Luukkaan evankeliumin historiallista

katsotaanpasitten

problematiikkaa.
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1200003607
Jw.org myötäilee monia muita uskonnollisia lähteitä pyrkiessään osoittamaan, että Herodes suuri ei olisi kuollut 4 eaa vaan noin 1 eaa, koska se sopii paremmin uskovaisten omiin laskelmiin. Lisäksi he koettavat uskotella, että Quirinius olisi ollut joko kahteen otteeseen Syyrian käskynhaltijana tai kuten jotkut tahot esittävät: että Quiriniuksia olisi ollut kaksi.
Herodeksen pojat aloittivat hallintokautensa 4eaa, mutta siitä huolimatta jotkut koettavat uskotella, että heidän isänsä olisi menehtynyt vasta kolme vuotta tämän jälkeen. Voisiko joku perustella tämän asian ihan omina sanoin ja hyvien lähdetietojen kera?
Kenties joku voisi myös kertoa miten Lapis Tiburtinus -piirtokirjoitus todistaa, että Quirinius olisi ollut käskynhaltijana jo ennen ajanlaskun alkua?
Wikipedia tietää Quiriniuksesta ainakin tämän verran:
"Palattuaan Roomaan hänet nimitettiin vuonna 12 eaa. konsuliksi. Pian Augustus nimitti hänet Galatian ja Pamfylian maaherraksi.

Vuoden 1 eaa. paikkeilla Augustus otti Quirinuksen lapsenlapsensa Gaius Caesarin opettajaksi (rector). Augustus suunnitteli Gaiuksesta omaa seuraajaansa ja halusi, että tämä saisi nähdä, miten provinsseja hallittiin. Quirinus lähti Gaiuksen mukana Lähi-itään, jossa kruununperillinen sai tavata Parthian uuden kuninkaan Fraatakeen. Kun roomalaiset Gaius Caesarin johdolla hyökkäsivät Armeniaan, oli Quirinus luultavasti tämän mukana neuvonantajana. Gaius Caesar kuoli kuitenkin taistelussa saamiinsa vammoihin vuonna 3."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Publius_Sulpicius_Quirinius
Rooman kuvernöörit Syyriassa löytyvät tuolta
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Roman_governors_of_Syria
Koska siinä nyt on aukko kohdalla 4-1 eaa, on siihen tietysti uskovaisten taholta sovitettava, joku heille sopiva. Maallinen historia tunkisi siihen kylläkin Pison:
"Some consider that Lucius Calpurnius Piso "the Pontifex" was here the governor of Syria. This is based on an inscription called the Lapis Tiburtinus"
Eikös olekin jännää, että samainen Lapis Tiburtinus tukeekin tätä näkemystä, eikä suinkaan Quiriniusta.

Asiaan liittyy myös ainakin Apowikin mainostama mystinen kolikko, josta ei anneta pienintäkään todistetta mihinkään suuntaan. Mistä lähtien pelkästään se, että sanoo jotain, riittää todisteeksi? Olemattomien mikrokirjainten olemassaolo ei todista mitään, varsinkaan kun sille ei ole todisteita.
http://infidels.org/library/modern/richard_carrier/quirinius.html

Jaa niin, oliko vielä niin, että Juudea liitettiin Syyriaan vasta 6 yaa, joten miksi siellä olisi kerätty veroja ennen sitä?

5

63

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heheee

      Tämä aloitus sopii myös muille palstan uskovaisille, ei vain todistajille ;)

    • Konututtaa

      Laitan tähän Uuden maailman käännöksen päivityksestä:

      "" Uudenmaailman käännöksen vuoden 2008 painoksen johdannossa kerrotaan näin:
      - - Raamatun tekstejä ei ole käännetty mukaillen. Sen sijaan on pyritty kääntämään niin kirjaimellisesti kuin mahdollista, silloin kun nykykieli sen sallii eikä kirjaimellinen käännös kätke ajatusta. Tällä tavoin täytetään niiden toive, jotka haluavat saada tarkan käännöksen alkuperäisestä.

      Vartiotornissa 15.12.2015 sivulla 15:
      Miksi monia ilmauksia ei ole enää käännetty kirjaimellisesti? Vuoden 2013 englanninkielisen tarkistetun laitoksen liitteessä A1 sanotaan, että hyvä raamatunkäännös ”välittää sanan tai ilmauksen oikean merkityksen, kun kirjaimellinen käännös vääristäisi tai hämärtäisi sen”. ""

      -------------

      No siinä on ainakin puheenaihetta totistajille. Näitä salaisuuksiahan ei tarvitse kadunmiehelle kertoa, jos joku osaa niistä mainita, tietää että todistajakaksikko että nyt tuli kiireen aika bussille. Mutta miksi noita tietoja tarvitsee todistajakaan ?

      • Turnipsinsyöjä

        Konua, kun ei lahko vastaa

        Jos minä perustaisin uskonnon, niin tottahan minä sentään vastaisin, jos siihen viittsittäisiin osoittaa kiinnostusta niin että kysyttäisiin


      • HuitHaitHapelia

        Lahkon helmet eivät ole sikoja varten. Sitäpaitsi johtopoppoo on ajatellut tilata seuraavaksi erikoishelmiäiskoritetut kultarolexit itselleen. Eikä turnipsinsyönnillä itsensä elättävä voi semmoisia ymmärtää.


    • Joo. Siis aivan ensimmäiset maininnat luukkaan evankeliumista löytyvät Kärsämäen kiertokoulun päiväkirjoista. Siinä kerrotaan Luukas-nimisen opilan ja vähäpojan pingoitelleen tunnilla salaa sianrakkoja ja kirjoitelleen niihin sekopäisiä satuja jostain jessulista Kaanaan maalta. Satuilujen mukaan teki ihmeitä. Mm. osasi hienoja kortti- ja taikatemppuja. Sadun jessulla oli myös tukiharvinainen aasin ja aapishärjän sekä potkukelkan ajokortti.
      Toinen varma maininta on Aku Ankan vuosikerrasta 1914, jossa Mummo Ankka puhelussaan Hessu Hopolle mainitsee Luukas-karjun sairastumisesta hinkuyskään ja tippuriin ja tappuriin vakavasti.
      Että kyllä se satu satuolento jessulista hyvin varmalla historiallisella pohjalla on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      578
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. 42
      496
    Aihe