa "kasvattamana"?
    Ts. hän huomaa, että eipä näissä kovin paljoa taida kunnioitettavaa ollakaan.

    ”Mutta jospa se mahdollisuus kunnioittaa omia biologisia vanhempiaan häipyy jo siinä, että lapsi elää näiden biologisten vanhempiensa "kasvattamana"?
    Ts. hän huomaa, että eipä näissä kovin paljoa taida kunnioitettavaa ollakaan.”

    Ei se ole vanhempien ominaisuuksista kiinni, vaan käskystä: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi”. Tarkoitatko, että kaikki muukin laki on kiinni kanssaihmisten ominaisuuksista? Jos he eivät täytä mittaasi, heille voi tehdä mitä tahansa: tappaa ryöstää raiskata jne. Kaikki vain siksi, että he ovat mielestäsi huonoja ihmisiä, eivät ansaitse kunnioitusta eikä lain suojaa samalla tavalla kuin ne, jotka ovat mielestäsi kelpoisia, heitä parempia hyviä.

    Muslimit perustelevat rikoksiaan samalla tavalla.
    Valkoiset vääräuskoiset länsimaalaiset ovat vapaata riistaa, koska ovat vääräuskoisia. Ilmiö tunnetaan myös laajalti Suvakkien keskuudessa. Suvakkien mukaan rasisti pitää ilmiantaa työpaikalla, jotta työnantaja antaisi tälle potkut. Tilalle otetaan kelvollisempi, oikeanlaisen aatteen edustaja. Olisihan se kauheaa, jos työkaveri, oli hän sitten miten hyvä työssään tahansa, olisi rasisti. Biologinen vanhempi on myös rasisti, vaikka olisikin hyvä vanhempi omalle lapselleen. Se nyt vaan ei käy, että rasistit ja biologisen vanhemmat nauttisivat kansalaisoikeuksista tasa-arvoisesti Suvakkien kanssa.

    Tulkoon taaksesi homomuslimi ja raiskatkoon sinut.

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    Kymmenen käskyä ovat hyvä laki, siksi käskyt pysyvät ja niiden kanssa voi elää. Aborttilaki on irtiotto kymmenenkäskyn luonnollisesta laista, siksi maallisen lain kanssa on mahdotonta elää. Jossain vaiheessa se, että on surmannut oman lapsensa alkaa poltaa kuin Helvetin liekkit. Se, että yhteiskunta ja maallisen lain edustajat osoittavat hyväksyntää lapsensa surmaajalle, ei yhtään vähennä liekkien polttavuutta, vaan itseasiassa pahentaa sitä. Ei kai kukaan hullu usko, että laki vähentäisi tapahtunutta vääryyttä? Laki, jonka puitteissa oman lapsen surmaaminen on ihmisoikeus, joutaakin romukoppaan. Eniten kärsivät ne, jotka uskovat valheen, eikä tapahtunutta helpota yhtään se, että ympäristö ei ole moksiskaan, vaan jatkaa hyväksynnän osoittamista silloinkin kun äiti katuu ja etsii anteeksiantamusta. Ilmeisesti se, että äiti katuu, loukkaa niitä, joiden mielestä abortti on ok, ja kunnianloukkaus on vakava rikos yhteiskunnassa.

    "Aborttilaki on irtiotto kymmenenkäskyn luonnollisesta laista, siksi maallisen lain kanssa on mahdotonta elää."

    Voi ehkä olla, mutta niin on myös uskonnonvapauslain kohdalla samasta näkökulmasta.

    "Jossain vaiheessa se, että on surmannut oman lapsensa alkaa poltaa kuin Helvetin liekkit. "

    Aivan yhtä todennäköisesti kuin se että palvoo vääriä jumalia alkaa polttamaan kuin Helvetin liekit.

    "Se, että yhteiskunta ja maallisen lain edustajat osoittavat hyväksyntää lapsensa surmaajalle, ei yhtään vähennä liekkien polttavuutta, vaan itseasiassa pahentaa sitä. "

    Eikä se että yhteiskunta ja maallisen lain edustajat osoittavan hyväksyntää vääräuskoisille yhtää vähennä liekkien polttavuutta vaan pahentaa sitä.

    "Ei kai kukaan hullu usko, että laki vähentäisi tapahtunutta vääryyttä? Laki, jonka puitteissa oman lapsen surmaaminen on ihmisoikeus, joutaakin romukoppaan."

    Aivan kuten laki jonka puitteissa vääräuskoisuus on ihmisoikeus, joutaakin romukoppaan.

    "Eniten kärsivät ne, jotka uskovat valheen, eikä tapahtunutta helpota yhtään se, että ympäristö ei ole moksiskaan, vaan jatkaa hyväksynnän osoittamista silloinkin kun äiti katuu ja etsii anteeksiantamusta. "

    Sama pätee myös ympäristössä joka jatkaa hyväksynnän osoittamista silloinkin kun vääräuskoinen katuu ja etsii anteeksiantamusta.

    "Ilmeisesti se, että äiti katuu, loukkaa niitä, joiden mielestä abortti on ok, ja kunnianloukkaus on vakava rikos yhteiskunnassa."

    Ja ilmeisesti se että vääräuskoinen katuu, loukkaa myös niitä joiden mielestä uskonnonvapaus on ok ja kunnianloukkaus on vakava rikos yhteiskunnassa.

    Maallisen lain ei tule pakkosyöttää kristinuskoa tai sen arvoja ihmisille vaan tarjota uskonnosta ja maailmankatsomuksesta riippumaton yhteinen rajapinta.

    Muista että 10 käskyä alkaa muiden jumalten palvomisen kieltämisellä joka tietenkin viittaa siihen että se on tärkein käsky ja samaan aikaan käsky jonka kanssa abortin voidaan tulkita olevan ristiriidassa on vasta viidentenä.

    Ensimmäisen käskyn toteutumattomuus maallisessa laissa vie pohjan muiden käskyjen merkitykseltä, joten jos vastustat aborttia kymmenen käskyn perusteella, sinun tulisi myös vastustaa uskonnonvapautta ja väärien jumalten palvontaa, haluta tehdä näistä maallisessa laissa rikoksia.

    10 käskystä ollaan poikettu ensimmäisen käskyn osalta jo hieman alle 100 vuotta maallisessa laissa eikä 10 käskyyn palaamista edes harkita, jopa monet kristityt hyväksyvät maallisen lakiin kuuluvan, selkeästi kymmenen käskyn vastaisen uskonnonvapauslain.

    On se kummalista kuinka viidennen käskyn rikkominen muka ottaa omatunnolle mutta ensimmäisen käskyn rikkominen ei yleensä tunnu ihmisillä missään, aivan kuin aborttiin liittyvä "synnin taakka" olisi jotain millä ei ole mitään tekemistä 10 käskyn rikkomisen kanssa.

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    Esitin ristiriidan tuossa edellä: Jos lapselta riistetään mahdollisuus kunnioittaa biologisia vanhempiaan ja pakotetaan osoittamaan kiitollisuutta ja kunnioitusta "vanhemmille", jotka eivät ole lapsen oikeita vanhempia, on se ristiriidassa Raamatun käskyn kanssa. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta kauan eläisit". Lapsi ei siis elä kauan, jos häneltä riistetään mahdollisuus kunnioittaa isää ja äitiänsä. Törkeetä, että tämä ainutlaatuinen kunnioitus pitäisi lain sekä yleisen mielipiteen mukaan suunnata homoille ja niille vanhemmuuden kipeille, jotka vaanivat biologisten vanhempien lapsia. Lapsi on saatu tuotteistettua leimaamalla biologinen vanhemmuus pahaksi. Ihmishyvyys edellyttää lasten siirtoa pahoilta biologisilta vanhemmilta hyville vaihtoehtovanhemmille.

    Muitakin ristiriitoja on. Periaatteessa kaikki maalliset lait ovat ajautumassa ristiriitaan Raamatun kymmenenkäskyn kanssa. Murhatakin saa, kunhan murhaa oman lapsensa maallista lakia noudattaen. Kaikkina aikoina maallinen laki on tarjonnut mahdollisuuden ja jopa velvoittanut massamurhiin. Jos siis haluat olla massamurhaaja, kannattaa noudattaa lakia, joka tarjoaa siihen mahdollisuuksia. Massamurhien jälkeen lapsiakin on ollut paljon tarjolla adoptoitavaksi parempaan tarkoitukseen, kunhan ei sitten riehaannuta surmaamaan myös lapset. Lasta ei siis kannata heittää pesuveden mukana menemään, vaan lapsi tulee valjastaa parempaan tarkoitukseen.

    Kerroppa miten helvetillä siinä estetään lapsen biologiset vanhemmat, jos estetään papistolta puheeet alaikäisiltä Jumalasta tai jotakin.

    Ruotsi on sekulaarinen valtio ja jokaisen ruotsalaisen hihhulivanhemman tulee hyväksyä se tai muuten tullaan vielä isältä ja pojalta leikkaamaan munat juuresta poikki pelkillä puutarhasaksilla ja äidiltä ja tyttäreltä viedään häpykarvotuksen tasauksella vielä häpyhuuletkin ennen leikkausta! :D Sitähän teille sekulaarisuus merkitsee, että ateistit saavat päättää kenenkä munat täältä leikataan juuresta puutarhasaksilla ja kenen naisen häpy ja muu klitoris leikataan!!

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    Esitin ristiriidan tuossa edellä: Jos lapselta riistetään mahdollisuus kunnioittaa biologisia vanhempiaan ja pakotetaan osoittamaan kiitollisuutta ja kunnioitusta "vanhemmille", jotka eivät ole lapsen oikeita vanhempia, on se ristiriidassa Raamatun käskyn kanssa. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta kauan eläisit". Lapsi ei siis elä kauan, jos häneltä riistetään mahdollisuus kunnioittaa isää ja äitiänsä. Törkeetä, että tämä ainutlaatuinen kunnioitus pitäisi lain sekä yleisen mielipiteen mukaan suunnata homoille ja niille vanhemmuuden kipeille, jotka vaanivat biologisten vanhempien lapsia. Lapsi on saatu tuotteistettua leimaamalla biologinen vanhemmuus pahaksi. Ihmishyvyys edellyttää lasten siirtoa pahoilta biologisilta vanhemmilta hyville vaihtoehtovanhemmille.

    Muitakin ristiriitoja on. Periaatteessa kaikki maalliset lait ovat ajautumassa ristiriitaan Raamatun kymmenenkäskyn kanssa. Murhatakin saa, kunhan murhaa oman lapsensa maallista lakia noudattaen. Kaikkina aikoina maallinen laki on tarjonnut mahdollisuuden ja jopa velvoittanut massamurhiin. Jos siis haluat olla massamurhaaja, kannattaa noudattaa lakia, joka tarjoaa siihen mahdollisuuksia. Massamurhien jälkeen lapsiakin on ollut paljon tarjolla adoptoitavaksi parempaan tarkoitukseen, kunhan ei sitten riehaannuta surmaamaan myös lapset. Lasta ei siis kannata heittää pesuveden mukana menemään, vaan lapsi tulee valjastaa parempaan tarkoitukseen.

    "Jos lapselta riistetään mahdollisuus kunnioittaa biologisia vanhempiaan ja pakotetaan osoittamaan kiitollisuutta ja kunnioitusta "vanhemmille", jotka eivät ole lapsen oikeita vanhempia, on se ristiriidassa Raamatun käskyn kanssa."

    Mutta kuinkas se lapsi yleensä muille kuin biologisille vanhemmilleen päätyivätkään.

    Vaihtoehto 1: Biologiset vanhemmat antavat lapsensa adoptoitavaksi, kyseessä on lapsen oikeiden vanhempien tekemä päätös joten isäänsä ja äitiään kunnioittaakseen, lapsen velvollisuus on hyväksyä uudet vanhenpansa kuin nämä olisivat tämän biologisia vanhempia.

    Vaihtoehto 2: Lapsen biologiset vanhemmat kuolevat jättäen lapsen orvoksi, lapsella ei ole biologisia vanhenpia joita kunnioitaa joten lapsen on kunnioitettava ei-biologisia vanhempiaan kuin he olisivat tämän biologinen äiti ja isä.

    Vaihtoehto 3: Biologiset vanhemmat todetaan kyvyttömiksi huolehtia lapsesta ja lapsi viedään heiltä. Tämä on ainoa vaihtoehto joka on ristiriidassa vanhempiensa kunnioittamisen kanssa koska maallinen laki tulee tässä tapauksessa biologisten vanhempien oikeuksien ja lapsen väliin johtaen ristiriidan lapsen tilanteen ja biologisten vanhempien tahdon välille.

    "Lapsi on saatu tuotteistettua leimaamalla biologinen vanhemmuus pahaksi. "

    Kukaan ei ole leimannut biologista vanhemmuutta pahaksi. Mutta biologinen vanhemmuus ei ole myöskään mikään ylivertainen vanhemmuuden muoto millään mittarilla.

    "Periaatteessa kaikki maalliset lait ovat ajautumassa ristiriitaan Raamatun kymmenenkäskyn kanssa. Murhatakin saa, kunhan murhaa oman lapsensa maallista lakia noudattaen."

    Ja ihminen saa pitää muita jumalia eli palvoa vääriä jumalia niin paljon kuin haluaa kunhan sen vaan tekee maallista lakia noudattaen.

    Ja ei teeskennellä, Raamatun mukaan murha on monessakin tilanteessa sallittua eikä se ole mitenkään selvää että kattaako "älä tapa" vielä syntymättömiä vauvoja yhtään sen enenpää kuin monia muitakaan eläviä joiden tappaminen ei ole mikään ongelma Raamatun sanan näkökulmasta.

    Voimmeko olla varmoja että abortoitu lapsi olisi olento jolla olisi vielä sellainen asia kuin sielu? Ja oletetaan että ihminen ja eläin voisi tuottaa yhteisen jälkeläisen, olisi sen abortoiminen väärin? Entäs aivokuolleen lapsen abortointi?

    Ja mitä moraalista eroa on aivokuolleen lapsen ja aivoiltaan vielä hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa olevan lapsen abortoimisen välillä?

    Äänestä

  • raamatun.käskyt kirjoitti:

    Jos ne eivät ole, miksi lakia ei voisi korvata niillä?

    Heh, tää oli hyvä. Korvataan esim. verolainsäädäntö, tieliikennelaki ja kaikki talousrikoksia koskevat lait raamatulla. :D

    ”Ja mitä moraalista eroa on aivokuolleen lapsen ja aivoiltaan vielä hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa olevan lapsen abortoimisen välillä?”

    Eiköhän noista molemmat ole yhtä paljon ihmisiä, ominaisuuksista ja kyvyistään riippumatta. Vai meinaatko, että vajaat voidaan tappaa? Yleensä tässä kohtaa viimeistään ihminen luokittelee itsensä ihmisarvon huipulle. Huipulla ei välttämättä tuule, mutta sieltä on turvallista sanella kanssaihmisten ihmisarvoa ja päättää elämän- ja kuoleman kysymyksistä.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Raamattu ei ole veromyönteinen. Kun Raamatu käsittelee verottamista, käsittelee se sitä aina negatiivisessa valossa. Kansakunta pysyy vallanmainiosti pystyssä ilman verotustakin, mutta kerro se vasemmistolle, joka uskoo taikaseinään.

    Eikä massiivinen riistoverotus edes riitä. Valtion pitää lisäksi ottaa miljarditolkulla velkaa, jotta heidän luomansa koneisto pyörisi. Jos vähänkin on älliä, ymmärtää mistä tässä on kysymys eli sen että mikään määrä rahaa ei riitä koneiston pyörittämiseen. Olisi siis palattava takaisin aikaa ennen verotusta ja velanottoa. Silloinkin oli varmasti elämää, vaikka et sitä uskoisikaan.

    Oli oli. Elämää jota kukaan muu kuin sinä ei haluaisi takaisin.

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    Raamattu ei ole veromyönteinen. Kun Raamatu käsittelee verottamista, käsittelee se sitä aina negatiivisessa valossa. Kansakunta pysyy vallanmainiosti pystyssä ilman verotustakin, mutta kerro se vasemmistolle, joka uskoo taikaseinään.

    Kuvailepa omin sanoin kansakuntaa, joka "pysyi pystyssä" ilman verotusta. Ja sen elintasoa.

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    ”Ja mitä moraalista eroa on aivokuolleen lapsen ja aivoiltaan vielä hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa olevan lapsen abortoimisen välillä?”

    Eiköhän noista molemmat ole yhtä paljon ihmisiä, ominaisuuksista ja kyvyistään riippumatta. Vai meinaatko, että vajaat voidaan tappaa? Yleensä tässä kohtaa viimeistään ihminen luokittelee itsensä ihmisarvon huipulle. Huipulla ei välttämättä tuule, mutta sieltä on turvallista sanella kanssaihmisten ihmisarvoa ja päättää elämän- ja kuoleman kysymyksistä.

    "Eiköhän noista molemmat ole yhtä paljon ihmisiä, ominaisuuksista ja kyvyistään riippumatta."

    Mutta missä todella menee ihmisen ja ei-ihmisen raja? Miten määritellään se mikä ansaitsee ihmisen kohtelun ja mitä voikin sitten kohdella muulla tavalla?

    "Vai meinaatko, että vajaat voidaan tappaa? "

    Ei vaan meinaan sitä että millä perusteella ylipäänsäkään minkään olennon tappaminen olisi olematta väärin ja missä mittakaavassa. Kysymys ei ole siitä että kuinka vajaa jonkin pitää olla että sen saisi tappaa vaan siitä että miksi yhdenlaisten "vajaiden" tappaminen vaikuttaa olevan täysin hyväksyttävää ja toisenlaisten "vajaiden" tappaminen ei ole?

    "Yleensä tässä kohtaa viimeistään ihminen luokittelee itsensä ihmisarvon huipulle. "

    Se mistä minä olen kiinnostunut on se millä perusteella tuo ihmisarvo on olemassa. Jos kohtaisimme ihmisten lisäksi lajin jonka äly ja tietoisuus olisi hyvin lähellä meidän omaa älyämme ja tietoisuuttamme, meidän olisi annettava tälle lajille ihmisoikeudet vaikka kyse ei olisikaan ihmislajin edustajista.

    Äly on erittäin oleellisessa asemassa mitä eri asioiden oikeuksiin tulee sillä älyn mukana tulee myös kyky kärsiä ja älylliselle olennolle kuolema tuottaa kärsimystä.aina jossain määrin joka on se syy miksi kaiken älyllisen elävän tappamista tulisi välttää viimeiseen asti.

    On monia elämänmuotoja jotka eivät omaa kykyä kärsiä. EI ajatuksia, ei tunteita, ei myöskään kärsimystä joten luonnollisesti tällaisille asioille kuolema ns. helppo asia.

    Sitten tulevatkin elämämuodot joilla on tietoisuutta ja älyä vaihtelevissa määrin. Mitä älykkäämpi ja tietoisuudeltaan korkeampi olento, sitä suurempi potentiaali kärsimykseen ja sitä enemmän kyseisen lajin edustajilla oikeuksia, sitä suurempi asia kuolema.

    Ihmisoikeudet perustuvat pääasiassa siihen että kykenemme lajimme keskuudessa tekemään sopimuksia. Kykenemme sopimaan että emme tuota kärsimystä toisillemme. Oikeudenmukaiset ihmisoikeudet koskettavat kaikkia ihmisiä ja toimivat nimenomaan sopimuksen kaltaisesti, kaikki osapuolet ovat sitoutuneet samaan.

    Minun kykyni kärsiä velvoittaa minut kohtelemaan kuin haluan itseni tulevan kohdelluksi kaikkea jotka kykenevät kärsimykseen samankaltaisella tasolla kuin itse kykenen ja vähemmän kärsimykseen kykeneviä heidän kykynsä tason perusteella.

    On monia hyvä perusteita sille miksei sikiöllä ole ihmisoikeuksia, ainakaan siinä määrin että tällä olisi oikeus olla tulematta abortoiduksi:

    Kyseessä ei ole kärsimykseen kykeneväinen asia.

    Itse en olisi yhtään kärsinyt sen takia että minut oltaisiin abortoitu tai ainakin kärsimys olisi ollut äärimmäisen pieni verrattuna nykyiseen kykyyni kärsiä tai edes vastasyntyneen kykyyn tuntea kärsimystä.

    Kyseessä on asia joka on enemmän osa äitinsä kehoa kuin mikään itsenäinen elämänmuoto.

    Niin kauan kuin sikiö kuolisi äitinsä kehon ulkopuolella, sai tämä sitten mitä tahansa hoitoa, sitä ei voida pitää omana yksilönään vaan kyse on osaksi äitiä laskettavasta asiasta ja täten sikiön oikeudet ovat puhtaasti äidin oikeudet. Siinä vaiheessa kun teknologia sallii sikiön kehittymisen äidin ulkopuolella paljon aikaisemmasta pisteestä, myös lapsen oikeudet tulevat lisääntymään siinä vaiheessa.

    Äidin ihmisoikeudet tärkeämpiä kuin sikiön

    Lapsia aina voidaan saada lisää mutta äiti on aina korvaamaton. Sikiö on äärimmäisen riippuvainen äidistä joten sikäli myös äidin tahto on paljon tärkeämpi kuin asian jolla ei ole omaa tahtoa vielä edes ollenkaan. Ja raskaus sisältää aina monia riskejä, joten valta tulee olla riskien kantajalla, ei riskien aiheuttajalla.

    Jos abortti on murha, keskenmeno olisi kuin mikä tahansa kuolema.

    Ja täten jokainen keskenmeno vaatisi kuoleman syyn tutkimisen ja potentiaalisesti jopa jonkun joutumisen rikosoikeudelliseen vastuuseen,

    "Huipulla ei välttämättä tuule, mutta sieltä on turvallista sanella kanssaihmisten ihmisarvoa ja päättää elämän- ja kuoleman kysymyksistä."

    En sanele mitään mitä en haluisi myös yhtälailla itseeni sovellettavan.

    Toki minua nyt harmittaisi jos minut olisi abortoitu mutta toisaalta en nimenomaan siinä abortoidun lapsen asemassa olisi kärsinyt asiasta oikeasti mitenkään pahemmin.

    Kyse on hyvin samasta kuin siinä kuinka ennen kuolemaa se kuolema tuottaa kärsimystä mutta ei sitä kuoleman jälkeen enää sitten kärsitäkään, ainakin siinä tapauksessa tosiaan jos mitään iankaikkisuutta ei ole vaan kuolema on tietoisuuden loppu.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Kuvailepa omin sanoin kansakuntaa, joka "pysyi pystyssä" ilman verotusta. Ja sen elintasoa.

    ”Kuvailepa omin sanoin kansakuntaa, joka "pysyi pystyssä" ilman verotusta. Ja sen elintasoa.”

    Mitä oikein hourit?
    Ei verotus pidä mitään pystyssä. Nytkin verotetaan enemmän kuin koskaan ennen lisäksi otetaan velkaa, jotta koneisto toimisi, niin ja lisäksi pitää leikata, mutta sekään ei näytä riittävän.

    Velka on sama asia kuin lisää veroa. Tulevat sukupolvet maksavat velat verorahoillaan. Kun pirulle antaa piparin, se haluaa vähän ajan kuluttua lasin maitoa. Mikään verotuksella riistäminen ei tule riittämään missään vaiheessa, nytkin massiivisen verottamisen lisäksi otetaan massiivisesti lisää velkaa. Repen mukaan kaiken pitäisi siis pysyä pystyssä ja elintason pysyä vähintään samana, mutta kun ei se pysy, vaan veronmaksajilta leikataan.

    Voi olla, että Ruutilaatikko uskoo taikaseinään, niin että velat muuttuvat saataviksi. Sillähän tässä mennään, ja elintaso senkun nousee. Nerokasta ekonomiaa.

    Äänestä

  • UPDATE_9451523 kirjoitti:

    "Eiköhän noista molemmat ole yhtä paljon ihmisiä, ominaisuuksista ja kyvyistään riippumatta."

    Mutta missä todella menee ihmisen ja ei-ihmisen raja? Miten määritellään se mikä ansaitsee ihmisen kohtelun ja mitä voikin sitten kohdella muulla tavalla?

    "Vai meinaatko, että vajaat voidaan tappaa? "

    Ei vaan meinaan sitä että millä perusteella ylipäänsäkään minkään olennon tappaminen olisi olematta väärin ja missä mittakaavassa. Kysymys ei ole siitä että kuinka vajaa jonkin pitää olla että sen saisi tappaa vaan siitä että miksi yhdenlaisten "vajaiden" tappaminen vaikuttaa olevan täysin hyväksyttävää ja toisenlaisten "vajaiden" tappaminen ei ole?

    "Yleensä tässä kohtaa viimeistään ihminen luokittelee itsensä ihmisarvon huipulle. "

    Se mistä minä olen kiinnostunut on se millä perusteella tuo ihmisarvo on olemassa. Jos kohtaisimme ihmisten lisäksi lajin jonka äly ja tietoisuus olisi hyvin lähellä meidän omaa älyämme ja tietoisuuttamme, meidän olisi annettava tälle lajille ihmisoikeudet vaikka kyse ei olisikaan ihmislajin edustajista.

    Äly on erittäin oleellisessa asemassa mitä eri asioiden oikeuksiin tulee sillä älyn mukana tulee myös kyky kärsiä ja älylliselle olennolle kuolema tuottaa kärsimystä.aina jossain määrin joka on se syy miksi kaiken älyllisen elävän tappamista tulisi välttää viimeiseen asti.

    On monia elämänmuotoja jotka eivät omaa kykyä kärsiä. EI ajatuksia, ei tunteita, ei myöskään kärsimystä joten luonnollisesti tällaisille asioille kuolema ns. helppo asia.

    Sitten tulevatkin elämämuodot joilla on tietoisuutta ja älyä vaihtelevissa määrin. Mitä älykkäämpi ja tietoisuudeltaan korkeampi olento, sitä suurempi potentiaali kärsimykseen ja sitä enemmän kyseisen lajin edustajilla oikeuksia, sitä suurempi asia kuolema.

    Ihmisoikeudet perustuvat pääasiassa siihen että kykenemme lajimme keskuudessa tekemään sopimuksia. Kykenemme sopimaan että emme tuota kärsimystä toisillemme. Oikeudenmukaiset ihmisoikeudet koskettavat kaikkia ihmisiä ja toimivat nimenomaan sopimuksen kaltaisesti, kaikki osapuolet ovat sitoutuneet samaan.

    Minun kykyni kärsiä velvoittaa minut kohtelemaan kuin haluan itseni tulevan kohdelluksi kaikkea jotka kykenevät kärsimykseen samankaltaisella tasolla kuin itse kykenen ja vähemmän kärsimykseen kykeneviä heidän kykynsä tason perusteella.

    On monia hyvä perusteita sille miksei sikiöllä ole ihmisoikeuksia, ainakaan siinä määrin että tällä olisi oikeus olla tulematta abortoiduksi:

    Kyseessä ei ole kärsimykseen kykeneväinen asia.

    Itse en olisi yhtään kärsinyt sen takia että minut oltaisiin abortoitu tai ainakin kärsimys olisi ollut äärimmäisen pieni verrattuna nykyiseen kykyyni kärsiä tai edes vastasyntyneen kykyyn tuntea kärsimystä.

    Kyseessä on asia joka on enemmän osa äitinsä kehoa kuin mikään itsenäinen elämänmuoto.

    Niin kauan kuin sikiö kuolisi äitinsä kehon ulkopuolella, sai tämä sitten mitä tahansa hoitoa, sitä ei voida pitää omana yksilönään vaan kyse on osaksi äitiä laskettavasta asiasta ja täten sikiön oikeudet ovat puhtaasti äidin oikeudet. Siinä vaiheessa kun teknologia sallii sikiön kehittymisen äidin ulkopuolella paljon aikaisemmasta pisteestä, myös lapsen oikeudet tulevat lisääntymään siinä vaiheessa.

    Äidin ihmisoikeudet tärkeämpiä kuin sikiön

    Lapsia aina voidaan saada lisää mutta äiti on aina korvaamaton. Sikiö on äärimmäisen riippuvainen äidistä joten sikäli myös äidin tahto on paljon tärkeämpi kuin asian jolla ei ole omaa tahtoa vielä edes ollenkaan. Ja raskaus sisältää aina monia riskejä, joten valta tulee olla riskien kantajalla, ei riskien aiheuttajalla.

    Jos abortti on murha, keskenmeno olisi kuin mikä tahansa kuolema.

    Ja täten jokainen keskenmeno vaatisi kuoleman syyn tutkimisen ja potentiaalisesti jopa jonkun joutumisen rikosoikeudelliseen vastuuseen,

    "Huipulla ei välttämättä tuule, mutta sieltä on turvallista sanella kanssaihmisten ihmisarvoa ja päättää elämän- ja kuoleman kysymyksistä."

    En sanele mitään mitä en haluisi myös yhtälailla itseeni sovellettavan.

    Toki minua nyt harmittaisi jos minut olisi abortoitu mutta toisaalta en nimenomaan siinä abortoidun lapsen asemassa olisi kärsinyt asiasta oikeasti mitenkään pahemmin.

    Kyse on hyvin samasta kuin siinä kuinka ennen kuolemaa se kuolema tuottaa kärsimystä mutta ei sitä kuoleman jälkeen enää sitten kärsitäkään, ainakin siinä tapauksessa tosiaan jos mitään iankaikkisuutta ei ole vaan kuolema on tietoisuuden loppu.

    "Mutta missä todella menee ihmisen ja ei-ihmisen raja? Miten määritellään se mikä ansaitsee ihmisen kohtelun ja mitä voikin sitten kohdella muulla tavalla?"

    Etkö ymmärrä, että ihmiselämää tulee kunnioitaa ja puolustaa alusta asti. Jos et niin tee, ei ole syytä olettaa, että tekisit sen missään vaiheessa. Aina löytyy jokin syy olla kunnioittamatta. Jos et kunnioita ja puolusta ihmiselämää, et myöskään voi olettaa, että sinun elämälläsi olisi noteraatavaa arvoa.

    " Ei vaan meinaan sitä että millä perusteella ylipäänsäkään minkään olennon tappaminen olisi olematta väärin ja missä mittakaavassa. "

    Harvoin tappamisen motiivi on väärä. Yleensä ihmisiä tapetaan paremman toivossa, niin että tappamisesta olisi hyötyä joko maailman paremmaksi saattamiselle tai yksilölle. Tappamisen hyötyjen katsotaan olevan suurempia kuin uhrattavan ihmiselämän, joten tapamme hyvyyttämme.

    "kuinka vajaa jonkin pitää olla että sen saisi tappaa "

    Suurimmissa kansanmurhissa on tapettu yhteiskunnan parhaat yksilöt: oppineet, taiteilijat jne., koska heidän on katsottu olevan uhka järjestelmälle. Tavalliset rivityhmät ovat välttyneet tulla tapetuiksi. Tästä syystä Venäjällä, Kiinassa ja monissa kehittyneissä järjestelmissä, ei ole jäljellä kuin hyppysellinen parempaa ainesta, jotka voisivat jättää historiaan jäljen lahjakkuudellaan ja kyvykkyydellään. Ilmiö on tätäkin laajempi, mutta jätetään tämä nyt tähän. Tulevaisuuden yhteiskunta on vajaiden johtama, koska he ovat vallassa. Älyköt ovat joko murhattu tai muulla tavalla sivutettu ja jäljellä on vain vallanhimoisia ääliöitä. Tämä selittänee pitkälti Euroopan nykyisen tilan.

    "Se mistä minä olen kiinnostunut on se millä perusteella tuo ihmisarvo on olemassa. "

    No niin, nytpä pääsen valaisemaan pimeyttäsi.
    Ihmisarvo ei ole ominaisuusperusteinen, vaan tekijä perusteinen. Jumala on meidät tehnyt, joten olemme arvokkaita siksi. Siksi meillä on kiistämätön ihmisarvo, ja se on meillä kaikilla. Vain Jumala (tekijä) tietää oikeasti arvomme. Me voimme tehdä hyvin ja kunnioittaa Jumalaa, joka loi meidät ja toivoa että ihmisarvomme asettuu oikeaan kohtaan.

    "On monia elämänmuotoja jotka eivät omaa kykyä kärsiä. EI ajatuksia, ei tunteita, ei myöskään kärsimystä joten luonnollisesti tällaisille asioille kuolema ns. helppo asia."

    Ajatuksesi on mielipuolinen.
    Väitätkö, että tyhmät eivät kärsi, koska heidän älykkyytensä ei riitä kärsimiseen? En varsinaisesti ymmärtänyt pointtiasi, hait sitä liian kaukaa. Mitä kärsimykseen tulee, kaikki kärsivät. Kärsimys kuuluu elämään ja jalostaa meistä toivon mukaan parempia ihmisiä toisillemme. Ahaa! nyt mä taisinkin hoksaa - ajattelit, että olet kärsinyt enemmän kuin monet muut, ehkä jopa eniten. Onneksi minä olen päässyt vähemmällä. Elämäni on ollut kaikin puolin auvoisaa loikoilua. Toivon saavani osakseni edes pienen kärsimyksen, jotta ihmisarvoni kohentuisi. Tosin voi olla, että älyni ei riitä siihen, mutta jätetään asia meidän keskeiseksi.

    "Etkö ymmärrä, että ihmiselämää tulee kunnioitaa ja puolustaa alusta asti. "

    Abortti ei ole sama kuin ihmiselämän kunnioittamattomuus tai puolustamattomuus. Myöskin tunnut nimenomaan kokoajan unohtavan sen äidin ihmiselämän kunnioittamisen ja puolustamisen puolustaaksesi jonkin elämää joka on vielä aika kaukana elävästä ihmisestä.

    Kyse on prioriteeteistä, elävien ihmisten asiat ennen niitä joiden elämä ei ole edes oikeasti alkanut. Se elävä solumöykky voi ehkä biologisesti edustaa ihmislajia mutta totuus on se ettei sen sisällä ole vielä ketään ihmistä sisällä.

    "Tappamisen hyötyjen katsotaan olevan suurempia kuin uhrattavan ihmiselämän, joten tapamme hyvyyttämme."

    Mikään hyöty ei ole niin suuri että se oikeuttaisi ihmispersoonan uhraamisen, mutta asia onkin niin ettei se aborttirajoitusten mukainen ihmiselämän alku omaa ihmispersoonaa vielä ja mitä tärkeintä, ole muutenkaan itsenäinen organismi vaan lapsihan viettää suuren osan raskausajasta ylipäänsäkin loisena rasittaen äidin kehoa antamatta mitään takaisin.

    "Ihmisarvo ei ole ominaisuusperusteinen, vaan tekijä perusteinen. Jumala on meidät tehnyt, joten olemme arvokkaita siksi. Siksi meillä on kiistämätön ihmisarvo, ja se on meillä kaikilla."

    Mutta missä vaiheessa tuo ihmisarvo alkaa, missä vaiheessa Jumalaa pitää ihmistä arvokkaana? Missä vaiheessa Jumala tekee päätöksen siitä että ihminen on tarpeeksi arvokas saadakseen syntyä sen sijaan että tulisi keskenmeno?

    Ja eihän Jumala meitä tehnyt biologia, Jumala teki vain mallikappaleet ja sen jälkeenhän se on puhtaasti ollut biologisia joka minut ja sinutkin on tehnyt.

    Ja onhan Jumala tehnyt myös kaikki eläimet ja kasvitkin, miksei niillä ole kiistämätöntä ihmisarvoa?

    "Väitätkö, että tyhmät eivät kärsi, koska heidän älykkyytensä ei riitä kärsimiseen?"

    Tyhminkin on tarpeeksi älykäs kärsimään, puhuin esim. kasveista ja monista yksinkertaisimmista eläimistä joille kuolema on kirjaimellisesti helppo asia koska kyky kärsimykseen on periaatteessa jopa olematon näillä.

    Ei sitä rukoilijasirkkakoiras oman päänsä sisäisessä pienessä maailmassa kärsi pahemmin siitä että parittelun yhteydessä saattaa menettää päänsä ja tulla syödyksi naaraan toimesta. Rukoilijasirkkakoiras näkee vain tilaisuuden paritella.

    "Ahaa! nyt mä taisinkin hoksaa - ajattelit, että olet kärsinyt enemmän kuin monet muut, ehkä jopa eniten. "

    Olen kärsinyt kyllä paljon, osaltaan nimenomaan siksi että olen liian nöyrä ja kiltti luonteeltani mutta minun kärsimykseni on hyvin pientä verrattuna siihen kärsimykseen jota monet muut ovat joutuneet kokemaan.

    Pointtini oli se kuin tällä planeetalla on monta elävää asiaa jolla ei ole mitään tietoa kärsimyksestä, kukka ei itke sitä että tuli poimituksi vaikka ihminen kykeneekin tajuamaan kuinka julma teko kukan poimiminen on.

    "Toivon saavani osakseni edes pienen kärsimyksen, jotta ihmisarvoni kohentuisi. Tosin voi olla, että älyni ei riitä siihen, mutta jätetään asia meidän keskeiseksi."

    Ihmisarvosi on sama, tekisit sitten mitä tahansa, olet elänyt ihmiselämää joten sinulla on sama ihmisarvo kuin muillakin, myös minulla.

    ”Mutta missä vaiheessa tuo ihmisarvo alkaa, missä vaiheessa Jumalaa pitää ihmistä arvokkaana? Missä vaiheessa Jumala tekee päätöksen siitä että ihminen on tarpeeksi arvokas saadakseen syntyä sen sijaan että tulisi keskenmeno?”

    Ihmisarvomme oli jo ennen kuin meitä oli.
    Ajankohta ja ominaisuudet eivät muuta arvoamme.
    Näin ollen, abortoidut ja keskenmenneet ovat yhtä paljon ihmisiä joilla on ihmisarvonsa.

    Jumala loi ihmisen iankaikkisuutta varten.
    Iankaikkisuus näkökulmasta, abortoitu on yhtä paljon Jumalan suunnittelema, vaikka syntyminen jostain syystä ei toteutuisikaan. Ihmiselämä alkaa maan päällä ja jatkuu iankaikkisuudessa.

    Materialismin lähtökodasta ihminen on tuote esim. Yhdysvaltalainen aborttiklinikka myy abortoitujen ruumiinosia. Abortoiduille on markkinat ja jotkut tahot haluavat ostaa tuotteita. Sinulle tämä ei vissiin ole ongelma eikä tämä todennäköisesti pistä millään tavalla kellojasi soimaan. Vallan mainiostihan niitä ihmisen osia voi myydä, koska ne eivät täytä ihmisyytesi vaatimuksia. Tietynlaista ihmiskauppaa tämäkin.

    Kehtaatko sami kertoa kuinka monta siittämääsi raskautta on keskeytetty?

    Äänestä

"Yhteiskunnassa julkinen vallankäyttö on uskottu esivallalle. Sen velvollisuutena on suojella kaikkia kansalaisia ja huolehtia oikeuden toteutumisesta. Hyvä esivalta on Jumalan parhaita lahjoja. Uskollisuus Jumalalle on kuitenkin tärkeämpää kuin ihmisten totteleminen.

Kun kunnioitamme niitä, joille on uskottu hallitsemisen tehtävä, osoitamme luottavamme Jumalan huolenpitoon. Jumala lupaa, että tästä seuraa hyvää myös itsellemme."

http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/4.html

Äänestä
  • Me olemme edelleen läpikotaisin luterilainen yhteiskunta, kuten ovat läntiset naapurimmekin. Orjien uskonnolla lepää hyvinvointivaltion perusta.

    Se hyvinvointiyhteiskunnan ja valtionuskontomme pehmeä ydin:

    https://www.youtube.com/watch?v=utGOmzuFswY

    Äänestä

  • Kannattaisi kattella ja tutkaista tarkemmin tuota lutherilaisuuttasi, sillä kaikki Pohjoismaat on valtiona kylläkin sekulaarisia, paitsi SUOMI!

    Äänestä

Oliko esikuvasi Jeesus vai Jumala vai mikä se oli!? Kun aikoinaan povasin yhdelle kreationistille, että niitä suuria ihmisiä löytyy paljon lähempääkin, jopa suvustani historiallisia saksalaisia aatelisia myöden niin taisipa tämä kreationisti todeta että he itse kuuluvat vain "Jumalan sukuun" ja he viisveisaavat, vaikka joku olisi ollut peräisin Kreivittärestä tai Herttuan suvusta.
Kun totesin että olen mahdollisesti kaukaista sukua "saksalaisittain" Englannin kuninkaille (joka saattaa olla totta!). Kreationisti sanoi: "Et sä voi olla mitään nimessä niille sukua kun olet ateisti, mutta me ollaan aina korkeampia kuin sä ja se on Jumalan suku"! :)

Äänestä
  • Joidenkin lahkojen mukaanhan nämä uskovaiset ovat oikein "todellisia juutalaisia", eli Valittua Kansaa.

    Äänestä

  • Vai niin, että saksalaisia sukujuuria.

    Annan sulle nyt hyvän neuvon, jota kannattaa noudattaa:

    Jos näet pienen viiksekkään miehen, niin kierrä se kaukaa äläkä vaan missään nimessä lähde seuraamaan sitä.

    Äänestä

  • maan.korvessa kirjoitti:

    Vai niin, että saksalaisia sukujuuria.

    Olen mies ja hetero enkä lähtisi yhdenkään viiksekkään miehen perässä!

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Joidenkin lahkojen mukaanhan nämä uskovaiset ovat oikein "todellisia juutalaisia", eli Valittua Kansaa.

    Siis mä olen hyvin-hyvin kaukaista sukua Englannin Kuningatar Victorialle, vaikka mun aatelissukulaiseni palvelivat Venäjän hovissa!

    Äänestä

  • Valitettavasti isoäitini on syntynyt vasta 1920-30 -luvun vaihteessa, joten hyvin kaukana on ollut siitä Hitleristä vaikka suku taisi puhua parempaa saksaakin kuin Hitler koskan.

    Äänestä

  • maan.korvessa kirjoitti:

    Vai niin, että saksalaisia sukujuuria.

    Annan sulle nyt hyvän neuvon, jota kannattaa noudattaa:

    Jos näet pienen viiksekkään miehen, niin kierrä se kaukaa äläkä vaan missään nimessä lähde seuraamaan sitä.

    Onkos se viiksimies töissä Volsvaakenin inssinä, pakokaasuosastolla valehtelee, etteine kaasut pahaa tee?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Nikkivarkaan.uhri kirjoitti:

Hyvässä kotikasvatuksessa on perinteisesti nojauduttu vanhoihin koeteltuihin esikuviin, esimerkiksi kreikkalaisen mytologian, roomalaisten suurmiesten ja erityisesti kristillisen Raamatun henkilöiden elämään.

Täällä ateismipalstalla tuntee ikään kuin vierailevansa nuorisopsykiatrian osastolla, jossa ammattilaiset joutuvat kantamaan huolta esikuvien puuttumisesta nuorten elämästä. Omasta elämästäni esikuvia ei ole puuttunut, joten en myöskään varasta toisten kirjoittajien nimimerkkejä.

Eilen kirjoitin palstalle nikillä "Himon.uhri" ja muutamaa tuntia myöhemmin ateistinen nikkivaras oli jo rekisteröinyt nikkini itselleen. Hän pani suuhuni valheita, joista selvisi, että nikkivaras oli aivan ilmeisesti itse kasvanut lestadiolaisperheessä.

Nikkivaras ei kunnioitanut edes isäänsä ja äitiänsä, omia vanhempiaan. Oletteko kaikki palstan ateistit samanlaisia? Hävettääkö teitä koskaan, edes vähäisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu