Ulkoministeri Timo Soini junaili ja ohjasi yhteiskuntasopimuksen maaliin, toteaa kommentaattorimme ja kolumnistimme Efter Nio. Soinin panos sopimuksen syntymisessä oli merkittävä, ja omalla arvovallallaan Soini sai sekä Keskustan että Kokoomuksen mukaan sopimaan Suomen ehkä koko historian vaikeimmasta päätöksestä.
Aikana jolloin vuorineuvokset kuittaavat suomalaisten työläisten selkänahasta historiansa suurimmat osingot, oli vaikeaa vakuuttaa Keskustan ja Kokoomuksen johdolle, että sopimus on tärkeä Suomen kilpailukyvyn kannalta. Sekä Keskustan Sipilä, että Kokoomuksen Stubb olisivat halunneet pitää työajat ja palkat nykyisellä tasollaan, ja molemmat korostivat Soinille sitä että "kyllä suomalainen työläinen on palkkansa ansainnut". Tämä silläkin uhalla, että vuorineuvosten tulotaso olisi saattanut ensi vuonna jäädä tämän vuoden tasolle, ilman mitään tasokorotuksia.
Näkyvästi esillä ollen Soini kuitenin torjui hallituskumppaniensa lepsuilun, ja totesi että pojat, pojat. Vaaleihin on vielä aikaa, kyllä kansa ehtii tämän päätöksen unohtaa.
Soini junaili yhteiskuntasopimuksen maaliin
6
<50
Vastaukset
- adolf.h
Kyllä oli aivan käsittämätön takin kääntö sekä Stubbilta että Sipilältä. Kumpikin on kuin yhdestä suusta vakuuttanut vuorineuvoksille, että kaveria ei jätetä. Ja nyt kun vuorineuvokset olisivat hiukan tarvinneet vastapalvelusta vaalirahoitukselleen, niin heti ollaan jättämässä kaveri tyksin.
Sopimushan tosiaankin tarkoittaa sitä, että vuorineuvosporukka jää ensi vuonna ilman tuntuvaa tasokorotustaan. Onko nyt sitten vaarana, että osa heistä putoaa Kelan kuntoutuspäivärahalle... joka heidän vuosituloillaan on tosin melko tuntuva, useita kymmeniätuhansia euroja kuukaudessa. - öykkäri
hyvä timbe köyhän ystävä
- perskauppias
Miten ihmeessä Soini pystyi hoitamaan sopimuksen maaliin, vaikka oli lähes kokopäiväisesti selvittämässä sitä, että kuka kutsui ja kenet Suomeen harjoittelemaan sotaa Venäjää vastaan..?
On Soini vaan melkoinen äijä, oikein jytky.- heil.hallitus
Tämä hallitus on aivan vihervassareiden asialla.rikkaille ei enää haluta antaa edes sitä mikä rikkaille kuuluu.ainahan me on saatu ottaa kakusta ensin ja duunarit vasta sitten.sitä varten me maksetaan kokkareiden ja kepun vaalit että ne hoitaa meille haulit himaan.nyt kaikesta päättää punvihreät ja kunnon ihmiset ei enää saa tehdä bisnistä.matuja vaan hyysätään.
- liippareitavalehtelijoi
Röyhkeesti vain Soinin ja PS piikkiin. Sipilä ja Stubbe junaili koko paskan sopimuksen. Ei kunnolla ehtinyt maaliin kun sipilä peruin veronkevennykset.
- Karl.M
Niin no, ei Soini pääse pälkähästä sillä, että oli näkymättömissä koko neuvottelujen ajan. Kyllä kai hallituksen ministeri joutuu olemaan vastuussa siitä mitä hallitus päättää.
Tosiasiassa Suomessa on tällä hetkellä yksi kaikkien aikojen äärioikeistolaisimmista hallituksista. Sipilä ajaa itsekin täysin vuorineuvosten toivomaa politiikkaa, mennen jopa kokoomuksestakin oikealta ohi. Sipilä maksaa jäsenmaksuja Keskustalle vain siksi kun muutkin lestadiolaiset tekee niin, muuten Sipilä on ihan äärioikealla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3093055Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612353- 1242057
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492043Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271733- 671399
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661337
- 691270
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781243