Palkansaajat syynä ongelmiin...

demarienvihollno1

..eivät verovarojen käyttäjät?
Miksi ei poisteta maatalouden miljardien tukia. tuet maksavat yli 6 miljardia euroa joka vuosi. Nyt tukia piti maksaa yli 100 miiljoonaa enemmän.

Miksi julkishallintoa ei pienennetä. Te-keskukset pois ja kuntien turhat virkamiehet ja -naiset. Kuntaliiton hulppea pytinki maksaa satoja miljoonia vuodessa. YLE-pakkorahastu maksaa yli 500 miljoonaa vuodessa.
Nyt kuntien pienipallkkaiset työntekijät joutuuvat maksamaan "loikkauksen-onneen". EK:n ostama Häkämies saa 500 000 e palkkaa vuodessa siitä, että pystyy junailemaan rahanarvoisia etuja yrityksille palkansaajlta.
kaveri on aina ollut pystyvä kokoomuslainen. Mies maksoi palkkansa takaisin. Siksi yrityksissä maksetaan sika palkkoja, jotta siellä on "paras-aines" aina tekemässä päätöksiä.
Nyt pienenee kunta työläisen palkka 600 e vuodessa, siten myös eläkekertymä pienenee.Myös 30% lomarahan pienennys pienennetystäpalkasta pienentää eläkettä.
Työaika lisääntyy 3-4 minuutta per päivä!

Olisiko SDP aikaansaanuut tällaista loikkaa? Ehkä olisimme voineet ottaa 2 miljardia maatalouden tukia pois. Vähentää elokuvasäätiön-, TE-keskuksien menoja, jopa sellaisiakin on kuin puolueiden lehtiä-joka maksaa noin 20 miljoonaa vuodessa! Joita ei lue kukaan muu kuin aivan näiden puolueiden aktiivit ja kenties lehtien tekijät. En ole koskaan lukenut yhdenkään puolueen tuettua lehteä.

Palkansaajat, Loikataan ensivaaleissa SDP:n!

Hesburgerin johtajan kaltaiset mielipiteet ovat vaarallisia ja tyhmiä. Katsokaa hyvinvointia Ranskassa, jossa työntekijän asema on lähes pyhä. Miksi ei voi olla näinkin? Miksi pitää tehdä työtä ali-arvostettuna ja äärimmmäisen pienellä palkalla?

NYT on selvästi tekeillä suomessa hyppy työnhinnoittamiseen markkinoiden avulla. Ulkomaalaisten avulla pyritään muuttamaan ja luomaan halpa-arvottoman työn tekijöiden markkinoita. EK on pauhanannut jo 15-vuotta siitä, että suomella menee nyt huonosti, pitää oikeesti saada palkkoja alas.

On muistettava, että EK, kepu(työ reformin tekijät) haluavat tuhota jopa työehtosopimusten teon. Paikallissopiminen ja sopimus joka "myötäilee yrityksen taloudellista tilannetta" -on vitsi.

Sanokaapa, onko suomen historiassa koskaan ollut maatalouden miljarditukien saajaa, joka olisi ollut tyytyväinen? Sama yrityksissä.
Nytkin maksetaan valtavia pörssivoittoja, ja samaan aikaan laitetaan 3 minuuttia lisää työaikaa-"loikkaa varten". Porukka nojaa pitkälti vastakkainasetteluun, vanhaan oikeistoon ja vasemmistoon. Palkansaajat, nyt ei ole kysymys siitä! NYT on vaan kysymys siitä ollaanko palkansaajien puolilla arvottomia kuleja, kuten amerikassa, Intiassa?

EI SUOMEEN PALKANSAAJIEN KIRISTÄMISTÄ...

38

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noniinnoh

      Suuryritysten tukeminen on se mikä on ongelma. Ja niissä työtään tekevien hyysääminen verovaroilla.
      Kaupunkien ylenpalttinen suosiminen on sairasta ja kallista. Mitä enemmän Suomi on urbanisoitunut sitä vellkaisemmaksi olemme tulleet.
      Jos et halua tukea maatalouden tukemista lopeta syöminen.
      Sillähän siitä pääset nopeimmin. Lopussa voi olla vähän ikävämpää mutta kaikki päättyy aikanaan. Alle vuodessa kuitenkin.

    • demarienviholllno1

      ..Hullua, mutta totta! Emme varmasti tarvitse tuettua maataloutta. Jos emme tukisi maataloutta, saisimme tuoretta ja parempaa, kehitystä ja hyvinvointia. EU:n budjetista menee puolet järjettömäään maataloudentukiin.
      Suomessa maksetaan tundralla viljelystä miljardeja-hullua!

      Ei sekoiteta tähän palkansaajien asiaan näitä verovaroja syöviä asioita. Palkansaajalla on varaa sanoa, että:" ei multa saa otta mun rahoja."

      Maatalouden tukien saajan pitää hattukourassa pyytää armopaloja ja rahaa toisilta ihmisiltä!-ei vaatia ja syytellä! turvat kiinni tuki-pummit, suomi nousuun ja loikkiin ilman maatalouden tukia!..

    • Missä_säästöt

      Missä säästöjä tulisi, jos työpaikkoja lopetettaisiin kuin liukuhihnalta? Irtisanotuista pitää kuitenkin huolehtia tavalla tai toisella. On maksettava työttömyyskorvaukset ja kohonneet sosiaalimenot.
      Maatalous on jo ottanut osaa tulojen leikkauksilla. Tuotantohintoja on laskettu merkittävästi jälleen. Syynä on esimerkiksi maitotuotteiden menekin hiipuminen Venäjäpakotteiden ja vastapakotteiden myötä. Ei meillä viljellä mitään tundralla, kuten joku sanoo. Muualta emme saa "tuoretta ja parempaa", se on fakta. Jos ajaisimme maatalouden tuet alas, nousisivat tuotteiden hinnat niin, ettei kuluttajilla olisi varaa syödä omia tuotteitamme. Kuitenkin maksaisimme edelleen maataloustukia EU:n kassaan muiden maiden maataloustuottajien tukemiseksi.
      Ja taas maksaisimme työttömyyskorvauksia ja sosiaalitukia entistä enemmän.
      Ei taloudellinen lama poistu säästämällä ja supistamalla, ei toki. Vienti pitää saada vetämään, ei muu auta. Suomalaiset ovat olleet kohtalaisen heikkoja kehittelemään uutta vientiteollisuutta, on yritetty enimmäkseen vanhoilla vientiartikkeleilla. Valtiovalta ei ratkaise lamaa, tehtiinpä siellä pääkallonpaikalla mitä tahansa. Eivät ministerit ratkaise asioita. Oikeat lääkkeet löytyvät yritysmaailmasta ja vientiteollisuudesta.

      • skhgfs

        Venäjän kaupan hiipuminen ei liity mitenkään yhteiskunsaopimukseen joten mysö kansallisesta maataloustuesta pitää leikata kuten muistakin verovaroista maksettavista tuista leikataan.


    • demarienviholl.no1

      ..Maatalous on suurin jatkuvan tuen saaja. Maatalouden tukien saajien eläkkeetkin maksetaaan. Potti on siis 6 miljardia joka vuosi.
      Maatalous sai juuri yli satamiljoonaa euroa lisä rahaa. Samaan aikaan Kepun Sipilä vaati eläkelläisen asuntotukien poistamista-loikkaa varten!

      Tajutkaa nyt palkansaajat! Me vaan äänestämme vaaleissa ja saamme muutosta aikeiseksi. Kepun järjetön maatalouden tuki on poistettavissa...

      • lfvjhgfds

        Sipilän hallitus horjuttaa yhteiskuntarauhaa hyökkäämällä pelkästään palkansaajien ja eläkeläisten kimppuun. Yrittäjät ja maanviljelijät saavat pitää tukensa ja etunsa kuten ennnenkin. Sipilän hallitus kerjää YLEISLAKKOA epäoikeudenmukaisella politiikallaan.


      • tuttaaa
        lfvjhgfds kirjoitti:

        Sipilän hallitus horjuttaa yhteiskuntarauhaa hyökkäämällä pelkästään palkansaajien ja eläkeläisten kimppuun. Yrittäjät ja maanviljelijät saavat pitää tukensa ja etunsa kuten ennnenkin. Sipilän hallitus kerjää YLEISLAKKOA epäoikeudenmukaisella politiikallaan.

        Koita pässinpää tajuta että maatalouden tulot ja kannattavuus on romahtanu viime vuosina ja monet tilat on konkurssin partaalla!!!! On se kumma kun aina pitää maanviljelijöitä kohti hyökätä joka asias vaikka kaikille kyllä ruoka kelpaa ja sen pitäisi vielä olla ilmaista.


      • dlkjhgfs
        tuttaaa kirjoitti:

        Koita pässinpää tajuta että maatalouden tulot ja kannattavuus on romahtanu viime vuosina ja monet tilat on konkurssin partaalla!!!! On se kumma kun aina pitää maanviljelijöitä kohti hyökätä joka asias vaikka kaikille kyllä ruoka kelpaa ja sen pitäisi vielä olla ilmaista.

        Linkki tietoosi?


      • skbvr
        tuttaaa kirjoitti:

        Koita pässinpää tajuta että maatalouden tulot ja kannattavuus on romahtanu viime vuosina ja monet tilat on konkurssin partaalla!!!! On se kumma kun aina pitää maanviljelijöitä kohti hyökätä joka asias vaikka kaikille kyllä ruoka kelpaa ja sen pitäisi vielä olla ilmaista.

        En ole vaatinut ilmaista ruokaa vaan KOHTUUHINTAISTA tanopää!


      • maaorja
        skbvr kirjoitti:

        En ole vaatinut ilmaista ruokaa vaan KOHTUUHINTAISTA tanopää!

        Onko se sitten maanviljelijän vika kun työläiset äänesti suomen eu:hun jota viljelijät eniten vastusti? Sen ansiosta tuottajahinnat romahti ja tuli keinotekoinen tukijärjestelmä ja helvetillinen byrokratia ja tarkastajat siihen lisäksi.


      • tuttaaa

      • Yrittäjänä35v
        skbvr kirjoitti:

        En ole vaatinut ilmaista ruokaa vaan KOHTUUHINTAISTA tanopää!

        Kun vaadit kohtuuhintaista ruokaa,huuda siihen suuntaan joka ruuan hintaa nostaa, suunta on : Elintarvike teollisuus ja AY-liikkeen tukemat työntekijöiden palkat ! Esim. leivän hinta laskisi vain hyvin vähän vaikka myllyt saisivat viljan alkutuottajalta ILMAISEKSI ! Eikö isompi epäkohta ole esim.ansioon sidottu pv.raha, jota Sinullekin maksetaan 500 päivää, ja josta Suomi velkaantuu joka vuosi n.3,5 miljr € . Sinä maksat liiton maksuna päivärahastasi 5 % ja me veron maksajat 95 % . EIKÖ OLISI MUKAVAMPAA ,ETTÄ PITÄISIT VÄHÄN PIENEMPÄÄ SUUTA !


      • dlkhbgcdxs
        Yrittäjänä35v kirjoitti:

        Kun vaadit kohtuuhintaista ruokaa,huuda siihen suuntaan joka ruuan hintaa nostaa, suunta on : Elintarvike teollisuus ja AY-liikkeen tukemat työntekijöiden palkat ! Esim. leivän hinta laskisi vain hyvin vähän vaikka myllyt saisivat viljan alkutuottajalta ILMAISEKSI ! Eikö isompi epäkohta ole esim.ansioon sidottu pv.raha, jota Sinullekin maksetaan 500 päivää, ja josta Suomi velkaantuu joka vuosi n.3,5 miljr € . Sinä maksat liiton maksuna päivärahastasi 5 % ja me veron maksajat 95 % . EIKÖ OLISI MUKAVAMPAA ,ETTÄ PITÄISIT VÄHÄN PIENEMPÄÄ SUUTA !

        Osakkeenomistajat ne AHNEITA ovat ja vaativat firmoilta lisää osinkoja!!!!!!!!!!!!! PIDÄ PÖKIÖ PIENEMPÄÄ SUUTA ITSE KOSKA ET TIEDÄ ELÄMÄNTILANTEESTANI YHTÄÄN MITÄÄN JOTEN LEIPÄLÄPI KIINNI!!!!!!


    • demarienviholl.no1

      ..paras ase on tätä imiötä vastaan ovat VAALIT!
      Hallituksen törkeä öykkäröinti hiljennettään VAALEISSA!
      Pannaan vasemmisto ja ennenkaikkea SDP hallitus-vastuuseen! Demareille 35% voitto palkansaajilta!...

    • demarienviholl.no1

      juuri eduskunnassa vasemmisto kyselee, mitä työnantajat ovat tehneet kilpailuloikkaan! Yli miljardi annettiin rahaa yrityksille jo aiemmin. Vain osakkeen omistajat ovat siitä miljoonia hyötyneet-sekin piti muka työllistää" kauheasti"...

      • Yrittäjänä35v

        ARVOISA MAATALOUS YRITTÄJÄN KADEHTIJA...Osta "Maaseudun Tulevaisuus"-lehti , siellä on paljon maatalous-yrityksiä myytävänä. Osta itsellesi tila, pankit antaa kyllä rahaa ja korkokaan ei Sinua kaada ! Sitten alat Sinäkin lyömään rahoiksi ! Ongelma kohdallasi taitaa kuitenkin olla ,että nyt saat palkan 8 sta tunnista ,josta tehollista työtä teet n.6,5 tuntia ja kintaat putoaa käsistä jo puoli tuntia ennen päivän päättymistä !


      • sdiutfrs
        Yrittäjänä35v kirjoitti:

        ARVOISA MAATALOUS YRITTÄJÄN KADEHTIJA...Osta "Maaseudun Tulevaisuus"-lehti , siellä on paljon maatalous-yrityksiä myytävänä. Osta itsellesi tila, pankit antaa kyllä rahaa ja korkokaan ei Sinua kaada ! Sitten alat Sinäkin lyömään rahoiksi ! Ongelma kohdallasi taitaa kuitenkin olla ,että nyt saat palkan 8 sta tunnista ,josta tehollista työtä teet n.6,5 tuntia ja kintaat putoaa käsistä jo puoli tuntia ennen päivän päättymistä !

        TILAT OVAT SIKAKALLIITA SUOMESSA MAATALOUSTUKIEN TAKI EIKÄ PANKKI ANNA NIIN SUURIA LAINOJA NYKYÄÄN!!!! TUOTTAVIMMAT TILAT PERITÄÄN SUOMESSA!!!!!!


    • siiåsoo

      Pieni faktakorjaus: maataloustukia maksetaan kokonaisuudessaan n. 2 mrd. euroa vuodessa, ei 6 mrd. euroa. Tästä n. 40-45 % on EU tukea ja loput kansallista. Kannattaisi tarkistaa faktat ennen kuin menettää hermonsa.

      • dölhgfs

        Eu tuenkin maksavat Suomen veronmaksajat. Tuki vain kierrätettään Brysselin kautta EU jäsenmaksuna.


      • siiåsoo
        dölhgfs kirjoitti:

        Eu tuenkin maksavat Suomen veronmaksajat. Tuki vain kierrätettään Brysselin kautta EU jäsenmaksuna.

        Kyllä - EU-tuetkin rahoitetaan Suomen (ja muiden maiden) jäsenmaksuilla. Tosin ne eivät ole suoraan riippuvaisia tai suhteessa Suomen maksuosuuteen. Maataloustukien kautta Suomeen tuloutuu eniten EU rahavirtaa. En puolusta maataloustukia. Mielestäni on kummallinen ajatus, että yksi elinkeino on täysin riippuvainen julkisesta tuesta. Tosin tässäkin on varmaan monta näkökohtaa lähtien vaikkapa kansallisesta huoltovarmuudesta. Yritin nyt vaan oikaista asiavirheet, joiden perusteella tätäkin keskustelua osittain virheellisesti käydään.


    • demarienviholl.no1

      ... Maatalouden tuet ovat hinnaltaan yli 6 mijardia euroa.Suora postiluukun raha, korkotuet jne. eläkeiden maksuthan nostavat tätä "sampoa" reilusti.

      Mutta hallitus pitää palkansaajia syypäänä suomen talouden huonoon tilaan.

      Sehän on varmaan totta, jos niitä pysyviä epäkohtia ei huomioida mitenkään, mitkä suomea alas vetävät.
      Suomessa maatalouden tuet ja muut vastaavt menot ovat kuin uimarilla olisi painovyö ja siinä liikaa painoja...
      ..kansalaiset! SDP ovelle vaan koputtelemaan...

      • raid-sosialismi

        Maataloustuki mahdollistaa satojen tuhansien liitännäistyöpaikkojen olemassolon. Jos maataloustuet poistettaisiiin, syntyisi valtava lisä työttömien armeijaan.
        Isojen EU-maiden suotuisissa ilmasto-olosuhteissa viljelijät nauttivat valtavia tukiaisia, miksi Espanjan,Italian ja Ranskan viljelijöille pitää maksaa leijonanosa tukiaisista?? Täällä Pohjolassa ne ovat perusteltuja.


    • oiuyttyuu

      Suomalainen on liian kiltti, siksi sitä on niin helppo polkea. Ranskassa tällaisista tempuista nousisi mellakka, ei vaan Suomessa. Persut ja kepu petkutti äänestäjiään vaaleissa. Suomalainen tyytyy purnaamaan netissä. Joku jopa uskoo tätä bullshittiä, mitä hallitus niille tarjoaa.

    • eläketuki

      Jos on ollut julkisella puolella töissä 15 vuotta ja on jäämässä eläkkeelle saa puolen vuoden palkallisen vapaan ennen eläkkeelle jäämistä. Tätä hyväksi käyttäen eivät jää eläkkeelle 63 vuotiaana, vaan tekevät vielä yhden vuoden töitä ja saavatn. 100 euroa kuussa isomman eläkkeen.
      Poissa töistä he ovat sinä vuotena vuosilomat ja päälle 6kk:ta palkallisena. Kannattavaa heille ei veronmaksajille.
      Julkinen puoli on isoin työnantaja, niin miettikää kuinka paljon maksetaan turhasta palkkoja. Eläkkeelle jääviä on tuhansia joka vuosi.
      Nyt itkevät kolmen vuoden ajan 30%:n lomarahaleikkauksesta.

      • zslkjgfs

        Linkki tietoos on missä?


      • uskokokenutta
        zslkjgfs kirjoitti:

        Linkki tietoos on missä?

        Kokemuksesta tiedän. Tämä puoli vuotta naamioidaan muka ylityövapaiksi, mutta ei ole, vaan etuus. Julkisella puolella ylityöt annetaan vapaaksi ja ne on pidettävä pois määrätyssä ajassa. Ei esim oppilaitoksen kirjastonhoitaja voi tehdä niin paljon ylitöitä.


      • siutrs
        uskokokenutta kirjoitti:

        Kokemuksesta tiedän. Tämä puoli vuotta naamioidaan muka ylityövapaiksi, mutta ei ole, vaan etuus. Julkisella puolella ylityöt annetaan vapaaksi ja ne on pidettävä pois määrätyssä ajassa. Ei esim oppilaitoksen kirjastonhoitaja voi tehdä niin paljon ylitöitä.

        Linkki kiitos! Muutoin mututietosi on nollanarvoista.


    • niinkummaa

      Palstalla on ammattimainen maatalousvalehtelija.
      Maataloudesta hän ei tiedä mitään, vaan harrastaa pelkkää riidankylvöä.

      • dlkjshgfd

        Sua kismittää kun palstalla tiedetään miten asiat ovat todellisuudessa HAH.


      • wkigvd

        MTK:Ssa ne suurimmat maatalousvalehtelijat ovat.


    • kirves_ja_miekka

      Aikaisemmin yhteisöveroja pienennettiin, missä työpaikat?
      Nyt leikataan palkkaa, mihin työpaikat?

      • dsljhgfs

        Työantajien kelamaksu mysö poistettiin Kataisen hallituksen toimesta kuten myös yhteisöveroa alennettiin. Työpaikkoja ei tullut joten kyseessä oli valehtelu.


    • demarienvihollno1

      ..se tässä ottaa pirusti päähän, että kepu ja nämä tuensaajat laskeskelevat toisten ihmisten palkkoja. Julkisen puolen eläkkeetkin maksavat pienipalkkaiset työntekijät ihan itse. Mitään 6 kk. etulomia ei ole olemassa.
      Maatalouden tuen saaja ei maksa edes omaa eläkettään! Voi --piip--..tätä porukkaa...

      • eyfxzx

        veronmaksajat maksavat 77% maanviljelijöiden eläkkeistä.


      • maaorja

        Vai ei maksa!? Itelläkin menee lähes 3000euroa joka vuosi pakollista maatalousyrittäjän eläkemaksua jolla saa aikanaan jos elää niin minimieläkkeen.


      • cnvbhfds
        maaorja kirjoitti:

        Vai ei maksa!? Itelläkin menee lähes 3000euroa joka vuosi pakollista maatalousyrittäjän eläkemaksua jolla saa aikanaan jos elää niin minimieläkkeen.

        Linkki tietoosi, muutoin emme usko väitettäsi.


      • maaorja
        cnvbhfds kirjoitti:

        Linkki tietoosi, muutoin emme usko väitettäsi.

        No ei sun uskomiset paljoa kiinnosta minä kyllä maksuni tiedän. Ei asia miksikään muutu uskoo sen joku maatalouden karehtia tai ei. MELA kyllä muistaa laskuttaa.


      • koolinja
        eyfxzx kirjoitti:

        veronmaksajat maksavat 77% maanviljelijöiden eläkkeistä.

        Julkisen sektorin työntekijöiden eläkkeet tulevat 100 % :sesti verovaroista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe