Tässä on se kirje, jonka Lipponen ja Kronman ovat lähettäneet kunnanjohtajiulle:
"Arvoisa(t) kunnanjohtaja/ sivistystoimenjohtaja/ opetuslautakunnan jäsenet,
Kunnassanne käydään keskustelua ruotsin kielen opiskelusta suomenkielisissä kouluissa. Ruotsin ja Suomen
kulttuurikeskuksen – Hanasaaren Svenska nu -verkosto on aktiivinen toimija, joka ohjelmillaan tukee ruotsin
kielen opetusta suomenkielisissä kouluissa. Haluamme kunnioittaen tuoda esille seuraavat näkökohdat.
Ruotsin kielen taidolla on merkitystä nuoren työmarkkina-aseman kannalta. Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK)
vuoden 2015 henkilöstökyselyn mukaan ruotsin kieli on englannin jälkeen ylivoimaisesti eniten käytetty kieli
yrityksissä. Ruotsin kielen taitoa pidetään myös tärkeänä rekrytointikriteerinä. Monessa julkisen sektorin
tehtävässä edellytetään ruotsin kielen taitoa.
Ruotsin kielen taitoiselle suomalaiselle avautuu suuret mahdollisuudet pohjoismaisilla työmarkkinoilla. Sekä
kotimaiset että pohjoismaiset taloudet integroituvat yhä pitemmälle Pohjolassa ja esteitä työskentelylle muissa
pohjoismaissa on poistettu. Ruotsin kielen taitoiset nuoret voivat vaivatta hakeutua töihin, harjoittelemaan ja
opiskelemaan muihin pohjoismaihin. Elinkeinoelämälle avautuu parhaillaan uusia mahdollisuuksia Suomen,
Ruotsin ja Norjan pohjoisilla alueilla. Entinen pääministeri Paavo Lipponen laati EK:n pyynnöstä arktisen alueen
mahdollisuuksia kartoittavan ”Pohjoinen tahtotila” –raportin (2015), jonka mukaan yksistään Barentsin alueella
arvioidaan olevan hankesuunnitelmia noin 140 miljardin euron arvosta.
Yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää, että kaikki peruskoulun oppilaat saavat samanlaiset sivistykselliset
lähtökohdat. Nuoret liikkuvat tänä päivänä paljon työn ja opiskeluiden perässä. On tärkeää, että emme sulje
keneltäkään mahdollisuutta ja oikeutta oppia maamme molempia kansalliskieliä. Peruskoulun tulee
perustuslain 6§ mukaan taata kaikille oppilaille tasavertaiset mahdollisuudet koko maassa.
Aikaisemmat kokemukset eivät puolla sitä, että vapaaehtoistaminen johtaisi kielten monipuolisempaan
opiskeluun (vrt. lukion ylioppilaskirjoitukset), päinvastoin meillä luetaan vähemmän kieliä kuin 10-20 vuotta
sitten. Ruotsin kielen taito ei myöskään ole este toisen kielen oppimiselle. Uuden opetussuunnitelman
mukainen ruotsin kielen aikaistaminen 6. luokalle on positiivinen mahdollisuus. Alakoulussa nuoret ovat
vastaanottavaisempia oppimaan uusia kieliä.
Ruotsin kielen opiskelu suomenkielisissä kouluissa on perusteltua, koska Suomi on kaksikielinen maa ja kiinteä
osa Pohjolaa. Yhteinen historia Ruotsin kanssa sitoi meidät Pohjoismaiseen kulttuuripiiriin peruuttamattomalla
tavalla ja loi perustan demokraattiselle yhteiskuntajärjestelmällemme. Suomenruotsalainen kulttuuri on osa
suomalaista identiteettiä ja henkistä pääomaa. Ruotsin kielen ja kulttuurin tuntemus kuuluu siten
yleissivistykseen.
Svenska nu -verkosto on suomenkielisten koulujen ja ruotsinopettajien tukena ruotsin kielen opetuksen
kehittämisessä. Vuonna 2015 ohjelmamme tavoitti 84 000 ihmisen yleisön koko maassa ja 1500 opettajaa
osallistui osaamista vahvistavaan täydennyskoulutukseemme. Pyydettäessa annamme myös mielellämme
asiantuntija-apua ja taustatietoa teille ruotsin kielen asemaa koskevassa keskustelussa. Olkaa rohkeasti
yhteydessä meihin!
Svenska nu –verkosto
Paavo Lipponen Gunvor Kronman
Valtuuskunnan puheenjohtaja Ohjausryhmän puheenjohtaja "

Vastaukset 18
Vanhimmat
Onko tämä tapahtunut tänä vuonna? Saatanan "rasisti", lukekoon itse vaikka hautaan asti vitun ruotsia.
"...päinvastoin meillä luetaan vähemmän kieliä kuin 10-20 vuotta"
Jo niinä aikoina, kun isä kannun keksi, eli silloin ei ollut reaaliaikaista mediaa netissä.
"Yhteinen historia Ruotsin kanssa sitoi meidät Pohjoismaiseen kulttuuripiiriin peruuttamattomalla tavalla ja loi perustan demokraattiselle yhteiskuntajärjestelmällemme. Suomenruotsalainen kulttuuri on osa
suomalaista identiteettiä ja henkistä pääomaa. Ruotsin kielen ja kulttuurin tuntemus kuuluu siten yleissivistykseen."
Pidän lähinnä tämän kirjoittajaa idioottina. Ruotsissa ei ole vieläkään demokratiaa vaan maan korkein johto menee perintönä sukupolvelta toiselle. Ruotsin kielen ja kulttuurin tuntemus ei kuulu kenenkään suomalaisen yleissivistykseen.
Pidän siis Lipposen ulostuloa järjellisen tasapainon järkkymisenä.
"Ruotsin kielen taidolla on merkitystä nuoren työmarkkina-aseman kannalta. Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK)vuoden 2015 henkilöstökyselyn mukaan ruotsin kieli on englannin jälkeen ylivoimaisesti eniten käytetty kieli
yrityksissä. Ruotsin kielen taitoa pidetään myös tärkeänä rekrytointikriteerinä."
Jos Suomen kouluissa opetettaisiin muita, tärkeitä maailmankieliä, eivät kaikki maamme yritykset olisi Ruotsin hallussa, kuten nyt. Muut kieliopinnot avaisivat aivan uusia mahdollisuuksia maailmalle.
"Monessa julkisen sektorin tehtävässä edellytetään ruotsin kielen taitoa."
Koska virkaruotsi. Virkaruotsi on se alkupiste, josta lähtee kehäpäätelmä, josta seuraa koulujen pakkoruotsi. Pakkoruotsi koska virkaruotsi koska pakkoruotsi koska virkaruotsi...5 %:n palvelemiseen.
"Ruotsin kielen taitoiselle suomalaiselle avautuu suuret mahdollisuudet pohjoismaisilla työmarkkinoilla. Sekä kotimaiset että pohjoismaiset taloudet integroituvat yhä pitemmälle Pohjolassa ja esteitä työskentelylle muissa
pohjoismaissa on poistettu. Ruotsin kielen taitoiset nuoret voivat vaivatta hakeutua töihin, harjoittelemaan ja opiskelemaan muihin pohjoismaihin. Elinkeinoelämälle avautuu parhaillaan uusia mahdollisuuksia Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisilla alueilla. Entinen pääministeri Paavo Lipponen laati EK:n pyynnöstä arktisen alueen
mahdollisuuksia kartoittavan ”Pohjoinen tahtotila” –raportin (2015), jonka mukaan yksistään Barentsin alueellaarvioidaan olevan hankesuunnitelmia noin 140 miljardin euron arvosta."
Rkp:tä lähellä olevat piirit sekä Ruotsin valtio ovat pitkään harjoittaneet Suomessa kulttuuri-imperialismia, jonka tarkoitus on liittää Suomi yhä tiukemmin Ruotsiin. Jopa estää Suomen toiminnat muiden maiden kanssa. Ruotsi haluaa suomalaisista nuorista työvoimaa. SDP on erityisen riippuvainen Ruotsista ja sosiaalidemokraatit ovat sisäistäneet tehtäväkseen pitää pakkoruotsi Suomessa, koska se on Ruotsin etu.
Suomalaisten etu se ei ole.
"Yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää, että kaikki peruskoulun oppilaat saavat samanlaiset sivistykselliset lähtökohdat. Nuoret liikkuvat tänä päivänä paljon työn ja opiskeluiden perässä. On tärkeää, että emme sulje keneltäkään mahdollisuutta ja oikeutta oppia maamme molempia kansalliskieliä. Peruskoulun tulee
perustuslain 6§ mukaan taata kaikille oppilaille tasavertaiset mahdollisuudet koko maassa."
Kannattaako Lipponen, että kaikki oppivat aivan samoja aineita? Ai niin, ei toki, ainoastaan "yleissivistävä" pakkoruotsi pitää olla kaikilla.
Jo nyt eräissä Rkp-johtoisissa kunnissa ruotsin opiskelu aloitetaan aikaisemmin kuin naapurikunnissa. Käytännössä siis suomenkielisestä kunnasta, jossa ei lueta ruotsia aikaisin, on jo nyt vaikea muuttaa noihin Rkp-kuntiin. Tästä Lipponen ei ole ollut huolissaan.
"Aikaisemmat kokemukset eivät puolla sitä, että vapaaehtoistaminen johtaisi kielten monipuolisempaan opiskeluun (vrt. lukion ylioppilaskirjoitukset), päinvastoin meillä luetaan vähemmän kieliä kuin 10-20 vuotta sitten."
Syy tähän on se, että pakkoruotsin kurssit ovat edelleen pakolliset kaikille lukiossa. Muita kieliä ei valita, koska pakkoruotsi. Vaikak ruotsia ei ole pakko kirjoittaa, pitää suorittaa sen 3 kurssia.
" Ruotsin kielen taito ei myöskään ole este toisen kielen oppimiselle."
Lukujärjestykseen ja vuorokauteen ei mahdu kuin rajallinen määrä tunteja.
"Uuden opetussuunnitelman mukainen ruotsin kielen aikaistaminen 6. luokalle on positiivinen mahdollisuus. Alakoulussa nuoret ovat vastaanottavaisempia oppimaan uusia kieliä."
Tämä on ns. kielipedofiliaa; "Lapsethan ovat nuorempina tietämättömiä, joten heitä voi helposti muokata, käyttää hyväkseen..." Svenska.nu -järjestö haluaa käyttää yhä nuorempia lapsia omaksi hyväkseen.
"Ruotsin kielen opiskelu suomenkielisissä kouluissa on perusteltua, koska Suomi on kaksikielinen maa ja kiinteä osa Pohjolaa."
Pakkoruotsia ei vaadita perustuslaissa, eikä Pohjola määrää meidän suvereenin maamme kielipolitiikkaa. Ruotsissa ja muualla Pohjolassa ei ole pakkosuomea. Ahvenanmaalla ei myöskään, vaikka se kuuluu Suomeen.
" Yhteinen historia Ruotsin kanssa sitoi meidät Pohjoismaiseen kulttuuripiiriin peruuttamattomalla tavalla ja loi perustan demokraattiselle yhteiskuntajärjestelmällemme. "
Historiaa ei toki voi peruuttaa, mutta emme me historian vuoksi enää teilaa ihmisiäkään toreilla. Nyt on nyt ja menneisyys on mennyttä.
Demokratiaa ei keksitty Pohjolassa.
"Suomenruotsalainen kulttuuri on osa suomalaista identiteettiä ja henkistä pääomaa."
Kenelle on, kenelle ei. Identiteettiä ei voi EU:n lakien mukaan pakottaa kansalaiselle.
Lipponen on toki yrittänyt. Hän mm. mitätöi identiteettimme jo vuosia sitten, jos emme osaa ruotsia. Lipponen myös sanoi, että "puhdas suomalaisuus on kauheaa". On aika selvää, millainen maanpetturi hän on.
"Ruotsin kielen ja kulttuurin tuntemus kuuluu siten yleissivistykseen."
Ei kuulu. Tämä Lipposen ja Kronmanin lausunto on silkkaa rasismia suomalaisuutta kohtaan.
Lipponen bäst!
Kloka tankar av gamlingen!
Kieliuudistuksella halutaan nimenomaan laajentaa nuorten kielitaitoa, eikä, -kuten Lipponen vimmatusti haluaa-, sitoa suomalaiset nuoret Ruotsin yhteyteen ja Rkp:n palvelijoiksi.
Kunnanjohtajat näkevät kyllä, että kieliuudistus tarvitaan.
Lipponen ja Rkp tietenkin alkavat kunnanjohtajien lahjomisen....
Lipposen poliitikonura on surkastunut Rkp:n juoksupoikana olemiseen.
Lipposelle tiedoksi, että Ruotsi on paikoin jo romahtanut muslimijoukkojen vallattua maata ja kunnissa tilanne alkaa poliisien ja kunnanjohtajien mukaan olla hätätilassa.
Sosiaalidemokraattinen pääministeri Stefan Löfven joutui viime marraskuussa aloittamaan äkisti maahanmuuttopolitiikan kiristämisen, mutta vahinko on jo tapahtunut eikä Ruotsi koskaan enää palaa entiselleen. Nyt hän on säädättänyt lain, joka pakottaa kunnat ottamaan pakolaisia.
Ruotsin muslimit eivät halua oppia ruotsia. Osa heistä on asunut vuosikausia Ruotsissa, mutta elävät eristyneenä esim. Rinkebyssä.
Suomalaiset nuoret, joita Lipponen kehoittaa muuttamaan Ruotsiin, kohtaavat siellä massiivisen asuntopulan. Asuntoa on lähes mahdoton saada.
Ruotsin mediass aon pääasiassa maahanmuuttajiin liittyviä rikosuutisia nykyään. Joka päivä tapahtuu murhia, tappoja, tulipaloja, tuhopolttoja, pahoinpitelyitä. Poliisi, palokunta ja sairasauto eivät aina pääse edes tapahtumapaikalle, koska paikalliset hyökkäävät niiden kimppuun, kun ne tulevat auttamaan.
Suomen media esittää edelleen Ruotsin auvoisena onnelana, jossa vallitsee (sosiaali)demokratia, hyvinvointi ja ruusuntuoksu. Totuus on toinen.
EK ei ole muuttanut kantaansa pakkoruotsin suhteen eli kannattaa yhä kielivapautta!
Se tuli ilmi kielikoulutus-kannanotosta, vaikka se olikin hämärästi esitetty. Hämäryyden syynä tietysti svekopolitiikon eli toimitusjohtaja Häkämiehen vaikutus.
Eli taas kerran svekot valehtelevat asiasta!
Vaikka EK pitää ruotsin kieltä tärkeänä, niin se ei suinkaan tarkoita, että kaikkien pitäisi pakolla sitä lukea.
Tärkempiä kieliäkuten englantia ja saksaa, ja vaikkapa kiinaa, japania, voi aloittaa opiskelemaan SUORAAN, EISIIHEN tarvita vuosikausien "ska vi ha möte-dricka kaffe- och-discutera"-MAAILMAN yksinkertaiNntä, VÄHÄvivahteikkaimman margiinalikielen ruotsin kieli opiskelua.
Ei ole mitään JÄRKEÄ lukea Höblan kieltä, sen tajuaa lapsikin.
Anteeksi kirjoitusviHReet, höblää kielen kannattajat saa korjata. :-)
"Tärkempiä kieliäkuten englantia ja saksaa, ja vaikkapa kiinaa, japania, voi aloittaa opiskelemaan SUORAAN, "
Ai miten niin suoraan?! Monessa alakoulussa ei ole vaihtoehtoja ollenkaan, vaan englanti on käytännössä pakollinen A-kieli.
Lipponset ovat ilmeisesti politiikko pariskunta, joista on ollut eniten haittaa Suomen historialle.
Suomalaiset nazit eivät polttaneet pizzeriaa Tampereella, koska heitä ei ole. Suomalaiset nazit eivät tue pakkoruotsia samasta syystä.
Paavo Lipponen ajoi Suomen € jäseneksi. Paavo Väyrynen vastusti ja on nyt todistanut, että oli oikeassa.
Paavo Lipponen on ollut väärässä koko poliittisen uransa aikana.
SDP pitäisi hylätä koko äijä.
Ruotsin valtio, Ruotsin ja Suomen sosiaalidemokraatit ja RKp haluavat pitää suomalaiset kauppapoliittisesti Ruotsin selän takana ja kielipoliittisesti ruotsin kielen takana.
Suomalaisten ei näiden tahojen mukaan tule voida käydä kauppaa Ruotsin ohi eikä oppia mitään kieliä ennenkuin ovat istuneet pakkoruotsintunnilla.
Muiden kielien aikainen oppiminen tietenkin saisi aikaan Suomen suoria kontakteja maailmalle, eikä Lipponen käskijöineen voi sitä sietää.
Onko demarin pirullisuudella, Suomi vihalla ja katkeduudella mitään rajaa. On vaikea uskoa , että edes sossu tekee hurrin lahjomana tälläistä myyräntyötä. Oletko lipponen todella noin katkeroitunut??????
Lipposen kirje tuo hyvin esille sen, miten sdp hallituksessa ollessaankin oli pelkästään rkp:n lihaspuolue; vertaa alkuperäisen Mad Max -elokuvan Master Blaster -hahmoon, jossa pieni ja ruma kääpiö (sianpaska-voimalaitoksen pomo) tehtaan istuu suuren ja ruman jättiläisen (täysi idiootti) harteilla ohjaten sitä kuin sotaratsua.
Lipposen ja Kronmanin kirje on täyttä virheellisiä ja kestämättömiä väitteitä.
Nuorten opiskelu- ja uramahdollisuudet paranevat huimasti, kun he valitsevat englannin ja jonkun muun ison maailmankielen opinnot, ruotsin sijaan. Kun siihen liittyy kunnolla suoritettu ammatti- tai yliopistotutkinto, se avaa väylän upeisiin työtehtäviin, kotimaassa tai ulkomailla.
Lisäksi se vaihtoehto, että voisi valita ruotsin sijasta lisäkursseja substanssiaineista, matematiikasta, fysiikasta, kemiasta, biologiasta, parantaa nuoren mahdollisuuksia päästä esim insinööriopintoihin, lääketieteelliseen, jne.
Ei ruotsi auta muiden kielten oppimista yhtään enempää kuin jonkun muun kielen opiskelu. Ei ole mitään perusteluja sille, että ruotsin opiskelu pitäisi aloittaa jo ala-asteella, sen voi yhtä hyvin aloittaa vasta aikuisena.
Lipposen ja Kronmannin kirje on vastuuton ja ala-arvoinen, kun se pyrkii rajoittamaan suomalaisten kielitaidon monipuolistumista.
He vaativat ylimitoitetun satsauksen jatkamista ruotsin kielen opetukseen, vaikka kansainvälistyneessa EU-Suomessa tarvitaan monien eri kielten ja monien eri taitojen opetusta.
Lipponen ja Kronman eivät myöskään näe, että tarvitaan valtavasti opetusresursseja, jotta tuhannet maahanmuuttajat voisivat oppia suomen kielen. Se on paljon suurempi tarve, ja senkään vuoksi meillä ei ole varaa jatkaa pakkoruotsin opetusta koko väestölle, kun vain aniharvat aidosti tarvitsevat ruotsintaitoa.
Päivihän voisi nyt järjestää marssin pakkoruotsin puolesta.