Hänhän kiitteli Jumalaa Niinisalon pienkerrostalon palamisesta. Tosin sitten korjaili, että hän kiitteli Jumalaa siitä, että ihmiset ovat heränneet vastustamaan maahanmuuttoa (ja sytyttämään tulipaloja.)
Mäenpää (perussuomalainen varakansanedustaja) on myös katupartiotoiminnan tukija ja mainostaja. Seinäjoen odinit olisivat menneet yleisöksi, mutta kun Mäenpää ei kelvannut, hekään eivät mene.
Idän pikajuna kyseli hyvin, onko mäenpään jumala sama kuin Soinin jumala. Kummankaan Jumala ei ole minun jumalani, minun Jumalani ei hyväksy vahingon tuottamista kenellekään, hyväksyy ehkäisyn ja abortit, kuten ei taas katolisten jumala.
Uskovainen Mäenpää ei kelvannut yleisöön
varakansanedustaasorsita
4
<50
Vastaukset
- HHmmmmm
"perussuomalainen varakansanedustaja"??????
Onko Suonessa joku varakansa jonka edustaja Mäenpää on? - antidarwinatsi
Vai ei hyväksy vahingon tuottamista kenellekään mutta kuitenkin hengen riistämisen puolustuskyvyttömältä ihmisenalulta on muka ookoo!! Outo "jumala"!
- 17-1
Olavi Mäempää on oman Sinivalkoiset ryhmän kunnallisvaltuutettu Suomen perslävessä
- JaLahkoOn
Mihinkäs uskonlahkoon se kuuluu, helluntailaisiinko?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410