TV2 torstaina klo 22.00

vgruufy

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdfgsra3f

      "Pitäisikö kirkon erityisasema purkaa? Vapaa-ajattelijoiden pj. Petri Karisma haastaa suorassa lähetyksessä Oulunkylän seurakunnan pastori Marjaana Toiviainen."

      Jaa miksei tuo haastettu ole joku, jolla olisi edes jonkinlainen valta aseman purkamiseen? Vaikka ministeri tai kansanedustaja tms. Totta kai pastori jättää oman turvatyöpaikkansa/virkansa purkamatta ja tuskin voisi mitenkään julkisesti edes asettua työnantajaansa pahasti vastaan, eikös niin?

      • 7779

        Nainen ei voi olla pappi Raamatun Sanan mukaan, joten en siksi odota hedelmällistä keskustelua.
        Karisma taas on sellainen ateisti jankkaaja, että en edes keskustelisi kun sen mielipiteet on kuultu jo.
        Eli johtopäätös, en taida katsoa koko ohjelmaa.
        Vastasin toki noihin kysymyksiin mitä ko. sivulla oli.
        Miksi katsoa kun aihe ei kiinnosta , mitä uutta siinä voi kuulla.
        Valtio on nyt jo erossa kirkosta, mutta kirkko ei valtiosta kun noudattelee jotain yhteiskunnan vääristymiä joka asiassa vaikka ei pitäisi niin tehdä.

        Nainen ei voi olla pappi. Homous on synti, Abortti on murha.
        Avosuhteessa eläminen on haureutta.
        Koko kirkko on kuin läpimätä paska.
        Ei voi enää kovin kauan kuulua kirkkoon.
        Nyt tänä keväänä kirkko varmaan hajoaa joten sieltä voi silloin lähteä ulos.
        Onneksi on muitakin vaihtoehtoja kuin tämä Laodikean kirkko.
        Mitä virkaa on kirkolla joka ei pidä kiinni Raamatusta.
        Samaa voisi kysyä mitä virkaa on palokunnalla, jolla ei ole sammutusvälineitä.
        Soitat hätänumeroon ja saat tulipalopaikalle jonkun teekkari kerhon, joka soittaa nuotion vierestä trumpettia. Talosi palaa ja tuhoutuu.
        Samoin käy kirkolle, jolla ei ole Raamattua eikä Jumalan pelkoa.

        LAST DAYS INSANITY - MANY ARE FALLING NOW
        https://www.youtube.com/watch?v=3wFWaDQuGf0

      • Epäjumalienkieltäjä
        7779 kirjoitti:

        Kiitos että muistutit meitä siitä, minkälaista porukkaa kirkon aktiivisessa ytimessä on. Marjaana Toiviainen on eroamista harkitseville oiva liberaali ja humaani julisivu, jonka suojassa kirkko voi vastustaa tasa-arvoista avioliittoa ja käyttää rahansa oman virkakoneistonsa pyörittämiseen.

    • Epäjumalienkieltäjä

      Kirkko on värvännyt paikalle hyvän propagandistin. Punatukkainen "vaihtoehtopappi", joka edustaa kaikkea muuta kuin kirkon aktiivinen patavanhoillinen ydinporukka.

      Mutta myös propaganda onnistuu:
      Juontaja: "Eikö kirkko ole tehoton hyväntekeväisyysjärjestö"
      Toiviainen: "Kirkko ei ole olleenkaan järjestö."
      Tämän jälkeen alettiin puhua rakkaudesta ja siskoista ja veljistä. Keskeisen ja vaikean kysymyksen erinomainen väistö.

      • ylpeäkirkostani

        Kirkon ei tarvitse värvätä ketään, kaikkein vähiten propagandisteja. Marjaanan näkemykset edustavat hyvin rivikirkonjäsenen näkemyksiä. Sinä tarvitset suvaitsemattoman kirkon, jotta oma agendasi toimisi? Tiedoksi: kirkko on tavallisten suomalaisten yhteisö, ja heitä on joka lähtöön. Patavanhoillisiakin löytyy. Ja paljon heitä, joista tämä juttu ja sen kuvaaja kertoo:
        http://www.valomerkki.fi/aiheet/kaupunki/kuvareportaasi-kasvot-vailla-asuntoa

      • Epäjumalienkieltäjä
        ylpeäkirkostani kirjoitti:

        <>

        Siitä olen samaa mieltä että kirkon jäseniä on joka lähtöön. Siellä on varmasti ateistejakin, jotka eivät vain ole vielä eronneet. Sitten on vanhalestadiolaisia, on kristittyjä fundamentalisteja, on liberaaleja, on naispappeuden vastustajia, on niitä jotka vaativat että pakolaisia ei pidä auttaa jos heidän uskonsa on väärä, on julkilesboja, on niitä jotka järjestävät homoille "eheytyshoitoja", on äärioikeistolaisia, on feministejä jne jne.

        Kirkko on sekametelisoppa jota ei yhdistä mikään muu kuin verotusoikeus ja valtava omaisuus. "Kristityt arvot" ovat lähinnä vitsi. Ei ole mitään yhteisiä arvoja jotka yhdistäisivät kirkon jäseniä. Jos niitä ei olisi suomessa olisi useita kirkkoja, jotka olisivat rehellisesti sitä mitä ovat: vanhoillisia, liberaaleja, suvaitsevaisia, suvaitsemattomia ja kaikkea muuta. Nyt on laitostunut valtionkirkko jonka tehtävä on lähinnä oman taloudellisen olemassaolonsa turvaaminen.

      • Epäjumalienkieltäjä
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        Ilmaisin epäselvästi. Tämän lauseen demonstratiivipronominin "ne" viittaussuhde meni väärin:
        "Jos niitä (verotusoikeutta ja omaisuus) ei olisi, Suomessa olisi useita kirkkoja, jotka olisivat rehellisesti sitä mitä ovat: vanhoillisia, liberaaleja, suvaitsevaisia, suvaitsemattomia ja kaikkea muuta."

    • 8765

      Onkohan tuo nähtävissä jossain jälkikäteen?
      Karisma ei tosin ole kovin oivaltava väittelijä, ja saattaa jättää huomauttamatta esim. ylempänä mainittuun kysymysten kiertelyyn.

    • pastorivoittijälleen

      Marjaana pärjäsi erinomaisesti, sivistynyt ja sanavalmis ihminen. Battle itsessään dikotominen, vanhaa jankkaava, kärjistyksiä ruokkiva, teennäinen.

      • 8765

        Sanavalmiudella voi tosiaan kiertää selvän kysymyksen. Valehtelukin onnistuu, jos kiinni jäädessään on riittävän sanavalmis.
        Ja niin kuin sanoin, Karisma ei ole pätevä väittelyssä.

      • Epäjumalienkieltäjä

        Marjaana Toiviainen on seuraava "julkkispappi", jolla kirkko kiilottaa julkikuvaansa. Kieltämättä sanavalmis, sivistynyt ja humaani ihminen. Falskia on vain se, että kirkon edustajina käytetään julkisuuteen sopivia pappeja, jotka eivät arvoiltaan ja mielipiteiltään edusta kirkkoa.

        Kirkkoahan ei oikeastaan kiinnosta mitä mielipiteitä kirkon edustajat tämänkaltaisissa keskusteluissa esittävät. Kirkosta on tullut yhä enemmän taloudellinen instituutio jonka päätehtävä on varmistaa oma rahoituksensa mahdollisimman pitkään. Kaikki mikä palvelee tätä päämäärää, kelpaa.

    • eroaValtiokirkosta

      Kaksi erää oli aivan hyvää keskustelua. Sitten ohjelma lopahti, kun paikalle tuotiin kiintiöniekeri ja siirryin muille kanaville

    • kritiikkiä_ohjelmalle

      Näytti vahvasti siltä, että Marjaana Toiviainen oli valmistautunut keskusteluun paljon paremmin. Ihan kuin Karisma olisi mennyt paikalle vain luottaen omiin jo hankittuihin tietoihin. Oliko keskustelijoilla samat taustatiedot valmistautumiseen? Miksi Karisman vastaväittäjäksi ei tuotu kirkon edustajaksi "puheenjohtajatasoa" vaan rivipappi joka voi sanoa kaikenlaista "myyvää" ilman vastuuta?

      Ohjelman formaatti oli kyllä teennäisen nuorekas. Itse ainakin kaipaisin väittelyltä akateemisesti formaalimpaa muotoa. Tälläinen kahvipöytäkeskustelun omainen jutustelu on pointeiltaan epäselvää.

    • huonompaansuuntaan

      Olipa ruma pappi, moneskohan sukupolvi uskovaisia.

    • antaa-ajan-hoitaa

      Mutta miten mahtaa olla, tapahtuuko noiden ohjelmien jälkeen mitään nykäisyä kirkostaeroamisluvuissa. Epäilen ettei näy.
      Eli, mitä väliä kun eronopeuteen ei käytännössä kykene vaikuttamaan kukaan muu kuin Päivi Räsänen ja tuskin enää hänkään.
      Kirkosta lähtee porukkaa tasaiseen tahtiin, kirkoonkuulumisaste on kolmekymppisillä kohta alle 50% ja aika kuljettaa tuon kokoajan alenevan käyrän aina vain vanhempien ikäluokkien läpi.
      Jopa koulun uskonnonopetus ja muut pikkujutut eivät näytä vaikuttavan siihen uskooko nuoret vai eikö ne usko. Ainoa tehokas vaikuttaja lasten uskonnollisuuden suhteen ovat vanhemmat. Ja jos siellä kotona sitä pollaa ei sekoiteta oikein pahasti, niin koulun uskonnontunnilla ei mitään suuria uskontuloja nähdä, riparista nyt puhumattakaan.
      Aika hoitaa kirkon.

    • Vapaa-ajattelija

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe