A-vakuutuksen vakuuttama kuorma-auto murjaisi 15.12. mun autoa, käytin sen Pohjolassa tarkastuksessa, pyysin kertakorvauksen. Pohjola ja A-vakuutus on sisaryhtiöitä ja Pohjola hoitaa tarkastukset. Asia toimi tähän asti.
Nyt kun kyselin viime viikolla rahojen perään, tarkastaja sanoi että muutaman päivän kestää. Sain kiinni lopulta ihmisen joka käsittelee vahinkoa. Hän tylysti ilmoitti että hänen pöydälleen ei ole tullut vahinkoilmoitusta.
Noh, alkoi vituttamaan, sanoin että se on tehty aikanaan, mihin lie olette sen hukanneen. Sitten tämä "asiakaspalvelija" kysyi että onko mahdollisesti syyllinen osapuoli A-vakuutuksen asiakas, vastasin että on. Asia jatkui olankohautuksin, eli ei jatkunut mitenkään.
Juuri äsken soitin A-vakuutukseen, kysyäkseni kuka sitä vahinkoilmoitusta panttaa ja miksi. Noh, eihän sieltä saa langan päähän kuin keskuksen. Sieltä löysivät kilven perusteella vahinkonumeron ja asin käsittelijän, ja voi jumalauta, sama pohjolan kotka!
Taidan seuraavaksi tehdä rikosilmoitúksen, en vielä tiedä mistä syystä ;-) Toinen vaihtoehto on että vaadin korvauksen vahingonaiheuttajalta suoraan, tapelkoon itse yhtiönsä kanssa, en mä olen vakuutusyhtiön kanssa kolaroinut. Mahtaa olla liikennöitsijä tyytyväinen yhtiöönsä kun joutuu varmaan muutenkin tiukilla olevaa aikaansa käyttämään mitättömän asian kanssa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.