Facebookin Rasmus -ryhmää seuratessani, olen saanut tietää, että maahanmuuttaja -taustaiset kokevat äärettömän vastenmielisenä sen, jos heiltä kysyy mistä ovat kotoisin, kauanko asuneet Suomessa, tai menee typeryyksissään kehumaan tummia silmiä tai paksuja hiuksia. Alkaa puhua englanniksi olettaen ettei mamu osaa suomea... Ilmeisesti kaikki on rasismia ja rodullistamista. Yhteiskunnan rakenteissa olevaa kolonialistista rasismia - mitä lie...
Olen hämmentynyt. Miten Suomessa voisi olla jotain yhteiskunnan rakenteisiin rakennettua kolonialistista rasismia, koska kansa on ollut täällä erittäin yhtenäistä, joten ei ole luotu mitään erilaisia käytäntöjä eri värisille tai alkuperää oleville ihmisille. Lait ja säännöt on samat kaikille olleet aina, ja kuka tahansa tänne on syystä tai toisesta tullut myöhemmin, on ne koskettaneet myös häntä. Kolonialismin kanssa meillä ei käsittääkseni voi olla mitään tekemistä kuin Venäjän ja Ruotsin entisenä siirtomaana, sillä eihän Suomella ole ollut siirtomaita koskaan missään. Me taas olemme olleet siirtomaa.
Lisäksi tuo ettei saa kysyä mistä ihminen on kotoisin ja kauan asunut Suomessa, ja jopa positiiviseksi tarkoitetut kehut "ai kun sulla on ihanan paksut hiukset" on kiellettyjä... Mitä sen kummempaa noissa on, kuin että kysyy eri murretta puhuvalta suomalaiselta mistä hän on kotoisin? Suomalaisethan kyselee noita asioita toisiltaankin - mistä olet alunperin kotoisin, kauan asunut esim. Helsingissä, mikä on ammattisi jne... Osa luulee olevansa kohtelias maailman kansalainen, kun alkaa puhua englantia, koska aiemmin on moitittu siitä ettei suomalaiset suostu puhumaan englantia ulkomaalaisten läsnäollessa, vaikka sitä osaavatkin kun ovat niin rasistisia juntti -paskoja, että jättävät mamun ulkopuolelle keskustelusta puhumalla junttimaisen rasistisesti omaa tyhmää äidinkieltään suomea. Suomalaiset luulee, että ihminen tuntee olonsa arvostetuksi ja hyväksytyksi, kun hänen taustastaan ollaan kiinnostuneita tai kehutaan ulkonäköä. No ei sitten ilmeisesti niinkään...
Mistä ja miten mamu -taustaisille sitten saa puhua? Sekin jos on vain tuppisuuna ja hiljaa on rasismia... Eihän tässä enää uskalla tehdä ja sanoa yhtään mitään ettei joku vedä palkokasveja sieraimiinsa.
Mistä ja miten mamuille saa puhua?
13
99
Vastaukset
- mistä.kotoisin
"maahanmuuttaja -taustaiset kokevat äärettömän vastenmielisenä sen, jos heiltä kysyy mistä ovat kotoisin, kauanko asuneet Suomessa, tai menee typeryyksissään kehumaan tummia silmiä tai paksuja hiuksia. Alkaa puhua englanniksi olettaen ettei mamu osaa suomea..."
Onko todella noin? Siis maahanmuuttajataustaiset (onko se edes korrekti määrittely?) kokevat vastenmielisenä? Ennemminkin kuulostaa kuin jotkut suomalaiset monikulttuurisuuden besserwisserit olisivat ylivertaisessa viisaudessaan arvostelemassa suomalaisjuntteja.
Asetelma on lähtökohtaisesti juuri se että heidän mielestään muut kuin he eivät voi ymmärtää miten kohdata oikealla tavalla se ihmeellinen erilainen kulttuuri huomaamatta että juuri he ovat niitä joiden asenne tulee ylemmyyden ja paremmuuden tunteesta suhteessa maahanmuuttajiin. Ja tätä heijastelevat kommentit "äärettömän vastenmielisenä kokemisesta", kuin opetettuna osaksi "syrjäytyneessä asemassa olevaa, rasismia kohtaavaa maahanmuuttajaa".
Maahanmuuttajissa, kuten kantaväestössäkin, on erilaisia ihmisiä ja jos sitä tarjotaan, moni tarttuu helppoon tilaisuuteen saada sääliä syrjittynä, osattomana, sorrettuna.
