Suomalainen sinnepäin tekemisen kulttuuri.

Näkyy hyvin talvikunnossapidossa. Illalla levitetään hiekkaa. Yöllä sataa lunta. Aamulla hiekka ja lumi tampataan auralla sivelemällä tiehen. Illalla taas sama uudestaan. Viikon kuluttua on saatu perunapelto aikaiseksi. Suolaaminen hoidetaan levittämällä suolaa sohjon päälle illalla. Aamulla sitten tampataan suola ja lumi perunapelloksi.
Nyt selitetään että talvi on ollut tavallista liukkaampi. Kyllä se ennenkin on auraa suolaa ja hiekkaa totellut. Sen verran olen omalla mökkitiellä ko. hommia tehnyt että tiedän mistä puhun. Kalustoa on kyllä liikkeellä siitä ei ole kiinni. Mutta kun sillä lähinnä ajellaan ympäriinsä.
4152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Maanteiden talvikunnossapitohan Suomessa ns. valtion teillä on ulkoistettu nyt vallan kokonaan. Ei ole enää yhtään missään sitä TVH:ta jossa riitti aina tarpeeksi henkilökuntaa hoitamaan maantiet kuntoon.

Ja nythän sitten nykyään nämä yksityiset urakoitsijathan jotka aurailevat noita maanteitä kilpailevat keskenään noista aurausurakoista.

Määräajoinhan valtion maanteistä vastaava Ely-keskus järjestää tarjouskilpailun valtion maanteiden talvikunnossapito töistä. ja aina se halvin tarjous on se paras tarjous,koska jos edes joskus Ely-keskus valitsisi hiukan kalliimman ja laadukkaamman tarjouksen, niin se halvimman tarjouksen tekijä valittaisi asiasta heti viranomaisille, ja voittaisi vielä sen kiistan.

On tämä Suomi todella erikoinen valtio joissakin asioissa. Näitä asioita ei aina tahdo käsittää tavallisella maalaisjärjellä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyvin tiivistetty koko yhteiskunnan infrastruktuurin hoidon rappiotila. Ei ennen ollut noita sähkökatkojakaan noin paljon. Silloin kunnallisilla sähköyhtiöillä oli vielä metsureita palkkalistoillaan. Nyt sitten rahat menevät kallispalkkaisiin johtajiin jotka selittlevät että ei voi tehdä mitään resurssipulan takia.
    Ongelma on se että nämä kilpailutukset ovat taas yksi esimerkki meidän sokeasta tottelevaisuudestamme EU:n suhteen.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Nykyään kun pelkästään vain se pelkkä raha tai tarkemmin sanottuna työn hinta ratkaisee sen kuka aina saa sen työurakan.
    Työn laadunvalvonta kun sitten vielä on todella olematonta ja surkeaa.Niin työn tulokset sitten näkyvät erittäin selkeästi huonona työnlaatuna.

    Olen itse ollut kerran paikalla paikallisessa kahvilassa kun eräs aurausurakoitsija jolla oli vastuualueenaan erään suuren kaupungin kaupunginosan teiden talvikunnossapito kertoi ihan pokalla että on paljon halvampaa jättää hommat tekemättä ja maksaa suosiolla siitä seuranneet sanktiot kuin hoitaa työnsa aina kunnolla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Raha-ratkaisee kirjoitti:

    Eikös noilla kuntien tiemestareilla vai mitä ne nykyään ovat ole mitään sananvaltaa. Tuosta hiekasta vielä. Se ei edes auta yhtään tuollaisen perunapellon päälle kylvettynä. Varsinkin jos se on vielä pehmeä. Sitten sitä saadaan Juhannukseen asti harjata pois. Kunnollinen auraaminen niin että vedetään niin että kipinät sinkoilevat olisi kaiken A ja O.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

OikeistoSosDem kirjoitti:

Näkyy hyvin talvikunnossapidossa. Illalla levitetään hiekkaa. Yöllä sataa lunta. Aamulla hiekka ja lumi tampataan auralla sivelemällä tiehen. Illalla taas sama uudestaan. Viikon kuluttua on saatu perunapelto aikaiseksi. Suolaaminen hoidetaan levittämällä suolaa sohjon päälle illalla. Aamulla sitten tampataan suola ja lumi perunapelloksi.
Nyt selitetään että talvi on ollut tavallista liukkaampi. Kyllä se ennenkin on auraa suolaa ja hiekkaa totellut. Sen verran olen omalla mökkitiellä ko. hommia tehnyt että tiedän mistä puhun. Kalustoa on kyllä liikkeellä siitä ei ole kiinni. Mutta kun sillä lähinnä ajellaan ympäriinsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu