Antikristus-Jumalat

Sadistiraukkikset

Meillä on ikävä kyllä maapallolla Antikristus-Jumalia, Jeesus (se täällä yleensä melk. mustana esiintynyt) on pelkkä Saatana. Jokuhan kirjoittikin, että Raamatussa lukee, että Jeesus on Kointähti, joka tarkoittaa Luciferia. No eipä ole kaukana, sanoisin itse, että hän on enemmän kuin Saatana, sillä tietoisena (järki ja älynlahjat tallella) Jeesus on täällä pisteitä tuijotellut ja tuominnut siitä, mitä He kaikki itse täällä tekevät, nakittelevat, kaatavat, langettavat kepposiaan, ja todella hengenvaarallisia sellaisia.

Jumalia ei ole kiinnostanut edes mitkään ne lapsiuhrit, jotka lähi-idässä tapettiin helvetin raakalaismaisesti (kuten aikuisetkin), edes se viime päivien aikainen Moskovan lapsisurma ei hetkauttanut Jumalia, vaan juuri se PääAntikristusJumala kehtasi nauraa vaan, kun mainitsin asiasta hälle. Niin paljon niitä muitakin, aikaisempia lapsiuhreja (siellä henkimaailmassa olevia) toi PääAntikristusJumala on kehdannut vain häpäistä ja halveeraa, todella pahasti. Siis Jumalat, joita ei kiinnosta EDES lapsiuhrien kohtalot, ei niitä kiinnosta kyllä sitten ketkään muutkaan.

Siis tutkikaa asioita, kysykää heiltä, pistäkää heidät koville, kun haluatte, vaaditte vastausta. Kaiken lisäksi he jokainen ovat äärimmäisen sadisteja, ovat monet heistä jo meitäkin monia (erityisesti myös niitä syyttömiä henkimaailmassa) kiduttaneet "ikuisesti". Siis "ikuisesti" tarkoittaa, että tekevät jotain niin äärettömän sadistista, kiduttavaa, liian pitkään. Esim. kovinta sellaista jatkavat puoli päivää yhtä soittoa, joskus nämä kidutukset ovat kestäneet jopa viikkoja. Ja sitten mukamas hellempää kohtelua, kidutusta sekin, hävyttömine härskihäpäisykuvineen on kestänyt jo yhtä soittoa yli 17 kk. Sadisti-Jumalille (Jeesus on ihan samanlainen pahimmasta päästä) ei riitä siis mitkään tähän astiset uhrit, he haluavat, että heidän valeensa ja salailemat asiat peitetään jatkuvasti uhriverellä.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KUSETTAJAT

      Mukamas Eksytys, Väkevä sellainen menossa, Jumalien ilmoittaman profetian mukaan (ainakin viime vuodesta lähtien). On kyllä ollut meneillään tuhansien vuosien ajan. Sieltä asti, kun Herrat joutuivat turvautumaan VALEESEEN, jotta saisivat itse olla rauhassa, piilossa, omien tekojensa, syyllisyyksiensä kanssa. Eipä silti Oikeuta Heitäkään KOSKAAN valehtelemaan mitään, jos se koituu jonkun ikäväksi, kontolle kohtaloksi pahasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe