Kuon kuolet haluatko et omaisesi pitää sinulle

Tuskinpa minä siinä vaiheessa enää haluan mitään.

Olen kieltänyt kirjallisesti peijaisten pitämisen. Muutama ihminen on mukana kun minut viimeiselle matkalle saatetaan, jos ovat vielä silloin elossa. Nimet on paperilla. Tuhkaus, ja he jotka jäljelle jäävät saavat päättää mihin tuhkat laitetaan. Hautapaikkaa en myöskään halua. Uurnaani ei saa laittaa myöskään mihinkään muistolehtoon. Ovat luvanneet kunnioittaa toiveitani.

Riittää ku lähiomaiset hoitaa krematorioon,
mahdollisimman salaiset pienet hautajaiset, ei kutsuja suuria sukulais laumoja,
tuhka ripoltellaan puolison kanssa samaan kuoppaan,
juhlia ei tarvita mun takia,
jos nyt sitten itse haluavat itselleen iloksi juhlia sitä kun pääsivät minusta vihdoin eroon,,,,
surua ei tarvi kenekää kantaa,
tietenki ne suree sitä kun eivät tarpeeksi käyneet mua kattomassa,
mutta se on t u r h a a ,,,
ei missää tapauksessa tarvi sitäkää surra,
kaikki on mun kohdallani silloin jo hyvin
olen jo silloin luojan luona taivaassa,
iloitkoon omasta elämästään
eläköön mahdollisimman hyvää omaa elämäänsä vielä niinkauan kuin se on heille itselleen mahdollista,

Minulle on aivan sama, mitä tekevät minulle kuoltuani. Ehkä olisi trendikästä, jos vaikka kierättäisivät. Itse olen määritellyt raatoni kohtaloksi, että jonnekkin maantäytteeksi tai mikä parasta; minkin ruoaksi, pääsishän sitten joskus jonkun vauraan naiseläjän kaulaan, kun sitä autuutta ei eläessään saanut kokea.
Sen osaan kuvitella, että kunnon riemujuhla siitä syntyy, kun pääsevät minusta eroon. Siinäkin on hyvä asia, että voin tuotta iloa toisille edes kuoltuani, kun eläessä sekään ei ole oikein onnistunut.

Malttamattomana sitä odotellessa näitä joutavuuksia kirjoittelen.

Minulla ei taida olla sitten jäljellä montakaan sukulaista. Sisko on parisen vuotta nuorempi, hänellä kolmikymppinen lapseton tytär. Nuorin sisko melkein kahdeksan vuotta nuorempi ja hänellä kaksi kaksikymppistä poikaa. En ole kovin paljoa yhteyttä pitänyt näiden siskojen lasten kanssa, kun asuvat etäämmällä. Mikäli elän vielä kaksi-kolmekymmentä vuotta niin siskot ovat myös vanhoja, mikäli vielä elävät.
Omaisuuteni testamenttaan tehokkaalle lähetysjärjestölle ja jätän seurakunnalleni pienen hautaamisrahan. Taitaa se olla se rakkain ja läheisin joukko siellä seurakunnassa. En suostunut pitämään edes vuosisynttäreitä ja puhuin, että hommatkaan sitten hautaan, jos vaikka yllättäen aika jättää. Mikäli haluavat saavat laittaa paikallislehteen yleisen kutsun kaikille minut ystäväkseen, tuttavakseen ja läheisekseen tuntevalle.
Hautapaikkaan täällä päin tilaa vielä riittää, mutta en nyt ihan vastaan ole, jos ruumiini tuhkataan. Pieni laatta saa olla ilmineeraamassa jälkipolville, että tällainen henkilö on joskus täällä tallustellut.

Olen kertonut läheisilleni ne asiat, joihin haluan vaikuttaa, elleivät he itse jostain syystä haluaisi menetellä toisin. Kun taloudellinen tilanne ei todennäköisesti aiheuta rajoituksia, haluaisin, että ystäville ja tutuille järjestettäisiin suurehkot iloiset juhlat. Niissä muisteltaisiin iloisia asioita, hauskoja yhteisiä kokemuksia vuosien varrelta, ja teemana olisi eletystä elämästä iloitseminen. Osallistujat saisivat nauttia hyvästä juoma- ja ruokatarjoilusta sekä mukavasta ohjelmasta samalla kun tapaisivat myös vanhoja kavereita. Halutessaan ihmiset voisivat kertoa hauskoja ja hassunkurisiakin muisteluita eletyn elämän varrelta.

Tuhkani kätketään luultavasti tietylle hautausmaalle ja suvun hautakiven alustakiven päälle laitetaan kaunis pyöreähkö graniittikivi, johon on kaiverrettu vain etunimeni eikä mitään muuta. Olen katsellut sopivia kiviä aina välillä luonnossa liikkuessani, mutta toistaiseksi ei ole tullut sopivaa vastaan. Jos tulee, saatan kaiverruttaakin sen valmiiksi ja laittaa elinajaksi ikkunalaudalle tai parvekkeen pöydälle koristeeksi, odottelemaan loppusijoituspaikkaa.

Tuhkan voivat lähimmäiseni käydä kaivamassa pikkukuoppaansa ihan milloin ehtivät ja haluavat. Jos jompi kumpi nimeämistäni tutuista kirkonmiehistä ehtii jossain välissä paikalle, voisi tilanteeseen liittää siunaamisen.

Perillisille määräsin, että tuhkani on laitettava menemään joen vastavirtaan.
Totesivat tyynesti, että niinhän se tulee kuitenkin menemään vaikka ei laittaisikaan. Vaikeampi olisi saada se menemään myötävirtaan.

Tyttö ,vaimo ja minä oltiin yhtä ja vaimon kans vieläkin.
Todennäkösesti olen seuraava lähtijä ja se on polttohautaus ,ei tuu kuin vanhempi tyttö perheineen jos haluaa ,olen antanut vapautuksen.
Tuhkat samaan paikkaan mis tyttö lepää.

Jälkeenjäävät voivat tehdä miten parhaaksi katsovat ja varmaan hyvin katsovat. Olen heille kertonut, että jos eivät muuta keksi niin lukekaa vaikka vanhan intiaanin rukous:

"Kun olen kuollut
Itke hiukan minun vuokseni
Ajattele minua toisinaan
Mutta älä liikaa
Ajattele minua silloin tällöin
Sellaisena kuin olin eläessäni
Toisinaan on mukava muistella
Mutta ei kauan
Jätä minut rauhaan
Niin minäkin jätän sinut rauhaan
Ja niin kauan kuin elät
Säästä ajatuksesi eläviä varten"

Mä aattelin elää kauemmin kuin yksikään sukulainen, lapsia lukuunottamatta. Että ihan sama mitä he keskenään tekevät.
Mutta yhden viimeisen aion heitä kiusata, pakottamaan kuuntelemaan Rival Sonsia - Jordan. Upea surubiisi. Olen sen ennenkin linkittänyt, tulkoon vielä kerran. Teillekin kiusaksi.

https://www.youtube.com/watch?v=2kakGAlB1zU

Pojan vierelle. Hän lähti ennen minua, sitten ollaan lähellä ikuisesti.

Jos en ehdi itse mitenkään valmistautua ennen kuin noutaja saapuu, saavat tehdä miten lystäävät. Uskoisin että maan päälle en jää köllöttelemaään kokonaisena kuitenkaan.

Jos ehdin, mahdollisimman pienet ja koruttomat, läsnä vain ihan tärkeimmät. Ei mitään kahdeksansadan euton lehti-ilmoituksia kuolemasta. Leetakahvit, jos haluavat, minähän niihin en vissiin sitten enää osallistu. Kai.

No ei muita toiveita kuin etteivät jätä kettujen syötiksi.


P.s. Lapset laittaavat niinkuin haluavat, en halua vaikuttaa haudan takaa :)