Maahanmuuttajataustaisissa henkilöissä on myös toisenlaisia, ehkäpä se hiljainen enemmistö, jotka suhtautuvat itsekin itseensä tasa-arvoisena, asemansa tunnistavana mutta myös itse pyrkien huolehtimaan asioistaan.
Sellaiset kykenevät ilman herkkähipiäisyyttä luontevaan kanssakäymiseen jopa heitä oudoksuvien suomalaisten kanssa. Ja jopa ilman tuota äänekkäälle, ilmeisen pienelle joukolle eriarvoisuudesta kärsiväksi opastettua kolonialistien rasismin uhrin osaa.- lfpfop
Kun ei oikein ole todellista rasismia, niin täytyyhän se keppihevonen jostain pilkun paikasta kaivaa vaikka väkisin. Eihän jotkut muuten tuntisi itseänsä "paremmiksi" ihmisiksi.
- Hämmentynyt-ihminen
lfpfop kirjoitti:
Kun ei oikein ole todellista rasismia, niin täytyyhän se keppihevonen jostain pilkun paikasta kaivaa vaikka väkisin. Eihän jotkut muuten tuntisi itseänsä "paremmiksi" ihmisiksi.
Siltä se tuntuu... Aikoinaan kun Suomessa oli Olympialaiset sotien jälkeen, oli mustat amerikkalaiset urheilijat ihmetelleet, kun täällä heitä kohdellaan tasavertaisina. Ei ollut rasismia silloin, eikä sitä todellisuudessa ole niin paljon vieläkään. Se on tuontitavaraa, eikä kuulu suomalaisuuteen.
Sekin vituttaa tuossa Rasmus -ryhmässä, kun siellä ulkomaalaistaustaiset aina alkaa haukkua suomalaisia nurkkiin kuseviksi rumiksi juopoiksi. Se ei sitten vissiin ole rasismia, että kaikki suomalaiset yleistetään tällaisiksi... Itse olen kyllä nähnyt mamujenkin kusevan nurkkiin. Taisivat tosin olla selvinpäin ja ehkä jonkun mielestä kauniimpia kuin keskiverto suomalainen, joten ehkä se tekee sitten kyseisestä ruumiillisesta toiminnosta sivistyneemmän?
Ja se suomalaisten suvaitsevaisten harrastama itseinhon määrä tuossa ryhmässä on hämmentävää... Kuka tahansa sanoo jotain rumaa suomalaisista, se niellään ja itse vielä paisutellaan ja haukutaan omaa kansaa lisää... Ollaan niin rumia, niin juoppoja, niin sukurutsattuja, niin tyhmiä, niin juntteja, niin sivistymättömiä - ja kuitenkin samaan aikaan suomalaiset on se kansa, josta varmaan 100% on lukutaitoisia, osaavat ainakin välttävästi englantia ja lukevat eniten maailmassa, niin kirjoja kuin lehtiä. - hhfhfdhfhdfhdfhdf
Hämmentynyt-ihminen kirjoitti:
Siltä se tuntuu... Aikoinaan kun Suomessa oli Olympialaiset sotien jälkeen, oli mustat amerikkalaiset urheilijat ihmetelleet, kun täällä heitä kohdellaan tasavertaisina. Ei ollut rasismia silloin, eikä sitä todellisuudessa ole niin paljon vieläkään. Se on tuontitavaraa, eikä kuulu suomalaisuuteen.
Sekin vituttaa tuossa Rasmus -ryhmässä, kun siellä ulkomaalaistaustaiset aina alkaa haukkua suomalaisia nurkkiin kuseviksi rumiksi juopoiksi. Se ei sitten vissiin ole rasismia, että kaikki suomalaiset yleistetään tällaisiksi... Itse olen kyllä nähnyt mamujenkin kusevan nurkkiin. Taisivat tosin olla selvinpäin ja ehkä jonkun mielestä kauniimpia kuin keskiverto suomalainen, joten ehkä se tekee sitten kyseisestä ruumiillisesta toiminnosta sivistyneemmän?
Ja se suomalaisten suvaitsevaisten harrastama itseinhon määrä tuossa ryhmässä on hämmentävää... Kuka tahansa sanoo jotain rumaa suomalaisista, se niellään ja itse vielä paisutellaan ja haukutaan omaa kansaa lisää... Ollaan niin rumia, niin juoppoja, niin sukurutsattuja, niin tyhmiä, niin juntteja, niin sivistymättömiä - ja kuitenkin samaan aikaan suomalaiset on se kansa, josta varmaan 100% on lukutaitoisia, osaavat ainakin välttävästi englantia ja lukevat eniten maailmassa, niin kirjoja kuin lehtiä.Jos haluaa olla henkisesti jo matujen orja ja palvelija niin kannattaa sitten liittyä rasmuslaisiin.
- Hämmentynyt-ihminen
hhfhfdhfhdfhdfhdf kirjoitti:
Jos haluaa olla henkisesti jo matujen orja ja palvelija niin kannattaa sitten liittyä rasmuslaisiin.
En minä halua olla kenenkään orja ja palvelija. En vain ymmärrä miksi suomalaisten syyksi yritetään laittaa kolonialismia harjoittaneiden valtioiden rikokset. En hyväksy minkäänlaista rasismia, en suomalaisiinkaan kohdistuvaa ja sitä on tuolla Rasmus -ryhmäläisten keskuudessa paljon. Toivon myös ettei me sorruttaisi pilaamaan omaa maatamme näiden tulokkaiden takia muuttumalla väkivaltaisiksi rasisteiksi, vaikka kuinka vituttaa.
Rasismi ei ole koskaan kuulunut suomalaisuuteen, koska me olemme itse olleet aina niitä rasismin kohteita "en finne igen", "finnjävel" ja venäläisillä taisi olla meille nimenä "tsuhna". Ei apinoida tätä anglo-amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluvaa hapatusta - se ei kuulu meihin ja meille sen kummemmin kuin ns. valkoisen miehen taakka. Kantakoot taakkansa ne, jotka orjuudesta on hyötyneet. Sitä taakkaa kuuluu kantaa myös arabien - noiden afrikkalaisten ensimmäisten orjuuttajien. Arabit on orjuuttaneet myös valkoisia eurooppalaisia... Käsittääkseni myös somalit on olleet orjakauppiaita ja tästä syystä muut afrikkalaiset eivät heistä pidä. Orjuus muuten ei ole loppunut vieläkään. Maailmassa on nykyään enemmän orjia kuin koskaan ennen, ja mustia afrikkalaisia orjuutetaan edelleen arabien toimesta. Siellä myydään edelleen kastroituja mustia orjia. Tästä ei vain puhuta - koska rasismi. Koska valkoinen paha mies. Koska eri uskonto.
https://www.youtube.com/watch?v=q6ujo5YAAT8
https://www.youtube.com/watch?v=h4PY9EDgO4M
https://www.youtube.com/watch?v=5XzThnFyjG0&ebc=ANyPxKqqHI4m9PuvNNctRjSBSnfkV1104XU931dJK70hgbkvauGq2VEVvlEEIL74gHOqxfe8YcPT3uK9RteJ_sac3TUbTorkfA
Minä toivoisin, että nämä uudet tulokkaat haluaisivat sopeutua tänne ja elää kuten täällä eletään... Ehkä osa voisi palata aikanaan takaisin kotimaihinsa rakentamaan niitä, kun sota loppuu - mitäs pahaa siinäkään olisi? Sen ajan kun täällä ovat, olisi kuitenkin ihan hyvä pystyä elämään rauhassa rinnakkain, eikä meidänkään tarvitsisi kävellä munankuorilla miettien koko ajan tuliko sanottua pahasti. Onko nämä mamut tosiaan noin kovia mielensä pahoittajia?
- rajatkiinniheti
Oliha tuo blogi sekava ja ihmisen itsetunto surkea. Sehän on kuin Pavlovin ehdollistettu koira,mitä vaan sanotaan, se puree...
- roletaari
Harkiten. Harkiten! Kaverini erehtyi kysymään ravintolan wc:ssa ensimmäisen aallon somalilta milloin sompulla on tarkoitus palata kotimaahansa. Nyrkkiä tyli vlittömästi vasten silmälasipäisiä kasvoja. Silmät säästyivät.
Tieto tapahtumasta meni lsalin puolelle lyödyn pikkuveljelle. Nuorten, alle 23v pohjoismaiden mestari painnostossa 90kg sarjassa.
Pikkuveli suutahti ja pieksi sompun sairaalakuntoon.
Käräjille ja tuomio jonka laadusta en teidä.
Johtopäätös. Tarttee olle hyvin varovainen, neutraali eikä saa esittää törkeän tungettelevia kysymyksiä. - Hämmentynyt-ihminen
Niin - tulipa mieleen sellainen, että jos ja kun tätä palstaa lukee mamu -taustaiset, puoleksi ulkomaalaiset tai suomalaiset jotka on naimisissa ulkomaalaisten kanssa, niin miettikääpä te näitä asioita ja kertokaapa, että miten saa mamulle tai mamulta näyttävälle puhua... Millä kielellä, mistä asioista. Miten teidät/heidät pitää kohdata ettei taas syyllisty rasismiin...
Kerron vielä sen, että kaikki mitä suomalainen sanoo, on yritystä saada ihminen tuntemaan olonsa tervetulleeksi - hänelle osoitetaan kiinnostusta. Ymmärretään myös, että suurin osa maailman ihmisistä kokee hiljaisuuden ahdistavaksi, joten suomalainen kohteliaisuuksissaan yrittää puhua ulkomaalais -taustaiselle, ettei hän tuntisi oloaan epämukavaksi - siitä huolimatta että suomalainen ITSE tuntee olonsa epämukavaksi, kun joutuu höpisemään ventovieraalle. Sitten sieltä suusta putkahtaa ne viattomat ja ystävällisiksi tarkoitetut kysymykset, joilla on tarkoitus osoittaa "olen kiinnostunut sinusta ihmisenä, hyväksyn sinut ihmisenä, haluan että sinulla ei ole epämukava ja ahdistunut olo" ja joita me kyselemme toisilta suomalaisiltakin - "mistä olet kotoisin? Kauanko olet asunut Suomessa/Helsingissä/Rovaniemellä? Mikä olet ammatiltasi..." me kun emme muunlaista osaa, koska small talk ei kuulu suomalaiseen keskustelu -kulttuuriin ja mielenmaisemaan.
Kulttuurierot on ilmeisesti positiivisia ja tosi jees ja ihquja niin kauan kun kulttuuri on jotain muuta kuin suomalaista. Ilmeisesti esimerkiksi tämä suomalainen keskustelu -kulttuuri onkin sitten vain osoitus suomalaisten rasismista.
Aina kun jollekin kumartaa, tulee pyllistäneeksi toiselle. - Rasmus.Pönninen
Kunnioittavasti, vähän nöyristellen, kertoa, että olet iloinen, kun maahanmuuttaja on valinnut juuri meidän maamme. Sitten voit pyytää anteeksi. että olet vain suomalainen ja ilmatkin on mitä on.. Anna hänelle rahasi ja kysy voitko auttaa jotenkin, lastenvaatteita? Tai no, pullaa ainakin..? Siitä se lähtee pikkuhiljaa ..
- eläinmuidenjoukossa
Luin äsken Topeliuksen kirjoittamaa vanhaa Maamme kirjaa ,jossa kerrottiin ruotsin piispojen kristinuskon tuomisesta suomeen ja suomen valloittamisesta.Kerrottiin
suomalaisista jotka puolustivat maataan ja kotiaan, heitä nimitettiin pakanoiksi.
Nykyaikana suomalainen,joka uskaltaa olla isänmaallinen ,puolustaen kotiaan ja
maataan, matujen tunkeutumista vastaan, uskaltaen sanoa totuuden,mihin tämä
nykyinen meno johtaa,niin häntä sanootaakin rasistiksi,ja haukutaan jos miksi,niin
toimittajien,suvakkien ,ylen ja ulkolaisten suulla,eikä he häpeä yhtään.
Kannattaa kerrata historiaa pidemmältä aikajaksolta ,niin huomaa millainen saasta ihminen todellisuudessa on vallantavoitteluineen sortaessaan muita valtansa alle.
Matut eivät ole yhtään sen parempia rynniessään toisten maihin omistushaluineen
ja vallantavoitteluineen ,joten on parempi vaijeta. - turhatpuheet
En puhu mamuille koskaan ja missään. Jos joku sellainen kysyy jotain, tuijotan yrmeänä eteeni. Niin pitäisi jokaisen toimia. Hulluhan se on, joka mamulle puhuu, sanoo vanha suomalainen sananlasku
- zxcvbcccvv
Niin paskoja me suomalaiset olemme, että tänne pohjoiseen olemme rakentaneet yhteiskunnan, johon mamu tavoittelee pääsevänsä toiselta puolelta maailmaa.
Tämän on tehnyt Suomen kansa. Tulijat ovat vain pilanneet omansa.- 2plus10
Juuri näin. Tämä tieto kun saataisiin upotettua suvakkienkin päähän.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664