Olisiko aika puhua amerikan roskasakista...

..katselin juuri elokuvaa; 12 vuotta orjana.
Myös Django Unchained on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut lännenelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Quentin Tarantino. Oli mahtava elämys.

Nimittäin siksi, että orjuus ja "old southern dixie" kusipäiset orjuus liput ovat roskaa. On naurettavaa ja pikkuisen paradoksaalista, että tuulen viemää elokuvaa tuotti juutalaiset, ihan pokkana vaan. Nyt ollaan himppa toista mieltä.

Orjuus on käsittämätön kiusa. 1960 luvulla amerikassa oli täysin etälä-valtioissa natsi rasismi päällä.
Joskus faija sanoi 60-luvulla, että on väärin mitä siellä tehdään mustille, mutta emme voi ottaa kantaa, koska vasemmisto puoltaa mustia!
syynä oli se, että vasemmisto murhaa omia kansalaisiaan sosialistisissa maissa miljoonittain. Ei saanut hyväksyä mitään vasemmiston ajatuksia.Tietysti suomessa siinä oli keskusta mukana.

Olisiko nyt aika olla kaikkea tällaista vastassa, me emme hyväksy tälläistä, edes uskonnon pakolla...
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_11406717 kirjoitti:

..katselin juuri elokuvaa; 12 vuotta orjana.
Myös Django Unchained on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut lännenelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Quentin Tarantino. Oli mahtava elämys.

Nimittäin siksi, että orjuus ja "old southern dixie" kusipäiset orjuus liput ovat roskaa. On naurettavaa ja pikkuisen paradoksaalista, että tuulen viemää elokuvaa tuotti juutalaiset, ihan pokkana vaan. Nyt ollaan himppa toista mieltä.

Orjuus on käsittämätön kiusa. 1960 luvulla amerikassa oli täysin etälä-valtioissa natsi rasismi päällä.
Joskus faija sanoi 60-luvulla, että on väärin mitä siellä tehdään mustille, mutta emme voi ottaa kantaa, koska vasemmisto puoltaa mustia!
syynä oli se, että vasemmisto murhaa omia kansalaisiaan sosialistisissa maissa miljoonittain. Ei saanut hyväksyä mitään vasemmiston ajatuksia.Tietysti suomessa siinä oli keskusta mukana.

Olisiko nyt aika olla kaikkea tällaista vastassa, me emme hyväksy tälläistä, edes uskonnon pakolla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu