Jatkamme ”tuoksu-näyn” arviointia (kts. aiemmat osat 1-5).
http://www.uskonsana.com/kristuksen-tuntemisen-tuoksu-kodin-tuoksu/
5.8.2015
.
Lainaus:
”Muu sanoma oli sen verran henkilökohtaista että en sitä tahdo tässä jakaa, mutta halusin ensimmäisen osan jakaa juuri sinun kanssasi. On äärimmäisen tärkeää muistaa missä oikea kotimme on – olemmehan me taivaan kansalaisia! (Fil 3:20) Tätä ei tule ymmärtää väärin. Tehtävämme ei ole eristäytyä kaikesta muusta yhteiskunnasta. Päinvastoin tehtävämme on olla rohkeasti erilaisia keskellä muuta maailmaa. Meidät on kutsuttu olemaan suola ja valo!”
Lainaus päättyy.
.
Tällä kertaa käyn läpi Patrickin näkyä hieman erilailla kuin aiemmin. Toivoisin, että jokainen tarkistaisi itse Raamatusta mitä on kirjoitettu. Siksi sekä lainaukset (Filippiläiskirje 3 ja viitteet/vrt) ovat aiempia kertoja laajempia. Haluan näin omalta osaltani tuoda ilmi Helluntaiseurakunnan uskon pääkohdista sen ensimmäisen.
"Hyväksytty Seinäjoen Talvipäivillä 19.1.2001
1. Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja oppimme ainoa perusta."
.
Näyn käsittely alkaa.
”Muu sanoma oli sen verran henkilökohtaista”? Sanoma? Vai ilmestystieto? Sanoma on perinteisesti tarkoitettu jaettavaksi (vrt. 1.Joh. 1:5, Hesekiel 43:10); siis rakennukseksi tai varoitukseksi seurakunnalle.
Kyseessä ei myöskään voi olla 2.Kor. 12:4 kuvailema tilanne ”sanomattomista sanoista, joita ei ollut lupa puhua”, sillä Patrick on juuri jakanut auliisti ”ensimmäisen osan”.
Ilmestystieto on sisällöltään enemmän Patrickin kuvailemaa, esoteerista.
”Henkilökohtaisen osan” mainitsemiselle en keksi mitään muuta syytä, kuin että tällä Patrick alleviivaa (legitimoi?) itseään.
.
”Taivaan kansalaisia”. Luetaan ensin Raamatusta Filippiläiskirjeen 3.luku.
Filippiläiskirje 3 (KR1933/38)
1 Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.
2 Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja.
3 Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan,
4 vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
5 joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus,
6 intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
7 Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että voittaisin omakseni Kristuksen
9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
13 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.
15 Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
16 Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!
17 Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.
18 Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina;
19 heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.
20 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
21 joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.
.
Jatkuu seuraavassa viestissä.
Patrick Tiaisen tuoksu-näyn arviointia (osa 6)
2
<50
Vastaukset
- 1.Kor.1-18
Jatkuu...
Tilanpuutteen vuoksi viitteitä ei ole kirjoitettu auki (toivoisin siis, että luette itse Raamatusta KR1933/38 viitteet):
Jae 3: ”kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan” (Patrickin kuvauksessa puhuttiin tuoksusta, joka ”koskettaa jokaista solua” – siis maallista majaamme, ”lihaa”… Vrt. 2.Kor. 5:1-21)
Jae 9: ”minun havaittaisiin olevan hänessä (=Kristuksessa)” (Vrt. 1.Kor. 1:18- 31)
Jae 10: ”tunteakseni…hänen kärsimyksiensä osallisuuden” (Vrt. 1.Piet. 4:12-19)
Jae 11: ”ehkä pääsen”
Jae 12: ”ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan riennän sitä kohti”
Jae 13: ”en vielä katso sitä voittaneeni”
Jae 14: ”riennän kohti päämäärää” (Jakeet 11-14: vrt. 1.Kor. 9:23-27, Kol. 2:18-19)
Jae 15: ”Olkoon siis meillä,…tämä mieli” (Vrt. Fil. 2:1-5)
Jae 16: ”Kunhan vain,…vaellamme samaa tietä!” (Vrt. Joh. 14:6)
Jae 17: ”katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat” (Vrt. Hepr. 13:7-9)
Jae 18: ”Sillä monet,…vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina” (Vrt. Room. 16:17-18, 2.Piet. 2:1-3)
Jae 19: ”ja maallisiin on heidän mielensä” (Vrt. 1.Kor. 15:19)
Jae 20: ”meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja…odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi” (Vrt. 2.Piet. 3:7-13)
Jae 21: ”joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi” (Vrt. 1.Kor. 15:50-58)
.
Jos me luemme koko luvun, huomaamme, että Paavali ei kiinnitä katsettaan tähän maailmaan, ”maallisiin”. Paavali ei edusta Kingdom Now –oppia tai myöskään little gods –ajattelua. Paavali odottaa epätäydellisenä (jae 12) Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme (jakeet 20 ja 21).
.
”Suola.”
Liittosuola. VT.
3.Moos. 2:13 (KR1933/38)
"Ja jokainen ruokauhrilahjasi suolaa suolalla, äläkä anna Jumalasi liitonsuolan puuttua ruokauhristasi; jokaiseen uhrilahjaasi sinun on tuotava suolaa."
4.Moos. 18:19 (KR1933/38)
"Kaikki pyhät annit, joita israelilaiset antavat Herralle, minä annan sinulle, sinun pojillesi ja tyttärillesi ikuiseksi oikeudeksi. Se olkoon ikuinen suolaliitto Herran edessä sinulle ja sinun jälkeläisillesi."
UT.
Mark. 9:49 (KR1933/38)
"Sillä jokainen ihminen on tulella suolattava, ja jokainen uhri on suolalla suolattava."
Kol. 4:6 (KR1933/38)
"Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata."
.
”Valo.”
2.Kor. 4:3-7 (KR1933/38)
3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
5 Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
6 Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.
7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
.
Kuka on subjekti (tekijä/toimija)? Kuka on (savi)astia? ”Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta”.
.
Siunausta. - FokusSanomaan
Todella tärkeitä havaintoja! Kiitos tästä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406