Jatkuvaa valitusta yleisönosastoilla ja somessa.
Luulisi ihmisten olevan tyytyväisiä jos ajotiet ja jalkakäytävät aurataan aamuksi kulkukuntoon. Vaan ei, kolina ja pörinä häiritsevät herkkien yöunta, pääosin heidän joiden ei tarvitse päästä aamulla millään kulkupelillä liikenteeseen.
Päivällä on aurojen työ taajamissa aika hankalaa, myös vaarallistakin kun liikenteessä on kaikki mahdolliset kulkuneuvot ja jalankulkijat.
Omasta puolestani aurat saavat liikkua ihan silloin kun se työn kannalta on järkevintä ja tiet pysyvät meidän kulkijoiden kannalta turvallisimpina.
Eilen viimeksi eräs ystäväni oli aivan hiilenä koska lapsenlapsensa oli herännyt parvekkeella kesken päiväuniensa kauhakuormaajan aiheuttamaan kolinaan ja viime viikolla herätyksen oli suorittanut ambulanssi.
Jos asuu kaupungissa/taajamassa niin eikö normaalit lumiaurojen ja sireenien äänet tule silloin hyväksyä osana äänimaisemaa?
Aurakuskit hyviksiä vai pahiksia?
6
164
Vastaukset 6
- kunnioitetaanheitä
Samaa mieltä!! En ymmärrä mitä ihmettä ihmiset oikein kitisee?!?
Ehdottomasti hyviksiä !! Kyllä oli aikoinaan ihanaa kuulla miten lumenaurauskalusto yöllä pyörähti pihalla, tiesi että pääsee aamulla lähtemään esteettömästi töihin.
Tää nykymaailmanmeno on jotenkin mennyt niin mahdottomaksi valittamiseksi, aivankuin kaikesta pitäisi ihan väenväkisin löytää jotain purnattavaa. Kait marmattajilla ei ole tarpeeksi oikeita murheita.
Vai että ambulanssin sireenitkin häirinneet, ei varmaan huomannut ajatella niin pitkälle että siellä minne ambulanssi meni, oli hätätilanne päällä.
""aivan sama vaikka joku kuukahtaisi kunhan vaan meidän pikkupiltin päiväunia ei häiritä""- exPörrääjä
Aina riittää valittamista, ainakin näin lopputalvesta kun lumi hatuttaa lähes kaikkia, kohta on vuorossa koirankakat.
- Niinjajust
siinä oman postilaatikon tolpassa olevat koirien kuset ja paskat!
Ei se vika ole koirassa, vaan siinä kuka siellä taluttimen päässä on.
Ei kannata kysyä miksi ne naapureiden postilaatikoiden tolpat on kohteena. Siksihän ne on kohteena kun ne on ärsyttäviä sen koiranomistajan pihapiirissä.
Ei ole oikein kivaa keväällä kun lumet sulaa astua postilaatikolla olevaan liettyneeseen koiranpaskaan.
Pitäskö alottaa se tarkastelu ketkä niitä piskejään ulkoiluttaa, ja viemään ne läjät niiden taluttajien rappusille.
Minä kyllä nostan hattua auraajille ja yleensäkin tienhoitajille.On se vaan mukava,kun laittelevat meitä varten paikkoja kuntoon.
- Heinolassajyrää
ihmiset osaavat olla tosi itsekkäitä
http://www.itahame.fi/Uutiset/2016/02/26/asukkaiden-aurausraivo-koettelee-konekuskien-hermoja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421630- 1491095
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70970Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi330924- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69681
- 37639
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33581