Neutraaliako? Hiili on elämän perusedellytys

Hiilipölyn sokaisemat kansan kiihottajat puhuvat jostakin hiilineutraalista ilmastosta ikään kuin siitä aukeaisi taivas maan päälle. Simsalabim!

Nämä kaunosielut ohjailevat muka ilmastonmuutosta, mutta ilmasto ei välitä ihmisen ohjailusta. Se elää omaa "elämäänsä" kuten ennenkin tulivuorenpurkauksineen, maanjäristyksineen, trooppisine myrskyineen ja jääkausineen.

Hiili on elämän perusedellytys, sillä ilman hiiltä ei olisi kasveja, eläimiä eikä eläinkuntaan kuuluvaa ihmistäkään.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kasvihuoneilmiö ja hiilidioksidi testissä
Sunnuntai 28.02.2016

Kasvihuoneilmiöstä puhutaan paljon. Arrheniuksen kasvihuoneteoria lupaa, että kasvien tuottama hiilidioksidi absorboi pitkäaaltoista lämpösäteilyä ja säteilee sitä taas ympärilleen. Näin pysyy kasvihuone ympäristöään lämpimämpänä. Mitä enemmän hiilidioksidia, sitä kuumempi on tunnelma. Hienoa, tuollahan pääsee lämmittämisestä.

Asia vaivasi pollaa sen verran, että piti tehdä kokeita. Istutin tomaatintaimet tänäkin keväänä liian varhain kasvihuoneeseen. Halla uhkasi.

Hiilidioksidia saa ostaa pullokaupalla. Kraana auki ja kaasua ansariin. Päästinkin sitä viljalti, että varmasti piisaa.

Mutta hitto, eipä noussut kasvihuoneen lämpötila, päinvastoin, se rupesi laskemaan. Ei järin paljoa, mutta kuitenkin. Syykin selvisi, kun vilkaisin kaasupullon kylkeä. Se veti reippaasti kuuraan, sitä mukaa kun paine pullossa laski. Hallalta pelasti vain ripeä turvautuminen konservatiiviseen lämmitysmenetelmään.

Hallattomana yönä kokeilin tupruttaa hiilidioksidia kasvihuoneeseen pienellä paineella tuntitolkulla. Lämpömittari kertoi, että lämpötila on sama kasvihuoneessa ja sen ulkopuolella. Mitään eroa ei voinut havaita.

Kuumana, aurinkoisena päivänä päätin sulkea kasvihuoneen tuuletusluukun. Lämpö kaapaisi äkkiä lähelle kolmeakymmentä astetta. Mahtaa siellä olla korkea hiilidioksidipitoisuus. Hiilidioksidimittari kuitenkin uskalsi väittää, että hiilidioksidipitoisuus kasvihuoneessa oli tasan sama kuin ulkona. Äkkiä tuuletusluukut auki, etteivät tomaatit saa lämpöhalvausta.

Yksinkertainen koetoiminta pani epäilemään, että Arrheniuksen kasvihuoneilmiötä ei ainakaan kasvihuoneesta löydä. Niinpä tuota harhaan johtavaa nimitystä ei tulisi käyttää, eikä varsinkaan ilmastotieteessä.

Taitaa olla niin, että kasvihuoneen lattiasta ja kasveista säteilevä lämpö lämmittää kasvihuoneen ilmaa. Seinät ja katto estävät lämmenneen ilman karkaamisen. Kasvihuoneen sisällä toimii tehokas konvektio lämmön tasaajana.

Seinä- ja kattomateriaalit heijastavat säteilyä hieman takaisin, mutta vain hieman. Se ei riitä hallan torjuntaan kuin korkeintaan asteen verran. Näin kertoo lämpömittari. Hiilidioksidilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Jussi Knuuttila

Seinäjoki

Äänestä

Hienoa, että olet kokeellisesti todennut hiilidioksidin vaikutuksen kasvihuoneen lämpötilaan, ei vaikutusta. Hiilidioksidiasia on päässyt ryöstäytymään poliittisten päättäjien kopeloimaksi, jolloin ei ole odotettavissa kuin sutta ja sekundaa ja sitähän on viime aikoina tullutkin runsaasti.

Aikanaan eräs metsänhoitaja ei uskonut virallisia tahoja siitä, millä metsät pitää saada kasvamaan nopeammin. Hän teki itse kokeilun istuttamalla puita ja kasvattamalla osan niistä oman oppinsa mukaisesti ja osan virallisten ohjeiden mukaan. Omien oppien mukaan kasvatetut puun taimet olivat vuosien mittaan kasvaneet pituutta kolme kertaa enemmän kuin vertailtavat taimet. Viralliset metsänhoitajapiirit panivat öykkäröivän metsänhoitajan boikottiin. Totuus oli heille liian karvas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Hiilipölyn sokaisemat kansan kiihottajat puhuvat jostakin hiilineutraalista ilmastosta ikään kuin siitä aukeaisi taivas maan päälle. Simsalabim!

Nämä kaunosielut ohjailevat muka ilmastonmuutosta, mutta ilmasto ei välitä ihmisen ohjailusta. Se elää omaa "elämäänsä" kuten ennenkin tulivuorenpurkauksineen, maanjäristyksineen, trooppisine myrskyineen ja jääkausineen.

Hiili on elämän perusedellytys, sillä ilman hiiltä ei olisi kasveja, eläimiä eikä eläinkuntaan kuuluvaa ihmistäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu