Rikollisia somaleita ei karkoiteta Suomesta

Miksi? Koska siellä ei ole turvallista. Eli Somalirikollinen saa siis rauhaasa trrorisoida suomalisten turvallisuutta jaturvallisuudentunnetta, mutta häntä ei voi lähettää takaisin kotimaahansa koska siellä hänellä olsi turvatonta???

Onko tässä mitään järkee - tarkemmin ku aattelee käy päätä särkeen.
1675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ja nyt vain odottelen, että joku suvakki, esim. "MätäVatua", hakkuu minut juopoksi ja/tai analfabeetiksi.

Pyydän siis minä, luuseri, sorry excuse for a human being, häneltä, besserwisseriltä "nöyrästi" anteeksi epätäydellisyyttäni, kirjoitusvirheitäni ja oikolukutaidottomuttani, joita hänen täydellisenä, viisaana ja älykkäänä, kauniina, jumalankaltaisena olentona, on mahdotonta käsittää, saati hyväksyä.

Äänestä

Silti käyvät kotimaassaan lomailemassa ja tapaamassa sukulaisiaan. Rohkeaa sakkia kun henkensä uhalla lomailevat.

Äänestä
  • Viime keväänä YLE haastatteli kolmea somalinaista, jotka opiskelivat Suomessa kätilöiksi. He olivat lähdössä Somaliaan puolen vuoden työharjoitteluun, veronmaksajien piikkiin tietysti.
    Samat somalinaiset voivat siis käydä Somaliassa työharjoittelussa, mutta eivät voi sinne palata, koska maa ei ole turvallinen.
    Somalien lomailukin menee veronmaksajien rahoista. Kunnat voivat antaa harkinnanvaraista tukea ja avustusta mihin vaan, tai kenelle tahansa. Lait määrittelevät vain vähimmäisnormit, sen yli saa mennä miten paljon vain, sitä ei ole kielletty.

    Äänestä

  • 11-4 kirjoitti:

    Viime keväänä YLE haastatteli kolmea somalinaista, jotka opiskelivat Suomessa kätilöiksi. He olivat lähdössä Somaliaan puolen vuoden työharjoitteluun, veronmaksajien piikkiin tietysti.
    Samat somalinaiset voivat siis käydä Somaliassa työharjoittelussa, mutta eivät voi sinne palata, koska maa ei ole turvallinen.
    Somalien lomailukin menee veronmaksajien rahoista. Kunnat voivat antaa harkinnanvaraista tukea ja avustusta mihin vaan, tai kenelle tahansa. Lait määrittelevät vain vähimmäisnormit, sen yli saa mennä miten paljon vain, sitä ei ole kielletty.

    Hyvä kun harjoittelevat työntekoa. Saattaa tuo työllisyysaste hieman kohota:

    "Suomessa elää Tilastokeskuksen viimeisimpien tietojen mukaan 16 721 somalia äidinkielenään puhuvaa. Puolet heistä on alle 20-vuotiaita.

    Työvoimaan kuuluu 4 36 ihmistä ja heistä työssä on 1 934 ja työttömänä 2 427. Työttömien osuus on hyvin suuri. Open Society Foundation (OSF) vuonna 2013 julkaistussa laajassa tutkimuksessa ilmeni, että tilanne on yhtä heikko myös Norjan Oslossa ja Ruotsin Malmössä. "

    Koko uutinen:
    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/175033-useampi-somali-tyoton-kuin-tyossa-suomi-kotouttaa-sosiaalitukeen

    Äänestä

  • Eiköhän villakoiran ydin ollut siinä, että Somalia on turvallinen maa silloin, kun somalit käyvät siellä lomalla tai työharjoittelussa. Aina muulloin se on niin turvaton, ettei sinne voi Suomesta palauttaa ketään, edes rikollisia.

    Äänestä

Täytyy myös muistaa se toinen aspekti tässä! Ei oo oikein somaliaa ja somalialaisia kohtaan, että me lähetetään rikollisia sinne! Kyllähän se kaveri varmaan syyllistyy siellä somaliassakin rikoksiin. Ei oo meidän tehtävämme määritellä, että pitääkö suomalaisilla olla turvallisempaa, ku somalialaisilla. Siitä syystä meidän täytyy vaan pitää kaikki pedofiiliraiskarit täällä suomessa omina vaivoinamme. Täytyy muistaa, että me ollaan varmaan ansaittu nää ihmiset, ku ei olla hyviä muslimeita!

Äänestä

Ei me olla mitään somalialaisia ansaittu sen enempää, kuin he suomalaisia ja somalialainen on somalialainen siihen asti kunnes saa Suomen kansalaisuuden. Siitä lähtien hän on siis suomalainen, joka tulee palautetuksi Somaliasta takaisin Suomeen, jos tekee rikoksen Somaliassa, ellei sitten mahdollinen kaksoiskansalaisuus tai Somalian laki toisin määrää.

Äänestä

Joo, nyt vasta tajusin, että kirjoitat päinvastoin kuin ajattelet. Olen samaa mieltä, että meidän tehtävämme nimenomaan on määritellä, kuinka turvallista suomalaisilla on tarpeen olla. Ikävä kyllä nyt on turvallisuudesta livetty turvattomuuden puolelle, kun maahan annetaan virrata täydellisen epämääräistä, paperinsa mereen heittänyttä porukkaa ja parhaat valehtelijat saavat vielä kaupan päälle oleskeluluvan!

Tämä ottaa päähän, että meitä näin pahasti viilataan linssiin ja Sipilä vain pyörittelee sinisiä silmiään!

Suomi on suomalaisten, eikä mikään pakolaisten sosiaalitoimisto - kuten täälläkin on todettu!

Äänestä
  • Jep! :) Täytyy myöntää, etten ihan itse keksiny tuota "emmehän me voi lähettää rikollisia somaliaan tekemään rikoksia" ideaa.

    http://kaksplus.fi/threads/34-vuotias-somali-mies-raiskasi-kuollutta-naista-ruotsissa-ei-karkoiteta-maasta.2315346/

    Tuolla on järkyttävää tekstia järkensä menettäneen syyttäjän suusta rakkaassa länsinaapurissamme.

    Tässäpä lainattuna tuo kohta:

    " Jonsson ei kuitenkaan vaadi miehen karkottamista maasta, sillä hänen mukaansa mies voi syyllistyä rikoksiin myös Somaliassa: ”En ymmärrä, miksi somalialaisnainen olisi tuolloin vähempiarvoisempi kuin ruotsalaisnainen. Hän voi yhtä hyvin syyllistyä rikoksiin siellä, mikäli hänet karkotettaisiin, joten en näe tässä sillä lailla eroa ihmisten välillä”, Jonsson totesi."

    Äänestä

  • Kyllähän jokaisen maan pitää OTTAA VASTUUNSA kansalaisistaan.

    Eikös ne päättäjät hoe koko aika vastuun kannosta. Kulunee se myös somalialaisille Somaliassa.

    Hyysärin järjenjuoksua ja logiikkaa.

    Äänestä

Onko ensimmäistäkään puoluetta, joka vastustaisi tätä somalirikollisten ja irakilaisrikollisten paapomista? No ei ole hallituksessa eikä oppositiossa! Ainoa joka haluaisi näitten rikollisten palauttamisen kotimaihinsa on kansa!

Äänestä

somaleissa on inhottavinta piittaamattomuus esim. muista kanssamatkustajista yleisillä paikoilla ja kulkuneuvoissa.Mölinänsä ja olemuksensa saa raivon partaalle.Olen opiskellut Turussa yleistä kielitiedettä,en siis ole mikään baarikärpänen,mutta ehkä juuri siksi se kieli on niin kauheaa,kun on korva kouliutunut kauneutta arvostamaan.Eikö niitä kännyköitä saa pois bussissa?'kakaransa eivät usko äitejään eivätkä isiään.Vai vielä suomen kansan elättäjiä!

Äänestä
  • Joo, aivoon ottaa. Kesäaamuisin herään usein just tuohon molotukseen, joka kuulostaa korvaani rumalta ja KOVALTA.

    Rouvilla on känny kasvanut kiinni korvaan ja kädet lastenvaunuihin.
    Kova huuto lienee perinteistä kulttuuria.

    Äänestä

onko suomessa turvallista rikolliset mamut saa rötöstellä vapaasti.. saavat paljous alennusta tuomioista..... saako raiskattu alennusta kärsimyksiinsä.

Äänestä
  • Kyllä Suomessa on turvallista ainakin minulla

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ryuy kirjoitti:

Miksi? Koska siellä ei ole turvallista. Eli Somalirikollinen saa siis rauhaasa trrorisoida suomalisten turvallisuutta jaturvallisuudentunnetta, mutta häntä ei voi lähettää takaisin kotimaahansa koska siellä hänellä olsi turvatonta???

Onko tässä mitään järkee - tarkemmin ku aattelee käy päätä särkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu