Juha ja Alex, kyllä Suomessa rahaa on

mulle.mulle.sul...mulle

Samaan aikaan kun hallitus haluaa antaa yrityksille lisää taloushelpotuksia, yritykset maksavat omistajilleen 11 miljardin euron ennätysosingot, kirjoittaa politiikan toimittaja Tommi Parkkonen.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) ovat pyörittäneet tämän viikon yhteiskuntasopimusshow'ta. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) on ollut perussuomalaisten ykkösnyrkki, kun puolueen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on ollut ulkomailla tai ruokapöydän ääressa.

Suomen hallitus - jossa ovat, ihan vain kertauksen vuoksi todettuna, keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset- arpoo parhaillaan, kuritetaanko köyhiä yksinhuoltajaduunareita työmarkkinajärjestöjen yhteiskuntasopimuksella vai hallituksen pakkolakipaketilla.

Kummalla mennään, se selvinnee viimeistään ensi maanantaina.

Samaan aikaan, kun hallitus haluaa siirtää työnantajien kustannuksia työntekijöiden maksettavaksi eli antaa yrityksille lisää taloudellisia helpotuksia, samaiset yritykset valmistautuvat maksamaan ennätysosingot omistajilleen. Helsingin pörssiin listatut yhtiöt jakavat arvioiden mukaan tänä keväänä huikeat 84,4 prosenttia nettotuloksestaan ulos osinkoina. Tämä on yli 11 miljardia euroa.

Ihan vain vertailun vuoksi: pääministeri Juha Sipilä (kesk) on puhunut valtion menoissa 10 miljardin euron säästötavoitteesta.

Rahaa siis on, mutta se ei kohtaa hallituksen säästötavoitteiden kanssa.

Eihän talouspolitiikka toki ole noin yksinkertaista ja osingot ovat eri asia kuin valtion säästötarpeet, mutta jotain tuo kertoo yhteiskunnan nykyisestä eriarvoistumisesta ja arvomaailmasta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016030121202750_uu.shtml

18

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niinkäänx

      Näin taloutta ymmärtämätön akka ajattelee että yrityksellä joka jakaa osinkoja luulisi menevän hyvin, mutta ei kai se sitten ole

      • 4584

        Ei se välttämättä niin olekaan, todennäköisesti ei epävarmojen suhdanteiden ja taloudellisen tilanteen takia uskalleta sijoittaa yritykseen ja jollain pitää saada pidettyä osakkeen arvo hyvänä ja omistajat tyytyväisinä.
        Muuten voi käydä koko yritykselle huonosti ja samalla mahdollisille työntekijöille.


      • aljhgrf

        Menee niillä hyvin mutta kitisevät vaan ihan periaatteesta.


    • werwerwerwe

      " Juha ja Alex, kyllä Suomessa rahaa on"

      Mihin se Timo unohtui tuon ketjun aloittajan viestistä? Vai tuliko viesti jälleen suoraan persujen propagandatoimistosta? :D

    • kcjhgfsx

      Hyvä aloitus. Kiitos.

    • muualla

      Ennen oli kokoomuksen iskulauseena "koti, uskonto ja isänmaa". Nyt on tuhotkaa suomalaisten kodit, kirkot ja koko suomi.

      • maantierosvo

        Niinpä. Ei mikään ole niinkuin ennen. Ammattiliitotkin ek:n juoksupoikia täynnä. Kyllä vielä parikymmentä vuotta sitten olis pantu perseet penkkiin ja yleislakko.


      • dckhgfds
        maantierosvo kirjoitti:

        Niinpä. Ei mikään ole niinkuin ennen. Ammattiliitotkin ek:n juoksupoikia täynnä. Kyllä vielä parikymmentä vuotta sitten olis pantu perseet penkkiin ja yleislakko.

        Yleislakko tulee...


    • kaikkipois

      Meillä on niin typerät poliitikot johtamassa maata, että itkettää.
      Ne tuhoaa tämän maan täysin surutta ja ammentaa jopa eläkekassat tyhjiksi.

      stubbia ja pipilää ei jarruta mikään. Johdossa olevat ovat niitä, jotka eivät ole koskaan nähneet nälkää, eivätkä välitä siitä mitä kentällä tapahtuu. Sosiopaatteja sanon minä. Stubido, pipilä, soini ja koko loppu kööri.

      Mihin tässä voi paeta, kun koko eurooppa on pian kivikaudella?

      • Kun_paskaa_tilattiin

        Kun rosvot äänestetään valtaan, se voi hijastua kansalle vain yhdellä ainoalla tavalla.


      • kdjgfds
        Kun_paskaa_tilattiin kirjoitti:

        Kun rosvot äänestetään valtaan, se voi hijastua kansalle vain yhdellä ainoalla tavalla.

        En takuulla tilannut Sipilän hallitusta!


    • lkedhgfc

      Eilen Sipilä, Stubb ja Lindström nauroivat makeasti ja löivät yhteen nyrkkejään voitonmerkisksi kuuden aikoihin illalla kun poseerasivat yhteiskuntasopimusta ylistäen.

      • xdclkhgfs

        Lapsellisia juntteja nuo ministerit.


      • rtyuioiuytr

        Täyty olla mahti kusetus kun noin juhlivat.


      • djhgfds
        rtyuioiuytr kirjoitti:

        Täyty olla mahti kusetus kun noin juhlivat.

        Onhan se. Ukot meinaavat hypätä housuistaan. Stubb leukaperät ennätyskireällä ja Sipilän kalju kiiltää hikisenä, Lindström kuin tatti pusikossa.


    • JM-J

      Ja poliitikkojen omat talkoot perustuvat taas nimelliseen vapaaehtoisuuteen. Ullatus ullatus.

      • dcoiuytrs

        Näinpä.


    • realismi

      leipäjonot vain kasvaa suomessa eikö tuollaiset puheet ole jo vittuilua köyhille eläkeläisille?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      258
      2707
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      17
      2187
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      328
      1912
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      104
      1656
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      90
      1576
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      206
      1279
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1210
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1141
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1103
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1036
    Aihe